Projekti Bad Luck
Joku saattaa muistaa tämän pyörän jostain lähemmäs kymmenen vuoden takaa täältä foorumilta.
Pelago oli jotain uutta ja ihmellistä ja sain kerran sitten päähänpiston pistää visakorttini limitit paukkumaan ja ostin itselleni ja nykyiselle ex-vaimolleni fillarit sieltä Vallilan ratikkahallin takaa, jos joku muistaa paikan. Omaan käyttöön San Sebastian ja puolisolle Brooklyn, joka on btw edelleen ajossa. Sebuhan oli tietysti kompliitti herrainpyörä:
Pakko diggaa satulan asentoa.
Nopeasti tuli innostusta myös tuohon fiksihommaan, huolimatta kavereiden paasauksesta mahdollisimman laajan välitysvalikoiman autuudesta ja jarrujen sielunelämästä. Pyörä alkoi siis hiljalleen muuttua kiinteävälitteiseksi sitä mukaa kun asiasta lueskeli. Jarrut hävisivät ensin takaa ja sitten jossain vaiheessa myös edestä. En yhtään osaa paikallistaa missä vaiheessa ja millä aikataululla näin kävi, mutta veikkaisin jotain paria-kolmea vuotta hankinnasta. Jossain kohtaa mentiin raiserin kanssa:
Ja myöhemmin sitten ohjaamo ja satulakin vaihtui:
Pyörähän on kiva ajettava ja omaan silmään tyylikäskin, mutta siinä on yksi vika: Ihan helvetin huono onni. Tämä on pettänyt jatkuvasti enemmän tai vähemmän strategisissa tilanteissa. Elkääkä sanoko “joo joo” vaan antakaa kun setä kertoo: Ihan kaikkea alkaen perus totaalijuntturasta kun taka-akseli pääsee liikahtamaan mäessä runtatessa käytännössä totaaliseksi tuhoksi luokiteltaviin pannuihin. Tähän väliin mahtuu ikimuistoisia hetkia, kuten serpentiiniä takanavasta alamäessä tykittäessä punaisiin valoihin:
Tai vaikkapa tämä:
Joo, ton tapahtuessa olin ajoradalla ja lähdin ripeästi liikkeelle autojonon huohottaessa niskaan. Pam ja keräilin itseäni asfaltilta ihmetellen, että mitä kävi.
Välillä tämä sai sitten olla varaston perällä pitkäänkin kuskin keräillessä rohkeutta ajaa jälleen tällä fillareiden Christinellä. Elämä liikutteli kaikenlaisiin suuntiin ja jossain kohtaa taisi olla muiden pyörien kanssa jotain remppahommaa, joten kaivoin poikamiesboksini varastosta tutun tummansinisen täystuhon, joka pienellä säädöllä ja putsauksella olikin oikein käyttökelpoinen peli:
Mutta tietysti sillä oli pahat mielessä. Kerkesin noin kuukauden ajelemaan oikein tyytyväisenä luullen, että pyörä on parantanut tapansa, mutta siinähän luulin. Yksi lauantai ohjelmassa oli bänditreenit Krunikassa, jonne suhasin vauhdikkaasti Munkan suunnalta. Linnunlaulun mäen alapäässä huomasin maantiepyörällä ylöspäin huohottavan kaverin ja pakkohan siitä oli lähteä niin sanotusti tykittelemään ohi. Kitkerän makuista sylkeä suuhun ja kunnolla vauhtia. Menin ohi niin, että suhahti ja tarkoitus oli painella tylysti horisonttiin. Silta lähestyi jo vauhdilla ja siinähän on semmonen hitusen jyrkempi kohta just ennen. Tiukka ajolinja ja viimeinen puserrus ja… Muistan ehkä jonkinlaisen pamahduksen, mutta havahduin jostain siitä asfaltin ja viereisen kallion rajalta katsellen taivasta. Ohittamani maantiepyöräilijä ilmestyy peittämään aurinkoa kysyen “Mitä kävi?!?”. Taisin vastata, etten yhtään tiedä, mutta eiköhän tämä tästä. Valehtelin tietysti silmät päästäni tossa kohtaa, koska joka paikkaan sattui ja happeakaan ei meinannut saada. Pyöräilijä lähti omia menojaan ja sain keräiltyä itseni jotenkin ylös. Katsoin pyörää, eikä siinä näkynyt mitään ihmeellistä sen hetkisessä tilassa. Kokeilin, että voimansiirto pitää kumpaankin suuntaan ja kivusta huolimatta kampesin itseni satulaan. Vasta sillan jälkeisessä alamäessä tajusin, että kyllä siinä voimansiirrossa on joku pielessä, koska selkeästi joku antaa periksi. Samalla pystyin jo havainnoimaan, että polkimien asento oli ihan miten sattuu ja itseasiassa eturengaskin on umpikiero. Etsin jonkun sopivan tolpan, johon lukitsin pyörän ja lähdin linkuttamaan kohti treenikämppää. Itse selvisin lopulta isoilla kirjavilla mustelmilla, mutta lähemmässä tarkastelussa Sebuun ei montaa ehjää osaa jäänyt. Niin kiekot kuin sarvet ja kammet olivat kaikki enemmän tai vähemmän soikeina. Perimmäinen syyhän oli, että takaratas pyörähti taas kierteiltä. Ja niin raato sai taas mennä varaston perälle odottelemaan.
Leikkaus tästä sitten viime kesään. Ajopyöränä toiminut ja ainut ajokuntoinen pyöräni eli Inbred päästi viimeisen henkäyksensä. Ajohalut olivat kovat ja jotain piti keksiä. Ajattelin, että pistänpä sen San Sebastianin taas ajoon kunnes keksin enemmän retkeilyhommiini sopivan maastohenkisen kulkimen (tällainen tuli kyllä aika nopeasti eli Kuvia omista pyöristä, joille ei ole omia topsuja - #13266 by Karlsson). Koska tuo takanapa on selvästi ollut akilleen kantapää, pistin reteästi tilausta sisään Mackille pulttinavasta. Toimitusajathan ovat aika pitkiä, joten keksin väliaikaisratkaisun. Avautuminen yrityksestä löytyy täältä: Nettikaupat - #1850 by Karlsson Ihan vaan terveisiä Saksaan, että ei ole muuten vieläkään se maksamani-mutta-rahat-ei-tulleet-muka-tilille-muttei-vastata-viesteihin-kun-kysyy-tarkemmin-Shuri ilmestynyt postiini. Yllättävää kyllä, runko osoittautui muusta tuhosta huolimatta langalla tsekattuna suoraksi:
Ajohommat Ogrella vei miehen niin tiukasti, että Sebu kuitenkin unohtui, vaikka osia toki on hissukseen ilmestynyt erilaisina lähetyksinä:
Noi kolme kiekkoa selittyy edellä mainitsemallani väliaikaispatentin virittelyllä. Että jos jollakin on tarve yhdelle 32 reikäiselle Archtypelle, niin privaviestit kulkee. Ja pahoittelut, ettei ole parempaa kuvaa, mutta oli tekemistä jo kepin kanssa könytä kaivamaan toi paketti kellarista, joten jätin urheilematta pahvit ja muovit ympäriltä.
Nyt tässä sairaspedillä on ollut hyvä speksailla, joten lienee aika uhmata kohtaloa ja alkaa viemään projektia loppuun. Täytyy vielä jokusen osan suhteen hakata add to basketia ja sitten vaan iloisesti ruuvailemaan. Kovasti on menossa sinänsä vähemmän omaperäiseen mustilla osilla rakenneltuun Sebuu, mutta pitää katsoa keksisikö jotain twistiä aiheeseen…
Mites on, kauan mulla on elinaikaa ja miksen vaan voi oppia esim. kerralla?
