AMA: Repussa pyörivän ihmisperäisen laboratiorionäytteen keltainen disc roller

kolkka - 17:28, 25.3.2018 » Jep. Mutta samanlaista Hylexiä ei saa irtokahvana ja jos saisi niin kyll se silti olis aika kallis. Ja vieläpä nestekaapelia ei ole suunniteltu irrotettavaksi kahvan päästä lainkaan, oliivi löytyy vain jarrun päästä. Päädyin siis itse tekemään tuommoisen dummyn ja kyllä se ainakin ajossa toimii.
Tämmöselle askartelulle kyllä full sepport. En edes hoksannut ilman osalistaa, että hydrohan se siellä, niin en tuota vasemman kahvan hommaamisen vaikeutta tullut ajatelleeksi.
asb - 7:44, 27.3.2018 » Toivottavasti läppä ei menny ihan kaikilta ohi.
Ei tietenkään menny.

Ensimmäisen viikon raportti lienee paikallaan. Uusi ajokki jäi nyt talliin pääsiäispyhien ajaksi. Kuutena päivänä se ehti nyt olla liikkeessä, niistä työpäiviä oli neljä. Mittarissa 346 km. Kevyt tuolla on ajaa! Lihat eivät ole vielä irti luista, mutta käsissä, jaloissa ja hartioissa on sellaisia kipuja joita ei ole pariin kolmeen vuoteen tarvinnut kärsiä. Voi olla että pientä säätöäkin tarvitsee tehdä mutta muuten olettaisin että menee totuttelun piikkiin. Jalassa on myös olleet uudet 5ten spedut jotka vaativat vielä sisäänajoa. Repussa ku on välillä toista kymmentä kiloa niin mitä muuta voi olettaa kuin että uusi pyörä laittaa kädet ja hartiat kipeiksi.

Rolleri on pysynyt kasassa kuskia paremmin. Voimansiirron sisäänajo vaati ketjun kiristelyä pariin kertaan. Kiekot tuli laitettua rihtauspukkiin vielä uudestaan ekan työpäivän jälkeen ja pinnoja aavistuksen kireämmälle.

Ens viikolla spoon vaihtuu knifeen, jolloin säästymme avautumisilta perineum-topikissa ja jälleen on se tilanne että kaikissa pyörissä sama penkki.

Viime yönä näin unta että palasin töihin ja kumeista oli paineet poissa ja lima kuivunut ja nappulat maagillis-hypnoottisesti kuluneet sileiksi loman aikana.

En tiedä aiheuttaako kipuja mutta kauhean kapeahan tuo tanko on. Muistaakseni itsellä oli saman moinen ja oli myös todella typerän mallinen muutenkin.

Tanko on ihan vitun hyvä :smiley:

Edit: tai no siihen en ole vielä tottunut että flexaa alaotteelta kiukulla polkiessa aika tuntuvasti.

Allroad Race tehty.

Kolmeviikkoisen honeymoonin tuloksena mittarissa 1405 km. Vähän huvittelua, paljon työtä, tärkeintä on toiseen tutustuminen ja rajojen löytäminen.

”Matka-aika 19:21” fiksillä? Ei oo kyllä lääkitykset ihan kohdallaan.
Pyörä sen sijaan on kohdallaan.

kolkka - 16:12, 15.4.2018 » Allroad Race tehty.

Kolmeviikkoisen honeymoonin tuloksena mittarissa 1405 km. Vähän huvittelua, paljon työtä, tärkeintä on toiseen tutustuminen ja rajojen löytäminen.

Wow!. Full respect.

Jeesus K. Jumala, että sä olet hullu mies Mikko :smiley:

Hats off.

Itse en kyllä työviikon päälle pysty ajamaan tuollaisia matkoja. Vielä kun siellä vihreäpaidoissa tulee noita kilsoja muutenkin aika rankasti.

https://farm1.staticflickr.com/818/40764739134_5cf2447d41_c.jpg

Kova

YV10V - Näyterolleri 2kk. Meillä kaikki hyvin ja lääkkeet futaa, palataan asiaan myöhemmin.https://i.imgur.com/Fdoo0fz.jpg
https://i.imgur.com/gpF66PG.jpg


Hei meilläki on synttäripäivä! Eilen. Kaveri sai vähän pesua ja otettiin ihan nopsat taaperokuvat. Topin ekat kuvat pyörästä ekana ajopäivänä, tässä samalla spotilla 365 päivää, pari tuntia ja reilu 12 tonnia myöhemmin.

1 Like

paranee vaan

UGH

Tää on kyllä aivan uskomattoman viileä pyörä. Kättä lippaan jne.

tästä pyörästä tulee kyllä hyvä mieli

Hassusti päivälleen 1,5 vuotta sitten elikkä 18kk elikkä 25.3.2018 ajettiin ekat kilsat ja just tänään viidestoistatuhannes.

1,5 vuoteen on mahtunut kolme kokonaan uutta pyörää ja yksi uudelleenkasaus, joiden kanssa näyterolleri on saanut kilpailla. Tällä kuitenkin tulee ajettua luultavasti enemmän kuin niillä toisilla yhteensä.

Huomenna aamulla taas yhdessä töihin.

Näyterolleri tänään 2v. Mittarissa 16317.

Tuun tän pyörän selkään hyppäämisestä edelleen about ihan yhtä iloiseksi kuin keväällä kaksi vuotta sitten. Täydellinen fitti & fiilis.

Keskiön ja eturattaan vaihdoin uusiin vastaaviin tuossa muutaman viikkoa takaperin.

2 Likes

Jättebra rolleri

Oonpas näköjään unohtanu kommentoida että sanperin hyvännäköne pyörä.