Hui, sain jopa jonkun pyörän valmiiksi.
Eli eli, noin puolitoista vuotta sitten kävin janoisella hakemassa jotain pientä pyöräilysälää. Turistiin siinä sitten yhtä ja toista ja herra vihjaisi, että olisi yksi runkokin ehkä myytävänä. Silloin ei vielä kauppoja tehty, mutta rungon tultua myöhemmin julkiseen myyntiin päätin pienen pähkäilyn jälkeen ostaa. Joitain osia mulla oli jo kasassa ja ajatuksenakin oli päästä velolle sinä kesänä, jahka kipsin olisin saanut pois. No such luck.
Nooh, jäipähän enemmän aikaa speksata ja syksyn/talven aikana alkoi hahmottua lopullinen kokoonpano. Kasaamisoperaatio oli melko suoraviivaista ja siitä puuttuu kaikki vaihdepyörien inhottavat osiot. Alkukesä oli taas ihan liian kiireistä, enkä millään ehtinyt ensiajoa tekemään. Ehdin sentään kerran käydä kokeilemassa ennen Velorutionia saaden hyviä vinkkejä Santulta(?) ja joltain toiselta tyypiltä. En nyt muista nimeä, mutta sillä oli parta ja fiksipyörä.
Kauhean syvääluotavaa analyysia pyörästä en voi vielä tehdä, koska tämäkin kesä on ollut loukkaantumisia täynnä. Nytkin toinen nilkka tukisiteissä. Ne kerrat mitä olen päässyt ajamaan, niin on tuntunut oikein kivalta. Vielä tarttee kyllä roimasti lisää kokemusta ja uskallusta radalta.
Runko: Viner Special Professional Pista
Ohjainlaakeri: Campagnolo Record Pista
Keskiö: Campagnolo Record
Kammet: Campagnolo Record Pista
Polkimet: Look Keo 2 Max
Ohjainkannatin: Cinelli 2A
Tanko: Cinelli 67 Pista
Tankonauhat: 3TTT
Kiekot: Campagnolo Record Pista navat ja Campagnolo Omega 19 kehät
Renkaat: Schwalbe Ultremo ZLX, 23mm
Satulatolppa: Campagnolo C-Record
Satula: Cinelli Volare SLX
Ketju: Sram PC-1
https://farm1.staticflickr.com/560/20352710316_bcc24bfc95_k.jpg
https://farm1.staticflickr.com/501/19758057223_78dd4816f6_k.jpg
https://farm1.staticflickr.com/481/19756780494_1ae0b597aa_k.jpg
Sit leikin vähän eri kokoonpanoilla, kun satuin kevään aikana hankkimaan taakse Cinellin levyn, sekä Mavicin 3G:n, mikä käytiin korjauttamassa timoman pajalla. En uskaltanut kauhean lujaa ajaa, kun kuului vähän outoa ääntä. Saattoi tosin olla vaan liian tuore liima. Sit löyty kans kaapista kumit, mitkä Planet X oli joskus vahingossa mulle lähettänyt, ni päätin iskeä ne kiinni kiekkoihin. Mukaan vielä vanha Turbo ja 3ttt:n rataohjaamo ja ei kun velolle. Seuraavia kuvia ei siis kannata kauhean vakavasti ottaa. Mutta mieltä saa olla.
https://farm4.staticflickr.com/3831/20370839922_8b8aaea033_k.jpg
https://farm1.staticflickr.com/468/19756681304_30fe131e79_k.jpg
https://farm4.staticflickr.com/3684/20192682489_c5579edcc7_k.jpg
https://farm4.staticflickr.com/3669/19758505583_dc12335393_k.jpg
https://farm1.staticflickr.com/453/19758342173_e6c7a21049_k.jpg
https://farm1.staticflickr.com/257/20370667922_deda7ff106_k.jpg