Täällä arvostetaan hyvää T-tä

^^ Lapsang souchong on asiaa, vaikka itse enemmän kahvihenkilöitä olenkin.

Pari kesää sitten olin junailemassa Venäjällä ja Mongoliassa ja toin mukanani Mongoliasta teelaattoja. Ilmeisesti jotain tosi, tosi huonolaatusita kiinalaista (mustaa?) teetä prässättynä kivikovaksi levyksi. Ei maksa käytännössä mitään.

Kansallisjuomateensä on myös jännää: maitoon keitettyä teetä, johon lisätään suolaa (ja jos oikein hifistelijöiksi heittäydytään myös lihalientä. Tanakkaa, mutta hyvää, vaikka suola teessä ei täkäläisittäin mikään intuitiivisin valinta ole.

T=nousussa!

Eilen poistin nätin reilun paalin Assam TGFOP Koomsongia Eerikinkadun salongista. Tonteilla myös määdien seikkailujen Tunna fiilistelemässä uusia räädejä tulokkaita ennestäänkin kelvolliseen valikoimaan. Tunnelma keitaalla oli siis yhtäaikaa sekä innostunut että tiheä - jopa vienosti zenmäinen - teen ystävien omistautuessa asialleen.

Tuo viimeisin poistoni osoittautui kyllä mitä suurimmaksi parhaudeksi: nätti, pitkä suippo lehti tuottaa erittäin tymängin aromin - itsestäänselvästi reilusti haudutettuna. Kitkeryys tulee toki kyytipoikana reilummalla annostuksella, mutta t-lusikallinen punaista maitoa hoitaa bitterin poistamatta kuitenkaan pehmeää ja viipyilevää, välttämätöntä ryhdikkyyttä.

Suosittelen erityisesti niille ortodoksisimmille mustateepäille.

Lähinnä tulee juotua nipponin vihreetä irtokamaa, yleensä maustamatonta. Mustien kanssa olen aika nirso, makeasta en pidä. Luin muuten aluksi “täällä arvostetaan hyvää TT-tä”, kummastelin hetken ensimmäistä viestiä.

Yogi teet hyviä ovat.

Laadukas japanilainen sencha & gyokuro on arvokasta, mutta todellakin hintansa arvoista. Ei mitään tekemistä Kiinassa plantaasituotetun “senchan” kanssa, jota marketeista saa. Juuri laitoin o-cha.comista 5 paketillista tilaukseen.

Fiilistelen etenkin pakkauksen graafista ulkoasua ja nimeä, mutta matehommat kiinnostelee. Nyt oon keitellyt kuin tavallisen teen, mutta pitänee ruinata joululahjaksi bombilla ja kalebassi.

Argentiinalaisten kakkajuoma!

Mate, useimmat vihreät teet ja hyvät mustat teet, kaikki käy. Teeseremonia-jauheiden kanssa on vielä “vähän” opeteltavaa.

nysimum - 18:07, 26.11.2014 » Mä yleensä otan veden pois just ennenku se on kiehumassa, kun teelaadusta riippuen suositeltu lämpötila on 70–90 astetta.
semmosta oon kuullu, että kannattaa kiehuttaa ja pykii hetki jäähytymistä, koska vesi jotenki hapettuu ja ottaa spessummin teetä ja kai siinä jotain epäpuhtauksiakin poistuu?

edit. https://www.youtube.com/watch?v=SIgzP4Rj0Ns

Tä alkaa huolestuttaa. Speksaan vedenkeitintä…

E: Kävin hakemassa luomu rooibosta kauppahallista. 5/5 tee. Nyt gunpowder ja illal vois taas kamomillaa (perkeleen hyvää muute)

Rolf - 19:30, 26.11.2014 »

semmosta oon kuullu, että kannattaa kiehuttaa ja pykii hetki jäähytymistä, koska vesi jotenki hapettuu ja ottaa spessummin teetä ja kai siinä jotain epäpuhtauksiakin poistuu?

vesi hapettuu eli h2o-molekyyli luovuttaa elektroneja? kylmä vesi absorboi paremmin kaasuja mut en tiiä onko relevanttii. epäpuhtaudet taitaa ennemminkin konsentroitua ku liuotin haihtuu pois? tai en tiiä (mitä pykii tarkottaa)

earl grey parasta, imo.

Jeesus rakastaa teitä.

mohnomishe - 15:14, 27.11.2014 »
Rolf - 19:30, 26.11.2014 » semmosta oon kuullu, että kannattaa kiehuttaa ja pykii hetki jäähytymistä, koska vesi jotenki hapettuu ja ottaa spessummin teetä ja kai siinä jotain epäpuhtauksiakin poistuu?
(mitä pykii tarkottaa)https://www.youtube.com/watch?v=R2IJdfxWtPM
odottaa

Tosta keittämisestä olen lukenut vähän muuta mitä tuossa ylhäällä lukee. Hommasin kahvinkeittoon liittyvän kirjan ja siellä lukee suoraan näin: Vettä ei pidä keittää kiehuvaksi, koska silloin siitä poistuu happea. Happi on tärkeää varsinkin kielelle: se tarvitsee happea aistiakseen makuja.

En sitten tiedä onko teen kanssa eri asia, mutta itse en keittäisi.

Ja eiks noitten kalliimpien vedenkeitinten idea oo just siinä, että sen veden lämpötilan voi ite säätää, eli ei tarvi lämmittää kiehuvaks asti.

Keisarin morsian best.

Parhaat laadut ovat baimudan eli se rähjäisemmän näköinen valkoinen tee ja perusmallin pu erh joka on ärmäntimmän makuista kuin vuosikertalaadut.

ei olis kyllä eka kerta, kun joku olis valehdellu päin kasvoja.

Jukksd - 17:28, 27.11.2014 » Tosta keittämisestä olen lukenut vähän muuta mitä tuossa ylhäällä lukee. Hommasin kahvinkeittoon liittyvän kirjan ja siellä lukee suoraan näin: [i]Vettä ei pidä keittää kiehuvaksi, koska silloin siitä poistuu happea. Happi on tärkeää varsinkin kielelle: se tarvitsee happea aistiakseen makuja.[/i] En sitten tiedä onko teen kanssa eri asia, mutta itse en keittäisi.
Mua kyllä kiinnostaisi tietää mitä tuolla poistuu happea tarkoitetaan? Miten vesimolekyyli oikeasti hajoaa?

veteen ilmasta liuennut happi poistuu.

No niin tuo kuullostaa jo järkevältä.