Taakkateline Topic, siis tarakka ja pakkari.

Ortliebin quick rackin äskettäin hommanneena – mun mielestä voisi olla erinomainen ratkaisu tällaiseen, eli +1 aiempaan QR-ehdotukseen.

Mä tein todella käppäsen vastaavan joskus 2016 muistaakseni eräänä aamuna ennen retkelle lähtöä vanhan tarakan osasta pihdeillä vääntelemällä niin tökerösti kuin ton nyt voi vaan tehdä. Ja käytin toisellakin retkellä kun ei talvimakuupussi muuten meinannut mahtua mukaan.



Ihan toimiva idea.

7 Likes

Ainoo keula johon olen ikinä lisännyt levarikorvakkeen oli Enven kuitunen maantiekekke, joten en sit tiiä.

E: itellähän siis on tollanen johon menee esim Ostrichin pieni randokuutio. Vaatii kyl kruunusta kuminauhan ettei pompi.

4 Likes

Mulla on muuten jossain varastolaarissa tommonen ihan kait kaupallisena versiona. Kiristys stemmiin pannalla ja siipimuttereilla. Tuli käytetyn pyörän Halti (tms) randobagin mukana joskus, laukun on ajan hammas jo nakertanut energiajätteeksi.

edit: löyty

Ja vanhoista kalsareista pohjaverkko.

12 Likes

tldr; versio: mitä mieltä kuvan kaltaisesta etutarakasta?

Mun mielestä ihan hyvä. Tein samanlaisella kiinnityksellä rolleriin tarakan noin 5kk sitten eikä vielä ainakaan ole ollut ongelmia. Painoa on tuossa ollut päällä ehkä max 5kg. En mäkään mikään insinööri ole mutta ite laitan aina jalat ulkoreunoille koska luulen sen olevan parempi. Hyvä nollapostaus kyllä

5 Likes

sit ku laittaa mustekalat se näyttää tältä?

1 Like

pentagrammia mietin mutta loppu putki

Kokeilematta sivusuunnassa kuorman alla heiluva paska. Kiinnikeaisat ohuet pyöreät ja kiinni ruuveilla teräslevyläpyskässä.

1 Like

Oliks nää mainitsemasi asiat, ohuet pyöreät aisat, ruuvikiinnitys, teräslevyläpyskä, just siis syitä sivuttaiselle heilumiselle? Oisko siis parempi jos ois paksut litteät aisat, hitsattu kiinni ite tarakkaan eikä “läpyskään”?

Edit: heilumisesta puheenollen, tällaiset asennukset näyttää aina aika hurjilta
kuva

Hitsatut tietysti paljon jämymmät plus luulisin että ne pitäis mieluiten olla kiinni tartsiosassa mahdollisimman tuolla “ulkoreunoissa” eli esim. tollai kuin tossa Villesika:n hienossa tarakassa.

2 Likes

Pelagon rasketti! Leikkasin ylimmän kehän pois, että sain tangon mahtumaan.

1 Like

Paitti et tossa kori on kahesta kohtaa kiinni stongassa, mikä estää sen heilumisen aika lailla kokonaan. Ongelmahan Pelagossa oli mm se lattarauta, joka meni kruunuun.

Täällä kokemuksia Hyacinth.cc:n tarakoista?

Perustarakoiden näköisiä, tuskin sen ihmeellisempiä. Sama vaiva mikä kaikissa muissa tarakoissa joissa säätömahdollisuuksia moneen suuntaan eli ne lattaraudan palaset ja ruuviliitokset tekee niistä huojuvia.

Jos on oikeasti aikomuksissa uittaa joku $120 minitarakka jenkeistä niin samalla rahalla voi saada customtarakan teetettyä Suomessa. Ja siis sellaisen jossa kaikki liitokset juotettu/hitsattu eikä kompromissattu pulttiliitoksilla niin että sopisi kahteenkymmeneen eri keulaan.

4 Likes

Oon taipumassa “tukea tankolaukulle ym. jarrutolpista” -tyyppiseen ratkaisuun

vai

Kumpi teknisesti parempi ratkaisu?
Lähinnä paino vs. tukevuus/kantokyky mielessä. Vai pitäsikö hankkia se geneerinen susiruma alumiinihäksätin joita kaikilla on korin alla

Mulla löytyy tallista yks kumpaakin (:sweat_smile:) ja sanoisin että ylempi on kaikinpuolin parempi. Asentaessa sai vähän väännellä jalkoja parempaan asentoon, mutta mikäs siinä kun on terästä eikä tohon hintaan auta ehkä kauheesti valittaa. Alempi tyyppi on aika letku, mutta kyllä silläkin pieniä kuormia kuljettelee.

1 Like

Yllättävää että sattui mutta kiva kuulla! eipä tarvitse sitten itse tilata kahta :sweat_smile: Toi isompi porteur-henkinen mistä kyselin oli myös samasta kaupasta.

1 Like

Hieman ohi aiheesta, mut ffoorumilla oli joku tehnyt tempotikuista varsin toimivan näköisen tankotelineen kuivasäkille. Ja toisin asentamalla tuo toimisi kyllä pitsatelineenäkin.

2 Likes