Presidentin puhe
Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,
Ette varmasti tienneet, vuosi sitten aloittaessanne, mitä vastaanne tulee. Yhtä lailla vähän kaikista vastaan jo tulleesta tiesin minä, silloin, toimikauteni alussa.
On sanottu, että tämä vuosikymmenen puolivälin aika jää historiaan; elämme murroksen aikaa. Että se, mitä nyt päätetään tehdä, on oleva ratkaisevaa tulevaisuudellemme.
On myös sanottu, että olemme viime vuodet kohdanneet olemistamme järisyttäneitä ilmiöitä, toinen toisensa perään ja että sama meno jatkuu. Että tänä vuonna vain tulisimme sitten näkemään sen seuraavan vaiheen, jota emme yhtään olleet osanneet odottaa.
Näihin sanomisiin te täällä, minä, hallitus tahollaan, joudumme vastaamaan. Että miten juuri Suomi ja juuri suomalaiset tulevaisuutensa kohtaavat. Viime kädessä vain me itse vastaamme siitä.
Alkuvuonna olemme käyneet keskenämme mieleenpainuvaa julkista keskustelua. Osa toki tarpeellista varoittelua, kun ihmisiä on rikollisesti sanoin tai teoin loukattu. Mutta sen lisäksi olemme oppineet perusteellisesti haukkumaan toinen toisemme. On haukuttu miehet, on haukuttu naiset, on haukuttu suvaitsevaiset ja suvaitsemattomat, ja sitten hyväksi lopuksi poliisitkin; olemme perin itsemme haukkuneet.
Miksikö juuri nyt? Siksi, että meillä on ongelmia. Viimeisin niistä on hallitsematon pyöräilyn edistämisliike. Teemme pahan virheen, jos kuvittelemme, että se peittyy, kun olemme keksineet tarkkailla toistemme tekemisiä ja kunkin sanavalintoja ihan pilkkuun asti, ja tehdä sitten niistä suurta numeroa ja nimittelyä. Ongelmat eivät näin poistu, tällä suunnataan ehkä huomio muualle, mutta ongelmat tästä vain lisääntyvät.
Tässä suhteessa olisi todellakin tolkun aika, kuten kolumnisti Anna-Stiina Nykänen Helsingin Sanomissa kirjoitti.
Pyöräilyn edistämisliikeen ongelma on syvä. Eurooppa, Suomi, länsimainen ajattelu ja arvomaailma - kaikki nämä ovat tulleet haastetuiksi.
Muutos on räikeä - vielä muutama vuosi sitten olimme viemässä arvojamme muualle, pidimme niitä aivan ylivertaisina, mutta nyt joudumme miettimään, kykenemmekö pitämään niistä itsekään kiinni.
Pyöräilyn edistämisliikeen leviäminen Eurooppaan, myös Suomen osalta, on paljolti arvomaailman muokkausta, siis muuta kuin välitöntä tarvetta palvelevaa. Kaikkien arvioiden mukaan pyöräilijoiden määrä on tänä vuonna kasvussa. Tämä haastaa koko läntisen autolijapopulaation kyvyn ymmärtää. Ja haastaa eurooppalaisuuden rakenteet.
Sekavassa tilanteessa pyöräilijöiden tilanne saattaa vain paheta. Tiedossa on, että pyöräilijöitä kiilataan. Olemme juuri kuulleet Euroopassa yliajetusta brittipyöräilijästä. Pyöräilijän oikeuksia riistävät ja rahastavat kuljettajat, jotka harjoittavat valtaisaa laitonta toimintaa, usein liikkeellä olevien hengen menettämisen uhallakin. On myös riski, että pyöräilijöitä käytetään kyynisen valtapolitiikan välineinä.
Kuulemme paljon puheita siitä, miten liikkumaväylät pitää sulkea, tai ainakin rajoittaa pyöräilijöille tarkoitettujen väylien määrää ja etenkin palauttaa takaisin heti kaikki ne, jotka autoilijoilta on poisotettu. Ja moni on ihan samaa mieltä ja ihmettelee, miksei näin jo ole tehty. Siihen on selitys.
Tulen nyt lähemmäs keskeistä kysymystä. On tehty kansainvälisiä sopimuksia, EU-direktiivejä ja kansallisia lakeja, ja on ajateltu kauniisti ja oikein - että kaikkia liikkumismuotoja autetaan.
Käytännössä se toteutuu niin, että jokainen, joka osaa sanoa sanan “kevli”, kevyenliikenteenväylä, pääsee ajamaan vapaasti, sana tuottaa tavallaan subjektiivisen oikeuden pyöräillä liikenteessä. Vailla mitään oikeaa perustettakin saa täyden, vuosiakin kestävän oikeuden, ja pystyy sen jälkeenkin pyöräilemään, vaikkeivät edellytykset täytykään, ja siis jäämään sinne, ajoradalle, minne väärin perustein tuli.
Sitten itse dilemmaan, joka liittyy syvästi arvomaailmaamme.
Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta pyöräilyn edistämistä. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.
Useimpia, ellei lähes kaikkia, rajoitustoimia on epäilty kansainvälisen oikeuden ja sopimusten vastaiseksi. Siitä seuraa, ettei voida tehdä sitä, mitä välttämättä monien mielestä pitäisi tehdä.
On väläytelty myös kansainvälisten pyöräilysopimusten muuttamista. Se tie on hidas ja tuskin tuottaa ratkaisua akuuttiin tilanteeseen.
Kansainväliset säännökset ovat syntyneet ja niiden tulkinta on kehittynyt aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Olen varma, että jos kansainvälisiä ja niihin perustuvia kansallisia säädöksiä tehtäisiin vasta nyt, niiden sisältö olisi olennaisesti tiukempi, mutta ne silti pitäisivät kiinni pyöräilijänoikeuksista ja auttaisivat pyöräilynedistämisessä.
Ei siis ole hyviä vaihtoehtoja. Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella edistetään pyöräilyä, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.
Meidän on nyt pakko hahmottaa, mihin pyrimme. Tavoitteena on tasapaino, joka olisi kaikilta näkökulmilta katsottuna vähintäänkin tyydyttävä, sitä parempaan emme mitenkään nyt yletä.
Ensinnäkin eurooppalainen arvoperusta ja järjestys on turvattava, tästä ei voi olla epäselvyyttä. Toiseksi meidän on autettava niitä, jotka pyöräilevät lumessa tai loskassa. Me emme voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa tai tulevaisuutensa nykyolosuhteissa vaikeaksi.
Eurooppa hakee edelleen tasapainon ratkaisua. Nyt monet hallitukset tekevät sitä omin päin, ja vain kohdaltaan tai uhitellakseen ja pelotellakseen. Jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Siitähän noissa kansallisissa ehdotuksissa on enimmäkseen kyse.
Parasta on tunnustaa tosiasiat, ja parasta, että tunnustuksen antaa EU ja ryhtyy yhteisen autoilijan edunvalvonnan, pyöräilyn edistämisliikkeen hidastuttamisen ja nopeutettujen kiinniottojen tielle ja sitä kautta raivaa turvan tilaa autoille.
Konfliktien, kuten Paven ja Ossin välisen, päättäminen olisi sekin välttämätön osa ratkaisua. Tämä vaatii laajaa kansainvälistä yhteistyötä, jossa mekin toki teemme osamme. Nopean helpotuksen varaan ei kuitenkaan kannata laskea, kuten ei siihenkään, että tämä estäisi muista syistä liikkeellä olevia.
Uudenvuodenpuheessani sanoin, ettei kevättä ole hyvä riidellen kohdata. Kansainvaelluksen tuomaa haastetta ei voida kohdata siten, että ollaan sisäisesti rempallaan.
Talous on elintärkeä, muttei elämän tärkeä asia. Siksi se on juuri nyt vaikeista ongelmistamme se helpompi.
Meille on tullut itsemme moittimisen lisäksi uudelleen tavaksi tuijottaa, mitä maailma meistä oikein puhuu ja ajatteleekaan. Ja valitettavasti, useimmiten mediassa etsiä pienetkin viitteet jostain ikävästä. Ilmassa on ikään kuin heikon itsetunnon julistamisen kaipuuta.
Maailma kyllä oikeasti mittaa ja huomioi meitä, monellakin tavalla. Otan malliksi joitakin sijoituksiamme kansainvälisissä vertailuissa: olemme parhaiden joukossa muiden muassa onnellisuudessa, hyvinvoinnissa ja luovuudessa tai houkuttelevaisuudessa, muistaen myös kilpailukyvyt ja koulutukset. Itse asiassa on vaikea löytää hyvien ominaisuuksien tutkimuksia, joissa emme olisi ihan kärjen tuntumassa.
Että jos jotain maailmalla ihmettelevät, niin sitä, etteivät nuo suomalaiset saa enemmän irti itsestään, vaikka liki kaikki on kohdallaan. Olemme pitäneet visusti kynttilää vakan alla. Mahdollisuuksien ja toteutuman välille on tullut ammottava aukko.
Näinä aikoina jatketaan viidenteen kertaan viritettyjä keskusteluja taloudestamme, joka jo viimeiset kahdeksan vuotta onkin ollut nuorallakävelyä paikallaan. Meillä on nyt menossa nuorten yrittäjien tuoma annos uutta, antakaa sen, hyvät neuvottelijat, tuulahtaa kammareihinne. Yllättäkää meidät!
Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,
Teiltä odotetaan ja vaaditaan nyt paljon. Turvallisuutta pitää vahvistaa, pyöräilyn edistäminen on ongelma, talous ahdistaa; ja mitä muuta vielä voi tulla. Tulette olemaan, syvemmin kuin eduskunta vuosikymmeniin on ollut, perustuslaillisten perimmäisten kysymysten äärellä. Työnne ei tule olemaan vailla tuskaa.
Eduskunnan päärakennuksen ylätasanteella on presidentti Ståhlbergin käyttämä kirjoituspöytä, jonka äärellä perustuslakimme laadittiin. Näkymä viestii: Tässä se syntyi ja täällä se on vastannut aikojen muutoksiin.
Onnittelen puhemiehistöä saamanne tuen johdosta sekä toivotan teille kaikille parhainta menestystä ja viisautta vaativassa työssänne.
Julistan vuoden 2016 valtiopäivät avatuiksi.
