Palasin juuri kuukauden Euroopan turneelta monia vänkiä kokemuksia sekä yhtä pyörää rikkaampana. Koko reissun syynä ja ytimenä oli pyörämatka Brysselistä Tukholmaan. Siinä sivussa tuli käytyä festareilla Werchterissä, juotua kaljaa pääkaupunkien baareissa, telttailtua pusikoissa, tavattua ihmisiä, ajettua kilpaa Damissa ja saunottua Nauvossa. Mutta kuten sanottua, soolopyöräily Belgiasta Ruotsiin oli koko keissin punainen lanka ja ehdottomasti siistein asia mitä vähään aikaan on vapaa-ajalla tullut tehtyä.
Tempusta viisastuneena pystyn paitsi laittamaan uskollisen kulkineeni näytille myös venyttämään otsikon kirjainyhdistelmää muotoon “Arvostelen Miun Ajopelin”.
Ensin speksit, sitten tarinaa.
<a href=“Leader "The Horse Whisperer" 722TS | My partner in crime on … | Flickr” title=“Leader “The Horse Whisperer” 722TS by jyrieerik, on Flickr”><img src=“http://farm7.static.flickr.com/6129/5973584407_4853618c1a_z.jpg” alt=“Leader “The Horse Whisperer” 722TS” />
Runko: Leader 722TS, 55 cm + Leader S803 haarukka + Tange Seikin ohjainlaakeri
Kiekot: Felt TK3:n kiekot + 17t takaratas + Contin 25 mm Gatorskinit
Kammet: Andel 165, 44t + 110 mm Tangen keskiö + MKS Sylvan Track häkeillä ja remmilöillä
Satula: Old damaged Turbo on Charge post
Suitset: Noname stem + riser, Ourys
Intensiivistä ajoa meillä on nyt takana reipas kaksi viikkoa ja 1300 karttakilometriä. Tästä eteenpäin pyörä jatkaa päivittäisenä kulkineena niellen Helsingin katupölyä ketjujensa uumeniin. Koko reissun ajan kyseinen pakkaus palveli loistavasti. Koko natsas, pyörä kulki kovaa ja osat sekä ajajan kroppa kesti suhteellisen hyvin.
Leaderin runko itsessään ei vaikuta mitenkään kevyeltä, mutta voima välittyy hyvin jämäkän rakenteen ansiosta. Rungon maalipinta on aika ohutta etenkin haarukoiden seutuvilla. Toki maalipinta otti myös metsäöiden ja melko huonojen kelien takia paljon osumaa. Ajoonhan tämä olikin tehty.
Feltin kiekkosetti on painava. Halusin mustat kiekot ja nämä oli jussilla sopivasti myynnissä ennen matkalle lähtöä hyvään hintaan, joten en jäänyt niitä sen koomin murehtimaan. Matkalla setti osottautui kuitenkin todella toimivaksi! Ei mitään vääntymistä, ei mitään kolinaa - pinna-avain oli suotta mukana. Kaikkein kevyimmin pyörä tuntuu kulkevan 25-30 kilometrin tuntivauhdissa leppoisan rivakalla pyöritystahdilla. Feltin kiekoissa on kylläkin se kökkö puoli, että venttiilin reikä on hitusen liian leveä. Venttiilit kolisee ja aiheuttaa räminää ilman tukea, tässä tapauksessa teippiviritelmää. Myös tarrojen irroitus jätti vanteeseen ärsyttävän kerroksen liimaa mitä en oo vielä jaksanu hinkata pois.
Mikäli tekisin jotain toisin, olisin ehkä halunnut kokeilla kokoa isompaa runkoa. Leaderin 722:t näyttää alle 55 sentin rungoilla omasta mielestäni aika urpoilta, eikä 55 senttinenkään näin isolla määrällä mustaa palikkaa ja syvillä vanteilla kaikkein siroimmalta näytä. Jossain vaiheessa naureskelin, että kokosinpa sitten yhdeksän huntin pyörän mikä näyttää kompliitilta. Mutta kuten todettua, tuo kulkee ja miun on hyvä ajaa sillä. Pienestä kompliittivivahteesta huolimatta tykkään alurungon tyyliä tapailevasta alaputkesta ja modernin ja vanhan sekoituksesta. Pidempää stemmiä tuohon on tarkoitus kokeilla heti kun sellaisen käsiini saan. Itse asiassa jo Damin jälkeen käänsin slämätyn stemmin osoittamaan taivasta pystymmän ajoasennon aikaansaamiseksi. Käsien puutuminen poistui ja ajaminen oli kivaa. Vapaaratas oli kuin olikin koko matkan turhana painona repun pohjalla. Sen sijaan pykälää isompi takaratas olis ollu varsin näppärä eteläisen Ruotsin korpimetsien mäkiä ylös puskettaessa/talutettaessa.
Koska tykkään pyörien lempinimistä, on tälläkin sellainen. Vaikka en koskaan mikään heppapoika olekaan ollut ja hevosenkin selässä olen vain kertaalleen käynyt mietin paljon näitä elukoita matkan aikana. Niitä näki maaseutujen pihoilla ja ratsastuskurssilaisten alla milloin missäkin. Kerran kolme nuorta oria juoksenteli kilpaa kaatosateen kastelemalla nurmella kaatuillen, toisiaan tönien ja ravaten. Hieno hetki ja kauniita elukoita. Mietin muutenkin, että pyörä on hieno romanttinen vastine entisajan hevosille ja pyöräilijä puolestaan cowboylle ja hevosläheteille. Mahdollisuus mennä missä meneekään, yksin, suhteellisen nopeaa, mutta silti omaan tahtiin.
Kaikkein eeppisin tilanne tapahtui kuitenkin muutama kymmentä kilometriä ennen Nyköpingiä. (Nyt on äärimmäisen hyvä hetki laittaa Ennio Morriconen The Ecstasy of Gold soimaan taustalle luomaan oikeaa tunnelmaa.)
Runttailin ylämäkeä toista päivää kipeän polven kanssa laskeutumisen aloittaneen auringon alla, kun oikealta metsästä kuuluu kummaa möykkää. Muutaman polkaisun jälkeen, kymmenen metrin päästä miusta metsästä pomppaa ulos iso pillastunut valkoinen hevonen, joka jatkaa juoksemista samaan suuntaan mihin itsekin olin menossa. Samassa huomaan hevosen omistajan makaavan metsässä ja huutaen jotain itkunsekaisella äänellä. Kurvaan salamana puskaan, heitän pyörän, kypärän ja repun 'uittuun ja kyselen vointia. Kaikki kunnossa, mutta hevosen karkaamisesta se oli pahasti harmissaan. Huikkasin jotain näppärää sujuvalla ruotsillani, nappasin pyöräni ja lähdin polkemaan täysiii tuon luontokappaleen perässä. Polvikipu unohtui sillä samalla hetkellä kun pyöritän polkimia vinhasti ja yritän tavoittaa laukkaavaa hevosta. Samalla mietin, että miten helvetissä tollasen eläimen saa pysäytettyä, enhän minä tiedä niistä mitään. Totesin, että hevonenhan pysähtyy kun on itsevarma, huutaa pruut ja tarraa suitsista kiinni.
Muutaman minuutin pyörittelyn jälkeen sain hepan kurottua kiinni ja blokkasin sen tien (huutaen samalla “stanna” ja “pruut”). Ehkä kaikkien onneksi oli hyvä, etten missään vaiheessa edes ehtinyt yrittämään tarrata suitsista kiinni, sillä hepo lähtikin kiltisti köpöttelemään samaan suuntaan mistä olikin tullut. Ajelin rauhallisesti sen perässä ja levittelin käsiäni vastaantuleville motoristeille vähintään yhtä kummastuneena tilanteesta kuin hekin. Loppu hyvin kaikki hyvin, kuten satukirjoissa sanotaan. Ratsastajan vanhemmat asui lähellä ja tulikin jo samaa tietä vastaan blokaten hevosen tien ja kopaten sen myöhemmin hallintaansa. Toimin vielä hetken liikenteenohjaajan, kun hevosta rauhoteltiin tien vieressä. Hässäkän jälkeen huomasin, että sydän hakkaa aivan hulluna.
Hyvä reissu, hyvä pyörä.
