Olen ongelman edessä: Omistan tällä hetkellä kaksi samaan tarkoitukseen tehtyä pyörää, hyvin klassisen laitteen ja vastapainoksi hyvin nykyaikaisen vekottimen. Molemmat ovat aivan loistavia pyöriä, enkä osaa päättää, että luovunko toisesta vain toisen pyörän “tarpeettomuuden” vuoksi.
Ongelmana on toisen kapineen selkeä sunnuntaikäyttöön liittyvä meininki, ja toinen on taas rumahko, mutta erittäin hienosti ajettava kapine, jota fiilistelen lähinnä toimivuuden, en ulkonäön vuoksi.
Miksi tämä keskustelusäie? Tarvitsen vertaistukea, menee valinta mihin hyvänsä suuntaan. Mieluusti pitäisin kaikki kivat pyörät, mutta joskus on kai pakko tehdä valintoja. Toisaalta, onhan pyörän säilyttäminen jo sinällään valinta…
Tl;dr
Oletko joskus kämmännyt fillarin myynnin ja haikaillut välinettä takaisin?
En ole vielä ehtinyt myydä mitään millä olisi paljoakaan tunnearvoa, mutta runkoja on kertynyt, hamstraaja kun olen.
Oma ongelma on tällainen: Noissa rungoissa/pyörissä on monta sellaista, jotka haluan säilyttää ja ajaa, ja muutama sellainen, jotka voisin yhtähyvin myydä rahoittaakseni näitä itselle mieluisempia projekteja. Ei liene hankala arvata, kumpaan äsken luettelemistani ryhmistä kuuluvat pyörät ovat lainkaan rahanarvoisia.
Lisäksi, vanhasta brittiläisesta Dawes-merkistä on muodostunut jotenkin kummasti vakava pakkomielle.
Vastauksena kysymykseen kuitenkin, elä myy. Saattaa toki tulla hiukan tilankäytöllisiä ongelmia ja tällästä, mutta itse ainaan en ole valmis luopumaan omistani, ellen sitten ole todella ahtaalla.
jos tilaa ja massia ja edes satunnaista käyttöä riittää niin miks ei säilyttäsi… ja voihan niitä twiikata vähän eri käyttötarkotukseen esim ajoasennolla ja välityksillä?
Onhan noissa rungoissakin siis eroja, toinen on selkeästi hätäisempi kuin toinen, joten kai voisi puhua “luonne-eroista” jo. Tilaahan ei koskaan ole tarpeeksi, ja toisaalta kyseessä on kuitenkin varsin arvokkaita välineitä, niin voishan realisoida.
Olen kyllä kallistumassa vakaasti säilyttämisen kannalle, mutta voihan näistä jutustella. Periaatteena itselläni on kyllä aina ollut, että kivoista pyöristä ei luovuta, mutta toisaalta taas en millään näe erityisen järkevänä kahden “samanlaisen” pyörän pitämistä, eritoten kun kämpässä ei pysty pitämään kuin kourallista kaikista pyöristä. Pyörävarasto ei ole imho kivoja vekottimia varten.
Ei ole pahemmin tilaa ja massiakin on niin ja näin, mutta silti asunnossa lojuu tällä hetkellä 4 maantiefillarin raatoa. Kai siitä vaan tulee niin hyvä fiilis.
konkeli - 13:47, 24.3.2011 »
Olen kyllä kallistumassa vakaasti säilyttämisen kannalle, mutta voihan näistä jutustella.
Olen huomannut, että omalla kohdalla päätökset järjen ja tunteen välillä ratkaisee käytännössä aina katse lompakkoon. Eli joskus taloudellinen tilanne sallii täysin järjettömät tunnepohjaiset ratkaisut. Tässä sun tilanteessa se kysymys lienee, että jos sulla on varaa asua paikassa, jossa on tilaa pitää molemmat, niin sitten voit pitää molemmat, vaikkei siinä paljon järkeä olisikaan.
Pikkasen samanlainen tilanne meikälläkin kuin konkelilla, mutta pidän kaikki pyörät, jotka sopivat mulle. Tallissa on tosin 1-2 liian pientä fillaria ja 1 liian suuri tälläkin hetkellä ( Colnagosta seinäkoriste, vai ? ). Ongelma : niistäkin tykkään. Tasan sopivia on sitten myös riittävästi…
Hommaa on kyllä ( ehkä) tulevaisuudessa jarrutettava, sillä aloitettuani maantiepyöräilyn 1,5v sitten 15 v:n maasturikauden jälkeen uudestaan on tullut tehtyä tänä reilun vuoden aikana kymmenkunta cromo-roadie-projektia valmiiksi asti.
Vaimo sanoi, että kai se viidenkympin villitys voi ilmetä noinkin. Tykkäsi kyllä lujaa
omasta italiaanostaan, kun sain sen valmiiksi.
Luovu televisiosta, saat sailytystilaa yhdelle pyoralle. Ja samalla aikaa ajaa silla.
Seuraavaksi voitkin roudata kirppikselle sohvan, mita silla tekee ilman telkkaria. Siihen sen paikalle mahtuu pari fillaria olohuonesailytykseen.
…tosta eteenpain ma en sitten tieda, hyvia neuvoja otetaan vastaan
Taloyhtiön peejiinä saa avaimet kaikkiin tilohin mutta ei niihinkään yli kahtakymmentä kovin helposti sovi. Fiilis on sitä parempi mitä useammalla tavalla (funktionaalisuus, ulkonäkö, lompsa, sääli, tunnesiteet) pystyy perustelemaan valintojaan. Jos oma on mielestään helmi niin kyllä sen seinällekkin voi koristeeksi laittaa. Hylkääminen hankipakastointiin on huonoin.
Mulla ei ole nykyisessä residenssissä säilytystila ongelmana, mutta olen silti karsinut kalustoa viime kesästä kolmella pyörällä (6->3). Itse yritän suhtautua pyöräilyyn harrastuksena, jossa ajaminen olisi pääosassa. Tämä tosin on hemmetin vaikeaa. Tällöin katson, että mikäli en ehdi pyörällä ajaa riittävästi (tonnin sääntö), ei sille ole tarvetta ja myyntiin menee. Nyt kalusto on siinä mallissa, että kaikki kolme (maantiepyörä, ratapyörä ja kaupunkifiksi) pyörää on viimeisen päälle rakennettu ja niillä pystyn ajamaan kaikki ajot. Katotaan nyt kuinka tämä järkilinja pitää, mutta nyt tuntuu ihan hyvältä. Vähenee tuo jatkuva speksaaminenkin, kun pyörissä ei enää ole mitään varsinaista upgreidattavaa.
Itseltä löytyy kyllä järjettömiä pyöriä, mutta niihin ei ole uponnut mahdottomia summia rahaa (koska kaikki paitsi bmx on ostettu käytettynä). Suurin osa on ollut todella hyviä diilejä, joita ei ole malttanut passata. Toisaalta säilytys ei ole ongelma. Mitään täyttä romua ei kiinnosta säilyttää, vaan kaikki pyöräni ovat joko käytönnöllisiä (fiksi, bmx) tai jollain tavalla mielenkiintoisia (vanha laadukas Nishiki, Merckx joka on ilmeisesti ensimmäisiä herran omalla tehtaalla valmistettuja, palpa muhvirunko Alan, 753 runkoinen englantilainen Condor todella härskeillä tiimiväreilä yms). Sama ongelma on vanhojen kameroiden kanssa, hyviä diilejä ei viitsi passata ja sitten niihin kiintyy.
Mielestäni on hyvä myydä (tilanteen mukaan) pyörä vasta sitten kun sillä oikeasti ei aja tai se on väärän kokoinen. Jos ei ole säilytystilaa edes seinillä niin sitten on jo ihan järkevää luopua jos ei ole "realdeal"vintage/tunnearvollinen pyörä.
Ja kannattaa välttää hamstraamista!
