sisätreenari

En löytänyt kuntopyöristä omaa lankaa, joten kysyn tässä. Onnistuuko toimistotyön ja kuntopyörällä polkemisen yhdistämään?

Ajatus olisi polkea kuntopyörää välillä palaverien aikana. Onko millaisia kokemuksia? Tai kyllä kokemukset vastuksella ajamisesta tai rullilta kelpaa myös samasta näkökulmasta. En ole hankkinut vielä mitään, joten ajatuksen asteella tämä vasta on.

Onnistuuko ylipäätään työteko, jos polkee samalla? Joskus joku fyssari kertoi, että kävelymaton kanssa työskenty onnistuu helpommin kuin polkiessa. Polkeminen ei olisi yhtä luontevaa kuin kävely tms.

Tuntuma on se, että Teams-palavereja tulee taas olemaan kohtuullisen paljon. Olen seuraavat pari kuukautta vielä etätöissä ja joka tapauksessa jatkan 50 % etätyöskentelyllä vaikka korona hellittäisikin. Palavereissa, joutuu olemaan aktiivisesti mukana siten, että ulkoilu napit korvissa samanaikaisesti ei onnistu. Vähintään läppäri pitää olla ulottuvilla sekä kynä ja paperia. Pahimillaan palavereja on ollut 20-25 viikossa, eli suurin osa työajasta.

Kunto on rapistunut parin vuoden aikana ja sen huomaa ladulla.

Yhdellä kaverilla on sellainen toimistotuolin ja kuntopyörän sekoitus, eli istuu normiasennossa ja polkee siinä työpäivät. On se ainakin kuukauden päivät sitä jaksanut. Toinen kaveri vetää palavereja välillä sisätreinerillä. Siinä haasteena ääni ja tuppaa helpommin hengästymään, mikä on vähän nihkeetä jos sun pitää kommentoida väliin jotain.

Mä kokeilin joskus pandemian alkuvaiheessa kuntopyörää kuuntelupalavereissa, mutta huomasin että keskittyminen herpaantui helposti.

Tuo keskittymisen herpaantuminen on se asia, mitä en halua, kun olen ajanut Teams-kokousien osalta eteenpäin käytäntöä, että vain ne osallistuvat, joita asia koskee ja osallitusjat eivät esim. vastaile s-postehin kokousten aikana. Liian usein kysymyksen jälkeen pyydetään toistamaa kysymys syystä tai toisesta.

Työtuolit polkimilla näyttää kyllä sellaisilta, että pitäisi päästä testaamaan ensin. Yleensä pitkänä ja painavana kohtaa tuollaisten kanssa eri näköisiä sopivuusongelmia.

Ehkä pitää miettiä oman työn rytmittämistä, että pitäisi keskipäivällä liikuntatauon aina, kun siihen on mahdollisuus.

Kuulostaa siltä, että et ole katsonut tarpeeksi Orbitrek MX -mainoksia ostos-teeveestä :thinking:

Ilmeisesti ostos-TV-tuote vai?

Jotain Orbitrekin ja tämän välimaastosta

En usko, että rullilla pelleily heikentäisi teams-keskittymiseni tasoa.

Liian usein kysymyksen jälkeen pyydetään toistamaa kysymys syystä tai toisesta.

Tää johtuu siitä, että te ette kohdista kysymystä sille ihmiselle, jolta haluatte kysyä. Porukka ei keskity etäpalavereissa, se on asia jota ette voi muuttaa. Voitte muuttaa omaa toimintaanne sen vaikutusten minimoimiseksi. Eli ensi kerralla sano kysymyksen kohteen nimi ennen kysymystä: “Randy Marsh, mitäs mieltä sinä olet siitä, että Karthago on tuhottava?”

1 Like

Kyllä näinkin, mutta usein kuullaan tunnustus, että kirjoitin sähköpostia enkä kuullut kysymystä. Ongelma on siinä, että tällöin laskutetaan palaverissa olemisesta, vaikka hoidetaan toisen asiakkaan asioita.

Soutulaite olisi kyllä kova jos voisi soutaa ja huovata kokouksissa.

4 Likes

Tossa on oleellista nimellä aloittamisen lisäksi, että kysymyksessä toistaa sen asian johon kannanottoa haluaa, juuri niin kuin esimerkissäsi. Paitsi tietysti jos kokouksen tarkoitus on vittuilla muille eikä edistää asioita.

Maantiepyörä trainerissa ja Lifeline trainer -pöytä löytyy, mutta kynnys siirtyä siihen kokousten ajaksi on jostain syystä ollut aika korkea. Pitäis kyllä jaksaa enemmän; mulla on pahimmillaan useita tunteja päivässä kokouksia joissa ei missään vaiheessa ole tarpeen ottaa mutea pois.

Tilasin spinningpyörän. Kerron joskus paljonko sen päälle on kertynyt pölyä ja miten se soveltuu vaateripustimeksi.

1 Like

Pitäs päästä lekurin käskystä polkemaan kuntopyörää mutta salit on kiinni ja omistan vaan sinkulan niin kysyisin täällä että tietääkö joku toimiiko noi trainerit esim tacx Satori sinkulan kanssa, onko mitään järkeä? Ihan rauhallista peruskunto vauhtia pitäs vaan polkea.

Mä myin joskus naapurini trainerin, ja siinä piti ainakin olla oma pikalinkkunsa, että sai kiekon kiinni telineeseen. Tämmösiä ainakin myydään, mutta en tiedä toimiiko noillakaan 120mm perällä

Nimenomaan tacx satori toimii (sitä käytän itse), mutta tarvii olla vähän pidemmät mutterit päässä että toimii. Noi luulis toimivan mitä nalle linkkas mut itse ostin nämä ja toimii hyvin (paremmin? ainakin vähän pidemmät taitaa olla) Magneeton mutteri Senda M10 x 1,0 - Derbi - Wandamotor

e. itse myös siirsin vastusyksikköä 10-15mm sivuun poraamalla uudet reijät, kun rengas ei osunut ihan keskelle sitä metallikohtaa siinä rullassa 120mm perällä, poljin kyllä aikani niinkin ja hyvin sekin toimi mutta pohdiskelin että pitkässsä juoksussa kuluu nopeammin.

Hmm selvä homma ja kiitos vastauksista.
Yksi vaihtoehto olisi myös lainata kaverin hybridi/maastopyörää missä olisi vaihteet. pyörässä olisi myös quick release joten käykö sellanen ihan normaalisti traineriin?

Yleensa ei toimi suoraan, trainereissa on oma quick releasensa joka on sen mallinen etta se sopii laitteeseen. Toki se on helppo ja nopea vaihtaa pyoran oman quick releasen tilalle.

Peloton spinningpyörä made in usa 2000-luvun alkupuoliskolta.


Ennen

Jälkeen
Säätöstemmi meni mukavasti tuohon liukuun, koska keskikohdilla joku kiristys säätömekanismille.

Kahvat on lukittu tällä tyylillä, etteivät heilu ajaessa.

6 Likes

Löytyi kierrätyskeskuksesta halvalla ”tyhmä” traineri ja laitoin siihen fiksipyörän kiinni. Jos ostaisi Wahoon nopeus/kadenssisensorin niin oiskohan tolla hauskaa ajaa Zwiftiä vai kärsisikö kokemus turhan paljon vaihteettomuudesta ja siitä että traineri ei säädy itsekseen?

Arvelen et sil pääsee alkuu ja yhen talven tuntuu iha hauskalta ja pääsee sisää, kunnes alkaa janottaa lisää tai sit kyllästyy. Itel oli sellai dumb trainer missä oli vipu mist valitaan vastus. Tai no ei se ihan dumb ollu ku se huuteli wattteja Zwiftille ja sinkulaks käänsin pyörän. Vedin pari talvee sil mut viime talvena tein jonku DIY electronics matolaatikon mikä kiristelee sitä vastusvaijeria Zwiftin mäkikulman mukaan ja istutin muutaman vaihteen pyörään. Se automaattisesti säätyvä vastus mäkien mukaa toi kyl paljon semmost immersiota, ekaa kertaa kiinnostanu ajaa ja tutkii ku aikasemmin vaa vetäny kisoja ja muuta wattien tuijottelua.

Ramppitreeni odottaa ajamista ja sen jälkeen joku reeniplääni tulille. Pitää viel uusia ketju ja isompi eturatas niin toivottavasti tärinä vähenee zwift hubissa. Itse trainerihan on käytännössä äänetön. Training plan suosituksia antaa zwiftissä?

Ostinpa sitten Wahoo KICKR:n, kun vanhaa mallia poistossa verkkokaupassa. Tarkoitus laittaa Zwift tulille tänä talvella, että paremmassa kunnossa onnistuu ensi vuoden ajelut. Saa ympäri vuoden treenailtua ultraa varten. Ehkä kesä 2024 olisi ensimmäinen ultravuosi?

1 Like

Jos muuten joku miettii direct drive -trainerin hankintaa, mutta ihmettelee miten saada se toimimaan 120 mm takanavan kanssa, niin tällaisetkin on keksitty:

1 Like