paskoin epätriviaalin asian vääntämällä liikaa. harmittaa.
Ostin uudet klossit ja ostin saman tien kahdet. Kun on kahet klossikengät niin nyt ei tarvi ruuvailla kahden kenkäparin välillä. En tajuu miksi nyt vasta tein tän, klossit nyt ei oo superkalliita ees?
Avasin ja putsasin dropperin.
Nyt se pitäs saada vielä öljyjen kera kasaan
Kaaduin pysähtyessäni valoissa Biden-tyyliin. Jotenki oudosti vapaana ollut jalka osu eturenkaaseen ja heilahdin kiinni polkimessa olevan jalan puolelle enkä ehtiny sitä irrottamaan. Oli toki odotettavissa tapahtuvan, kun siirryin hiljattain lukkopolkimiin.
Toivotaan olleen eka ja vika kerta.
Alussa lukoilla kaatuu nollavauhdista ja sen jälkeen ei ollenkaan
Vihdoin eka kerta BMX-pyörän päällä pump trackilla. Tyttö innostui ja käynyt juoksemassa vierellä ja joskus aikaisemmin maastopyörällä käynyt jonkun kierroksen ajamassa. Nyt ensimmäistä kertaa itselläkin pyörä alla ja olihan tuo erittäin hauskaa.
Ei saaketti näyttää siltä että olen häviämässä yhden väsytystaistelun. Katsoin kuvaa pyörästä jossa nelisakarakammet enkä oksentanut välittömästi. Pitää käydä ruoskimassa selkää.
Ajoin Alepa-pyörällä. Kyllähän sillä puolen tunnin siivuja siirtyy. Palauttaminen ei sitten ollutkaan ihan iisiä, palautusvirhettä tarjosi sitkeästi, vaikka testaili eri asemia ja telineitä.
Noi palautusvirheet on kyllä tympeitä. Ongelmana vaikuttaa joskus olevan väsynyt lukkomekanismi, joka koittaa työntää lukitustappeja paikalleen aika pienellä voimalla ja luovuttaa jos ei onnistu, mutta voi yleensä kuitenkin toimia kunnolla kun katsoo että ne lukkotapit siitä keulasta pääsee esteettömästi ja kampeamatta telineen koloihin eikä pyörä kampea mihinkään. Vaihtavat niitä lukkoja uusiin jos ongelmaa toistuu.
Tää vois mennä Kusisimmat kukkaset -ketjuun kans mut siis ajoin Mäkelänkatua pitkin Käpylästä Sturenkadulle ekaa kertaa varmaan koskaan ja tajusin heti miks on tullut suosittua muita reittejä
Äsken yksipyöräisellä alamäessä tielle putosi vasen kampi ja sitten koko pyörä. Itse jatkoin juosten.
Whatt täähä on iha joku ghibli leffa moment
No ainakin hyvää kotivideomatskua, jos joku sattuisi kameroineen paikalle.
siellä se juoksee vieläkin
Cannondalen Headshok-keulan purkaminen ja huolto. Huh huh mikä kapistus, ei oo ikinä pyörähommissa tarvinnut katsoa noin montaa youtube-tutorialia ja etsiä netistä vanhoja huoltomanuaaleja.
Ensimmäiset skiddaukset. Tuli muuten hyvä fiilis
Ajoin sähköpyörällä lenkin
Litkutus silleen että on ihan oikeat asiaan sopivat työvälineet, osat ja tarvikkeet.
Kaks kiekkoo jossain vartissa, ei mitään sotkua eikä hikoilua.
Eka lenkki japanislaisvalmisteisella muhvirungolla/pyörällä, kitkavaihteilla ja cantijarruilla. Aivan ihanaa. + eka kerta kun ajan 37 vuotta vanhoilla renkailla:skull: