Tampere-lällarit: Kesälomat 2011 1.7. klo 18

Alkuun rullataan Ratinanrantaan starttipaikalle jutellaan mukavia muiden kanssa ja hurjimmat saatta jopa ottaa oluen ennen starttia.

Sitten lyödään järjestäjälle osallistumismaksun verran rahaa kouraan, tässä tapauksessa kaksi euroa Jenssille, jota vastaan saa manifestin (manifestissa on kasa osoitteita ja kysymyksiä joihin pitää hakea vastaus) ja kartan.

Seuraavaksi onkin jo startin aika ja aletaan tutkia karttaa, joko ajan jo rullatessa tai alussa voi olla hetki aikaa tutkia ja suunnitella reittiä.

Sitten hypätään pyörän selkään ja kovaa tai vähemmän kovaa ajoa kohti rasteja.

Nää on oikein mukavia tapahtumia ja kauheen tosissaan ei ole pakko ajaa. Kimpassa kaverin kanssa ajamista ei katsota millään tavoin pahalla (oikein mukavaa itseasiassa) ja usein jonkin moisia junia syntyykin. Nopein saa silloin tällöin jonkun palkinnon ja viimeinen dfl-lippiksen.

Poistuin tänään viikoksi Tampereelta joten kisat jääkin väliin. Uusia fiksailijoita kyllä näkynyt tänä kesänä niin järjetön määrä että huhu vaan, eikun mukaan.

Kuuma vinkki: Kannattaa opetella keskustan alueen katujen nimiä ja sijainteja jos haluaa voittaa. Tähän mennessä en ole vielä jaksanut (seliseli). Yleisimmin käytetty kartta kai on GoTampereesta saatava. Eikä kai Google Mapsin tai muunkaan vastaavan käyttö ole kielletty jos ei pisteitä löydy kartalta. Siitä puheen ollen voisi niihin rastien sijaintiin pistää jotain vinkkiä mistä päin niitä löytyy tai olla käyttämättä kaikkein tuntemattomimpia katuja. Vai meneekö siinä jonkinlainen hardcore-lähettifiilis pilalla? :smiley:

Edellä olevassa viestissä oli hyvä selostus tyypillisestä kisan kulusta ja lisää voi googlettaa tai lukea jostain esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Alleycat_races
Lälläri aka älläri aka “alley cat” -kisa.

Ja kun meitsi joutuu mitä ilmeisimmin skippaamaan ajeluosuuden, niin muillakin on jotain mahkuja kultaan ja kunniaan!

Eli messiin, messiin kaikki nyypät!

Vähä joutuu eka ajaa fillaril, sit saa juua sikan bissee.

Siistii, eikö?!?

juho - 22:45, 30.6.2011 » Edellä olevassa viestissä oli hyvä selostus tyypillisestä kisan kulusta ja lisää voi googlettaa tai lukea jostain esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Alleycat_races Lälläri aka älläri aka "alley cat" -kisa.
Ja sitten kun googlettaa ja kattoo jotain youtube-videoita, niin kannattaa muistaa, ettei Tampere ole New York, ei sen esikaupunkialue, eikä myöskään Helsinki. Autojen välissä ei oo pakko pommittaa Hämeenkadulla, vaikka ei se kiellettyäkään ole.

Nämä siis tänään!! :slight_smile:

Mukana ellei ukkosta ihan perkeleesti, pari salamaa ei vielä haittaa mitään! Nyt jo Kyröskoskella paukuttelee iloisesti.

Mut entä jos sataa?

Ylis - 8:37, 1.7.2011 » Mut entä jos sataa?
Jos sataa on märkää.

Taisit tulla eilen viinikanojalla vastaan. Tajusin vasta jälkeenpäin, että tais olla tuttu.

Joo siis en määkään kyllä tuu, jos sataa :frowning:

(Ei ollut vitsi, en tule ihan oikeestikaan, jos siis sataa.)

Jalkani polkisivat, rastini hakisivat, kalenterini vikisee. Ajelen siis ylämäkicupit yksinäni hervantaan ja nautin olueni siellä.

JeeJee - 8:49, 1.7.2011 » Taisit tulla eilen viinikanojalla vastaan. Tajusin vasta jälkeenpäin, että tais olla tuttu.
Tunnustan tulleeni vastaan. Kyllähän siinä morotukset vauhdissa vaihdettiin :) Huomasin kyllä että jotain jäit miettimään.

Eikä pieni tai edes kohtalainen sade tosissaan haittaa mua, mut jos tulee vettä kuin Esterin… harmonikasta, niin jään harmissani kotio.

Sata salamaa iskee tulta! Kannattaa silti tulla paikalle, sillä maailmanhistorian pähein/naurettavin rasti on in the making as we speak.

Ei pisaran pisaraa tossa Markuksen ennusteessa.

Alkaa muuten kohta kesäloma.

Nii ja mä vietin tunnin etsien DFL-lätsää. Ei ollu laatikossa johon sen laitoin, oli sen alla. Maagillista.

Ihan just alkaa, vielä ehtii kaikki epäröivät mukaan.

Tehtävärasti sulkeutuu minuutin päästä ja kaksi sankaria vielä matkalla. Nyt on kiire!!1

Maalissa odotetaan kahta eri sankaria.

Kaikki possut maalissa!

  1. Niinivaara
  2. Askopee
  3. Miikka
  4. Ville
  5. Markymarkus
  6. Jeejee
  7. Ylis
  8. Morkki
  9. Roboto DFL
  10. Betsku DNF

Duke Nukem Forever

Palkintona jaettu Krnky:n t-paita ja onkisetti.

Hieno ilta. Toinen sija ja onkisetti, jonka taisin tosin unohtaa Konttoriin. Bonarina väkivallalla uhkailut Tuulensuun terasilla.

-“Vitun riisikeppi” tms.

-“No mä en ookkaan läski”

-“Sanoiksä mua läskisks???”
(piffiläiset huom.)

-“En tietenkään”.

-“Anna pusu”
Annoin lentosuukon.
-“Vittu mä katkon sulta jalat…”.