Road Rage - tarinoita liikenteestä

Mauto ajaa koiran ulkoiluttajan nenän edestä oikeelle kääntyessä. Kuski hyppää mautosta kun kävelen ohi ja huomautan suojatiestä ym. Vastaukseksi saan ärsyynyneen “kyllä mä osaan ajaa, mul on kortti” ja “emmä ees ajanu kenenkää pääl”. Toivottavasti ei aja jatkossakaan kenenkään yli.

Kävin mussuttaa (=asiallisesti ja rauhallisesti) punaisia päin ajamisesta kuskille tässä näin niin ekaks totes että keltaisilla tulin. No et, kun punaset oli jo kun ajoit suojatien päälle.

Seuraava argumentti olikin juuri “Eihän siinä mitään tapahtunut”. niinpä…

omalla työmatkalla oon viime vuosina kokenu poikkeuksellisen paljon törppöilyä ja sitten myös todella vaarallista testailua kolmioiden ja stoppien kanssa. siis sellaista, että olen taputtelemassa konepeltiä päivittäin, ei edes nosta verenpainetta enää. tätä taustaa vasten on hämmentävää, että onnettomuustrendi on laskeva. ero kultaisiin lapsuusvuosiin on drastinen, parempaan päin. :astonished: en käsitä. luulis törppöilyn ja onnettomuuksien kulkevan käsi kädessä.

voihan olla että pidän tiukemmin kiinni etuajo-oikeuksista, mistä seuraa konfliktia, mutta jotenki hurjan vaikea hyväksyä tässä aiheessa, että ennen ei ollu kunnollista.

e: tässä siis vain kuolleet, alla myös onnettomuudet, joiden kanssa trendi selkeästi laskeva

Juttelin pari päivää sitten yhen autokoulun opettajan kanssa ja se sano samaa. Arveli syyksi koronan jälkeistä stressiä kun porukkaa pakotetaan takasin toimistoille yms

Autot on isompia ja niiden turvallisuutta on kehitetty niin intensiivisesti että voi törttöillä auton rusinaksi ja kävellä sen jälkeen ilman naarmun naarmua?

Kuten tosta jälkimmäisestä kuvaajasta näkee niin ei pyöräilyonnettomuudet ole vähentyny.

3 Likes

jep, autot on selkeästi turvallisempia ja modernit mallit piippaa kaiken maailman ruusupuskista parkkikselta lähtiessä.

trendi on laskeva jalankulkijoiden kohdalla, mikä viitannee ihan liikennekäyttäytymiseen.


(napsin näitä tilastokeskuksen sivuilta: PxWeb - Valitse taulukko)

kuvaaja on kuolemista,
onnettomuustrendi selkeästi laskeva:

No katoppa! Hyvä että onnettomuudet on vähentyny.

Eihän noilla kuolemien piikeillä ole mitään merkitystä kun määrä on jotain 20 luokkaa. Ehkä se on joku kriittinen määrä jota alemmas on todella vaikea päästä?

1 Like

voi olla.
joka tapauksessa meen taas tonne autoja väistelemään ja mutisemaan itsekseni miten maailma on jo parempi paikka, sen kertoo tilastokeskus. :sweat:

1 Like

Sain juuri road rage kohtauksen istuessani sohvalla, luin hesarin kommenttiosiosta tämän kommentin:

[Ari Pajala] 11:44

Sähköpotkulauta ja nopeat pyöräilijät ovat iso vaaratekijä itselleen näiden suojatie väistö säännösten vuoksi. Vaikka autoilija katsoo risteyksessä kääntyessä, ettei ketään ole tulossa näkyvällä osalla niin 25km/t nopeudella lähestyvä pyöräilijä / sähköpotkulautailija muuttaa tilanteen 2s aikana, etenemä tuossa ajassa noin 15m.

Vastaa viestiin Hyvin argumentoitu (75)

2 Likes

Kaksisuuntaista tien vasemmalla puolella ajaessa tapahtuvissa konflikteissa suuntaan itse kyllä ragen puhtaasti liikennesuuunnittelun puolelle. Autoilijan vika joo joo, mutta infra on turvallisempaa, jos se ei edellytä tienkäyttäjältä yli-inhimillisiä kykyjä.

(Juuri eilen oli muuten televiissiossa että Hollannissa (jossa myös on paljon kaksisuuntaisia pyöräteitä, toim. huom.) olisi viimeisten kymmenen vuoden aikana pyöräilijöiden liikenneonnettomuudet kasvaneet kolmanneksella samalla kun kaikki muut ovat tulleet alaspäin.)

1 Like

25kmh liikkuva kevyt liikenne aivam mahdoton nähdä ja väistää, mutta nopeammin liikkuvat autot eivät ole ongelma.

11 Likes

Jep, tässä esim ragea tarjoaa myös liikennesuunnittelu: https://twitter.com/fillarointi/status/1574404300385783809

Heikki se sitten oli laittanut oikein hienon kommentin:

Tuota, tuota…se varuste on jokaisella autoilijalla ja se on se kääntyvä pää jos puhutaan tuosta “kuolleesta kulmasta”, pelkkä taustapeiliin vilkaisu kun ei riitä.

Toki autoissa on tuollaisia varusteita olemassa, tässä esim. Tesla Model kolmosen blind-spot kameran toteutus. Eli kun tuuppaat vilkun päälle niin näyttöön tulee kyseisen puolen livekuvaa.

Tuostakin järjestelystä saisi paremmalla suunnittelulla vähemmän vaarallisen toteuttamalla 15–25 m ennen risteystä pyöräkaistaan yhdistetyn oikealle kääntyvien kaistan. Yleinen ratkaisu Tanskassa, mutta jostain syystä Suomessa näitä ei haluta tehdä.

5 Likes

Oletan, että Heikin (joka on muuten pyörämiehiä) kommentti oli puhtaasti sarkastinen :blush:

8 Likes

Seison korjattuna. :raised_back_of_hand: Twitteristä tuosta sosiaalisen median likasangosta kun ei aina tiedä.

1 Like

Joo ja ei.

Vasemmalla kulkeva pyörätie on risteyksessä viisi kertaa vaarallisempi kuin oikealla kulkeva. Koska niissä risteyksissä ajaa keskimäärin samoja autoilijoita kuin muissakin, on ilmiselvä selitys huono liikennesuunnittelu, missä pyöräilijä tulee järjettömästä suunnasta. Meillä on Suomessa kuitenkin oikeanpuoleinen liikenne.

Yli-inhimillisiä kykyjä se oikealta tulevan pyöräilijän huomaaminen ei vaadi silloin kun ite kääntyy oikealle, mutta selvästikin se on vaikeampaa.

1 Like

Oikeanpuoleinen liikenne kyllä juu, ja vasemman puolen pyörätie sotii tätä perusperiaatetta vastaan. Kas kun ei bussikaistaa vasempaan laitaan.

Mutta tunnustaudun sitten ali-ihmiseksi kun en kykene havainnoimaan samanaikaisesti neljään eri suuntaan (kolmion takaa risteyksen yli ajaessa risteävän pyörätien ja autoradan liikenteitä molemmista suunnista) enkä läheskään aina muista jotain parinkymmenen auton verran sopivaa liikenneympyräänajopaikkaa kytättyäni ennen liikkeelle lähtöä vielä vilkaista oikealle josko sieltä olisi juuri tullut jalankulkija (ei pyörätietä). Molempia tulee kokeiltua aika heti kotoa lähdettyä, onneksi ei ole tähän mennessä käynyt mitään. (Nämä siis fillarilla, tappovälineillä toivoisin noudattavani suurempaa varovaisuutta.)