Veitset ja niiden teroittaminen

Varmasti tältäkin foorumilta löytyy veitsihifistelijöitä, joten miksei kello-, radio-, pienoisrautatie- ja muiden topsujen lisäksi myös veitsille ja niiden teroittamiselle.

Eli puukot, taittoveitset, linkkarit, keittiöveitset, kirveet ja muut terävät asiat ja niiden teroittamiseen liittyvät asiat pois rönsyilemästä erä- ynnä muista langoista.

Aloitan röyhkeästi oma lehmä ojassa ja kyselisinkin vinkkejä hyväksi, mutta kohtuuhintaiseksi vähän ns. paremmaksi taskuveitseksi jokapäiväiseen käyttöön painottuen kuitenkin eräilyhommiin.

Moralla on hyvä pilkkoa puita ja vääntää ja takoa asioita, mutta esimerkiksi ruoka-asioiden pilkkomisessa se on kömpelö ja kuitenkin yleensä pihkassa/noessa/kakassa/ruosteessa/öljyssä tms.

Opinelin terä taas on oiva pilkkomiseen, mutta ei kestä vääntelyä tai muuta väärinkäyttöä.

Eli jotain näiden ääripäiden väliltä.

Aika usein mukana retkillä kulkee Spyderco Tenacious. Kestäny aika väkevääkin menoa ja toimintä erittäin smoothia. Terä vaikuttaisi olevan iha hyvää materiaalia kun saa teräväksi ja ajelee vaikka parran, pitääkin terän ihan kohtuullisesti. Jonkun verran tulee pahvilaatikkoja yms. myös leikeltyä eikä tunnu tylsyvän siinäkään eli hintaisekseen loistava veitsi. Avausmekanismi toimii myön hyvin yhdellä kädellä mikä loistava ominaisuus esim. kalahommissa. Fiilistelykäyttöön ja parisuhde makkaranpaistoon Sorsakoski Hackman jostain 60-luvulta. Erittäin käytetyn oloinen kampe mutta terä pysynyt todellä jämäkkänä.

https://scontent-yyz1-1.cdninstagram.com/vp/7d135e58da2db576b7bb30e79a0bc254/5D9C556D/t51.2885-15/sh0.08/e35/s750x750/36149053_422715001539677_7954496748947243008_n.jpg?_nc_ht=scontent-yyz1-1.cdninstagram.com&ig_cache_key=MTgxNjAxOTIyMDI4MDE2MTg5OA%3D%3D.2

Mielenkiintoinen aihe.
Vuosikausia menin fiskarsin “muovisella edestakaisin työnneltävällä 20 euroa maksavalla k-kauppa teroittimella” silloin oli veitset riittävän teräviä kokkaushommiin, ja ihan ok tuntuma.

nyt on keittiössä tormekin T4, T7, ja vieläpä T2 tahkot. kaikilla mahdollisilla kivillä, alkaen grid 80 stä aina Japanese wet stoneen 4000 grid. ja kaikki mahdolliset ohjurit ja jigit. kyllähän noilla saa peilipinnan vaikka mihin, (teroitin tunnin faijan 20 vuotta vanhaa kirvestä, ja leikkasi A4 paperia ihan painamalla, ei viiltämällä…)

no, kirveen ei tarvitse olla terävä, kunhan kokeilin.

olen tullut siihen lopputulokseen että jos ei osallistu teroituskilpailuihin, niin halpa, helppokäyttöinen on paras, millä saa tarpeeksi teräviä. sushikokit sitten tarvitsee parempia, itse en ole sellainen.

yst terv Doc.

ps. nytkin on veitset aika tylsiä, koska tuo tahkoilu vaatii aina sen zempin, ja muutaman tunnin aikaa. yksi harvoja asioita jossa olen lopettanut täydellisyyteen pyrkimisen :slight_smile:

Fiskarsin just se oogee roll sharp ollu keittiössä käytössä joku 20 vuotta. Ihan hyvä on. En todellakaan aio sivistää itteeni veitsi- ja teräasioissa saadakseni tietää millä tavalla väärin se vempele teroittaa. Mulle riittää että ku veitsi tuntuu yhtää tylsältä nii rullailen vähä aikaa ja taas halkee tomaatit vaivatta ja sipulista saa ohutta.

Joskus jos muualla joutuu laittaan ruokaa ja on jotku saatanan tylsät veitset käytössä nii hätäterotuksen teen kupin tai lautasen lasittamatonta pohjaa vasten. Työnteleen terää siihe viistosti molemmilta puolilta sillee miten kuvittelen veitsiä teroitettavan. Aina on lisää terää saanu tolla menettelyllä.

Vaellustouhuissa ollut jo 5 vuotta marttiinin joku puukko, jonka hankin kolmella kympillä jostain alesta. Hyvin on palvellut ja pysynyt terävänä. Kerran tosin oon jollain käsivarren autiotuvalla tylsyyspäissäni hionut kivellä minttikuntoon, vaikka varsinaista tarvetta ei edes ollut.

Kotona luottoveitsi on jo kohta 20 vuotta ollut Victorinoxin santoku.

lluque - 22:56, 27.7.2019 » Kotona luottoveitsi on jo kohta 20 vuotta ollut Victorinoxin santoku.
Sama.

Mistä lie johtuu että olen kokenut pientä herätystä tähän veitsi- ja teroitusasiaan minäkin.

Teroitukseen löytyy karkea finnbullet paskakivi epätoivoisiin alkuihin ja grunwerk 3000/8000 riittävään loppuunsaattamiseen.

Tykkään sellaisesta veitsestä, jossa terä on riittävän korkea, ettei rystyset kolise leikkuulautaan tai pöytään ennen kuin tavara katkeaa.

Hinkkaamisen määrä ja koulukuntakysymykset ovat tässäkin lajissa tuleva olemaan vakavan keskustelun paikka.

Marttiini on kova mut välillä kaipais ehkä retkeilyyn/piknikille jotain kompaktimpaa.

Onks Opinellin linkkuveitset hyviä tai löytyykö jotain muita kivoja vähemmän taktisia luottoteriä?

Keittiössä perintöfiskarssia ja rullateroitin ja hyvinhän noilla pärjää.
Remppa/raksa/väärinäkyttö -puukkona Mora Robust on kovis. Aika monta puukonterää tuli katkottua erinäisissä purkuhommissa kunnes löysin ton.

Sit tollanen Olfa Craft Knife ollu kans kätevä ja hyvä askarteluun.

Onkos joku foorumilainen käynyt teroituttamassa keittiösapeleitaan Helsingin suutareilla tai vastaavilla pajoilla? Onko jälki halutunlaista ja mimmoisia taksoja pyytävät? Itsellä olisi pari veistä teroituksen tarpeessa.

Mä kävin Tehtaankadulla. Ei voi väittää, että olisi ihmeemmin kannattanut, ikävä kyllä. Odotin ehkä liikaa. Säästäähän tuossa toki aikaa.

EDIT: 30 eypoa suunnilleen taisi maksaa. Vein sakset, pari keittiöveistä ja yhden kääntöveitsen.

kaukomieli - 12:45, 28.7.2019 » Onks Opinellin linkkuveitset hyviä tai löytyykö jotain muita kivoja vähemmän taktisia luottoteriä?
On. Just hyviä juuston/leivän/pienten ruoka-asioiden pilkkomiseen esim. Piknikillä. Ja sopii hyvin tyyliin pajukorin kanssa.

Itsellä keittiössä jotain perus ovaalihiottua Santokua ja victorinoxia, ei mitään hipoa. Teroitushommat kiinnostaa jonkun verran, mutta en oo oikein osannut vielä hankkia oikeanlaisia välineitä. eBaystä sais 1000/3000/5000 grit setin kiviä kympillä mut voiko tollasiin halpoihin luottaa?

Mulla on Trendin 300/1000 kaheksantuumainen timanttinen pöytäkivi. Maksoi vähän alle satkun mutta pelittää todella hyvin. Ei vaadi huoltoa/esivalmistelua käyttöön ja käy kaikille materiaaleille. Sopii myös vesikivien tasoittamiseen joten ei jää tarpeettomaksi vaikka haluaisi siirtyä suurempien grit-arvojen vesikivien fiilistelyyn. Jos lähtisin kasvattamaan välineistöä ostaisin Naniwan Aotoishi “Green brick of Joy”:n. 2000 grit 55mm paksu möllykkä, joka kuulemma toimii ihan yhden kiven “tekee kaikki”-ratkaisunakin.
Posliinikulhojen pohjien lisäksi hätäratkaisuna voi käyttää liesituulettimen tai jääkaapin lasihyllyn hiottua reunaa.

Mulla on erähommiin joku halpa puuvartinen pikkukirves ja Käpylän Veijon takoma tommi-puukko. Molempien teroitus hoituu Wästikiven kirveskiekolla. Keittiössä monen malliset markettifiskarsit ja saman puljun rullateroitin hoitaa hommat riittävän hyvin.

Nahka + kiillotusaine toimii viimeisen purseen irrottamiseen jos ei halua ostaa hienoa kiveä karkean rinnalle. Terottelen lähinnä työkaluja, joihin 400/1200 kaksipuoleinen timantti ja loppuun 5000-6000grit hiomatahna nahkapalaan hinkattuna. Timantti on työtilalla joten kotona veitset fiskarsin rullalla ja pari kertaa vuodessa timantilla kun muistaa ottaa sen kotiin.

Ite käyttelen etenkin puukkoja työkaluina. Remppahommissa oon tuhonnu biltsun kumikahvaisia morakopsuja, ovat hyviä uhrattaviksi. Mettähommissa rikoin yhen Marttiinin (meni takuuseen, kahva mureni käsiin) ja pari jotain puuilo/motonet-moraa niinikään kumisilla kahvoilla (ruodot katkes kahvan sisällä). Sit ostin sen varustelekan lyhyemmän Terävän ja hyvä on ollu, siis kestänyt ny kuukauden about. Veistelyä, batonointia, tölkkien availua ja leikkelyä, ruoanlaittoa ja semmosia. Käytän rajusti ja säälimättä, työkaluiksi tarkoitettuja ovat puukot. Koristehommad erikseen.

Mettävehkeet teroitan tommosella fine/coarse-kivellä, jonka oon joskus öljynny pellavalla ja edelleen liukas ja mönjääntyvä. Käytännössä joka reisun jälkeen,eipä siinä kauaa mene kun ei päästä ihan tylpäksi asti. Purseethan lähtee johonkin pöydänreunaan

Keittiössä on puikko ja semmoin sukkulakivi, veitsinä pari velipoikavainaan Japanista tuomaa tuliaista ja random-musta fiskarssi,aivan hyvät.

Plektra Trading -niminen putiikki Ruusankadulla (Hki) on erikoistunut kaikenlaisiin teroitettaviin puutyövälineisiin ja niiden teroittamiseen. Mulla on sieltä joku 30 euron kaksipuolinen japanilainen vesikivi. Sillä on pysynyt kaikki tarpeellinen terävänä jo monta vuotta. Keittiöveitset käyn läpi nopeasti kiven hienommalla puolella noin parin viikon välein, jolloin perusteellisempaa teroitusta ei tartte tehdä kuin pari-kolme kertaa vuodessa.

Keittiössä on eniten käytössä kohta parikymmentä vuotta vanha Macin Santoku, joka on jotain sellaista mallia, mitä ei enää valmisteta. Taottu terän hela, mutta ei ovaalihontaa terässä. Reissuilla aina mukana Great Eastern Cutleryn Bull Nose, joka kelpais Luottokamat-ketjuunkin.

Vaikeinta pitkään käytössä olleiden ohutteräisten keittiöveitsien teroittamisessa on se, että saa terän pysymään suorana. Varsinkin pari senttiä terän kahvan puoleisesta päästä terä kovertuu teroittiaessa ja sitten lautaa vasten leikatessa terä ei osu lautaan siitä kohdin.

Joku kyseli teroituspalveluista. Tokyokan teroittaa ainakin japanilaisia keittiöveitsiä, mutta en ole testannut koskaan.

Mulla on veitsiä varten tällanen Lanskyn sarja. Hinta ei ollut paha ja tuo pidike ainakin periaatteessa auttaa saamaan teroituskulman kohdilleen. Teräpeuttista tällä hiljalleen lipsutella veitsiä keittiön pöydän ääressä.

.


Tuli somessa vastaan. Pari kaveria on innokkaita puukkojen keräilijöitä. Ite en niin innostunu ole noista viiltäjä-Jack hommista.

vanttera - 20:34, 28.7.2019 » Ite käyttelen etenkin puukkoja työkaluina. Remppahommissa oon tuhonnu biltsun kumikahvaisia morakopsuja, ovat hyviä uhrattaviksi.
Hanki tollanen Mora Robust niin voit unohtaa noi turhat Biltema-uhrit.