Projekti: Rog - Jälleensyntymä

Kuin ihmeen kaupalla Ollin väsäämä Rog ( www.ollierkkila.com » Bicycles ) oli kulkeutunut tänne Itäiseen Suomeen ja päätin lunastaa sen varsin huokeaa hintapyyntöä vastaan omiin hoiviini. Kyseisen härveli on vissiin käynyt jo melko monet omistajat läpi. Aluksi ajelin tällä niillä osilla mitä mukana tuli mutta teki mieli pistää vehkeeseen uutta ilmettä. Aikojen saatossa olen tähän sitten löytänyt suhteellisen käypäisiä osia ja melkein kaikki tarpeellinen onkin jo kasassa. Ainakin stemmi ja luultavasti takakiekko menevät jossain vaiheessa vaihtoon kunhan massia sellaisiin höpötyksiin löytyy jostain. Uudelleenmaalaus tapahtuu luultavasti jossain vaiheessa myös mutta alkuun mennään vanhalla pinnalla josta pahimmat rapistumat on lakattu umpeen. Dekaalit suunnitellaan uusiksi toki siinä samalla.

Orkkis “Takhion”-keula on myös tallessa mutta koska siihen käypästä bullista ei nurkissa ole niin laitoin tuohon sitten vähän meinikiä lieventävämmän väljähkön 650-keulan. Kiekko on päivitelty myös sen mukaiseksi. Pahoitteluni epäkuvauksellisesta kuvausympäristöstä.

Mallailua:

http://i.imgur.com/H5BXm.jpg

Etukiekkona toimii luultavasti jokin Mavicin CXP-sarjalainen jossa kiinni edco Olympic keraamisilla (ja suljetuilla) laakereilla. Kehien tarkasta mallista en tiedä koska sain nämä kiekot vaihtokaupassa ja niissä ei ollut minkäänlaisia tarroja kiinni. Netistä löytyviä kuvia vertaillessani päädyin kuitenkin tuohon CXP-sarjalaisuuteen. Kelvanneevat kuitenkin.

Pinnojen virkaa toimittavat nämä ohuet hammastikut:

Takakiekon virkaa toimittaa Ambrosio Record(nyt kiillotettu, kuvassa ei)-kehä varustettuna SACHS-naabelilla.

http://i.imgur.com/StFk7.jpg

Takaratas tulee olemaan Miche (18t, kiinteä meininki). Tällä hetkellä random.

Polkimet ovat Maillardin CXC:t…joihin tulee toki häkit ja remmit kiinni.

http://i.imgur.com/9xD60.jpg

http://i.imgur.com/Xb3M6.jpg

Kammet ovat lähes uutta vastaavat Shimanon 600 arabeskit (52 eturieska):

http://i.imgur.com/sOkYJ.jpg

Vielä kuva tangon tulppaimesta:

http://i.imgur.com/uw3JZ.jpg

Satulana pysyy luultavasti kuvassa oleva Corsaire 313 ja tolppana mukana tullut Kalin (jos en jostain sopivaa aerotolppaa löydä). Etu- ja takakumekset ovat Vittorian Rubinot. Etu(hätä)jarru on Gipiemme Crono Sprint ja kahva Tektro. Ohjainlaakeri sekä keskiö ovat melko rottaisessa kunnossa ja menevät vaihtoon parempien löytyessä. Tästäpä se matka jatkuu. Laittelen härveliä ajokuntoon ja lisää kuvia tulee siinä ohessa. Muitakin projekteja on meneillään joten etenmisvauhti on aaltoilevaa.

Edelliset omistajat saavat kertoa härvelistä tarinoita jos sellaisia löytyy! Rog-on. Isot kiitokset menevät pabsille. Hältä on löytynyt erittäin tarpeellisia osia tähän projektiin.

Vähän isolta näyttää, mutta saanet sen säätämällä sopimaan kuitenkin. Slämmää toi penkki vaikka alkuunsa.

Minne yksijalkainen etuhaarukka on kadonnut? Ollilleko jäänyt?

Niin ja pursuit-kesä 2013 uliuliuli

Jooh eiköhän se penkki siitä oikene kun alan sitä ajoasentoa etsimään. Hieman voi tiputtaa sitä vielä myös ja stemmillä on tuo pituusongelma ratkaistu (60mm). Pursuitkesää odotellessa! Olli tarttee lefty-haarukkaa muihin projekteihinsa (koitin sitä kyllä ostatella)

Törkeen siisti toi etunapa.

Etunaabelin kanssa kävi tuuri. Paikallinen pyörämekaanikko kaivoi sen jostain stasheistaan ja sain sen pilkkahintaan koska mihinkään muuhun härveliin hän ei ole sitä saanut sopimaan. Melko smuutti on kyseinen napa liikkeissään. Maillardin polkimista vielä sen verran, että ne käyvät myös käteen erittäin hyvin ja tuntuvat joltain nyrkkirautojen tapaisilta taisteluvälineiltä. Pedal-justice!

sulla on hyvä meininki. +++++

Kiitos!! Devil is in the details.

Tämä kiinnostaa. Mutta laitahan joku vähemmän karvalakkia muistuttava satula. Hyvä se tuo Corsairekin on, mutta sopii paremmin johonkin retkipyörään. Ehdotan tilalle raidallista Bio Turboa tai Laseria.

^Käyttöpyörässäni on Concor ja kumppanilla Unicanitor notta saa nähdä kävisikö jonkinlaista vaihtokauppaa. Mainitsemiesi klassikkosatuloiden hinnat ebayssä ovat melkoisen hunajaisia.

Lämmittää mieltä :slight_smile: itellä oli tämä vuosi sitten, harmittaa että piti mennä luopumaan…

Me Optimuksen kanssa pidetään Rogista hyvää huolta :slight_smile:

Mainitsemani satulat ovat tietääkseni olleet johonkin maailmanaikaan melko yleisiä, joten käytettynä niillä ei pitäisi kauheasti olla hintaa. Siksi sellaisia tässä ehdotinkin. Kyselemällä niitä varmaan löytyisi vaivattomimmin. Mullakin on tuossa halpis-Olmossa joku tuollainen punavalkoinen (edit: bio turbo näemmä). Jos Concor tuntuu hyvältä ja kirkkaat värit houkuttelevat, ekana korvikkeena tulisi mieleen BLB Fly. Tämä siis sillä edellytyksellä, että uudet osat kelpaavat.

Ebay hinnat tosiaan on aina mitä on…ei se ole tyhmä joka pyytää jne. Noh jos jollakin sattuu olemaan joku äreä satula tähän nurkissa pyörimässä niin saa tarjoilla. Vanha ja kulunutkin kelpaa (oikeastaan mieluummin kuin uusi). Sellekin on tainnut noita raidallisia tehdä kun Vinerissäni on sellainen.

Hei hienoo että tääkin kököstys :wink: herää taas eloon.
Mulla on tää bullis jossain tallessa:

Saat sen jos maksat postit.

Noi Turbo biot on suht harvinaisia, tilasin omaan rossin ghibliin yhden ebaystä, suomessa
en ole noita nähnyt.

-Olli

Mukava kun Ollikin noteerasit tämän. Laitoinpa YV. Pari hunttia on kyllä tähän hieman liikaa pelkästä satulasta.