Tampere 1V/3V Pre-event ti 17.5

Ensi viikolla sivusto juhlii kolmevuotista olemassaoloaan Turussa. Ajetaan pohkeet lämpimäksi sitä ennen pikku iltakisalla ens viikon tiistaina. Jos sataa täysii, niin siirretään viikolla jälkipeleiks. En epäile, että kisaajat olis sokerista, mutta reittimestari saattaa olla.

Eli kaupunkisuunnistusta, rata ei eeppinen, etten sanois lyhyehkö.

Perussetit ja osallistuminen 2e. Tuotto käytetään lyhentämättömänä mustan ostoon, joka viedään turkulaisille, ellei sitten keritä käyttää nesteytykseen samoin tein.

Ainiin ja lähtö 19.00 ja sillan alta Ratinasta.

^Mikään ei olisi parempaa tuliaista Turkuun kuin Tapolan se ainoa aito ja oikea mustamakkara.

Edit: Nuoruudessani tullut syötyä 10 vuotta joka lauantai, kun Tapolan-auto saapui Vammalan torille.

Ojoj DFL-hatusta kisaamaan tänne.

Onko keskiviikko kiveen kirjoitettu päivämäärä? Olemme Askopeen kanssa pestautuneet keskiviikoksi sotalaivan messipojiksi ja ainakin meikäläisen pesti on asevelvollisuuteen verrattavan pakollinen. Toki kisat ajetaan silloin kuin kisamestari niin sanoo, mutta kokeillaan nyt kepillä jäätä.

Meitsi hoiti jo asian hotlinella jeejeelle ja muidenkin suostumuksella ajetaan tiistaina.

ISO PEUKKU!

No kuten tästä nyt käy jo ilmi, niin tietyt “tahot” olivat yhteydessä, joten ajetaan TIISTAINA. Käy mulle siinä missä keskiviikkokin.

Kiinnostaa

mitkä säännöt pre-eventissä? saako käyttää jarrua? :-----------------D

Jos osuu jalka maahan niin pitääkö käydä starttipaikalla maksamassa 2€ uudelleen? Saako liikennevaloissa nojata tolppaan?

“Höpönassut” -Smurf

JeeJee - 10:52, 13.5.2011 » "Höpönassut" -Smurf
tirsk!

Ai satans, ihan täydellinen aika. Mukana.

Sääennuste näyttää siltä, että voi olla ihan hyväkin keli :). Eli huomenna ajetaan näillä näkymin.

Tämä tänään! Keli näyttäisi edelleen ihan kohtuulliselta. Fixed Tampere karttaan vois muuten lisätä tämän myyttisen Ratinan sillan.

roboto - 9:02, 17.5.2011 » Fixed Tampere karttaan vois muuten lisätä tämän myyttisen Ratinan sillan.
Done.

Ai seiskalta. No kyllähän mä sitte ehdin.

Pre-eventin pre-event:

sadetutkan mukaan klo21 kannattaa olla jo maalissa

Helposti kerkii. Loppuis vaan nyt justiinsa, niin kerkiäis vielä kuivaa.