Talvi-ajolasit

The goggles, they do something. Sen verran eri juttu kuin kesälasit, että tarvinnevat oman ketjunsa.

Pitäisi hommata uudet gogglet. Mutta millaiset? Koska talvipyöräilylaseja ei (kai?) ole olemassa, löytyvätkö parhaat laskettelu-, moottorikelkka- vai motocross-puolelta?

[ul]
[li] Pitäisi soveltua talvikäyttöön eli ei huurru ja varmaan jotain muitakin eroja ehkä on[/li][li] Omat lasit pitää mahtua alle[/li][li] Näkökenttää niin paljon, että olan yli näkee oikeasti taakseen[/li][li] Linssin käsittely tietysti oma lukunsa. Kyllähän aurinko tietysti keskipäivällä häikäisee, mutta sunglasses at night ei ole kiva juttu, jos yrittää kaamoksen ensin valaista mahdollisimman tehokkaalla lampulla ja sitten linssi syö siitä suurimman osan[/li][/ul]

Viime vuonna muistan, että töistä piti päästä kotiin, mutta taivaalta tuli jäistä paskaa, niin ettei ajaminen vastatuuleen ollut mahdollista. Seuraavaksi tajusin, ettei taluttaminen vastatuuleen onnistunut myöskään. Multifunction headwrap silmien edessä painelin sokeana eteenpäin vihan voimalla kuin mikäkin Enkelin jengin kouriin joutunut kullankaivaja.

Löysin tosiaan kirpputorilta käytännössä ilmaiset laskettelulasit, mutta kun suurehko osa ajosta tapahtuu pimeässä…

http://www.fortesport.fi/image_view.php?name=9/tuotesivu_BLIZ_VISIIRI.png

Hiihtovisiiri?

itse itseäni lainaten

FF - 20:19, 19.3.2013 » mojavet saapui tänään. rapsam jahka ehtii, mut lupaavat ensivaikukelmat mm. Oakley-logolla varustetun suojakuoren myötä. laseille mukana tulleessa kantopussissa on myös brodeerattu teksti "Oakley High Definition Optics", josta tosin kirjaimia ommeltu mustalla eli näyttää nopeasti katsottuna "O K E HG D F I I N P I S".. 12pv ei ole kovin huono. Elikkäs: http://farm9.staticflickr.com/8371/8571615165_c0129ce09c_b.jpg Kuten näkyy Oakleyn logot kaikessa ja sankojen sisäpuolella lukee Jawbone. Lasit tuntuu tukeviltä kädessä, ei sellane kevyt feikki-wayfarer fiilis mitä ois ehkä voinut odottaa. Tuntuvat myös hyvältä päässä, istuvat tukevasti joskin istuvuus on henkilökohtainen asia, kasvon muodot jne. Lasien nopeus tarttui myös heti, matka olohuoneen päästä päähän taittui nuo päässä ennätysajassa. Linssejä kolme paria ja ihkuimmat valmiiksi kiinni. Ne joilla jawbonet on tietävät varmaan miten linssien vaihto tapahtuu, mutta espanjankielisistä ohjeista päättelin että nenätuen kohdilta vapautetaan toi valkoinen alaosa irti, jolloinka linssin saa helposti vaihdettua. Ja näinhän se myös tapahtuu. "Leukojahan" löytyy eri väreissä fleabaysta jos ja kun toi valkoinen ei enää kiinnosta.. Kotelo on kovaa tekoa ja irtolinsseilla sisällä olevassa vaahtomuovissa paikat. Kaiken kaikkiaan näin sisällä hypisteltynä vaikuttaa hintaansa nähden huikealta ostokselta, ajotuntumasta ei tarkempaa kuvaa vielä. piakkoin kyllä siitäkin.
choackleyt istuu hyvin kasvoille sekä sisältää keltaisen linssin tulevan talven ajoihin.

toiset rillit ei tietenkään mahdu alle

^ Mulla oli aikaan samanlaiset DX:stä tilattuna, mut lahjotin ne faijalle sen jälkeen kun pannutin keltaiset linssit ns. bashaksi. Hyvät on, tilasin just äsken uudet, mutta koska en ole yhtä räädness kun FF, joten killerwhale jäi ja tilasin mustilla pokilla. Sopii murtomaahiihtoon ja talviseen tyhmäpyöräilyyn, mutta ei riitä minusta vauhdikkaampaan talvipyöräilyyn tai tuulisemmalle kelille, meikän silmät rupeaa vuotamaan jos pelkästään noita käyttää.

Mä ostin ihan rehelliset bollen X9 snoukkalasit keltasella lasilla. En oo vielä solarileikkauksen takia päässy kokeileen käytännössä. Päässä kypärän kans tosi jees ja odotukset kaksikerroslinssille kovat, kun huuru meinaa vaivata. Tuollaset myös peittää puolet naamasta, et voi olla ihan jees kovalla pakkasella. Ulkonäkö on mitä on mut vittuiko siit.

mulla on tommoset bollet oransilla linsillä ihan vaan mopokypärä käytössä

Löytyykö mistään “kaamoslaseja” eli prillejä jossa olisi roosanvärinen mielialalinssi… monta talvea olen sellaisia kaivannut.

^^^pakko kertoo: Mansessa kävelee yks mummo tuollaiset silmillä kaiken aikaa, kesät talvet, noin 2 km/h. Nauran aina vaikka ei sais, sillä mummulla voi olla vaikka kuivat silmät.

Mitä vähemmän talvipyöräilyä pidetään välineurheiluna, sitä helpompaa ja yleisempää se on. Siksi tämä topic tuntuu minusta turhalta.

Olen kerran tarvinnut suojalaseja talvella. Silloin yritettiin kiivetä Perriertoppenille Huippuvuorilla, mutta piti tulla alas kun ei pysytty pystyssä eikä nähty toisiamme.

Kuliksen siltaa olen ajanut edestakaisin päivittäin jo pari talvea, samoin pitkää maasto- ja maantielenkkiä. Ihan silmälaseilla. Hyvin menee.

Erimieltä. Aiva vahvasti. Mut kukin ajelee miten ajelee. Ei sitä tarvi alkaa huutamaan.

^Jep, sama. Jotkut ei tarvitse laseja ollenkaan (lucky basterds), jotkut pärjää silmälaseilla ja jotkut tarvii gogglet. Mulla silmät alkaa lämpötilan laskettua pakkasen puolelle vuotamaan typerän helposti, ja ajolasit on pakko olla. Kun pakkasta tulee -15C niin gogglet on ehtona pyöräilylle. Jokainen oman makunsa mukaan, #5 ja jätä gogglet kauppaan.

Edit. Lisäsin pari verbiä tekstiin.

Jotkut tämmöiset hain just Motonetistä. Ei ihan niin halvat paskat, kuin mihin oli tarkoitus satsata.

http://i1.wp.com/blog.visiondirect.com.au/files/2013/05/indian-motorcycles.jpg

Lasi ku lasi huurtuu kun pysähdytään. Paskakin kakkula pysyy kirkkaana ajoviimassa.

lasit viimaa vastaan on ihan jees lisä mutta kyllä oikeesti kun tulee loskaa ja tuulee siihen malliin että ripset meinaa jäätyä yhteen pelkillä silmälaseilla niin kyllä ne laskettelulasit on kivat vaikka vähän hämärtääkin maailmaa.

e: aikamoiset silmälasit saa kyllä olla että blokkaavat edes suurimman osan viimasta. ylikokoiset salorat tai isommat vähintään.

Kare_Eskola - 15:30, 21.10.2013 » Mitä vähemmän talvipyöräilyä pidetään välineurheiluna, sitä helpompaa ja yleisempää se on. Siksi tämä topic tuntuu minusta turhalta. Olen kerran tarvinnut suojalaseja talvella. Silloin yritettiin kiivetä Perriertoppenille Huippuvuorilla, mutta piti tulla alas kun ei pysytty pystyssä eikä nähty toisiamme. Kuliksen siltaa olen ajanut edestakaisin päivittäin jo pari talvea, samoin pitkää maasto- ja maantielenkkiä. Ihan silmälaseilla. Hyvin menee.
Noh sullahan on jo ne silmälasit suojaamassa. Itellä ainakin vuotaa silmät yli 9000 litraa sekunnissa tuolla viimassa ajellessa, ja jotkut kakkulat pitänee hommailla tässä kohtapuoliin varmaan.

Itel myös suora yhteys silmien vuotamisella hetken päästä siihen, että nenä alkaa vuotamaan ihan kunnolla.

Kivalla kelillä menee normaalit ajolasit.
Sitten kun tulee kaikenlaista taivaalta niin laskettelulasit on hyvät. Näitä saa nykyään vaihdettavilla linsseillä ja valikoimasta löytyy myös värittömiä sekä lumelle hyviä kellertäviä. Laskettelulaseissa huonoa on se että päätä joutuu tosissaan kääntämään kun kurkkaa taakseen. Hyvää on se että lumikerroksen voi helposti pyyhkäistä pois hanskalla.

Tommoiset oranssilla linssillä varustetut laskettelulasit oli ainakin otsalampun kanssa loistava yhdistelmä tänä aamuna.
Parantavat kontrastia aikas paljon.

Jos joku pitää talvipyöräilyä epämukavana ja kurjana, kummalla argumentilla hänet saa taivuteltua kokeilemaan?

“Jalat ja kädet kun suojaa hyvin ja laittaa lasit viimaa vastaan, se on ihan mukavaa.”
vai
“Ei se ole välineurheilua, HTFU.”

Mistä suhkot “normin” tai huomiotaherättämättömän näköisiä ajolaseja kannattaa alkaa katsomaan tai miltä merkiltä? Ite en henk koht tykkää sukkismeininki mojaveista yms kärpäslaseista, pirikiikareista, yhtään mutta täytyykö vain sellaisten puoleen kääntyä että saa silmät suojattua viimalta? Suurimpana ongelmana mullla tuo kylmä viima alkaa vuodattamaan silmiä jo pienessäkin vauhdissa ja myöskin kirkas valo lumesta heijastuneena voi saada silmät ikävään kuntoon. Tähän saakka olen ollut ilman mutta pahemmaksi se aina menee ni taitaa olla pakko.

edit:ja samantien kun olin tämän kirjoittanut niin löysin tuon -ajolasit- langan, no täytyy se lukea kanssa läpi vielä…

laskettelulaseja kannattaa ettiä halvalla varmaankin xxl-sport, sporttidivarit ja vanhempien ullakko. Kesäajolaseissa taitaa aika usein viima tulla silmiin sieltä lasien reunoilta… näissäkin toki varmasti eroja.