Kaikkihan täällä kuitenkin salaa haluaa sellaisen vanhan hienon Italo-maantiepyörän:
Joo, tietenkin…
Mutta itse yritän kuitenkin välttää tuota karannutsirkuksestalookkia;)
Huhhuh, aika osuvaa tekstiä. Aika useaan vaikkapa velolla pyörineeseen tyyppiin voi nuo piirteet yhdistää. Itseni mukaan lukien.
Todellakin.
Ja tämä voi myös jeesata, kiitos NKOTB:
Tää kiteyttää kivasti 
Molemmat linkit vaikutti kovin kotoisille…
Nimim. 1995 Pinarello Dura-Ace 9v -osilla
kobra - 8:04, 13.8.2009 » Tää kiteyttää kivasti :) http://www.youtube.com/watch?v=Vn29DvMITu4Itsekin erehdyin pitämään videota ihan sukkelana, kunnes [Bikesnob paljasti, mistä todella on kysymys.](http://bikesnobnyc.blogspot.com/2009/08/take-seat-problem-of-saddle-theft.html)
Olishan vaikka joku tollanen ysäri-Cannondale aika herkun näköinen peli.
Mutta kasataan nyt ensin se sopivalla mitoituksella ja välityksellä varustettu maantiefiksi ja koitetaan maistuuko asvaltti sen kanssa.
K.I.S.S. niin kuin Tami sanoo.
Repeilin Jussin lähettämän hipsteritekstin yhdelle kohdalle:
Remember that hipster road biking is done in the context of being different from normal, boring, “bike-jock” “roadie” cycling. That being said, it’s the hipster road biker’s duty to compete fiercely with the conventional roadie. That way you can tell your bikefag friends back in town,
“dude, I came up on some asshole on his fucking expensive-ass, 12-speed, 13 pound, Specialized, right? And I was all like, ‘yo man, get your rich-ass out my way.’ The climb started getting steep, man, and I cold dropped the motherfucker! Colnago, bitches! Represent!”
“What’s that? Oh the jersey? No, it’s not Rapha. It’s dead stock Italian National Team 1974, bitches!”
You will spend a lot of time getting beaten by 50-year-olds before this scenario is likely to happen, but that’s no reason not to practice your story-telling skills now.
Mutta sitten kelailin sitä ja vakavasti puhuttuna:
Painavalla (???) ja löysällä (???) 70- tai 80-luvun retromaantiepyörällä nykyisten kevyiden ja jäykkien hiilarilelumiiniaeroputkilla rullavien aktiivipolkijoiden voittaminen jää kyllä unelmaksi. Yllättävän suuri osa mun lenkeillä havaitsemista maantiekuskeista osaa oikeastikin polkea. Niiden voittaminen ilman paino- ja välinetasoitustakin olisi haaste.
Eli kun sen teräsmuhviretron selkään hyppää, niin kannattaa asennoitua niin ettei lähde haastamaan muita kuin itseään. Nuo teräsretrot on parhaita nautittaviksi, ei kisahikikiroiltaviksi.
Itseäni kiinnostavat rankemman maantiehikoilun ja retroilun yhdistämismielessä ja retron ja ominaisuuksien optimoinnissa tuoreemmat (ihan 90-luvun loppu ja 2000 luvun alkupuolisko) alumiinirungot, esim. Colnago Dream.
Tässä jonkun onnellisen omistajan nettiin postaamana mallia vuodelta 2002:
Miten nuo Colnago Dreamien eri mallit muuten eroavat toisistaan? Dream vs. Dream B-stay vs. Dream Plus?
Toisaalta myös 5 vuotta vanhoilla hyvillä kuiturungoillakin on melkein retroarvoa ja muutamat niistä ovat tyylikkään näköisiäkin. Retroarvoa niille on tuonut esim. niillä saavutetut kisavoitot. Jos olisin varakas olisin varmaan jo poistanut yhden eteen osuneen sopivan kokoisen Cervelo R3 rungon.
Vilumiinia, EEEEEEIIIIIIIIIIII…
markkuj - 8:36, 13.8.2009 »...jurnutustajurnutustajurnutusta... teräsmuhviretrojenkäyttöönvoiollamoniasyitä... jurnutustajurnutustajurnutusta...Painavalla (???) ja löysällä (???) 70- tai 80-luvun retromaantiepyörällä … … kun sen teräsmuhviretron selkään hyppää, niin kannattaa asennoitua niin ettei lähde haastamaan muita kuin itseään. Nuo teräsretrot on parhaita nautittaviksi, ei kisahikikiroiltaviksi.
Jos ihan rehellisiä ollaan ja omasta puolestani puhuen, niin intoilu teräsputkisen retrovehkeen puolesta on pikkuisen pakko. Kas kun kaupallisuuden lait ovat sellaiset, että vähänkään keskiverrosta (lue: keskikoosta) poikkeavalle ei yksinkertaisesti ole näitä uusia kuitupyöriä saatavilla edes mistään hinnasta. Se on silloin “happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista” - tilanne.
Jossain fillarilehdessä kerrotaan Magnus Bäckstedistä, jolle kisarungon toimittaja tekee “erikoismalleja” ja sitten ilmenee, että jannu ajaa jollain vanhalla hänelle muinoin pusatulla erikoisen pitkällä 150 millisellä stemmillä. - Auts.
Tuo edellä mainittu selitettynä selkokielellä: Vaivaiset vähän reilu 90 kiloa painavalle kuskille tehdään samaan muottiin runko, missä on yksi kerros lisää kuitumattoa, ja edelleen rungon mitoitus on 193 -senttiselle AMMATTILAISELLE niin perseellään, että hänen pitää ajaa ylipitkällä stemmillä. Noin pitkä stemmi ei ajotuntumaa kyllä varmasti paranna. Turha on edes väittää moista. Stemmin ideaalimitta on välillä 8-12 senttiä. 14 sentin jälkeen ohjaus menee auttamattomasti jähmeäksi. Jos tarvitsee 15 sentin stemmin = runko on aivan ehdottomasti liian pieni. Piste. Asia ei muutu muuksi millään selityksellä.
Siinä vaiheessa kun vartalon mitat eivät ole kilpapyöräilijän mitoissa, = 60-80 kiloa, niin alat jäämään tarjonnassa mopen osille. Jos paino menee yli sadan kilon, niin olet totaalisesti vanhojen romujen varassa. Kun paino on reilusti 100++ , niin alat miettimään sitä, että se hivenen paksumpi ja sitä myöten jäykempi hi-tensile putki on muuten helvetin pätevää rungon rakennusmateriaalia.
Miksikö ? No minäpä selitän: Kaikilla samasta aineesta tehdyillä materiaaleilla on sama kimmomoduulin kulmakerroin. Tuo on ehdottoman tosi asia. Oikeasti. Eikä kysytä sitä hipo osia myyviltä markkinamiehiltä. Katsotaan se asia fysiikan oppikirjoista.
Pyörän rungon on pysyttävä siinä venytyksen alussa esiintyvällä täysin lineaarisella joustoalueella. Sillä kestävyyden loppuarvolla ei ole mitään merkitystä, koska silloinhan esine on jo totaalisesti rikki ja jo sitä ennen potenut pysyviä muodonmuutoksia. Millin paksuinen hi-tensile putki on todellisuudessa huomattavasti jäykempää siinä venytyksen alussa, alueella missä oikeasti koko ajan ollaan, kuin esim. jokin 0.9-0.6-0.9 ohennussarjalla varustettu kromi-molybdeeni putki. Kaikilla samasta aineesta tehdyillä materiaaleilla on sama kulmakerroin tuossa oikean toiminnan alueella. = Se millinen putki on vähintään pari kolme kertaa jäykempää kuin se ohennettu. Asia on myös helppo vertailla itse ajamalla rinnakkain jotain Crescentin 92316 ( 1.0 millin Tangen ohentamaton putki) ja 92318 mallia (0.9-0.6-0.9 Ishiwata 022 Cromo), kun niiden runkojen muut mitoitukset ovat keskenään täysin samanlaiset.
Suora lainaus: " Kappaleen seinämän vahvuuden puolittuessa taivutusvastus siis putoaa neljäsosaan. "
Asiaa on helppo verrata, kun minulla on itselläni nuo kaksi pyörää tuosta oikeasta yläkulmasta:
http://www.cadre.org/Merckx/catalog/1990-large.jpg , tosin vuotta uudempina 1991 painoksina.
Ja on myös pakko sanoa… jos OIKEIN tiukille menee, ja jos olisi pakko valita noista toinen, niin minä ehkä valitsisin tuon 92316 mallin. Tuota pyörää kuvailtiin joskus jossakin sanoilla “kova ja eloton” … heh heh… minun näkövinkkelistäni on kyse napakasta ja jäntevästä ja ehdottoman johdonmukaisesti käyttäytyvästä jämäkästä pyörästä.
Minä en edes ota sitä fyysistä riskiä, että lähtisin ajamaan vakiotekoisella kuitupyörällä, jos yli 20 kiloa kevyemmälle ammattilaisellekin ko. rungosta on tehty jokin ei yleisesti saatavissa oleva vahvennettu erikoispainos. Ja Teille muille minä sanon, etten luottaisi kovin vahvasti vanhaan komposiitti rakenteeseenkaan. Ylikuormitettaessa se alkaa kuitu kuidulta hajoamaan sekin. Minusta vanha hiilikuiturunko on likipitäen arvoton, koska ei siihen voi koskaan oikeasti luottaa.
Eli: kyllä tälle retropyörien palvomiselle on ihan oikeasti myös asiallisia syitäkin. Se on mitoitus ja kestävyys.
Tuommoinen 190 senttiä pituutena on minusta nykyään aika tavallinen mitta. Se tarkoittaa silloin noin 89-94 sentin jalan sisäpituutta. Erään vanhan kilpapyörämitoituksen mukaan oikea rungon korkeus on jalan sisämitta miinus 26 senttiä. Tuolloin rungon oikea korkeus olisi noin 63 - 68 senttiä. Nyt tuosta säännöstä on luovuttu, ja miksikö ? Siksi, ettei ole edes saatavilla enää noita oikean kokoisia runkoja. Nyt on uusina saatavilla vain näitä kiinassa tehtyjä pikkurunkoja. Harvat käytetyt isot teräsrungot ovat nousseet jo arvoon arvaamattomaan. Nyt tyydytään siihen mitä on, kun on pakko, ja poliittiseen tapaan aletaan muuttaa niitä mitoitus sääntöjä. Silläkös sitten saa sen hyvän pyörän… erityisesti pitkät rungot pitkäselkäisille alkavat olla kiven alla.
Myönnän, että joskus sitä väsyttää ja harmittaa, ja haluaisi hoitaa asiat vaikka suoraan rahalla, mutta sepä ei onnistu. Nykyaikaiset komponentit on tehty sille maailman keskiverrolle ihmiselle, joka on lähinnä kiinalainen. Kun ohjaintangonkin (siis koukkutangon) pitäisi olla mittasääntöjen mukaan hartioiden levyinen, ja leveimmästäkin tangosta uupuu liki 10 senttiä, niin ei se paljoa naurata. Täytyy vissiin ostaa se putkentaivutuskone…
Mutta ei se mitään… sehän on niin, että ainoa asia, mitä miehen ei ole kuulemma soveliasta tehdä itse, on oma vaimo ja koira. Kaiken muun voi aina tehdä itse ja se on jopa suotavaakin. Pitää vain jaksaa yrittää pakertaa.
Kiitos kun jaksoitte lukea tämän jurnutuksen.
Tuure
-.-
Teräsretrot on parhaita nautittaviksi, mutta kyllä se on oikeesti hauskaa sellaisella pärjätä kilpailussakin. Eikä ollenkaan mahdotonta, ite jätin kasariOlmolla viimekesän kuntoajoissa taakseni monta kuitupyörää, joista osa oli varustettu jopa elitessä ajavalla kuskilla:)
Ostin sattumalta elokuun Procyclingin, siinä verrattiin paremman pään 1983 Pinarelloa nykyaikaiseen pyörään. Molemmat siis testattiin ajamalla. Vanha ei pärjännyt edes mukavuudessa, kuin satulan osalta. Erot testipätkän ajamiseen kuluneessa ajassa olivat yllättävänkin suuria.
Pyörät tehdään Kiinassa eurooppalaisille ostajille, joten tekijöiden rodulla ei ole vaikutusta runkojen kokoon.
Pelkkään jalan sisämittaan perustuva mitoitus on naurettavaa yksinkertaistamista, johon epästandardin kokoisen ihmisen pitäisi ensimmäisenä puuttua.
Alle viidessä minuutissa löysin 63x60.5cm hiilarirungon (canyon.com), joka on taatusti tukevampi ja jäykempi, kuin mikään tällä planeetalla ikinä tehty teräksinen 63cm runko.
1983 jälkeen osat ovat parantunet aika paljon. Olisi kiva vertailla uutta ja vanhaa Pinarellon runkoa samoilla vaihtajilla ja kiekoilla.
Esim cannondale tekee kyllä hyviä kuitupyöriä isoillekkin (63) miehille
asb - 6:27, 18.8.2009 » 1983 jälkeen osat ovat parantunet aika paljon. Olisi kiva vertailla uutta ja vanhaa Pinarellon runkoa samoilla vaihtajilla ja kiekoilla.Uusilla osilla tosiaan voisi paikata aika paljon, mutta tossahan haluttiin nimenomaan testata, että onko uudet pyörät nopeempia ku 80-luvulla. Kitkavivutkin tietysti tuovat ovat ongelmansa mukanaan, mutta suurin ongelma oli löysyys ja tunnottomuus ajaessa. Aikaerot syntyivät suureksi osaksi siitä, että mutkiin piti jarruttaa enemmän, jotta pyörä pysyisi hallinnassa. Löysiä Pinarellossa olivat niin runko, etuhaarukka, kiekot kuin stemmikin. Osaksi syy oli siis osissa, mutta runko taisi kuitenkin olla kaiken ydin. Paremmat jarrutkin olisivat varmaan jo auttaneet. Ja sekin tietysti vaikutti, että testaajat olivat tottuneet nykyaikaiseen, eivätkä vintageen.
Kuinka paljon nopeammin minä ajaisin Helsingin kimppalenkkejä ja tasaisia kuntoajoja hiilikuitu-unelmalla kuin nykyisellä Cross-Checkillä? Ei kiinnosta.
Muka-väärien välineiden muka-tasoituksen voi mitata monella tavalla. Paljonko keskisyke tai kuntoajon aika laskee tuhannella eurolla tai tuhat grammaa viilaamalla tai 20% jäykemmällä keskiöllä? Kannattaako? Voiko laskea?
Montako silosääristä maantiekuskia päihittää investoimalla siihen, että muuttuu silosääriseksi maantiekuskiksi? Nostaako se enemmän itsetuntoa kuin NJS-leimattu stonga?
Aika synkkiä ovat motiivit.
Minun mielestäni helpoimmin laskettava ja ymmärrettävä suure on ajamisen ilo.
“Yllättävän suuri osa mun lenkeillä havaitsemista maantiekuskeista osaa oikeastikin polkea. Niiden voittaminen ilman paino- ja välinetasoitustakin olisi haaste.”
Selvänäköisyyden hetki, ihmisyys paljaimmillaan…
^joillakin se ajamisen ilo voidaan muuttaa speksailun iloksi. Toisaalta taas, jos välineet on kunnossa, niin eipähän voi enää syyttää rautaa huonosta suorituksesta? Tai nimenomaan syyttää sitä, jos ajeleekin vintagella.
Harrastaminen on mukavampaa oikeilla välineillä. Absoluuttista totuutta vain ei taida olla olemassa niistä “oikeista” välineistä. Tämän threadin kaltaiset keskustelut auttavat itse kutakin osaltaa määrittämään sitä itselleen oikeaa välineistöä.
Ei mulla muuta. Jatkakaa.
Otetaanpa sellainen maantiekuski, joka osaa oikeastikin polkea, ja hipsterimaantiekuski. Maantiekuski voittaa, koska hänellä on jalat.
Jos maantiekuskilla on hiilaria ja hipsterillä vanhaa rautaa, hipsteri voi hävittyäänkin juoda keskarikaljansa tyytyväisenä.
Jos maantiekuskilla on vanha rousku (monella on…) ja hipsterillä hiilaria, kalja ei hipsterille enää maistukaan, kun ketuttaa mokoma maantiepyöräily.
Koska hipsterin tavoitteena on juoda tyytyväisenä kaljaa keskareissa, hipsterin kannattaa ajaa vanhalla raudalla.
Mikäli hipsterin tavoitteena on speksailu, vanha rauta on edelleenkin ykkösvaihtoehto, koska sen speksaaminen on halvempaa mutta vaikeampaa, ja lisäksi siitä saa kauniimman.
Entäs jos on siideriä juova amuliinirungolla ajeleva hipsteeroksen planttu joka tykkää succicsista ja ajelee vanhalla paskalla harvoin maantielenkkejä?
Pitääkö mun käydä enemmän seduloissa ja laittaa geeliä tukkaan? Halp Plz
edit: vanha paska on muuten italoa jossa on jaappanilaiset palikat.
Äh konkeli, jatketaan sitten tyytyväisinä keskarikaljalla, nyt tarttis varmaan käydä töihin että pääsis huomenna Italiaan ajamaan maantiepyörää, hähhää.