Kyl tää varmaan on vaihe, koska sit ku fixiet ei enää oo muotii nii emmä ainakaan todella aio enää polkee tollasella jarruttomalla hullupyörällä joka on raskas ylämäissä.
semmonen vaihe syntymän ja kuoleman välissä. Niiku elämäkin.
yksi vaihde - yksi vaiva - yksi vaihe
eiköhän tämän viikon kontribuutio ollu tässä.
itse olen todella hätäinen ja näitä erilaisia vaiheita on ollut lyhyessä elämässäni lukemattomia. fiksipelleilyäkin luulin vaiheeksi joskus tässä mutta intoa on kyllä riittänyt poikkeuksellisen pitkään, jopa liikaakin. nyt kun tässä mietin niin muistan kuolanneeni 2010 vm. bianch pistaa et tollanen on pakko saada. muuta en yksvaihteisista tiennyt. nyt on alkanut näyttää ja tuntua siltä et tää vaihe on siirtymässä uudelle levelille: harrastuksesta elämäntavaksi. henk.koht. vihaan vaihteita tällä hetkellä enkä aio arkikäytössä siirtyä enää koskaan vaihteellisiin. kohta kaksi vuotta foorumia “aktiivisesti” seuranneena voin todeta että tämä ei ole enää vaihe.
e. heh
pabs » lol
1987 synnyin
2005 hankin Technics SL-1200 -levysoittimet ja housevaihe alkaa
2005-2009 junkkavaihe
2009-2012 dubstepvaihe
2011 hankin ensimmäisen maantiepyörän
2012 ensimmäinen maantiepyörä varastettiin ja hankin toisen
2013 hankin ensimmäisen fiksin
2014 samat levysoittimet edelleen käytössä, house on ikuista, mutta enemmän jazzia, cumbiaa, soulia, biguinea, calypsoa, afrobeatia, krautrockia, folkia; maantiepyörästä enkä fiksistä en luovu
elämä on vaihe
-vaiheistaja
Kaikki on väliaikaista.
Oma pyöräilyharrastus ja kaikki mitä voi kutsua pyöräilyyn liittyväksi alkoi vuonna 2008, kun näin ensimmäisen kerran sinkulan/fiksin ja kasasin sen innottamana ensimmäisen sinkulani.
Historian kirjottaminen ja asioiden määrittely on aina jonkinlainen mielivaltanen teko. Omalla kohdalla pyörähistoria menee about näin (jos siis halutaan puhua vaiheista):
2008 Havahtuminen ja ensimmäinen sinkulabuild
2009 Perehtyminen rakenteluun, speksaamiseen, foorumiin, pyöriin ja omiin haaveisiin
2010 Ensimmäinen fiksi ja tämä fiksipyöräilyvaihe
2011 Fiksivaihe jatkuu, harrastus vakinaistuu. Voi sanoa, että osa identiteettiä ja tekemisiä.
2013 Maasturisinkula avaa silmiä ja opettaa, että voi olla muutakin, kuin fiksit. Samana vuonna ajoa kuormapyörällä. Koen pyöräilyn kaikkein eniten pyöräilynä, jonka yhtenä osana fiksit on. Paljon speksausta. Vaihdeprojekti tulille.
Summaus: Miulle yksivaihteisten harrastaminen on ollut väylä pyöräilyn moninaiseen maailmaan. Etenkin fiksit on yhä tosi lähellä sydäntä, mutta harrastus on moninaistunut ja moninaistuu yhä enemmän. Se tuntuu pelkästään hyvältä.
T: Erik, -89
Ite käytän vaihteita siellä missä ne ovat kätevät - maantielenkeillä. Kommuuterikäytössä fiksi on hyvä ja helppo, siksi se.
Fillaritouhuja harrastelu siitä lähtien kun on pystyssä pysytty. Joskus yläasteikäisenä tuli innostuttua maastossa ajamisesta ja sitä onkin tullut touhuttua pääasiassa. Viimevuosina kuitenkin ollut lähinnä kommuuttiajoa ja kesällä sainkin kaverilta fiksin lainaan työmatkalle kun maasturilla se kävi raskaaksi. Sen jälkeen en ole vaihdepyöriin koskenut. Ajo on kuitenkin ollut työmatkaa ja muuta suht lyhyttä kaupunkiajoa. Mettään löytyy sitten omat pelit. Tällä hetkellä ei vaan ole aikaa.
Voi olla että on vaan vaihe, mutta ei kai sillä niin väliäkään. Tällä hetkellä tuntuu mieluisimmalta ajaa kiinteällä.
FF - 23:24, 5.1.2014 » VaihdehomosteluLapsellinen homofobia on myös vaihe.
Eli voitko hieman tarkkailla kielenkäyttöäsi ja lopettaa vähemmistöjen halventamisen?
Relax man, it’s just a bike.
azure - 0:59, 6.1.2014 » house on ikuistaKyllä. Tosin itsehän tein ratkaisun 2008 myydessäni teknarit pois. Ja loput vinyylit läks viime joulukuussa. Akiiviisti tuli kiekkoja pyöriteltyä 2000-2005
Mut topiciin, mukavaa keskustelua 
kiitoksia
Tänään 32 pyörää myöhemmin voin todeta, että pyörät ja speksaus oli vain vaihe. Ihan hauska sellainen.
Tässä ohessa alkanut ympärivuotinen arkipyöräily jatkunee niin pitkään kuin omistan Rollerin.
Suurin syy vaihteettomuuteen on se henk. Koht. kädettömyys vaihteiden huollon suhteen. Sama ku käskettäis korjaa avaruusraketti.
Mjoo kyllähän sitä jo penskana tottui sinkulalla työstämään. Eli ihan vaan tämmöstä loogista jatkumoa. Maastopyörässä on vaihteet ja joskus olen miettinyt, että laittais maantielenkkipyörään (tjms) vaikka viis vaihdetta taakse niin ei ois niin ittesä rääkkäämistä pidemmät matkat. Mutta sinkula/fixi on kyllä näin 0-20km kilsan lenkeillä varmaan tulevaisuudessakin the way to go. Pyöräily on verissä ja vaihteettomien pyörien konstailettamuus, helppous ja diy-huolto/projektit viehättää.
Eli varmaan on tämmönen elinikäinen vaih(d)e. Sitä paitsi välitykset on monet.
Tämä ei ole vaihe vaan sopeutuma.
Kun kävin töissä Bembölen tienoilla, pyörässäni oli kuusi vaihdetta ja droppitanko. Silloikin ajelin keskustassa sinkulalla. Nyt kun työskentelen keskustassa, pyörästäni on poistettu vaihteet ja droppitanko on vaihdettu suoraksi.
Olen kuitenkin hankkinut inter-city -pyörän, kymmenvaihteisen maantiepyörän. Sitä käytän, kun tulee pidempää ajoa kaupungin ulkopuolelle.
Kun sinkulamuoti menee ohi, jatkan sinkulalla ajoa keskustasa. En todellakaan viitsi lähteä sinne säheltämään monimutkaisella vaihdepyörällä. Newyorkilaiset pyörälähetit eivät seuraa muotia, vaan pyörätyyppi on kehittynyt tarpeeseen.
2009 tuli muun reenailun ohessa (kampittelulajit ja niiden ohessa juoksua ja kahvakuulailua yms.) tuli heitettyä napavaihteisella helkamalalla ihan lyhkästä iltalenkkiä. Se tuntu ihan kivalta mutta kuitenki vähän tylsältä mutta en yhtään ajatellut että pyörän vois päivittää.
Siinä talvella iskin silmäni Feltin cruisereihin. Mitään tietämättä kuitenkaan eri fillarityypeistä ja pistimpä tilaukseen tuollaisen. Eihän sitä meikälle millään saatu toimitettua ja hyvä niin. Törmäsin netissä simppeleihin filalreihin (ja tähänkin sivustoon) jotka tuntu luonnolliselta jatkumolta askeettiseen treenivilosohviaan. Peruin cruiserintilauksen ja vanhaa pyörän romoa tuunaamalla homma käyntiin.
2010 kesällä Haro Mary tuli elämääni alennusmyynneistä ja se rakkaus on kestänyt. Maantielle sitten fiksaantui ensin Kaferaaseri ja sen päästyä eläkkeelle All-City Big Blockin runkoon rakennettu ilopilleri on pyörinyt iloisesti.
Mutta onko tämä vaihe? Vuosimallia -75 ollaan ja fillarilla työmatkat aina kun mahdollista. Vaihteiden rassausta olen aina vihannut. Nämä simppelit laitteet sopii mielenlaadulle ja toisaalta paikallinen maasto jossa ei mäkiä ole niin turhiltahan nuo vaihteet tuntuu. Maastossa monet kerrat olis takavaihtaja jäänyt risuihin ja taasen satkun lenkillä ne vaihteet ehkä olis kivat. Ehkä ne vaihteet tulee sitten kun läskimpi fillarikin.
25 vuotta mennyt vaihteilla, eiköhän seuraavat 25 mene ilman vaihteita. Tai pirustako sitä tietää.
Jii - 8:57, 6.1.2014 » Relax man, it's just a bike.Jep.
Itse en taas ymmärrä tätä “vaihdehomostelun” huutelua, samoin kuin “fiksispedeilyn” kiljuntaa. Mikä on tämä tarve lokeroida johonkin jengiin ja pitää niiden välisistä rajoista kiinni?
Välillä kuullostaa siltä kuin pelkäisi että “vastapuolella” on kivempaa ja että oma harrasteväline olisi täten turha.
Monella kiintsari on tullut kuvioihin mukaan syystä, että se on elävöittänyt jo hiipuvaa pyöräharrastusta.
Omalla kohdalla fixybike tuli ajankohtaiseksi, kun työnantaja lakkasi tarjoamasta työsuhdepyörää ja omasta pussista piti maksaa työlaitteen ylläpito.
Olihan se niin, että aluksi single ja myöhemmin kiintsari (konversio) on helppohuoltoisempi ja tuolloin halvempi ylläpitää Helsingin ilmastossa.
Liian monia vapaarattaita oli sulateltu pahimmillaan kusemalla päälle, jäätyneitä vaihtajia, kuluneita pakkoja ja keskiörattaita.
Siitä se sitten lähti, edelleenkin olen sitä mieltä, että jos ilmastonmuutos ei meille tuo kuivaa talvea vaihdeosien ylläpito ja huoltokustannukset ovat isommat kuin vastaavan vaihteettoman.
Ja onhan se nyt (edelleenkin) aivan helvetin kivaa. Älkää kysykö syytä.
Maastossa opin ajamaan kunnolla ilman vaihteita, koska minulla ei ollut mahdollisuutta käyttää yleisintä ajoteknillistä liikettä, vaihtamista kevyemmälle, vaan oli pakko ottaa vauhtia ja pomputtaa itsensä eteenpäin.
Ymmärrän täysin, ettei se ehkä kaikille sovi ja eräät hahmot opettivat minut ajamaan aina vaikeimmista paikoista ämpyilemättä.
Olihan minulla vaihdemaasturi 2007 tms. mutta loppujen lopuksi osasin roikottaa välitystä yhdellä tai kahdella eri välityksellä. Tämä myös johtui lenkkiseuran tavasta ajella polkujen välisiirtymät relasti, eikä niitä tarvinnut täbötellä.
Fiksimaasturi ampui tästäkin suoraan läpi, kuvittele laitos jonka vauhti vaan kiihtyy ja vaatii kovempaa ajoa, mutta samalla on tieto siitä ettei tämä pysähdy samalla tavoin kuin perinteinen maasturi. Paikoista on joko ajettava tai luovutettava yrittäminen tarpeeksi ajoissa.
Monesti “vaihdepiireissä” sinkuloita haukuttiin hitaiksi ja jopa johtavan kotimaisen polkupyörälehden päätoimittaja ilmaisi jossain “testissä” ettei sinkuloita näy kovavauhtisilla lenkeillä.
Oli miten oli, on eri tapoja ajella pyörällä, jotkut haluavat ajaa kuin olisi numerolappu rinnassa koko ajan ja jotkut ajavat pumpaten siistejä pätkiä uudestaan ja uudestaan. Molemmat tavat ovat mielestäni oikein jos siitä itse jollainlailla nauttii ja laidasta toiseen huutelu aiheuttaa takaisinhuutelua vastareaktioksi.
Tallista löytyy vaihdemaantiepyörä, jolla on hauska ajella, ihan yhtä hauska kuin kiintsarilla.
vaihtelu virkistää ja mitä monipuolisemmin erilaisilla pyörillä ajaa erilaisemmin, oppii ajamaan paremmin.
Ottaa sitten minkä tahansa pyörän ajoon (nojista ei lasketa tähän) se on erilaista ja hauskaa verrattuna arkipyörään.
Mikä tämä New Yorkilaisten polkupyörälähettien ihannointi on, Helsingin ja New Yorkin välillä on aika paljon polkupyörälähettejä?
Sanonpahan vaan.
Muodista ja tyylistä sen verran, että vaikka itse ei seuraa sitä mikä kelluu juuri pinnalla, on oma pukeutumiseni käytännönläheisyydestä huolimatta tietyn harkittua. Muotia se on sekin, vaikka kyseisellä tavalla pukeutuisi kaksi tyyppiä.
Se joka muuta väittää on valehtelija.
Sitten totuuksia:
-Pastellisävy EI ole väri.
-Punk tulee aina olemaan parempaa kuin dubstep.
-Kovistu vittu!
-Opettele ajamaan sitä pyörää ensin.