Road Rage - tarinoita liikenteestä

Eilen, duunimatkalla:
Mulla on sellanen kohta, missä pyörätie vaihtaa puolta menosuunnassa vasemmalta oikealle. Meen yleensä joustavasti ajoradalle hetkeksi.
Tänään samaan suuntaan tuli auto ja oottelin, että se menis ohi. Kun se oli kohdalla droppasin siihen vastaantulevien kaistalle, joka oli tyhjä.
Kuski sekos ihan täysin ja veti ensin sellasta S mutkaa kaistan reunasta toiseen, sit töötti ja jarru pohjaan ka kauhee elehtiminen siellä ohjaamossa. Olin ennen jarrutuksen alkua noin keskellä vastaantulevien kaistaa ja auton takakulman kohdalla. Ilman erikoisoperaatioita olisin liittynyt sen taakse ja siitä 200m myöhemmin liittymän kohdalta pyörätielle.
Nyt en jaksanu jarruttaa, niin ohitin sen vastaantulevien kaistaa ja menin sen eteen. Se jäi 100m jälkeen, kiihdytti raivolla ja töötti pohjassa ja oli enää 50m jäljessä kun siirryin pyörätielle.
Kuski huito ohi ajaessaan molemmin käsin, minkä pysty, veti valoista päin punaisia ja seuraavassa liikenneympyrässä käänty takasin.
Kohdalla taas töötti pohjaan ja jotain huutoa, josta ei saanu selvää.
Aika jännä reaktio, kun mitään vaaratilanteeseen viittaavaakaan ei tapahtunut.
Pidin ajolinjan selkeesti vasemmalla kaistalla ja se oli jo suurimmaks osaks mun ohi kun tipautin kelviltä ajoradalle. Vallitsevalla nopeuserolla olis menny 1s. mennä kokonaan edelle, että olisin päässy sen taakse siihen oikealle kaistalle.

13 Likes

Jösses :smiley:

Ajoin eilen kotiin ruuhka aikaan. Neljä kertaa olis tullu noutaja jos olisin olettanut autoilijoiden noudattavan liikennesääntöjä. Viimesellä oli ikkuna auki kun tuli kolmion takaa mun eteen niin sai kuulla suht tiukan verbaalisen palautteen. Kolme muuta leikkas oikealle kääntyessään suoraan eteen, näistä yksi oli kuorma-auto.

Oli kyl iha jees pari päivää sit näpäyttää Audin takaboksia kun oli joku raukka taas pyörätien jatkeen päällä. Sillä hetkellä ei paljoa kiinnostanu asialle antaa sen enempää kognitiivista tai emotionaalista huomiota, automobiilikuski sen sijaan ei saanu kättään irti torvesta melkeen puoleen minuuttiin.

Oishan tuossa kai voinu huomauttaa “asiattomasta äänimerkin käytöstä” vielä kertaalleen ehkä :thinking:

Oli kans jees Vantaalla jollain tasolla jonkun käytöstä reflektoiva ja pahoitteleva joku tai jotkut Audin vai Bemarin etupenkillä ja ilmeisesti ihan ratinkin takana kuitenkin. Ei tarvinnu ku vähän korottaa ääntä ja huomauttaa että pyörätietä ei ole.

Vanha Talvitie Tukkutorin kohdilla tänään aamulla - pysähdyin suojatien eteen ja ihmettelin kun jalankulkija ei lähtenyt ylittämään sitä vaikka sanoin ääneenkin - ja samassa hihaa pitkin päräytti joku tilausliikenteen linja-auto… semmosia terveisiä vaan sinne Etelä-Savon jotain -bussifirmaan, että pysykää siellä pelloillanne, kiitos.

Näitä lukiessa palautuu mieleen, että kesän korvallahan tosiaan tuntuu vuosittain autoilijoilla lähtevän homma melkolailla laukalle ja kaahaamisen ja yleisen sekoilun määrä eskaloituu.

Uljaan tapauksessa taas tuli mieleen, että kuski on ehkä lukenut liian innokkaasti Facen “Kusipäisten pyöräilijöiden bongausryhmää” ta jotain muuta vastaavaa vihapostailun keskittymää. Siellä monesti yritetään vähän liikaa ja lopputulema on se, että liikennesääntöjen mukaan ajeleva fillaroitsija tuottaa slaagin silkalla olemassaolollaan autoilijalle, joka kuvaamisellaan ja autolla “kouluttamisellaan” aiheuttaa huomattavasti suurempia vaaratilanteita in process.

3 Likes

Olihan eilen pari muutakin, mutta niin tavallisia, ettei kiinnitä enää huomiota.
Televisiokadun Danskebankin parkkitalosta tuli joku aika vauhdilla ja veti liinat kiinni vasta kaistalle, josta peitti 60 %. Vähän viimetipassa tuli, että joutu jarruttamaan aika voimakkaasti (märkänä ulvahti hyvin) ja koukkaamaan keulan editse. Tööttiä tuli perään ja muistutin liikennesäännöistä neonkeltaisella keskisormella.
Sato vettä, ilman lokareita liikenteessä, eikä jaksanu rouhia soraa, joten Nuijamiestenkadun kautta kohti pohjoista.
Tulin siitä hml-väylän ylittävältä sillalta, jossa on STOP pyöräilijöille.
2 peräkkäistä autoa halus jäädä antamaan tietä, vaikka olin pysähtynyt ja molemmat jalat maassa odotin vuoroa. Eka ei pysähtyny kokonaan, kun näytin sitä merkkiä. Toka jäi silti huitomaan mulle, että mene. Menin sit.

Edit:
Karlssonille senverran, että ihan kirjaimellisesti en kyllä noudattanut liikennesääntöjä, kun siihen puolenvaihtoon olis suojatieylitys ja vähä kauempana pikku kiekan ja parin ylimääräsen risteyksen jälkeen jopa alikulku.
Mut vaaraa se puolenvaihto ei aiheuta, vaikka sen tekee tolla mun tyylillä, kunhan autoilijat ei sekoa siitä. Mihinkään ahtaaseen väliin en lähde vaihtamaan vaan ajan alikulusta jo sopivaa rakoa ei ole. Nyt oli vain yksittäinen auto, jolle mun liike oli liikaa.

Joo, tarkoitinkin just, että liika hengailu esmes noissa netin kiukutteluryhmissä voi johtaa herkistymiseen pyöräilijöiden kiinteälle olemukselle ja sitä kautta erikoiseen liikennekäyttäytymiseen. Noissa ryhmissähän puhutaan maanisesti kireän “spändexin” verhoamista lihaksikkaista vartaloista jne., joten luulen, että tässä voi olla esim. yksivaihteilijan massiiviset reisilihakset flippaamisen syynä.

1 Like

Huhhuh siis, meinasin äsken joutua nokkakolariin potkulautateinin kanssa baanalla. Teinari ajoi vastaantulevien kaistaa että pystyi kätevästi juttelemaan kävelytiellä ajavien kahden kaverin kanssa (ks. havainnekuva: teinit punaisella, meitsi toisella värillä).

Baana_2018

Sit kun se katteli niitä kavereita ja ajoi huolettomasti mua kohti niin piti huutaa että VARO NYT jolloin sekin siirtyi siihen kävelypuolelle.

Argh.

4 Likes

Kyl oli taas wtf-hetket, kun jo kaukaa näin lanssin keskellä kelviä kebab-paikan vieressä, jonne olin menossa. Olin et hitto siellä on varmaan joku saanut kohtauksen tai jotain. No tietenkään ei, lanssikuskeille oli vaan tullut nälkä. Kebab raneilla lähti molemmilta ensipelastushemmoilta tilaukseen. On se nyt aikamosta, että tuollaiset viranomaisajoneuvotkin paskovat liikennesääntöjä miten huvittaa.

4 Likes

voihan pyörätiet : D

näin edessäni noin 10m päässä ihmisiä kävelemässä pyörätiellä minua kohti ja soitin kelloa kun eivät näyttäneet olevan väistämässä. ilmeisesti jokin kellonsoitossani tuntui yhdestä heistä pahalta ja hän huusi “mene sinä vittuun sen pyöräs kanssa”.

tai niinku, noh, kotiin olin matkalla mutta miksi et kävele kavereittesi kanssa siinä pyörätien vieressä missä on jalankulkijoille osoitettu väylä?

10 Likes

Ajelin eilen Lehtisaarentietä ajoradalla. Niinkun käsittääkseni tossa pitääkin ajaa. Taitaa olla vielä nopeusrajotus 30, eli en mä nyt kovin pahasti tiellä varmaan ollut kun alamäessä vauhti oli aika tarkkaan tossa. Ohi ajaa Audi ja ikkunasta kuuluu “Kävelytielle urpo” tms.

Myöhemmin sitten menin valoissa ohi ja Kuusisaaren tiellä ohi ajaessa sama outo vaivautuu hidastamaan uudestaan ja huutamaan perään “Vitun mulkku”.

Noh. Ei kyllä jaksanut ees harmistua. Aurinkoinen kesäilta ja just päässy fiksillä vetämisen makuun. Ne oli varmaan vaan kateellisia pyörästä. Kyllä muakin harmittas jos rahat ois menny autoon näillä bensan hinnoilla.

8 Likes

mut miksi pitää pakollakin olla teiden tukkona, voisihan sitä vähän sivummallakin ajaa.

Jooh, ois sitä kanttaria lähemmäskin varmaan päässy. Mutta hyvin siinä oli ainakin tilaa ajaa vierelle aukomaan päätä.

Ajelin pari kesää sitten armaani kanssa Kaskisaaresta pois päin Lehtisaarentietä. Ajoin itse ajoradalla, puoliso onnistui sompailemaan itsensä jalkakäytävälle. Lenita Airisto käveli vastaan ja antoi vanhan liiton ripityksen teitittelyineen: “Te röyhkeästi ajatte jalkakäytävällä!”

Eli kannattaa olla tarkkana siellä suunnalla…

12 Likes

Viime kesänä Bulevardilla Paula Koivuniemi katsoi asiakseen nousta autosta komentamaan allekirjoittanutta autojen seasta pyöräkaistalle. Siinä oli koko korttelin mittainen remppa ja kaista pois käytöstä, mutta jotenkin sitä vaan jäi tilanteessa aikalailla sanattomaksi. Että kyllä näitä vahvan auktoriteetin opastajia saa varoa muuallakin!

9 Likes

Edellä ajava autoilija teki kiihdytyksiä ja äkkijarruruksia monta kertaa peräkkäin. Aikani moista katselin, ja sitten menin ohi. Jotain se mölisi ikkunasta ohittaessani, mutta liikaa melusaastetta, enkä kuullut mitä.

Mikäköhän silläkin oli ongelmana.

6 Likes

https://twitter.com/NxtFukingLevel/status/1549326553364176896

3 Likes

Pakilantiellä aamusella ajoin ajoradalla, koska kelvillä oli raksa-aitoja ja ihan huippu ankea ajella. Minun ja edellä ajavan alumiiniarkuttajan välissä oli noin 15-20 metriä. Vasemmalta liittyy pakettiauto viereeni tielle niin, että minun piti jarruttaa jottei etukulma olisi osunut. Tyyppi otti koko kaistan kokoisen käännöksen. Kaiken kukkuraksi tää tyyppi siis tuijotti mua koko sen ajan kun lähti autoaan liikuttamaan. Ihan kuin mua ei olisi vaan ollut olemassa.

No mee pois auto tieltä

2 Likes