Vastakorkattuja sisäkumeja paukkuu sarjana

Haulla löytyi hyvä, joten nostellaanpas ylös. Ostin projektiini n. 1kk takaperin michen pistardin fiksikiekot ja ongelmat ovatkin olleet joka viikkoisia tämän jälkeen. Sisureita on tainnut mennä yhteensä 10 kappaletta.

Aluksi ostin jostain clas ohlsonilta muistaakseni vannenauhaa, jonka ajattelin kyllä asentaessa olevan melko paskaa tavaraa ja näinhän se olikin, pari sisuria meni kunnes revin helvettiin. Pyörittelin kiekkoja käsissä, enkä löytänyt mitään joka noita sisureita voisi puhkaista. Kerran sisuri on siis puhjennut ajossa, muutoin kotona sisällä / parvekkeella.

Viimeisimpänä laitoin täydellisesti asettuvaa gorillateippiä kiekkoihin ja kokeilin vielä erikseen sormella kiekot läpi, että löytyykö mistään mitään terävää ja havaintoja en tehnyt. Viimeisin sisuri vaihdettu toissapäivänä takakiekkoon, tämän jälkeen ajoa n. 70km. Pyörä ollut tämän päivän parkissa parvekkeella ja kuulin pelottavan tuttavallisen äänen parvekkeelta, jälleen puhki. Etukumi selvinnyt urhoollisesti jo neljä (4) vuorokautta vaurioitta. Olisko ideoita vai heitänkö koko paskalaitoksen suomenlahteen?

Kerro vielä: Tuleeko reikä aina samaan kohtaan? Tuleeko reikä ulkopintaan, sisäpintaan vaiko kylkeen? Onko tuttu ääni paukahdus vai suhina? Onko sisuri semmoista ikäänkuin metallinhohto glitteriä. Onko parvekkeella auringonpaisteessa 92 astetta lämmintä?

Kannattaa myös ne renkaat käydä läpi.

Poista vannenauha, tsekkaa pinnareiät terävien reunojen ja purseiden varalta, laita kunnon vanneteippi, tarkista ulkokumi ettei ole mitään sepeleitä tai lasinsiruja tullut läpi ja imeytynyt kumiin

Sen jälkeen asenna koko paketti huolella takas. Muista tökätä sisuriin vähän ilmaa ennen asennusta, vähentää asennusfailin mahdollisuutta.

maltsunMANIAC - 15:48, 6.7.2016 » Haulla löytyi hyvä, joten nostellaanpas ylös. Ostin projektiini n. 1kk takaperin michen pistardin fiksikiekot ja ongelmat ovatkin olleet joka viikkoisia tämän jälkeen. Sisureita on tainnut mennä yhteensä 10 kappaletta. Aluksi ostin jostain clas ohlsonilta muistaakseni vannenauhaa, jonka ajattelin kyllä asentaessa olevan melko paskaa tavaraa ja näinhän se olikin, pari sisuria meni kunnes revin helvettiin. Pyörittelin kiekkoja käsissä, enkä löytänyt mitään joka noita sisureita voisi puhkaista. Kerran sisuri on siis puhjennut ajossa, muutoin kotona sisällä / parvekkeella. Viimeisimpänä laitoin täydellisesti asettuvaa gorillateippiä kiekkoihin ja kokeilin vielä erikseen sormella kiekot läpi, että löytyykö mistään mitään terävää ja havaintoja en tehnyt. Viimeisin sisuri vaihdettu toissapäivänä takakiekkoon, tämän jälkeen ajoa n. 70km. Pyörä ollut tämän päivän parkissa parvekkeella ja kuulin pelottavan tuttavallisen äänen parvekkeelta, jälleen puhki. Etukumi selvinnyt urhoollisesti jo neljä (4) vuorokautta vaurioitta. Olisko ideoita vai heitänkö koko paskalaitoksen suomenlahteen?
Mistäpäin sisuri puhkeaa? Meneekö venttiilinjuuresta, meneekö kyljistä, ulkoreunasta, sisäreunasta? Kun poistat sisurin, vertaa puhkeamakohtaa venttiilireijän sijainnin avulla vanteeseen ja ulkokumiin. Asenna ulkokumi aina siten, että logo tulee venttiilin kohdalle. Voit sitten helposti vaikka irtonaista ulkokumia tarkastella kun venttiili ja logo on sijainnut samassa paikassa.

Mahdollisia on esim vannenauhan jousto ja sitäkautta pinnanreijän aiheuttama ongelma. Myös kivensiru ulkokumissa tai ulkokumin kulunut sisäreuna sieltä vaijerin ympäristöstä voi aiheuttaa ongelmia. Sisureiden puhkeamapaikka auttaa varsinkin jos useemmassa sisurissa samassa sijainnissa.

No missä ja millasia ne reiät oikein on? Ku korjaat, aukase ulkokumi yhdeltä laidalta ja pumppaa sisärenkaaseen ilmaa, etsi tuhinapaikka ja merkkaa se vanteeseen sekä renkaisiin. Sitten tiedät missä kohtaa ongelma on.

Ovatko kaikki sisurit samasta paketista?
Osaatko asentaa renkaan? Ovatko ulkorenkaat koko ajan olleet samat?
Oletko puristellut kumit läpi, ettei ulkorenkaisiin ole kaivautunut lasin/kivenpaloja, jotka tulevat vain minimaalisesti sisäpinnasta läpi?

normaali - 15:56, 6.7.2016 » No missä ja millasia ne reiät oikein on? Ku korjaat, aukase ulkokumi yhdeltä laidalta ja pumppaa sisärenkaaseen ilmaa, etsi tuhinapaikka ja merkkaa se vanteeseen sekä renkaisiin. Sitten tiedät missä kohtaa ongelma on. Ovatko kaikki sisurit samasta paketista? Osaatko asentaa renkaan? Ovatko ulkorenkaat koko ajan olleet samat? Oletko puristellut kumit läpi, ettei ulkorenkaisiin ole kaivautunut lasin/kivenpaloja, jotka tulevat vain minimaalisesti sisäpinnasta läpi?
Ongelmaan löytyi ratkaisu kun availin ton paketin nyt. Unohdin tosiaan mainita, että sormimäärällisesti käynyt myöskin ulkorenkaat läpi, mutta käsittänyt aina, että ongelmat yleensä johtuvaisia vannenauhasta / sen puutteesta/paskuudesta. Gatoriin oli nimenomaa kaivautunut lasinsiru (löytyi rengasta taivuttelemalla) eikä tuota paljaalla silmällä edes huomannut. Paineet aika korkeat 23mm 8.5-9 tuntumassa. Pitääpi samaan syssyyn vilkasta toi eturengas myöskin. Kiitos kaikille apua tarjonneille!

Laita sinne sitten oikee korkeapainevannenauha sen gorillateipin sijaan niin ajat vielä vuosia ilman ongelmia.

Tähän samaan topsuun liittyen, ostin Viltsulta kiekon, jossa oli minunkin mielestä asiallinen Schwalben korkeapainevanneteippi. Virossa kuitenkin meni takarengas tyhjäksi ja kun asiaa tutkin, vanneteippi oli paennut yhden pinnanreiän päältä ja muidenkin kohdalla osin venynyt tosi pitkälle sinne pinnanreiän sisään.

En ostais.

Kaks kiekkaa Tesaa (notubes) päräs.

Velox bäst.

Lumikko - 17:22, 6.7.2016 » Kaks kiekkaa Tesaa (notubes) päräs.
Lumiukko on ny kyllä oikeassa.

Omien kokemuksien mukaan velox 1/5

normaali - 16:55, 6.7.2016 » Laita sinne sitten oikee korkeapainevannenauha sen gorillateipin sijaan niin ajat vielä vuosia ilman ongelmia. Tähän samaan topsuun liittyen, ostin Viltsulta kiekon, jossa oli minunkin mielestä asiallinen Schwalben korkeapainevanneteippi. Virossa kuitenkin meni takarengas tyhjäksi ja kun asiaa tutkin, vanneteippi oli paennut yhden pinnanreiän päältä ja muidenkin kohdalla osin venynyt tosi pitkälle sinne pinnanreiän sisään. http://ecx.images-amazon.com/images/I/51tXoVNKaYL._SY355_.jpg En ostais.
Samat kokemukset tästä. Kuoriutuu pois. Ei jatkoon.

^Paskaa tavaraa, älä ikinä osta.

vasaraasialainen - 18:14, 6.7.2016 » [Velox](http://www.wheelbuilder.com/velox-cloth-rim-tape.html) bäst.
maltsunMANIAC - 16:16, 6.7.2016 »
normaali - 15:56, 6.7.2016 » No missä ja millasia ne reiät oikein on? Ku korjaat, aukase ulkokumi yhdeltä laidalta ja pumppaa sisärenkaaseen ilmaa, etsi tuhinapaikka ja merkkaa se vanteeseen sekä renkaisiin. Sitten tiedät missä kohtaa ongelma on. Ovatko kaikki sisurit samasta paketista? Osaatko asentaa renkaan? Ovatko ulkorenkaat koko ajan olleet samat? Oletko puristellut kumit läpi, ettei ulkorenkaisiin ole kaivautunut lasin/kivenpaloja, jotka tulevat vain minimaalisesti sisäpinnasta läpi?
Ongelmaan löytyi ratkaisu kun availin ton paketin nyt. Unohdin tosiaan mainita, että sormimäärällisesti käynyt myöskin ulkorenkaat läpi, mutta käsittänyt aina, että ongelmat yleensä johtuvaisia vannenauhasta / sen puutteesta/paskuudesta. Gatoriin oli nimenomaa kaivautunut lasinsiru (löytyi rengasta taivuttelemalla) eikä tuota paljaalla silmällä edes huomannut. Paineet aika korkeat 23mm 8.5-9 tuntumassa. Pitääpi samaan syssyyn vilkasta toi eturengas myöskin. Kiitos kaikille apua tarjonneille!
Minulla paukkui viime syksynä takarengas yhtenään. Jopa ammattilaisen tekemän sisurin vaihdon jälkeen. Syynä oli pieni haavamainen vaurio ulkorenkaassa. Sormin tunnustelemalla ei löytynyt renkaasta mitään kiveä, lasia tms., koska siinä ei sellaista tosiaan ollut. Kuitenkin aina ajossa siihen haavaan meni kivi ja puhkaisi sisurin. Haava oli tosi vaikea löytää. Vaihdettuani ulkokumin ongelma katosi.