HEL CX Cup 2018–2019

ai että

Täytyypä pyytää pikkulinnussa näköradio kys. kanavalle kys. aikaan

Ouvisen kuvia Flickristä.

Waterproofsport:
https://waterproofsport.kuvat.fi/2018/Hel+CX+Kivikko/

Aikamoista!

Samuli_1:n tubeless-jumppa ja muuta horinaa Kirkkonummen osakilpailussa.

Myös joku liiviin pukeutunut pönttö huutelee ihmisille.

Ja harmi että kukaan ei saanut mun pannuista kuvaa, kun jänisloikka ei ollutkaan riittävä esteellä.
Muutoin oli aika brutaalia nurmikkocrittiä kyllä, kysykää vaikka Pablon Concordelta.

Ei ollut juuri lepopaikkoja Kirkkonummella.

Mutta hyviä uutisia, tänä sunnuntaina ajetaan Simonkylässä syyskauneudessa komeilevalla Vantaalla. Siellä mukavasti vettyneen pellon ympäri kaahailua tahdittavat palauttavat ylämäet! Viime vuonnakaan yksivaihteinen ei olisi ollut ihan huono vaihtoehto.

Paikalle pääsee esim. henkilöjunassa nättiä hiekkabaanaa Vantaanjoen varteen kun lähtee tai sitten VR:n kalustolla. Parkkipaikkojakin on.

Detskut tuolta HEL CX Simonkylä 7.10 – HEL CX Cup
Tai tuolta: HEL CX - Simonkylä

Mayhemit jää väliin joten mä tuun tänne!

https://farm2.staticflickr.com/1912/30193877787_a6064f193c_b.jpg

Krossia riittää! Huomenna Simonkylä ja 13.10. ajetaan Tapanilassa, jossa myös Canyonin fillareita koeajettavina.

Savea oli

Smurf - 19:06, 7.10.2018 » Savea oli...
...yli Carmagolon sietokyvyn. Yksivaihteisella viime vuonna ja olis ollut viisaan valinta nytkin.

Ainakin kaksi takavaihtajaa näin muusina vikan lähdön

Tapanilassa ei vaihteettomuudesta ole ihan samanlaista hyötyä kuin Vantaan savessa mutta toisaalta maltillisten korkeuserojen radalla välitys saattaa löytyä helpostikin.

Paikalle pääsee pääradan vartta tai hiekkaa pitkin Vantaanjoelta Savelan kautta ja Malmin lentokentän vieritse.

Ihan on kelpo vaihteeton rata ollut aina Tapanilassa, muistan kun eräänä vuonna ajoin säkällä 10 sakkiin rollerilla.

Osuva kuva!

Huh, mitä hulinaa! Helcx ry ei osaa kylliksi kiittää juhliin osallistuneita. Kiitos ja kumarrus!

Tulokset tulee kyllä, mutta säätämistä riittää. Meidän tulostoimisto tekee tänään läpi yön duunia, jotta saadaan jännitys laukeamaan.

Taas joku keila viisastelee ihmisille muiden kuvaamassa viteossa:

https://scontent-cdg2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/43851721_1754211261355464_222095713813659648_n.jpg?_nc_cat=104&oh=fbe45daedaf50cab2ea1f41ffd3f86b6&oe=5C4EB590

Hei tulkaa joku muukin vääntämään cat3/harraste-lähtöön! Taistellaan!

No piti tulla mut taas tuli muita menoja. En oo päässy tällä kaudella vielä kertaakaan kisaamaan. :’(