Crescent Pepita

Kevra myy teollisuuskäyttöön jos jonkinlaista epoksia ja muuta kaksikomponentti-kamaa, mutta voi olla, että pienimmät myyntikoot on vähintään kiloa ja sillä tekee jo hiilikuitupyörän tai kaksi. Itse olen käyttänyt melontahommissa heidän SP-sarjan epoksiaan ja on tullut mm. kestäviä meloja.

MrHat - 6:04, 20.8.2009 » [Kevra](http://www.kevra.fi/) myy teollisuuskäyttöön jos jonkinlaista epoksia ja muuta kaksikomponentti-kamaa, mutta voi olla, että pienimmät myyntikoot on vähintään kiloa ja sillä tekee jo hiilikuitupyörän tai kaksi. Itse olen käyttänyt melontahommissa heidän SP-sarjan epoksiaan ja on tullut mm. kestäviä meloja.
Joo kiloa en tarvitse, 100ml/g pakkausta ajattelin - sen mäkin saan vielä kulumaan askarteluhommissa.

Pakista löytynyttä Aralditen hieman joustavaksi kuivuvaakin ajattelin mutta sen kuivumisaika on aivan liian nopea.

“… hieman joustavaksi kuivuvaakin ajattelin …”

???

Keskiön laakerikupin pitämiseksi paikoillaan ? Joustavalla liimalla ?

Olet nähnyt jo aivan hirveän vaivan tuohon pyörään. Tarratkin tulleen maailman toiselta laidalta saakka. Ota projektista pieni breikki, ja pistä runko seinälle. Jatka vasta sitten, kun jaksat tehdä sen laakerin liimauksen sillä yhdellä ja ainoalla ja oikealla tavalla, eli niin, että se laakerikuppi myös aikuisten oikeasti pysyy kiinni siinä rungossa.

Liimat, edes ne kaksikomponentti liimatkaan, eivät ole keskenään samanlaisia. Eivät ollenkaan. Jopa lentokoneet liimataan kasaan nykyään, ja ne kestävät kyllä, mutta se liima mitä siihen käytetään, ei tosiaankaan ole Aralditia.

Ystävällisesti neuvoen

Tuure

-.-

Olet nyt ottanut julkisesti puheeksi laakerilukitteet, jotka on aina tarkoitettu purettaviksi ratkaisuiksi, teflonisen vesijohtoteipin ja nyt joustavaksi kuivuvan kotitalousliiman sen keskiön laakerikupin kiinnittämiseksi. Päättelen tästä, ettei Sinulla ole hajuakaan niistä voimista, mitä siihen keskiöön kohdistuu. Osasta vanhoista kilpureista se runko SÄRKYY normaalissa käytössä siitä keskiön yläpuolelta, juuri siitä muhvin juuresta. Sellaisia voimia siihen alueeseen kohdistuu.

Vääränkokoisen kupin laittaminen runkoon on yksisuuntainen tie, koska metalliseen kierteeseen ei voida nyt luottaa. Teknisessä mielessä siellä ei edes ole kierrettä, jos se on 0,1 mm alimittainen. On vain harputettu reikä, johon se kuppi on pakko yrittää liimata. Liimaus on aina purkamaton ja yksisuuntainen ratkaisu. Kuppia ei voida enää irrottaa tämän jälkeen rungosta. Siitä tulee rungon kiinteä osa.

Jos tämä asia epäilyttää, ja aiheuttaa alitajuisen halun tehdä homma jotenkin puolinaisesti, niin suosittelen tilaamaan sen Phil Woodin oikean kokoisen kupin ja vaihtamaan kammet Shimanoiksi.

-.-

Metallien vetolujuudet ovat 50 kilosta ylöspäin aina 230 kiloon / neliö MILLIMETRI. Parhaillakin liimoilla vetolujuudet ovat noin 300 kiloa / neliö SENTTIMETRI. Suhde on siis siis 15 - 80 kertainen. ← lue tuo uudestaan. Jos siellä ei ole aivan virheetöntä kierrettä, jossa jokainen kierre kantaa täydellisesti, vaan homma luisuu liimasauman varaan, vain aivan ehdottoman täydellisesti onnistunut täydellinen liimaus yrityskään on edes järjellisesti kannattava. Ja on pakkoa sanoa, että minä en välttämättä alkaisi tuota edes tekemään, jos 2x pelkkien teippien hinnalla tuohon runkoon ON saatavilla ruostumattomasta teräksestä tehdyt täysin istuvat kupit Oikeilla Kierteillä.

Se kierre on metallia, ja metalleilla on edelleen aivan ehdottomasti kaikkein suurin lujuus / tilavuus. On vain paikkoja, missä metalli on ehdottomasti täysin ylivoimainen materiaali. Kierre on yksi tämmöinen paikka.

Näin minä tämän asian ajattelen.

-.-

Kyllä. Kupin liimaaminen on riski. Jos se epäonnistuu, niin sitten on kierre täynnä liimaa ja oikeankokoisen kupin laitto voi olla kivinen urakka. Millisellä hienokierteellä varustetun M35 kierretapin löytäminen voi olla hankalaa, ja tappi maksaa saman kuin runko + maalaus + teipit siihen. Ole varoitettu tästäkin asiasta. Joku ystävällinen tyyppi fillarifoorumilla arveli minulle hinnaksi noin 200 euroa. Mieti kahdesti, sotketko ne kierteet liimalla.

-.-

tle88 - 8:49, 21.8.2009 » "... hieman joustavaksi kuivuvaakin ajattelin ..." ??? Keskiön laakerikupin pitämiseksi paikoillaan ? Joustavalla liimalla ? Olet nähnyt jo aivan hirveän vaivan tuohon pyörään. Tarratkin tulleen maailman toiselta laidalta saakka. Ota projektista pieni breikki, ja pistä runko seinälle. Jatka vasta sitten, kun jaksat tehdä sen laakerin liimauksen sillä yhdellä ja ainoalla ja oikealla tavalla, eli niin, että se laakerikuppi myös aikuisten oikeasti pysyy kiinni siinä rungossa. Liimat, edes ne kaksikomponentti liimatkaan, eivät ole keskenään samanlaisia. Eivät ollenkaan. Jopa lentokoneet liimataan kasaan nykyään, ja ne kestävät kyllä, mutta se liima mitä siihen käytetään, ei tosiaankaan ole Aralditia. Ystävällisesti neuvoen Tuure -.- Olet nyt ottanut julkisesti puheeksi laakerilukitteet, jotka on aina tarkoitettu purettaviksi ratkaisuiksi, teflonisen vesijohtoteipin ja nyt joustavaksi kuivuvan kotitalousliiman sen keskiön laakerikupin kiinnittämiseksi. Päättelen tästä, ettei Sinulla ole hajuakaan niistä voimista, mitä siihen keskiöön kohdistuu. Osasta vanhoista kilpureista se runko SÄRKYY normaalissa käytössä siitä keskiön yläpuolelta, juuri siitä muhvin juuresta. Sellaisia voimia siihen alueeseen kohdistuu. Vääränkokoisen kupin laittaminen runkoon on yksisuuntainen tie, koska metalliseen kierteeseen ei voida nyt luottaa. Teknisessä mielessä siellä ei edes ole kierrettä, jos se on 0,1 mm alimittainen. On vain harputettu reikä, johon se kuppi on pakko yrittää liimata. Liimaus on aina purkamaton ja yksisuuntainen ratkaisu. Kuppia ei voida enää irrottaa tämän jälkeen rungosta. Siitä tulee rungon kiinteä osa. Jos tämä asia epäilyttää, ja aiheuttaa alitajuisen halun tehdä homma jotenkin puolinaisesti, niin suosittelen tilaamaan sen Phil Woodin oikean kokoisen kupin ja vaihtamaan kammet Shimanoiksi. -.- Metallien vetolujuudet ovat 50 kilosta ylöspäin aina 230 kiloon / neliö MILLIMETRI. Parhaillakin liimoilla vetolujuudet ovat noin 300 kiloa / neliö SENTTIMETRI. Suhde on siis siis 50 - 80 kertainen. <- lue tuo uudestaan. Jos siellä ei ole aivan virheetöntä kierrettä, jossa jokainen kierre kantaa täydellisesti, vaan homma luisuu liimasauman varaan, vain aivan ehdottoman täydellisesti onnistunut täydellinen liimaus yrityskään on edes järjellisesti kannattava. Ja on pakkoa sanoa, että minä en välttämättä alkaisi tuota edes tekemään, jos 2x pelkkien teippien hinnalla tuohon runkoon ON saatavilla ruostumattomasta teräksestä tehdyt täysin istuvat kupit Oikeilla Kierteillä. Se kierre on metallia, ja metalleilla on edelleen aivan ehdottomasti kaikkein suurin lujuus / tilavuus. On vain paikkoja, missä metalli on ehdottomasti täysin ylivoimainen materiaali. Kierre on yksi tämmöinen paikka. Näin minä tämän asian ajattelen. -.- Kyllä. Kupin liimaaminen on riski. Jos se epäonnistuu, niin sitten on kierre täynnä liimaa ja oikeankokoisen kupin laitto voi olla kivinen urakka. Millisellä hienokierteellä varustetun M35 kierretapin löytäminen voi olla hankalaa, ja tappi maksaa saman kuin runko + maalaus + teipit siihen. Ole varoitettu tästäkin asiasta. Joku ystävällinen tyyppi fillarifoorumilla arveli minulle hinnaksi noin 200 euroa. Mieti kahdesti, sotketko ne kierteet liimalla. -.-
En omasta mielestäni ole puhunut joustavista kotitalousliimoista, vaikka toki minulla ei ole tarkkaa tietoa tuon "joustavaksi kuivuvan" Aralditen loppulujuudesta. Joustava-termin lainasin 3M:n esitteestä joka löytyy [täältä](http://solutions.3msuomi.fi/wps/portal/3M/fi_FI/Industrial-Adhesives-and-Tapes/IATD/Products-and-Services/Products-and-Applications/Bonding-with-Adhesives/?PC_7_RJH9U5230GE3E02LECIE20OFU2_assetId=1114276773283).

Mielelläni laitan suosittelemaasi 3M:n tavaraa väliin jos sitä jostain saa ostaa pienen purkin - 100g tuubeissakin noita pitäisi saada. Minä en tee mitään kilolla liimaa, ja siksipä asiasta täällä tiedustelinkin - mutta pitää ottaa puhelin kauniiseen käteen, eiköhän tuo maahantuojalta selviä.

jos 116 mm akseli on sopiva ja haluat kokeilla kierteetöntä keskiötä niin mulla on vielä yksi kappale tarpeettomana.

Tilasin niitä duunikaverin Mercieriä pari ylimääräistä kun en tiennyt minkäpituinen akseli siinä toimii parhaiten ja toisaalta ennakoin että varmaan joku muukin joskus joutuu pelaamaan ranskisten kanssa ja lunastaa multa ylimääräiset kappaleet pois 20€ omakustannehintaan.

Vaatii reilun annoksen lukitetta tai jopa epoksiliimaa jottei löysty käytössä, mutta parempi varmaan käyttää ne kaksikomponenttiliimat tommoisen parinkympin kulutusosan kierteisiin kuin sotkea runkoa sillä.

ChainThug - 12:57, 21.8.2009 » jos 116 mm akseli on sopiva ja haluat kokeilla kierteetöntä keskiötä niin mulla on vielä yksi kappale tarpeettomana. Tilasin niitä duunikaverin Mercieriä pari ylimääräistä kun en tiennyt minkäpituinen akseli siinä toimii parhaiten ja toisaalta ennakoin että varmaan joku muukin joskus joutuu pelaamaan ranskisten kanssa ja lunastaa multa ylimääräiset kappaleet pois 20€ omakustannehintaan. Vaatii reilun annoksen lukitetta tai jopa epoksiliimaa jottei löysty käytössä, mutta parempi varmaan käyttää ne kaksikomponenttiliimat tommoisen parinkympin kulutusosan kierteisiin kuin sotkea runkoa sillä.
Kiitos vaan, mutta mulla ei olisi siihen kampia. Olen omat YST patruunat laittanut kiertoon kun kaikilla kammilla mitä mulla on tulisi ketjulinja liian ulos, ehkä halua alkaa metsästämään jostain 10v (mielummin Campa) paremman pään kampia jotka sopii siihen JIS viisteeseen (ja Campahan tähän ei sovi) ja 116mm akseliin - YSTeillä taitaakin nimenomaan olla lyhin malli tuo 116mm.

Eihän se huono ratkaisu muuten olisikaan, vaatii vaan sopivat kammet, ja mielummin kokeilen nyt tällä kertaa tätä vasen-kuppi-hässäkkää - minusta niillä YST patruunoilla on kokemuksiin verrattuna ihmeellisen huono maine. Jos tämä ratkaisu ei onnistu niin optioita on vielä avoinna - liimankin sieltä saanee irti 35x1 tapilla jos tohtorilla on moiseen operaatioon aikaa.

http://www.tritoncycles.co.uk/products.php?plid=m13b199s110p3339

Tuolta tilasin yhteen omaan projektiin 110mm kierteettömän. Tuli alle viikossa.

anttig - 15:12, 21.8.2009 » http://www.tritoncycles.co.uk/products.php?plid=m13b199s110p3339 Tuolta tilasin yhteen omaan projektiin 110mm kierteettömän. Tuli alle viikossa.
Hyvä tietää että YST:t menevät tuohon mittaan asti, kiitos tiedosta! Valitettavasti ainoa toinen kampivaihtoehto minulla tuohon on recordin 10v kammet toisesta pyörästä, ja ne vaativat ISO 102-103mm akselin.

Riehaannuin kaivelemaan tuota photo kansiota, ja räveltämään hetken iWebillä. Pahoittelen kuvien äärettömän huonoa laatua, kamera on yksi niitä ensimmäisiä Canonin digikameroita, eikä siinä ole niin maan minkäänlaista makrokuvaus toimintoa. Yritin tietenkin kuvata liian läheltä. Tietääpä mitä haluaa, kun seuraavan kameran ostaa.

Kuvissa näkyy siis nuo Phil Woodin lukkorenkaat, joita saa käytännössä kaikkiin mahdollisiin keskiötyyppeihin. Pari maksoi luokkaa 25 euroa, ja noin 20 euron luokassa oli kaksi kappaletta niitä työkaluja, joilla nuo voi kiristää vastakkain. Kahdet renkaat kahteen pyörään ja työkalupari kustansivat noin 80 euroa postikuluineen Englannista.

Patruuna voi olla periaatteessa melkein mikä tahansa, kunhan siinä on irrotettavat renkaat. Nykyisissä aivan uusissa patruunoissa on se toinen pää ikävästi usein suoraan integroitu siihen runkoon. Voin tarvittaessa mitata tuollaisen vanhemman patruunan, ja antaa sen kapselin mitat. Osaapahan sitten metsästää saman kokoista kapselia.

Patruuna istuu lukkorenkaiden välissä jykevästi, ja renkaat menevät molemmin puolin kauniisti tasan rungon pintaan. Mielestäni tuo on asiallinen ratkaisu. Shimano BB-UN-72 mallia eli XT patruunaa sanotaan kestäväksi. Aika tuon sitten näyttää. Kuten kuvasta näkyy, rengas on aika siro. Luulisin (huom! -luulisin-) , että renkaiden läpi voisi myös tulla sellainen paksupäinen octalink v.1&2 sekä isis patruuna. Edelleen: Tuolta pitäisi löytymän tuota em. patruunaa 107 millisellä akselilla:

Pyörätohtorilta löytyy 113 millistä ja pitempää.

Nyt Phil Woodilta on tullut Shimanon uusille kampityypeille ne ulkopuoliset kupit. Hinta on sangen suolainen, mutta ainakin näiden lukkorenkaiden perusteella noiden ulkopuolisten kuppien laatu on myös hyvä. Ne ovat ruostumatonta terästä nekin. Lukkorenkaiden koneistus ainakin on aivan ehdottoman kiitettävä. Ne olivat suoraan sanoen melkein ahtaat, aloitus kierteeseen oli hyvin hyvin tarkka. Kuvat eivät tee vähäisimmässäkään määrin oikeutta noille renkaille.

http://kotisivu.dnainternet.net/leutola/Crescent/Crescent/Valokuvat

Tuure

-.-

Minulla on vähän hakusassa vielä tämmöisten sivujen teko. Mainittakoon vielä, että minä itse laitan teräspyörien runkoputkiin suoja-ainetta. Ottaa se runko kuitenkin kondenssia sinne sisälle, kun siihen kohdistuu lämpötilojen vaihtelua.

Ja palataanpa takaisin asiaan:

Ajoa on vasta rikollisen vähän alla (60-70km), mutta suht koht tyytyväisiä toistaiseksi ollaan. Jos ei ihan kissoja ja koiria tule sunnuntaina niin tuolla lähdetään TdH:hon.

Etuhaarukka menee vaihtoon talven aikana koska tuo on liian löysä mun kiloille. Alustavasti ajattelin Reynolds Ouzo Comp:pia, mutta menisihän tuo toinen teräksinenkin - mielummin vain ei niin ohennettua putkea. Ehdotuksia otetaan vastaan - mitäs noita moderneja tuumaisia markkinoilta löytyy?

Kuppiratkaisusta en sano juuta enkä jaata vielä koska haluan ainakin tonnin alle ennenkuin on jonkinlainen perusteltu mielipide tuon ratkaisun toimivuudesta.

Vau, nättiä kun osaa.

Nyt pitää heti kysyä: ONHAN varmasti riittävästi sekä istuinkannatinta että ohjainkannatinta rungon sisällä ?

Jos ne ovat vain suullaan, niin vääntävät sekä haarukan pään että satulaputken pään pahimmassa tapauksessa rikki.

Kuvan perusteella tarvitset uuden erikoispitkän satulan kannattimen, että nitton … en muista mallin nimeä, mutta sen erikoispitkän mallin. Nittoa saa ainakin HubJubista.

Tuure

-.-

Todella kaunis pyörä.

tle88 - 21:01, 4.9.2009 » Nyt pitää heti kysyä: ONHAN varmasti riittävästi sekä istuinkannatinta että ohjainkannatinta rungon sisällä ? Jos ne ovat vain suullaan, niin vääntävät sekä haarukan pään että satulaputken pään pahimmassa tapauksessa rikki. Kuvan perusteella tarvitset uuden erikoispitkän satulan kannattimen, että nitton ... en muista mallin nimeä, mutta sen erikoispitkän mallin. Nittoa saa ainakin HubJubista. Tuure -.- Todella kaunis pyörä.
Joo-o kyllä on, ei tässä ihan ensimmäistä kertaa olla pappia kyydissä ;)

Erinomaisen näköinen pyörä.

Itsellä vähän samantyylinen projekti alussa, samantyylinen joskin eri mallia oleva helmenvaalea Cressu. Sori siis jos “lainaan/pöllin” thrediä hieman …


lukon rälläköinnin jälkeen

Syysiltana roskalavalta bongattu ja pelastettu yksilö, helmenvalkea “världsmästercyckeln” (Crescent Världsmästarcykel 307 Fashion Line). Runko pinnalta pahoin ruostunut monin paikoin ja muutenkin kovasti elämää nähnyt. Alkuperäiset kiekot ja vaihteistot ovat tallessa, mutta erittäin risaiset ja täysin vannekehät täysin killissä. Mukana oli täysin hyväkuntoiset Weinmann Vanquish 999 jarrusarjat eteen ja taakse, kahvoineen (ei huppuja tosin, mistä isohko miinus). Kampisetti tuon ajan Shimanoa.

Mut mitäs mieltä te muut Cressua jo modanneet olette? Oisko tästä fiksiksi?

Mulla on tämän kesän ollu käytössä just samanmoinen helmenvalkea ajokki. Bongasin sen kuulaan raikkaana kevätaamuna metallinkeräyslaatikosta.
Poistin lukon rippeet, hain Biltemasta satulatolpan ja kiinnitin siihen mustan concor supercorsan.
Olisin muuten jättänyt sen sinne laatikkon, mutta kun sattui olemaan hieman isompaa kokoa ja olin vailla baari / työmatka raaseria. Fauber keskiö ja hitsaamalla koottu runko ei yleensä ole laadun tae.
Takanavaksi laitoin 1v shimanon jalkajarrullisen ja renkaiksi muhkeat 32 milliset nokiat.

Ei ehkä kannattaisi hirveästi vaivaa nähdä tuon rungon kanssa. Loistavan baaripyörän siitä kyllä saa.

Aa, okei. Hyvä tietää ettei liikaa innostu :slight_smile:

tossa kuvan pyörässä ei kyllä ole fauber keskiö. runko on kyllä hitsattu ja rungossa kiintee lukko aargh.

bullhorn - 20:44, 21.9.2009 » tossa kuvan pyörässä ei kyllä ole fauber keskiö. runko on kyllä hitsattu ja rungossa kiintee lukko aargh.
En kyllä kuvan perusteella sanois ton pyörän keskiöstä mitään definitiivistä, mutta eiks noissa retkicressuissa yleensä oo kellofauber, eli fauber-keskiö ja nelikanttiakseli. Jos yksivaihteistaa, ei kantsi hävittää pienempää ratasta, koska se osuu paremmin ketjulinjaan.

jep, 307 == fauber