ajai olipas tänään vetämistä! vihdintietä kotiinpäin fillaroidessa mut ohitti joku kolmen nuoren ja (anteeksi kun sanon tälleen) vähän leuhkan maantiepyöräilijän porukka. sit ohittamisen jälkeen ottivat semmosen “he kävelivät kadulla rinnakkain / niin että vastaantulijat joutuivat väistämään” muodostelman ja siinä sit kolmikko polki ja jutteli mukavia.
no mä sit vähän tästä sytyin ja panin kierroksia kampiin. tyypit oli ihastuttavan tyrmistyneen näkösiä kun meitsi rottasella viiksitankopyörällä roikku helposti imussa ja nautiskeli ilmanvastuksen puutteesta. moneen kertaan kattelivat taakse että siinäkö se vielä on, ja mä tyytyväisenä virnistelin vaan.
tykitin sienestämään, olin voitokas, join kaks biusaa, tykitin noukkii alepan rogesta tiun kananmunia, neljä kolmioleipää, perunoita, viinirypäleitä, hampurilaissämpylöitä ja ruisleipää ja sit ostin kaikkee siistii kaupasta ja sit runttasin putkelta auton kiinni ylämäessä.
Ekat fixiajot koskaan? Oon ite siitä sanonu et tuntuu ku ois oppinu pyöräilemään uudestaan, ja se on kyllä hiano tunne.