Enpä sitten saanutkaan Selle SMP:n satulaa. Wigglen lukutaidottomat idiootit osasivat kyllä tulkita sanan “black”, mutta se ja valmistajamaa olivatkin sitten ainoat asiat, jotka heidän lähettämässään satulassa olivat yhteistä tilaamani satulan kanssa.
Erityisesti korpeaa, että olin maksanut ylimääräistä nopeasta käsittelystä. Minkäänlaista kompensaatiota eivät luvanneet, pitäisi kuulemma lähettää tuo satula sinne ja sitten lähettäisivät uuden, tai vaihtoehtoisesti tilata omalla kustannuksella uusi heti ja ottaa rahat takaisin tuosta nyt “tulleesta”. Ensimmäinen vaihtoehto on liian hidas ja jälkimmäinen järjetön, koska kyseistä satulaa saa tällä hetkellä Muista Kaupoista halvemmalla. Tämä ensimmäinen Wiggle-kauppani taitaa jäädä myös viimeiseksi.
Puolisentusinaa Wiggle-kauppaa tehneenä kokemukseni ovat olleet positiivisia. Kaikki on tullut niin kuin on pitänyt ja homma on toiminut myös nopeasti. Nopeimmillaan paketti on saapunut 3-4 päivässä.
Ärsyttävintä on ollut se, että joskus tilauksen jälkitoimituksissa kestää niin kauan, että ei ole ollut mitään järkeä odottaa. Nettikauppaa selaillessa tuotetta näyttäisi olevan riittävästi varastossa, mutta tilaushetkellä ei olekaan ja pitäisi odottaa esimerkiksi 1,5 kuukautta jotain perustuotetta.
Mulle kävi CRC:n kanssa hiukan samanlailla. Luulin tilaavani kuvan mukaisen satulan, vaikka mistään muualta netistä en sellaista löytänytkään. No “tavallinen” valkoinen Concor sieltä sitten saapui. Onneksi siinä oli hiukan punaista ja pari naarmua niin hinta tipahti mukavasti.
MikeNAS - 19:30, 26.11.2009 »
Onneksi siinä oli hiukan punaista ja pari naarmua niin hinta tipahti mukavasti.
Tässä nähdään se, miten tällaisia asioita pitäisi hoitaa. Jos kauppa kämmentää, asiakasta pitäisi tulla vastaan jollain tavalla. Wiggle ei tähän tunnu kykenevän, vaan yrittää vierittää koko homman mun kärsittäväksi. Yksi "sorry for the inconvenience" ei mieltä lämmitä, kun sille satulalle on akuutti tarve.
Tuo ylläoleva “Delivering a Package to a Private Recidence” muistuttaa TNT:n toimintaa Bob Jackson -rungon toimituksen yhteydessä - sillä erotuksella, että sain pakettini
Asiaan:
“Gamagoolon osaa”, eli Athena-jarrusetti sekä Record-ohjainlaakeri (kierteellinen)
tle88 - 22:34, 30.11.2009 »
Ihanko totta ? Tämäkö on tulossa pääkaupunki seudulle ?
Olen elänyt kuvitelmassa, että Okkalla olisi tuollainen. Saatan olla väärässä, kun en ole laitetta itse nähnyt, mutta mutta... eihän noita ole koskaan liikaa!
Melko outo ratkasu imho toi seiskavitosten pintakäsittely. Miksi siihen pitää laittaa tollanen aina heti osittain pois kuluva pinta eikä jättää kiiltäväksi?