Vääntynyt runko - roskaa vai korjattavissa?

Teräsrungon takahaarukan oikaiseminen Sheldonin lankku-metodilla oli yllättävän helppoa. Eli jos kyseessä on vain takahaarukka eikä mikään hipo taikamiekka niin suosittelen kokeilemaan itse. Siis jos pää ja kädet toimii. Hinnoista en osaa sanoa.

Joo voi olla, että kokeilen itse, mutta kun pitäisi myyjälle keksiä joku summa, jota sanoa hinnaksi ja en viittisi ihan hatusta heittää. Tämän takia ajattelin myös ensin kysyä täältä, että en soita esim. pyörätohtorille ja kysy hintaa ja sitten tee vain itse sitä kuitenkin.

Tohtorin sivuilta: “Erikoisalaamme on vaativat korjaukset, runkojen oikasut, kierteytykset ja pyörien ja osien modifiointi sekä ns. mahdottomat työt. Esim jumiutuneiden osien irroitus. Erikoistyöt tuntiveloituksella 85€ / tunti”

En ole käynyt tohtorilla enkä tiedä veloittaako aina täyden tunnin mukaan. Amatöörinä mulla meni siihen takakolmion oikaisuun mittailuineen ym. puolisen tuntia…

Kaverille kun tein kyseisen operaation niin hän huolehti et mulla oli koko ajan kalja kourassa tai lähettyvillä ja tupakki suussa. Ihan hyvä palkka mielestäni.

Park Tool FFG-1 toimii hyvin vinoilujen kanssa, monesti haarukanpäät eivät ole symmetriset edes tehtaalta tullessaan, saati takakolmio, isoja ihmeitä ei kuitenkaan kannata yrittää vaikka voimat riittäisivät vipuvarsien kanssa vaikka mihin. Päivitetty versio onkin jo kakkonen, ergonomisemmat vääntökaffat ainakin ovat laittaneet.

Onkohan toi kaverille tilattu goldsprint vino vai mitäköhän tossa tapahtuu. Kun slämmää kiekon niin ei istu suorassa. Itseasiassa aika reilusti vinossa. Hohhoijjaa, kai tolla silti voi ajaa?

^Voishan sen esim Palauttaa?

Helvetin postirumba. Täytyy kattella narujen kanssa mitä tossa tapahtuu, vaikuttaa muuten kuitenkin aivanhyvältä. Ei siis koko perä vinossa tms.

Onko kokeiltu Sheldonin tapaan vai pelkällä kiekolla?
http://www.sheldonbrown.com/images/string-test.jpg

Ihan vaan pelkällä kiekolla, justhan tossa sanoin että pitäis kattoo naruilla. Kattelin kuitenkin äskön ilman narua ja löysin oikean puolen chainstaystä dropoutin vierestä kummallisen lommon (kuva tulee pian) Voi helvetti sentään.
E:nyt

Noi kyllä yleensä kuuluu tonne chainstayhin. Kannattaa tsekata narulla, onko oikeasti vino, vai onko esim dropit sen verran erikohdissa, että kiekko ei ole suorassa. Jos dropit samassa tasossa, mutta etu-taka suunnassa on eroa, niin silloinhan ei ole väliä, kunhan suoristaa, mutta ylä-alasuunnassa on väliä.

Toi lommotus on tuola siis jotain ratashommia tms varten, että mahtuu pyörimään isompaakin.

Mittasin naruilla ja suoralta vaikuttaa. Vaikuttaa siltä että toinen haarukanpää on vino. Hahlon alkuun (suljettu pää) on sama matka molemmilta puolilta, mutta loppuun 2mm ero.

Pelkkää hahloa voinee suoristaa kunhan tekee varovasti, ettei putkia väännä

Droppien suoruuden toisiinsa nähden voi tarkastaa ja suoristuksen tehdä näin

“Non-repairable”

No joo, vääntely ei käy, mutta kyllä pintoja voi muutenkin muuttaa esim. feissaamalla.