Road Rage - tarinoita liikenteestä

Mulla tää ragetusalttius vaihtelee ja korreloi aika paljon oman stressin määrän ja yleisen kurjan mielen kanssa.
Mutta se on tullu vuosien aikana selväks että moinen vähentää omaa hyvinvointia kyllä tosi paljon. Syke nousee turhaan ja inhottaa ja kaduttaa jälkikäteen ja hyöty (maailmalle) on kyllä ihan olematon. Joten rupesin aktiivisesti tätä parantelemaan. Suksee ei ole sataprossainen mutta näillä eväillä:

  1. Pitää muistaa huolehtia omasta syömisestä ja juomisesta. Aivan ykköstärkee.
  2. Oon pyrkiny aktiivisesti lopettamaan muiden virheiden tarkkailun. Mekaanisella tasolla tätä on auttanu semmonen metodi että lopettaa kokonaan ihmisten katselemisen. Esim. ihan katsekontaktista kieltäytyminen vastaantulijoiden kanssa on jeesannu kyl. Pää eteenpäin ja katse tiehen. Ne hahmot muuttuu paljon vähemmän merkityksellisiks sillä tavoin.
  3. Oon aktiivisesti pyrkiny keskittämään fokusta omaan tekemiseen ja fiiliksiin ja ajamiseen ja hengittelyyn ja semmoseen. Siis pois ulkomaailmasta ja muista ihmisistä ja “sisäänpäin”.
  4. Sitte jos tulee joku tilanne, yllättävä, mikälie “vääryys” niin oon yrittäny ajatella että kehun itteäni jälkikäteen jos nimenomaan vältän suun avaamista ja urputtamista jne ja jatkan vaan coolisti matkaa. Että se tavoite on niinkuin selvitä nollalla ragetuksella ja mahd. smoothisti matkasta ja jokainen moinen suoristus on hieno saavutus.

Nämä on hieman auttanu. Aika paljonki oikeestaan. 1 ja 2 tärkeimpinä.

12 Likes

Mä oon yrittänyt muistaa että työmatkallakaan ei oo kiire mihinkään ja oon oikeestaan vaan huvikseen polkemassa, joten jos menetän pienen hetken jonkun kännykkää räpläävän autoilijan tai autojen ehdoilla suunnitellun infran takia niin ei se haittaa mitään.

7 Likes

pyörälähetin pesti on aika hyvä tähän. jotenkin pakolla oppii siihen että keskittyy pelkästään siihen omaan etenemiseen. itteeni ei ainakaan jaksa enää nykyään pätkääkään kiinnostaa mitä ne muut siellä tekee

ajaa aaveena vaan. tähän joku dance like wind, flow like water quote

4 Likes

Kunnon hulabaloon näköjään aiheuttaa valmistujaiset. Pakko vaan vääntää niitä autoja paikat tukkoon, ja ihmetellä että miten saisi ovet auki. No laillisilla pysäköintipaikoilla on ovien aukeaminen otettu huomioon.

Olisipa suomessa käytäntö, että pelastustieltä haetaan autot hälyytysajona veke, jo ennen kun sinne pelastajat yrittää päästä.

Varsinainen rage kuitenkin on:
Vittu mä vihaan paskaa!

Eipä aivan noin mene. Varsinkin jos joku tulee teräaseen kanssa päälle. Toki jos sen hyökkääjän puukottaa hengiltä, niin silloin joutuu varmasti maksumieheksi.

Oli kyl päivän Espoo-moment kun Motonetin ulosajossa joku käänty vasemmalle yksikaistaisen väylän oikeasta laidasta tms. ja perässä ajava huusi jotain “Saatana mitä sä teet?” sivuikkunasta ja teki kohta suoralla rageohituksen arveluttavan läheltä vastaantulijaa. Taattua hajotusmatskua sunnuntai-darrassa kyllä.

1 Like

Jos on ite käyny huutelemaan jollekin ja siitä syntyy riita ja edelleen tappelu, voi olla kokonaisuutena arvioiden vaikea selittää tekemisiään hätävarjeluksi.

Sen takia esitin neuvon, että ei kantsi ”antaa palautetta” sinne ja tänne maailmalla kulkiessaan, vaikka olisikin kyvyt ja tahto pistää nippuun ne tapaukset jotka käy päälle.

1 Like

Konstalla oli tossa jo hyviä neuvoja joita sovellan itsekin.

Mulle on ollu hyvä kokemus lukea pari Arbinger Instituten kirjaa ”Leadership and Self-Deception” ja ”The Anatomy of Peace”. Tarinaksi muotoiltua ja jenkkityyliin toistoa toiston perään, mikä voi tuntua rasittavalta, mutta itse asiasisältö on timanttia.

Ei nyt varsinaisesti road rage vaan street terror, koska siis pyörin tossa äsken tunnin verran hgin keskustassa ja se eksistentiaalisen kauhun määrä mitä koin jopa ns pyörätiellä ajaessa. Pyörätiellä tuntui olevan kaikkea muuta kuin pyöriä :grimacing:

Yleensä kun ajan lähinnä työmatka-aikaan niin oisko ihmiset jotenkin parempikäytöksisiä sillon liikenteessä?

1 Like

Kiitos aiempaan rageasiaan komsunneille. Olen sulkenut sananne sydameeni ja tutkiskelen niita siella.

1 Like

ei, kyllä 16-17 vituttelee eniten jos vahingossa erehtyy silloin liikkumaan ylipäätään missään

00.00-04.00 arkisin kannattaa liikkua

1 Like

Jätän vaan tämän tänne:
Vtun lampaat.

Niin totta. Mikään ei ole niin sokea kuin autoilija, joka etsii edullista parkkipaikkaa ruutukaava-alueella.

2 Likes

Telakkakadulla Ruoholahden suuntaan sinä katumaasturiPorschemikäliekuski voisit hankkia vaikka peilit ohjaamoon jos ei pää käänny sivukadulta kolmion takaa tultaessa. Ei nyt rageta, mut lähinnä säälittää. Kyseisellä pätkällä on aikaisemminkin tultu aika reippaasti sivukaduilta eteen ilman vilkaisuja.

Jaa et tainnut tietää, että auton väistämisvelvollisuus alkaa noin kolme metriä kolmion takaa, kelvin päältä?

Tänä aamuna klassikko risteys hertsikassa, ite menossa suojatien yli ja taksi kääntymässä kolmion takaa. Jotenki tuli sellane fiilis että toi ei muuten salettii kato vittu yhtään. Eipä kattonu vaan katto puhelinta, noh ajoin sen kiinni seuraaviin valoihin ja totesin että tulit tossa kolmion takaa suoraan eteen, sain vastaukseksi että haista sinä spandeksi vittu, ja kumit vinkuen jatko siitä sitten matkaa :joy:

9 Likes

Kyseisellä kuskilla ei selvästi edes kaistalle käännyttyä

1 Like

Oliko edes lycraa päällä?

Eikun valitusta taksitarkastajalle. Eiku kalanikille. Eiku…

Must on kamalaa ku ihmiset jotka ilmiselvästi vihaa autolla ajamista liikenteessä ajaa päivittäin autoa liikenteessä

13 Likes

Perus huppari ja farkkusortsit, oli mul sidit jalassa :sweat_smile: