Vihdoinkin sain itselleni aikaa tällä viikkoa kasata Keplerin ja hyvältä tuo tuntuu. Koon puolesta mietin pitkään erilaisten geometria sivustojen avustuksella verraten vanhoihin pyöriin ja 54 kokoon päädyin ja hyvä niin. Omat noin mittani ovat jalka 85 / pituus 176 / syli 186. Tekeekö se lyhyt vartaloiseksi, mutta 56 pitkällä rungolla ei ikinä tuntunut niin hyvältä kuin hieman lyhyemmillä. Stemmi 100mm ja spacereita stemmin alla 37mm ja laskin, että 30mm tuntumaan päädyn lopulta kaavioiden mukaan verrattuna vanhoihin pyöriin, mutta ehkä pitäydyn toistaiseksi jossain 35mm tuntumassa, kun ei ole droppitankoisella ajellut kesäloman jälkeen. Tuonlainen “coned” alimmainen spaceri on muuten hieno, tekee ulkonäköön paljon varsinkin 1 1/8 keulassa.
Rehellisesti sanottuna, kun otin rungon ensimmäistä kertaa laatikosta, niin olihan tuo pettymys väriltään kun oletin värin olevan hieman kirkkaampi. Mutta eilen, kun ensimmäistä kertaa ilta-aurinko paistoi runkoon ensimmäisellä ajolla, niin kyllähän tuo metallihohtoinen vihreä on aika bueno. Vielä on mietinnässä kirkkaat putkiosat, että tuleeko semmoiset jossain vaiheessa. Ensisijaisena olisi saada seuraavaksi ostettua napadynamo, niin saisi valot vielä kiinteästi asennettua.
Pitkään mielen sopukoissa ahdistanut hydrauliset jarrut vaikka niissä ikinä mitään vikaa ole ollut, mutta tähän tilasin TRP Spyre slc:t. Vielä en osaa tuntumasta sen paremmin sanoa, ehkä jokusen viikon kuluttua kunhan saa sisäänajettua ja hienosäädettyä. Melkein samaa voisin sanoa tubeless asennuksista, että kunhan nuo renkaat ajan loppuun, niin taitaa loppua samalla tubeless elämä.
Huonolla kalavaa’alla kokeilein punnita, niin ilman polkimia ja lokareita paino oli muistaakseni 10,4-10,6kg.
Hemmetin hienon näköinen näköinen Kepleri. Vähän harmittaa, että oman vihreän jouduin vaihtamaan pinkiksi, vaikka tosi siisti sekin on. Mutta toi melkein BRG glitter on kyllä silti vaan ihan huippu.
Mitä mittoihin tulee, niin hyvin samanlaiset mietteet. Oon 177 cm, sisäsauma 80 cm ja kärkiväli 178 cm. Eli oon lyhytjalkainen ja en ainakaan pitkäkätinen, ja mulle toi 54 on sopii kuin nakutettu. Lyhyehköjen käsien vuoksi mulla on 70 tai 80 mm stemmi.
Spyre-elämäntapa on myös aivan hyvä, vaikka itse nautinkin hydrauliikasta. Se ekstrajäykkä vaijerikuori, jota ainakin joskus sai Töölön pyörästä, parantavat minusta mekaanisten jarrujen tuntumaa ja toimintaa hurjasti. Mulla on Sibbossa Spyret noilla kuorilla ja hyvin skulaa.
Just hyvä. Jarrukahvojen osalta vähän bdhu, eli laskisin hieman tankoa ja nostaisin kahvoja niin tulee parempi asento. Uusilla kevyemmillä dynamokiekoilla sain Keplerin painoksi 10,5 ilman lokareita että pitänee paikkansa.
Pinkki olisi ollut vahvoilla värivalinnoissa jos sitä olisi ollut runkosettinä saatavilla. Toisaalta hyvä ettei ollut, niin oli valinta helpompi. Onkohan ketään kultaista Keperiä rakentamassa?
Mistä lyhenne bdhu? Hieman olisi tarkoitus laskea, kunhan saa ajopäiviä muutaman alle. Ostitko kiekot vai rakensitko?
Anteeksi unohtui vastata. Rakennettunut molemmat parit. Ekat Velobian kiekot (toki edelleen myös Pyörien pyörä kasaa mielellään) Shimano DH-UR ja Novatecin navoilla, DT Comp -pinnoilla ja DT R460 -kehillä, 32 reikää molemmissa päissä. Hyvin on kestänyt rihtaamatta pari vuotta. Ja nyt kevät-kesällä kun oli Velobian jatko auki Töölön pyörässä kevyemmät Shutter Precision ja Newmen navat ja Sapim Laser -pinnat ja samat DT:n kehät, mutta 28 reikää molemmissa päissä. Ei myös mitään moitteita. Toki olis ollut fiksua laittaa vähän leveämmät kehät DT R470 tai 500 tai RR421 tai 481. Noin puolen kilon painoeron kiekkoparin välillä huomaa kyllä.
Vähän kuumotteli tosiaan Mehteh, mutta @Aemilius onneksi puhui järkeä päähän, ja tosiaan “vähän” turha olisi omistaa kahta samanlaista pyörää*. Leveämpää kumia, tai männävuosien ihannetta, eli potentiaalia, tavoittelevana hommasin Kepleriin Brotherin gravelhaarukan. Teräksesisen tietenkin, koska se on ainoa asia, jphon Conanin isin mukaan voi luottaa.
Kiinnikkeet olisi varmaan hoitunut vanhaan haarukkaan Ranchilla, mutta isompi rengastila ei, joten tällä nyt mennään.
Levein kumi kaapissa oli 42×700c Smart Sam, jolla tyyppaan haarukan kokoa. Joku 50 mm pyörii haarukassa iisisti, mutta lokarin kera tulee ahdasta, niin tarttee jotkut 45 mm kumit varmaan sit. Vaikka talvella joku 50 mm nasta ois varmaan aika nasta.
Omassa uutta Pelagon lokarit ja takakiekko. Etunapa vaihtui myös. Ja voimansiirto 105 takavaihtajalla. Nyt on parempi. Aattelin vaihtaa vielä 165 kammet.
Hyvä päivitys! Itse edelleen arvon pitäisikö öljyteollisuuden sivuvirroista valmistettu Wilden haarukka laittaa tilaukseen vähän samasta syystä. Huomaako muuten eroa ajettavuudessa, eikös tuo ole vähän pidempi haarukka?
Äsken kävin ajamassa ekan parinkymmenen kilsan testilenkin, enkä huomannut. Joskin pituusero noiden haarukoiden välillä on miltei olematon. Silmämääräisesti haarukoita pöydällä vertailtuani en huomannut eroa, ja Brotherin speksien mukaan normihaarukka on 400 mm pitkä, kun taas toi leveämpi on 408 mm. Rake on molemmissa se 45 mm.
Vaihdoin tuossa pari viikkoa sitten kokeeksi pari senttiä leveämmän stongan, kun sellaine lojui nurkissa (Salsan Cowbell), ja se muutti ajotuntumaa yllättävän paljon. Ei lainkaan huonommaksi: mukava tuolla leveämmälläkin on ajaa, mutta huomaa heti, että on vähän enempi vipuvartta.