Tämä on nyt vaan henk. koht. mielipide ja havainto, mutta noissa kuntoajoissa joissa oon itte ollu (ja omasta mielestä pärjänny), niin ei siellä kärjessä hirveesti ollu mitään yyber pyörää. Jos oot ajomies ja happi kulkee, niin ajat vaikka sillä kasari cännärillä. Se on kuitenki 80% reisiä, 10% taktiikkaa, 10% varusteita, pohjaoletuksena tietenkin, että pyörällä voi ajaa sen hajoamatta. My 2 cents.
Kare, tarkista ajohanskat. Ne on varmaan rasvattu, kun pyörä lähti noinkin kovaa käsistä.
Tämä keskustelunhaara kun alkoi mielestäni virheellisestä väitteestä, että moderneja kilappyöriä ei löydy pitkille kuskeille ja että pitkälle kuskille patarautainen Crescentti on parempi ja tukevampi ja turvallisempi, kuin nykyiset massahiilarirungot. Mistään sekunnin murto-osista tai kuntoajoista ei ollut kyse.
Teräkselle on paikkansa, mutta se ei ole kaksimetrisen miehen jalkojen välissä.
Asb, itseruoskinnan/-ironian havaitsemista saattaa auttaa, jos tietää, että ajan:
- naurettavan kireällä kisanaamalla aina kun on kuntoajolappu rinnassa.
- väärillä pyörillä koska ei ole rahaa oikeisiin.
- fiksillä maantiellä alhaisista motiiveista, lähinnä kiusatakseni vaihteellisia ja voidakseni syyttää välineitä.
konkeli - 10:06, 18.8.2009 » Entäs jos on siideriä juova amuliinirungolla ajeleva hipsteeroksen planttu joka tykkää succicsista ja ajelee vanhalla paskalla harvoin maantielenkkejä? Pitääkö mun käydä enemmän seduloissa ja laittaa geeliä tukkaan? Halp Plz edit: vanha paska on muuten italoa jossa on jaappanilaiset palikat.http://pix.motivatedphotos.com/2009/1/12/633673950010860662-blasphemy.jpg
Tiivistän omaa kommenttiani väärinkäsityksien välttämiseksi:
Pääasia on että pyörät ostaa käytettynä! Ekologista, edullista, järkevää,… Niitä saa kyllä kaikenlaisia, kaikenkokoisia ja kaikenhintaisia. Esim. ebayn avulla koko Eurooppa käytettävissä vaivatta. Ei tarvii kun vähän malttia, että jaksaa pari kuukautta metskata sopivaa. Sen ajan voi polkea niitä maantielenkkejä sillä kiinteällä, mikä muutenkin on kyllä ihan kivaa ja järkevää. Kuten Karekin totesi…
Mutta käytetyissä on mun mielestä turha väheksyä alumiinia tai kuitua! Helposti käytettyjen ostaminen menee sellaiseksi 80-luvun teräsihannoiksi ja se on mun mielestä ja mun kokemuksien (tosin vaan mtb:istä) mukaan turhaa. Alumiinilla ja kuidullakin tai vaikka titaniumilla saa nimittäin sitä kaivattua retrofiilistäkin halutessaan. ja 90-luvulla ja 2000-luvun alussa on tehty törkeään hyviäkin pyöriä.
Ja alumiini- ja kuiturunkoja pystyy aina myös korjaamaan ja muokkaamaan tarvittaessa, vaikka teräsfanit toisin väittävätkin. Alumiini- ja kuiturungon korjailu voi vain vaatia vähän enemmän rahaa ja osaavan tekijän.
Miksi muuten alumiini ja kuitupyöristä puhuttaessa aletaan heti puhua sekunnin kymmenyksistä ja hakea “todellista tarvetta”? Ei kukaan Suomeen Ferraria ostava autoilijakaan joudu perustelemaan autonsa nopeutta. Jos joku diggaa fillaripuolella kuitupitoisesta ja tähtitieteellisen kalliista huippukilpurista niin eikö se pitäisi sallia vaikka käyttö sitten olisikin ihan tavallista ja aika hidastakin kuntoilua? Fillaripuolella outo fiksaatio siihen, että hienointa on “voittaa vanhalla retrolla” ja samalla siis kaikkein nolointa maailmassa on “hävitä uudella kuitupyörällä”. Mun mielestä toi eka on ihan hauska ja kiva tavoite kaikille. Mutta tuo kakkoskohta on sellainen jonka kohdalla kaipaisin vähän sallivampaa ilmapiiriä. Pääasia että poljetaan ja paljon, vaikka sitten omilla jaloille ihan liian hyvällä, kalliilla ja uudella pyörällä. Se, että joku laittaa laittaa ihan liian paljon rahaa pyörään vaikka olisi “oikeasti pärjännyt” halvemmallakin on vaan hyvä asia. Muuten se sama raha olisi takuuvarmasti mennyt jonnekin missä se tuhoaisi maailmaa vielä enemmän. Kalliit käytetyt polkupyörät, liika kalja, kalliit ravintolat ja kalliit parturit on niitä about ekologisimpia mahdollisia liikojen rahojen käyttökohteita.
Lopputäydennys kun tääkin ketju liittyy niin läheisesti pyörien hankkimiseen ja omistamiseen: Muistakaa vaikka 1000 km:n raja. Eli ei yhtään fillaria tai fillarin upgradea jossei niitä kilometrejä sille pyörälle tule vähintään se 1000 kaudessa. Jos se 1000 tulisi täyteen niin pyörä voi olla vaikka kuinka kallis ja hieno ja elumiininen ja hiilikuituinen vaikka vauhti niillä 1000 km:llä oiskin yllättävän hidas ja teräkselläkin saavutettava.
asb - 10:23, 18.8.2009 » Kare, tarkista ajohanskat. Ne on varmaan rasvattu, kun pyörä lähti noinkin kovaa käsistä. Tämä keskustelunhaara kun alkoi mielestäni virheellisestä väitteestä, että moderneja kilappyöriä ei löydy pitkille kuskeille ja että pitkälle kuskille patarautainen Crescentti on parempi ja tukevampi ja turvallisempi, kuin nykyiset massahiilarirungot. Mistään sekunnin murto-osista tai kuntoajoista ei ollut kyse. Teräkselle on paikkansa, mutta se ei ole kaksimetrisen miehen jalkojen välissä.Teräs on kyllä sikäli turvallisempaa, että se ei murru ilman ennakkovaroitusta. Ei mulla muuta, jatkakaa jalkovälienne kaivelua.
Sivuhuomiona:
ajamisesta ja speksailusta on muuten mahdollista diggailla molemmista, eli eivät IMHO ole toisiaan poissulkevia…
EDIT.
… vaikka kaikkein aidoimmat jäbät tietty ajaa täysiä vaikka millä romuilla, koska ne osaa pyörittää.
Alle viidessä minuutissa löysin 63x60.5cm hiilarirungon (canyon.com), joka on taatusti
tukevampi ja jäykempi, kuin mikään tällä planeetalla ikinä tehty teräksinen 63cm runko.
Olet kyllä oikeassa. Täysin. On niitä. Mutta jotenkin kun noita on vähän hypistellyt ja koputellut (kielikuva), niin sitä on ajatellut, että ko. kapistus on tehty Cipollinin kaltaiselle 78 kiloa (muistaakseni) tyypille. Onhan sillä mittaa se noin 190, mutta painoa ei ole vastaavasti verrattuna tämmöiseen vähän vähemmän kestävyysurheilua suorittaneeseen mieheen.
Kun Cipollini ajoi Specializedilla, hänelle tehtiin käsityönä tasaisella vaakaputkella oleva oma runko. Ne sloupatut kun eivät sopineet mitoiltaan, tai eivät miellyttäneet muuten. Pistin merkille. Alumiinista tuollainen voitiin vielä tehdä kätevästi, mutta muottiin tehtäviä kuiturunkoja ei niin vain räätälöidäkään enää.
Minulla on kai se ongelma, etten minä oikein USKO, että se kuiturunko kestää. - Vika on siis minussa. Piste.
( Ja sen verran olen pihi, etten oikein haluaisi olla koekaniini oman lompakon varassa. Ajatuskin kuolettaa, että rikkoisi tonnin rungon. Saati sitten, että sen kanssa vetäisisi turvalleen jossain Lohjan harjun alamäessä sen takia, että se räsähtää alta. - Minulla on korvien välissä pahageneraattori, joka käskee ankarasti välttämään Darwin palkintoa.)
1983 jälkeen osat ovat parantunet aika paljon. Olisi kiva vertailla uutta ja vanhaa Pinarellon
runkoa samoilla vaihtajilla ja kiekoilla.
Verrokkitilanteessa teräsrungossa taitaa olla ongelmana se, että mitä parempi runko, sen ohuempaa se putki on, ja siksi se ei todellisuudessa ole, eikä edes voikaan olla, niin jäykkää kuin paksumpi seinämäinen putki on. Mikään pyöräpaja eikä putkifirma ei voi ohittaa fysiikanlakeja siitä, että alkujousto tulee vain atomien välisistä vetovoimista, ennen kuin kidehilassa olevat vieraat atomit lukitsevat liikkeen. Siksi ohuempi runkoputki joustaa paljon enemmän, ja millään karkaisulla, lämpökäsittelyllä, seostamisella tms. ei siihen asiaan voida vaikuttaa. Kyseessä kun on rauta atomien fysikaalinen ominaisuus, ja niitä on aina seoksessa se yli 90%, eli määräävän paljon. = Halvempi ja paksuputkisempi runko ON jäykempi. Aina.
Painohan siinä nousee, kun sitä seinämän vahvuutta kasvattaa, mutta ajotuntuma voi ainakin rotevalla kaverilla muuttua paljonkin parempaan suuntaan, ja se ikävä luikertelu taipumus hävitä. Jos ei täytä kilpapyöräilijän mittoja, niin se halvempi runko voi tosiaan olla arkisessa käytössä ja ryynäämisessä parempi. Kirkniemen suunnalta Lohjalle päin on vanha radanpohja, joka on hiekkatietä 6-7 kilometrin pätkä, ja kyllä sitäkin pitkin tulee ajettua. Siksipä kilpureidenkin renkaatkin ovat jo vaihtuneet pistosuojattuihin 32 millisiin… kyllä kai tuohon parempaan ja hennompaan voisi vaihtaa takaisin vähän ohuemmat, 25-28:t. Yritän vähän säästellä sitä muutenkin.
Olen jo ymmärtänyt, etten yritäkään tähdätä enää tuosta hienompaan ja “parempaan”… jonkin Pinarello Trevian tai Colnagon raiskaaminen olisi minusta jo syntiä. Jätän ne sovinnolla hoikemmille miehille. Vehkeiden ehdoin tahdoin rikkominen on niin typerää hommaa, ettei pahemmasta väliä.
Melko monessa kapineessa on jonkinlainen painorajoitus, ja se rajoitus on aika alhainen. (no… alle 100 kg siis) Siitä johtuu tuo epäusko sitten noiden muiden vastaavien osien kestävyyteen, jos siitä painorajoituksesta ei edes puhuta mitään. Onpahan vain sitä nykyisin muodissa olevaa piittaamattomuutta tuokin, ettei sitä edes vaivauduta ilmoittamaan.
Vanhoista romuista on kuitenkin tuo empiirinen tieto siitä, että ne edes suurin piirtein kestävät, kun niitä oikein nätisti käsittelee.
Lohduttaudun sillä, että romujen kanssa puuhailu on ainakin kohtuullisen edullista.
Tuure
-.-
Ei tässä nyt olla yhtään mistään mitenkään eriä mieltä, mutta olisi tosiaan mukavaa, jos tulisi vastaan iso kuiturunko, jossa olisi keltainen pieni tarra, jossa lukisi: max 150 kg. Saattaisi lähteä matkaan siltä seisomalta.