Muille voit valehdella, mutta itsellesi et.
Viime vuodet olen vaihtanut Mafaceja levyjarruihin, säätänyt indeksointeja kohdilleen, pohtinut vetosuhteita.
Ymmärtänyt avattavien stemmien hienouden, modernien standardien helppouden.
Toimivia pyöriä monenlaiseen, potentiaalin uusissa vaatteissa.
Silti kevään tullen vanhat tavat nousevat mieleen. Kaivellessani eri puolelle taloa sijoiteltuja tilapäislaatikoita löytyy yhtä sun toista kiinnostavaa ja merkityskylläistä tarpeistoa. Ne aivan kuin katsoisivat silmiin, todeten: bonjour mon ami, nous sommes toujours là et nous avons vouz attendré.
Kuvittelin eheytyneeni, raittiuslaskurin napsauttavan uuden numeron silmään joka aamu. Aloin kuitenkin lipsua. Ensin ostin Helium-taittopyörän, ikään kuin pikku projektiksi vain, eihän se ole edes oikea pyörä. Seuraavaksi ostin takaisin Peugeotin.
Ymmärsin että olin myynyt pois hienoimmat ja toimivimmat osat, joidenkin vielä hienompien ja toimivampien tieltä. Modernimman pulttijaon kulttikampia, jotka eittämättä ovat esteettisiä ja kauniita ja vieläpä hyvin toimivia. Ne vaan eivät ole minun maailmastani.
Pyöristä tuli sekasikiöitä, jotenkuten toimivia sellaisia, mutta riitasointuisia. Tekninen yhteensopivuus ei tuonut niihin harmonisuutta, jonka tuntisi ajaessa. Ils n’ont pas brillé de joie.
Konttorityön uuvuttamat massat alkoivat omaksua neopotentiaalisen elämäntyylin. Täyspitkät lokasuojat, dynamot, tehokkaat valaisimet, artesaanien käsin ompelemat laukut valtasivat ajatusta polkupyöriin liittyvästä elämäntavasta. Pyörät, joita oli äärimmilleen varusteltu viemään jonnekin totuuden luokse, yleistyivät varkain. Niiden taustalla oli uusiksi koettuja oivalluksia. Mukavuutta ja rehellisyyttä.
Ajattelin, että miksen itsekin tekisi modernia inkarnaatiota hyviksi kokemista pyöristä. Retro goes modern.
Mutta asia ei ollut koskaan sama. Pyörissä oli silti oma jatkuva säätönsä ja omat ongelmansa. Suurin ongelma oli se, etteivät ne kuuluneet mihinkään historialliseen jatkumoon tai kontekstiin, lukuunottamatta tätä neopotentiaalista lähestymistapaa.
En voi sanoutua siitä täysin irti, liikkuessani kiipeilyvaatteissa kaupungilla, hellien itseäni ajatuksella kaikesta siitä, mitä kaupungin ulkopuolella voisikaan tehdä. Mutta silti, aloin tajuta että on palattava joitakin askelia taaksepäin.
Ymmärsin, että kirotessani vuotavaa nestelevyjarrua kevyen liikenteen väylän penkassa se on vain kiroamista kevyen liikenteen väylän penkassa. Säätäessäni Mafac Racereita kevyen liikenteen väylän penkassa se on hyvä merkki pitää pieni tauko, hidastaa elämää.
Taustalla soi Françoise Hardy.
Toimivuus, turvallisuus ja tarkoituksenmukaisuus ei ole aina niin objektiivista. Harmonia on muutakin kuin osien summa.
Se on itselle sepitetty tarina itselle oikean tuntuisista asioista ja valinnoista.
Kävin kellarissa kaivamassa tarpeistoa, jota en ollut raaskinut heittää tai myydä pois. Todellisia, merkityksellisiä esineitä, odottamassa vielä omaa vuoroaan. Avasin eBayn, etsin muistin perukoilta oikeita hakusanoja. Löysin pari sopivaa, kysyin postitusta.
Nyt kysyn, laitetaanko biddiä?