Valmis: Peugeot aka Jalopeura

Olen vasta-alkaja yksivaihteisten ja oikeastaan pyörienkin maailmassa. Jotkut ehkä muistavat minut ensimmäisestä postauksestani, jossa ihmettelin mitä vikaa muuntamassani Monarkin SportRacerissa (R.I.P) oli. Siellä uhosin aloittaa seuraavaksi Pösön patonkistandardeilla. Sen verran päreinä oli Monarkki, että taisi parilta päästä parkaisu, ”mitäköhän se nyt saa rikki…”. Aloitin kuitenkin Pösön mitä pikimmiten valistuneempien neuvoista huolimatta. Kyseessä lienee Peugeot PX 50, eikä sittenkään UO-8, joksi pyörää aiemmin arvelin.

Vähän tarinaa Pösöstä:

Noin vuosi sitten kesällä Pösö oli lähestulkoon käsien ulottuvilla, kun kämppiksen faija oli antamassa konkelia pois. Kyselin siinä sitten, että onko mahdollista saada fillaria talteen. Fillari oli kuitenkin varattu ensisijaisesti kämppiksen pikkuveljelle. Mikäli hän ei olisi ottanut sitä, olisi se ollut minun. Korkeamman ohjauksen ansiosta fillari päätyi kuitenkin kämppiksen pikkuveljelle. Meni vuosi ja välissä oli pari epäonnista fauber projektia, joista Monark viimeisin. Oppirahoja maksettiin isolla kädellä ja molemmat fauberit makaavat tällä hetkellä toivottavasti paalattuna jossain.

Pösön kutsu kuitenkin vahvistui ja muistot tulvivat mieleen eron hetkestä. Otin yhteyttä kämppiksen veljeen, joka oli kuulemani mukaan kohdellut pösöä kaltoin. Lupasin hätäpäissäni ja sokkona pyörästä 50e… kaupat tuli. Hakiessani pyörää totesin, että huonoon kuntoon fillari olikin totisesti mennyt, kun muistelen sen vielä vuosi sitten olleen ajettavassa kunnossa. Kiekot solmussa, takavaihtajan rattaat aivan finaalissa jne. Otin vähän pettyneenä pyörän kyytiin, kun olin odotellut kohtaavani jotain hieman paremmassa kunnossa olevaa. Tappiotani en kuitenkaan kenellekään myöntänyt.

Pösö makoili parisen kuukautta partsilla samaan aikaan kun värkkäsin Monarkin kimpussa ja opettelin fillarin ropaamisen alkeita. Monark sitten tuli, meni ja leipoi kiinni, jonka jälkeen vietin muutaman viikon jalkamiehenä. Pösö kuumotteli entistä enemmän vaikka täällä foorumilla jo ranskis/raleigh yms. projektit kirottiin moneen kertaan. Lopulta en voinut vastustaa Jalopeuran karjuntaa vaan kävin tuumasta toimeen. Alun perin meinasin hommata uutta keskiötä, mutta yllättäen sopiva akseli löytyi omasta takaa ja sen ympärille homma oli jokseenkin helppoa rakentaa. Noin 2-3 viikkoa Pösön värkkäilyyn meni ja nyt se on vihdoin valmis.

Missä ja millaisessa kunnossa olisi Pösö, jos olisin käteni siihen vuosi sitten upottanut… sattumaako?

Tässä kuvia valmiista tuotteesta ja omasta ylpeydenaiheesta, speissatusta Reginan 5-lehtisestä rataspakasta. Kiitos tässä kohtaa Pyörätohtorille kun avasi pakan. Kotoa kun ei ketjuruoskaa löytynyt vaikkakin Shimanon UniGlide pakan avasin kotitekoisella ketjuruoskalla. Sen kestävyys oli kuitenkin kertaluontoista. Lisäksi kiitos, käyttäjälle Rostfrid, jarruista ja peltsip:lle rataspakkojen availu linkistä ”Missä vika?” – threadissa.

Lisäyksiä ja muuntamista on tulossa ajan kanssa. Parannuksia otetaan mielellään vastaan.
Pösö on ollut nyt pari päivää ajossa, tässä kuvat, Haters be hatin’.

http://s27.postimg.org/9os5tdplv/IMG_20140614_094249.jpg

http://s27.postimg.org/5i7be1q03/IMG_20140717_194323.jpg

http://s27.postimg.org/lpdlu3x0j/IMG_20140717_194422.jpg

http://s27.postimg.org/k923byu3n/IMG_20140717_194445.jpg

http://s27.postimg.org/lrxhgy0o3/IMG_20140717_194458.jpg

http://s21.postimg.org/yd63adls7/IMG_20140719_101744.jpg

http://s21.postimg.org/qylcvqpaf/IMG_20140719_101855.jpg

Joitain osia:

Sakaen GXC kampisetti, josta kiinteä 52t eturieska modattu ketjusuojaksi. Välitys on 42/18.

Suntourin/Sakaen stemmi, luotan Japanalaisiin. Kalloy ja erityisesti avan orkkis epäilyttivät niin paljon.

Speissattu Reginan pakka

Orkkis polkimet

Continentalin UltraSportit kokoa 32-630, jotka Onneksi menivät edellisestä prjoketista tähän.

Weinmanin sivuvetojarrut. Taaemman modaaminen kiinni vie vähänä aikaa, mutta onnistunee.

P.S Oliko täällä jossain puhetta joskus, että YST akseleissa on jotain välystä? Omassani oli, jonka sain kiristämällä pois. Toivottavasti en kiristellyt liian tiukkaan…

  • Trilo

Pösöt on cool. Isillä oli Kimingangstanoranssi nelipyöräinen joskus ku olin ihan pikkunen ja eka oma kiintee oli jostain Tamperkeleen Pyynikiltä löydetty musta konversioydinpommi.

Korjaan. Pösöt on ihavvitun cool.

Hyvä meininki! Ohjaamo kaipaisi mun mielestä teippejä tai jotain. Vähä liian nude. Tähän sopisi myös mielestäni viiksitanko erittäin hyvin.

Nätti Peugeot vuosien 74-76 väliltä…
Ota se paras yksittäinen kuva eli sivukuva vetopuolelta.

edit: tankoon:Newbaums Cotton Bar Tape

Kuvia lisätty vetopuolelta ja viiksistä.

Jukka_K Hyvä meininki! Ohjaamo kaipaisi mun mielestä teippejä tai jotain. Vähä liian nude. Tähän sopisi myös mielestäni viiksitanko erittäin hyvin.
Great minds think alike. Meni eilen ilta vähän pitkäks kun asensin ja fiilistelin viiksillä. Teippejä en vielä oo kerenny hakee ja pyörä muutenkin vähän viimeistelemättä, kun oli kova tarve saada käyttöön. Tupit vaihtuu toisiin ja teipit tulee. Mulla oli jo vähän ideaakin noista tankoteipeistä...
RandySpaniel Nätti Peugeot vuosien 74-76 väliltä... Ota se paras yksittäinen kuva eli sivukuva vetopuolelta. edit: tankoon:http://hubjub.co.uk/index.php/store/bar-tape/newbaums-bar-tape-detail
Kiitti vinkistä! Vaihtoehto numero 2., jos mun alkuperänen idea ei toimi.

Vetopuolen isompi rieska on muutettu ketjusuojaksi ja on viimeistelyä vailla. Kammet hiotaan vielä kauttaaltaan jotta sopii muuhuun lookkiin. Välitys on on 42t/18t.