Suomessa valmistettu pyörä?

Arvon yhdellä vaihteella kulkijat!

Aihe on noussut pinnalle milloin missäkin keskustelusäikeessä ja milloin missäkin muodossa, joten ajattelin avata oman ketjun. Pohjustuksena voin kertoa, että täysin hetken mielijohteesta en asioista kysele, vaan asiaa on jo pidemmän aikaa pohdiskeltu erinäisten tahojen ja ihmisten kanssa.

1. Olisiko täysin Suomessa käsin valmistetuille pyörille tai pyörien osille tarvista/kysyntää? Onhan Suomessa toki ollut ennenkin runkojen valmistajia ja eikös mm. Finnpeak valmista vieläkin joitakin omia pyöriä Suomessa.

2. Mitä haluaisit suomalaiselta pyörämerkiltä? Haluaisitko täysin omien visiodesi mukaisen pyörän tai rungon, vai riittäisikö esimerkiksi kustomoitava geometria johonkin tiettyyn runkomalliin, enkä tarkoita tällä muiden valmistajien kopiomista vaan kustomoitavaa omaa runkomallia. Eli, onko sinulle tärkeämpää ajaa täyskustomilla, vai riittääkö jo pelkkä tieto siitä, että runko on valmistettu Suomessa, nostamaan hartioita?

3. Onko tärkeää tuntea rungon valmistaja? Haluatko, että sinulla on mahdollisuus pistäytyä verstaalla juomassa kuppi kahvia ja keskustella pyöräsi geometriasta ja ominaisuuksista?

4. Miten haluaisit pyöräsi? Pelkkä runko käteen ja itse palikkaa kiinni vai täysin valmiiksi koottuna? Jossain keskustelussa joku ehdotti puolivalmisteiden myymistä, eli viimeistelemättömien runkojen myymistä, joista asiakas sitten itse hioisi saumat ja maalaisi/maalauttaisi. Itse en kuitenkaan tälle kovin lämpeä.

5. Entä mitä muuta kaipaisit suomalaiselta pyörävalmistajalta? Joitakin oheistuotteita tai palveluita?

6. Kuinka tärkeänä pidät rungon pitkää takuuta tai takuuta ylipäätään?

7. Entä missä kulkee kipuraja hinnan suhteen? Paljon olisit valmis maksamaan täyskustomista pyörästä joillakin laadukkailla putkilla? Entä rungosta, joka on valmistettu Suomessa mutta tulee tietyissä ennalta määrätyissä koossa? Jos Mielec määrää tällä hetkellä hinnan, niin aika hiljaista taitaa olla suomalaisen pyöräpajan suhteen:)

Minulla on omat näkemykseni asioista ja olisi tietysti mukava kuulla myös muiden näkemyksiä ja toiveita asiasta, sillä voihan olla, että näkymykset saattavat erota paljonkin.

Realistina voin loppuun sanoa, ettei Suomessa pyöriä rakentamalla täysipäiväisesti eläisi mutta kakkosduunina/lisäansiona voisi toimiakin. Tiedän, että muutamat jo innostuivat mutta en ole nyt suoraan mitään pyörämerkkiä laittamassa pystyyn, kunhan kyselen vähän tuntemuksia.

Kiitos vastauksista jo etukäteen.

//Antti

Uskoisin, että kevään tullen jäbälle tippuisi useampikin tilaus, jos niitä otat vastaan.

  1. Täysin kustomoitu geo on vähän hankala, koska uskon, ettei monelta asiakkaalta löydy tarpeeksi tietoa (vaikka niin uskoisivatkin) vertikaaliputkien kulmien, emäputken pituuden, haarukan raken, wheelbasen yms. yms. sopiville mitoille. Huono mieli siitä tulee molemmille sitten, kun lopputuote onkin päin helvettiä, vaikka mitat vastaavat asiakkaan pyytämiä. Muutaman vaihtoehdon valittava lista voisi toimia paremmin (esim. satula- ja vaakaputken koot 5mm tai 10mm välein, satula- ja emäputken kulmat puolen asteen välein).

edit. koska suurin osa kuskeista kuitenkin osaavaa satulaputken ja -vaakaputken mitan kertoa, eikä tehdasrungoissa ole juuri koskaan tarpeeksi vaihtoehtoja, että ne sopisivat kaikille.

Zigura - 22:05, 11.12.2012 » Uskoisin, että kevään tullen jäbälle tippuisi useampikin tilaus, jos niitä otat vastaan. 2. Täysin kustomoitu geo on vähän hankala, koska uskon, ettei monelta löydy tarpeeksi tietoa vertikaaliputkien kulmien, emäputken pituuden, haarukan raken, wheelbasen yms. yms. sopiville mitoille. Muutamasta vaihtoehdosta valittava lista voisi toimia parempi (esim. satula- ja vaakaputken koot 5mm tai 10mm välein, satula- ja emäputken kulmat puolen asteen välein).
Joo, eli tuolla täyskustomilla tarkoitin sitä, että istuttaisiin rauhassa alas ja pohdittaisiin asiakkaan kanssa yhdessä mitä rungolta haluaa ja tietysti testipenkkiä. Vähän huonosti osa noista kysymyksistä tuli muotoiltua mutta ehkä niitä voi tässä tarkennella.
  1. Kysynnästä en osaa pahemmin sanoa mutta itseä asia on ainakin kiinnostanut jo pidemmän aikaa… Itseäni lähinnä kiinnostaisi rungon tilaaminen.
  2. Luultavasti oman geometrian päättäminen ja rungon valitseminen ja se että runko olisi itselle tehty riittäisi maksamaan pyörästä enemmän. Toki täysin kustomi runko olisi tähän nähden vielä parempi vaihtoehto.
    3.Mieluusti itse keskustelisin asiasta valmistajan kanssa kasvotusten ja miettisin eri vaihtoehtoja.
    4.Kyllä mielestäni rungon pitäisi olla kasausvalmis niin että sitä ei itse tarvitse alkaa hiomaan ja maalaamaan vaikka sitä en itse kammoksukkaan. Ja mielestäni ne jotka kyseisenlaista runkoa hakevat saavat sen kasattua jossakin muualla jos kasaus on ylitsepääsemätöntä.

6.Olettaisin tälläisessä toiminnassa laadun olevan kunnossa jolloin takuun myöntäminen ei pitäisi olla ongelma. Tokihan katkennut putki tai irronnut liitos pitää korjata mutta onko tällaista oikeasti ongelma huolella tehdyissä tuotteissa.
7.Hintaan en osaa oikein sanoa mitään. Varmasti riippuu paljolti tuotteen tyylistä, mallista ja vaikutusmahdollisuuksista valmiiseen tuotteeseen. Ärsyttää itseänikin tämä hinnan määrittämättömyys koska se varmasti on yksi tärkeimmistä kriteereistä siihen kannattaako tällaista hommaa lähteä tekemään.

  1. Olis
  2. Itse haluaisin yksilöllisen, mittojen mukaan kasatun rungon jossa on järkevä ja mietitty geo.
  3. Kyllä se ylellistuotteen tausta on aika tärkeä. Imago/brändi/whatnot. Kahvittelumahdollisuus on selkeä bonus - sekä tekijälle, että ostajalle.
  4. Runko + keula, mutta kasausmahdollisuus asiakkaan haluamilla/tekijän suosittelemilla palikoilla pakettihintaan. (tarkoitan siis nyt lähinnä paremman pään palikkaa, jotka laaturunkoon kuitenkin laitettaisiin)
  5. Juhla Mokka -mainosta.
  6. Takuu on tae siitä, että valmistajan mielestä värkki on toimiva. Jos rungolla on järkevä takuu pl. ruostumiset, ja esim. liitokset ja sen sellaiset hoidetaan kuntoon. Premium-tuotteessa se on vielä tärkeämpi.
  7. Pari tonnia keulan ja maalien kanssa. Tosin silloin saa kahvi olla aika hyvää.
Konga - 22:09, 11.12.2012 »
Zigura - 22:05, 11.12.2012 » Uskoisin, että kevään tullen jäbälle tippuisi useampikin tilaus, jos niitä otat vastaan. 2. Täysin kustomoitu geo on vähän hankala, koska uskon, ettei monelta löydy tarpeeksi tietoa vertikaaliputkien kulmien, emäputken pituuden, haarukan raken, wheelbasen yms. yms. sopiville mitoille. Muutamasta vaihtoehdosta valittava lista voisi toimia parempi (esim. satula- ja vaakaputken koot 5mm tai 10mm välein, satula- ja emäputken kulmat puolen asteen välein).
Joo, eli tuolla täyskustomilla tarkoitin sitä, että istuttaisiin rauhassa alas ja pohdittaisiin asiakkaan kanssa yhdessä mitä rungolta haluaa ja tietysti testipenkkiä. Vähän huonosti osa noista kysymyksistä tuli muotoiltua mutta ehkä niitä voi tässä tarkennella.
Tämä olisi hyvä. Vähän haaveilen sellaisesta custom fittingistä, jota Rob Penn kuvailee siinä pöräkirjassaan käydessään Pearsonin pajalla.
  1. Olisi varmaan jonkin verran, omasta puolesta ainakin.
  2. Ei täyskustomia mutta tosiaan vaaka ja pystyputken pituuksiin riittävästi vaihtoehtoja. Suomessa valmistaminen on jo itsessään hyvä juttu.
  3. Tietty näkyvyys ja avoimuus tekemisessä on hyvä juttu, oli se sitten instagram updatet runkojen valmistusvaiheista tai tweettailu tai ihan pajalla hengailua kahvikuppoaen kanssa.
  4. Pelkkä runko.
  5. Ehkä jotain paikallisten käsityöläisten kanssa kollabona tehtyä oheistavaraa.
  6. Takuu on hyvä olla ja käsityöhommissa tärkeä, virhevastuu vielä toki asia erikseen.
  7. Riippuu aivan rungosta, vähintään jonkun muotirungon hinnan verran.

Uskoisin et jotkut hienot ja viimeistellyt customstemmit vois kans olla ihan haluttuja viimeistelemään niitä klassista ulkonäköä hakevia aheadin valitsevia konnossöörejä.

Miten paljon semmoseen menee työaikaa? Ei kai stemmihitsauspukki kovin monimutkanen olerakentaa jos rungotkin luonnistuu.

  1. Olisi, mutta varmaan pientä niillä hinnoilla jotka käsintehdyille rungoille olisi pakko pistää. Suomi on niin pieni markkina-alue että täältä löytyy aika vähän ihmisiä joilla on tarpeeksi pätäkkää pistää pyöriin. Ehkä kannattaisi alunperin valmistautua myymään muuallekin esim. blogijulkisuuden kautta… Voin sanoa, että itsellä tuskin olisi varaa, tai siis halua laittaa pyörään niin paljon.

  2. Itseä ei täyskustomi niin kiinnosta, ennemmin tietyt mallit joissa valmiiksi mietityt geot. Jos täyskustomi niin sitten bike fitting -palvelut samasta lafkasta.

  3. Ei pakollista, mutta olishan se hienoa ja auttaisi ehdottomasti oikeuttamaan sitä hintaa. Saisi esim. kuvia oman rungon valmistuksesta ja pääsisi elvistelemään kavereille.

  4. Haluaisin valmiina maalattuna runkona, jonka rakentaisin sitten itse. Luulisin että muutenkin näistä halutaan aika omanlaisia. Siinä tuskin on mitään järkeä että jokainen asiakas alkaa itsekseen hoitaa viimeistelyjä.

  5. Haluaisin että osaavat kädet keskittyisivät siihen minkä osaavat eli rungonvalmistukseen.

  6. Joku takuu on oltava, pari vuotta vähintään, muuten tulee epäluotettava vaikutelma. En tiedä onko mihinkään 10v takuuseen tarvetta.

  7. Täyskustomi 1200/runko, taulukkomallit 1000/runko tai jotain sinne päin kuulostaisi mielestäni edulliselta. Varmaan ison maailman customit maksaa paljon enemmänkin? (Disclaimer: Itse en kyllä pystyisi noihinkaan hintoihin venymään, en juuri harkitse yli 500:n runkoja, mutta köyhällehän kaikki on kallista.)

  1. Pyörille kyllä, osille myös.

  2. Kestävä suht moneen käyttöön taipuva pyörä olis hyvä. Kustomointi ei niin tärkeää, jo ajatus paikallisen valmistuksen tukemisesta riittäis aika pitkälle.

  3. Ei välttis tarvii päästä pistäytymään mutta nettisivut vois esim. olla sen henkiset, että niillä kerrottaisiin toiminnasta paljon.

  4. Tällä hetkellä pelkkä runko käteen olis parempi, koska nurkissa lojuu kaikenlaista osaa. Toisaalta toisenlaisessa tilanteessa valmiiksi koottukin vois kiinnostaa.

  5. Kestävyys on tosi tärkeää ja sitä kautta kyllä takuukin.

  6. Tää hintakysymys on tosi vaikee. Yhtään en osaa sanoa, mitä rungon oikeasti olis hyvä maksaa mutta itsellä varmaan tonnin kohdalla pelkästä rungosta tulis nykyisillä tuloilla raja vastaan.

  1. Luulen että olis, tosin ei mulle ainakaan just nyt.
  2. Ei oo välttämätöntä. Riippuis tietty siitä, onko runkokoot reachin kannalta sentin vai kolmen välein.
  3. Kahvilla olis mukava pistäytyä mikäli se ei vaatis monen tunnin matkustamista.
  4. Runko + keula riittäis. Ohjainlaakerin asennus, ehkä.
  5. Takuu olis plussaa, vaikken yhtään runkoa oo katkonut.
  6. Enemmän kuin sieluttomasta massatuotteesta, mutta vaikee heittää lukuja lonkalta.
Zigura - 22:19, 11.12.2012 » Tämä olisi hyvä. Vähän haaveilen sellaisesta custom fittingistä, jota Rob Penn kuvailee siinä pöräkirjassaan käydessään Pearsonin pajalla.
Säädettävän penkin teko onnistuu helposti mutta toi fitting vaatii vielä useamman illan opiskelua:)
negaatio - 22:25, 11.12.2012 » Uskoisin et jotkut hienot ja viimeistellyt customstemmit vois kans olla ihan haluttuja viimeistelemään niitä klassista ulkonäköä hakevia aheadin valitsevia konnossöörejä. Miten paljon semmoseen menee työaikaa? Ei kai stemmihitsauspukki kovin monimutkanen olerakentaa jos rungotkin luonnistuu.
Mulla on jo valmiina sellainen yksinkertainen stemmijigi jossa saa muutettua kulmaa ja pituutta vapaasti. Yhdestä kahteen ohjainkannatinta tekee päivässä, riippuen mallista.
  1. Toki, enkä ihmettelisi jos vaikka ulkomailtakin oltaisiin kiinnostuneita. Suomalaista kädentaitoa arvostetaan ulkomailla, tästä esimerkkinä vaikkapa soitinrakentaja Ruokangas.
  2. Sanoisin, että muutama perusmalli joista voi muutella pituuksia ja kulmia. Tiietysti massimaistereille (oikeasti speksinsä tietäville) voi pitää täyscustom vaihtoehtoa. Mutta oleellisinta on se, että omistaja voi ylpeydellä polkea Suomessa tehtyä pyöräänsä, oli se sitten täyscustom tai perusmalli.
  3. Ehdottomasti. Muuten todellinen kuva voisi jäädä siihen, että pyörä on perusbulkkikamaa Kiinasta Suomi-tarroilla.
  4. Runko, jossa on pinta valmiiksi käsiteltynä. Osaavat voisivat hankkia rungon suoraan ja hommata haluamansa palikat itse. Niille jotka haluavat valmiin pyörän, voisi rungontekijä sopia pyöräkauppojen kanssa valmispyörien speksit. Tällöin runko olisi se suomalainen laatupyörä, mutta rungontekijän ei tarvitsisi huolehtia muista palikoista ja niiden mahdollisista takuusotkuista yms.
  5. Kaikkia osia ei ole kannatavaa suomessa, mutta esim. stemmit, satulatolpat ja vaikkapa satulat voisivat olla mielenkiintoisia tuotteita.
  6. Toki hyvällä tuotteella on aina parempi olla mukava takuuaika, koska asiakas odottaa tuollaista hieman hintavammilta tuotteilta.
  7. Varmasti ainakin saman verran mitä esim. Italiasta tilatulta semicustom rungolta. Hinta on kuitenkin aika vaikea määrittää, jos ei tiedä kuinka paljon spekseihin voisi vaikuttaa esim. niissä perusrungoissa.

Huomattavan paljon riippuu siitä, mitä teräsputkisarjoja on käytössä, ja kuinka niitä osaa työstää ja asiakkaalle kustomoida. Modernit pyörärosteriteräkset kiinnostaa kustomina, taiwanilaista vesijohtoputkea saa muualta.

  1. Olisi. Puolisoni ainakin toivoisi.
  2. Perussetti, eli asiakas toivoo, asiantuntija perustelee, miten ratkaistaan. Vaatii suurta kokemusta tai ainakin näkemystä geometriasta.
  3. Pitää voida soittaa, mutta ennen kaikkea kommunikoinnin on toimittava sähköpostilla nopeasti.
  4. Maalattu, rotsattu ja feissattu runko ja tarvittaessa keula.
  5. Tärkeänä. Valmistusvirheisiin pitäisi voida laittaa ikuinen takuu. Virheprosentin pitää olla niin pieni, että pulju pysyy pystyssä vaikka joutuu joskus korjaamaan.
  6. Riippuu putkisatsista ja palvelun määrästä. Huippuputkesta huolella harkittuna & palveltuna 2000, katalogimallista paljon vähemmän.
Konga - 21:58, 11.12.2012 » [b]3.[/b] Onko tärkeää tuntea rungon valmistaja? Haluatko, että sinulla on mahdollisuus pistäytyä verstaalla juomassa kuppi kahvia ja keskustella pyöräsi geometriasta ja ominaisuuksista?
Olen joskus harkinnut vakavissani akustisen kitaran tilaamista soitinrakentajalta. En kuitenkaan ollut kiinnostunut ulkomaisista rakentajista, koska tuntui tarpeelliselta päästä näkemään tekijän kädenjälkeä ja keskustelemaan projektista ihan oikeasti.

Tuli ny vaan mieleen, pyöriin en suhtaudu yhtä tunteella.

  1. Kiinnostusta kyllä olisi
  2. Kuten moni muukin sanoi, muutama perusmalli mahdollisuutena muuttaa joitakin kokoon vaikuttavia mittoja ja kulmia tai sitten täysin custom geo bikefittingillä ja asiantuntevalla mitoituksella. Maalaukseen voisi kehitellä täysin kustomoituja värejä asiakkaan kanssa.
  3. Tämä juuri siinä suomalaisuudessa kiehtoo. Mahdollisuus tutustua koko valmistusprosessiin alusta loppuun ja keskustella rakentajan kanssa henkilökohtaisesti.
  4. Pelkkä runko ja mahdollisesti keula viimeisteltynä ja maalattuna.
  5. Jos täys custom geot onnistuu niin pitäisi olla asiantuntemusta kunnon bikefittingiin.
  6. Valmistusvirheille tulisi olla lähes elinikäinen takuu sillä suomalaisessa rungossa varmasti luotettavuus ja laatu ovat avaintekijänä millä vielä kiinan halpapalpaa vastaan pystytään kilpailemaan.
  7. Täyskustomi 2000€ luokkaa henkilökohtaisen ja asiantuntevan palvelun kera, valmismitoista tehty 1000€. Nämä siis mitä tässä elämänvaiheessa suostuisin maksamaan.
  1. Rungoille, haarukoille ja osille on kysyntää. Silloin tällöin kun tarvitsen uuden tuumaisen, muhvijuotetun 1" kierteellisen keulan en löydä tarvitsemaani mistään. Haluan saada sellaisen, joka on speksieni mukainen ja niitä ei aina löydy läheltä eikä standardivalikoimista. Oiskin siistiä, jos joku Suomessa osaisi tehdä sellaisen haarukan tai vaikkapa tuumaisen ahead stemin!

  2. Kustomigeo riittää mulle. Ihan mittatilauskalusto ei kinosta tällä haavaa ainakaan.

  3. Ois aivan mahtavaa päästä näkemään ja keskustelemaan valmistajan kanssa. Fillarin rakentamisessa on kuitenkin aina kädet ja persoona mukana, joten tämä on erittäin positiivinen puoli bisneksessä. Ei tietenkään ehdoton, ostaisin rungon vaikka en tapaisikaan sen valmistajaa, mutta tosi ison plussan sais tuollaisesta toiminnasta.

  4. Runko ja/tai tilatut custom osat käteen, saumat viimeisteltynä, jne. Pintakäsittelyn hoitaisin itse.

  5. Kaipaisin tuota custom osien tekoa, varsinkin tietyn kokoiset satulatolpat ja stemit ovat niin kiven alla, että maksaisin mielelläni niiden teettämisestä. Rungon korjaukset ja dropoutien vaihtamiset, sekä muu valmiiden runkojen geon muokkaus on myös kinostuslistalla - tiettyyn pisteeseen saakka.

  6. Takuu on jees, ei korvausten vaan laadun vuoksi. Pitkä runkotakuu luo luotettavan kuvan valmistajasta ja materiaalista.

  7. Hintakattoa on paha sanoa, jos on niin hyvää putkea ja työtä niin ostaisin tonnilla rungon. Mut nää elää, rahatilanteen ja impulssien mukaan. Joskus on enemmän halua speksaa, joskus vähemmän. ~1000e ±500e toleranssilla riippuen kaikesta ja ei mistään.

  1. Olisi.
  2. Muutama perusmalli ja niistä eri kokoja.
  3. Ei. Olisihan se toki hauskaa.
  4. Viimeisen päälle siloteltu ja maalattu. Kaikki RAL-värit. Useampivärinen eri hintaan.
  5. Verkkokaupoista saa melkein mitä tahansa. Tosin joitakin osia on vaikea ostaa näkemättä, jos ei ole ammattilainen. Esimerkiksi hammashihnaveto-osia olisi kiva hypistellä ennen hankintaa.
  6. Pitkä takuu lisää luotettavuutta.
  7. Hinnan pitäisi olla synkronissa vastaavien ulkomaisten kanssa. Voisi kyllä olla vähän kalliimpi.

1. Kysyntää varmasti olisi muttei kovinkaan suuressa mittakaavassa, kuten itsekin olet jo pohtinut. Uskoisin että runkosettejä/pyöriä menisi parhaimmillaan muutamia kymmeniä (20-30) vuodessa.

2. Perusgeometrioista on helppo lähteä liikkeelle. Itse kuitenkin vaatisin näyttöjä rungon valmistajalta siitä, että hän ymmärtää tekemänsä ja osaa perustella valitsemansa ratkaisut. Mikäli tajotaan vain “valmiiksi pureskeltuja” geometrioita niin miksi juuri kyseiset kulmat ja mitat on valittu? Millä perusteella rakentaja on tehnyt perusgeometrioihin omanlaisiaan muutoksia? Millä perusteella runkosetin putket on valittu? Jos taas tarjotaan asiakkaan toivomuksien mukaista tuotetta, niin miksi osaat tehdä parannusehdotuksia hänen näkemyksiinsä? Onko asiakas aina oikeassa? Saako asiakkaalle tehdä selkeästi vääränkokoisen pyörän, koska tämä niin toivoo? etc…

Vaatisin siis ammattitaitoa ja tuntemuksen siitä, että rakentaja osaa asiansa asiakasta paremmin!

3. Kokisin tämän yhtenä tärkeimmistä tekijöistä, mikäli itse olisin suomalaista pyörää hankkimassa.

4. Haluaisin loppuunasti viimeistellyn runkosetin, mutta kysynnän kannalta olisi suotavaa, että olisit valmis tarjoamaan myös ajovalmiiksi kasattuja ratkaisuja.

5. Vakuuttavaa näyttöä ammattitaidosta ja osaamisesta usealta eri pyöräilyn osa-alueelta niin rakentajana kuin mitoituksien ymmärtäjänäkin. Keskittymällä pelkästään yksivaihdegenreen tämä toimintamalli-idea on tuhoontuomittu.

6. Yksi tärkeimpiä laatuun vaikuttavia tekijöitä on varianssin pitäminen niin pienenä kuin mahdollista, riippumatta siitä mistä varianssista puhutaan. Takuun puuttuminen tai lyhyt takuu ei anna luotettavaa kuvaa valmistajasta tai hänen luottamuksesta omiin taitoihinsa ja käyttämiinsä materiaaleihin. Pitkän takuun myöntäminen ei ole vain osoitus luottamuksesta tuotteeseensa vaan osoitus omasta ammattitaidosta ja käyttämiensä materiaalien läpikotaisesta ymmärtämisestä.

7. Täyscustom runkosetti kaikkine oheispalveluineen 1200-1700€, bulkkirunkosetti max 500€

eli Brian Rourkemaista kokemusta pyöräilystä?

[i]The business has been built up by Brian who has an impressive C.V. including 25 years of road racing and mountain bike racing, amassing National Road and Track Championships and five Veteran Road titles. Brian has also ridden in the UK Milk Race 3 times and in numerous International events.

Brian now specialises in the custom bike build side of the business, and will spend as much time as possible to get you the perfect bike for your style of riding, whether Road, Time Trial, Audax, Mountain Bike or Touring. Our bikes really do need to be ridden to be believed.[/i]

edit:
5.Asiakkaan rungon, siis muualtakin ostetun, muokkaustyöt.

eli itsellä olisi varmasti tarvetta esim. liian isojen muhvirunkojen pienentäminen omille mitoille sopiviksi.