P: Katuratakesä 2016 'till infinty

Fillarikuume on ollut teho-osastolle lähdön tasolla jo aivan liian kauan, joten nyt on aika aloittaa projektilanka.

Vanha Feltin Broughami on ollut uskollinen soturi, mutta nyt olis aika “upkreidaa” hieman. Tarkoituksena oli aluksi ostaa käytetty runko johon sitten lisäilisi vanhoja kilkkeitä kiinni, mutta nälkä tunnetusti kasvaa speksatessa…

Lähtökohtana projuun on kuitenkin se, ettei raha kasva opiskelijaĺla puissa, joten tietyistä asioista, kuten rungosta, on hieman tingittävä. Päädyin sitten loppupeleissä Aventonin palpaan koska värimaailma, low ja katurataisuus. Niin ja kuten seuraavasta kuvasta voikin päätellä tulee tuo värimaailma olemaan se celeste/mintunvihreä ja musta.
Plussaa itselle on, että saa runkosetin semiok hintaan puolikuitukeulallakin. Pitää katsoa vielä tuleeko Aventonin orkkiskeulalla vai jollain muulla, esim 0 rakella varustetulla, mutta sen päättää setelin määrä taskussa. Kiihottelee kuitenkin.

Spekseistä sen verran, että totesin haluavani “isältä pojanpojalle”-osia. Tingin siis rungosta, mutten osista. Vihaajat vihaa.
Tarkoituksena on että vaikka aventoni antaisikin periksi tai ei enää kinostele, voisi ottaa kaikki palikat ja laittaa siihen kunnon runkoon.
Pyydänkin nyt enemmän rakentaneita antamaan niitä ihan oikeita rakentavia kommentteja ensikertalaiselle, ettei mennä ihan pystymetsään uimaan osavalinnoissa. Jos on parempi idea, kerro siitä ja perustele.

Näin tätä on mietitty:
Kiekoiksi joko Mavicin Ellipset, tai Michebin Pistardit. Mavic himottaa enemmän, koska racing, -100g ja musta.

Kammiksi Omnomit, mustana (aluksi mukana tulevilla kupeilla ja laakereilla, ensi kesäksi paremmat).

Välit tulee alkuun olemaan 48-jotain, pitää tarkistella skidpatcheja yms vielä. Z-510 on hyvä ketju. Ei mulla muuta.

Satula lienee Brooks Cambium C15 Carved, musta, sopi jopa omalle laardiperseelle hyvin.
https://static.bike-components.de/cache/Brooks-Carved-Cambium-C15-Sattel-black-universal-926f551ad677d717f58a893fedaa23d1.jpeg

Satulatolppa vielä mietinnän alla, mutta esim BLB Notorious Carbon on hi-a-no. Ja carbon. Ja aero.
http://www.bricklanebikes.co.uk/content/images/thumbs/0018619_blb-notorious-carbon-seat-post-black.jpeg

Keulan laakeri löytyy runkosetistä jo valmiiksi, ja sitä voi sitten talven aikana speksailla enemmän kun on rahnaa.

Ohjaamo löytyy jo entuudestaan, BLB pursuittistonga ja noname lyhyt ja kookas alumiinista sorvattu aheadi. Pidän kyllä pursuitista, mutta väärän kokoinen, eli 31.8 kuitupursuitti himottaa. Pitää vielä kattoa sirompaa kuitustemulia sen mukaan miltä ajoasento tuntuu nykyisillä palikoilla, stonga voi vaihtua riseriinkin jos tuntuu asento liian etukenolta

Polkimiksi tulee mitä ilmeisemmin eggbeaterit, mutta ennen sitä flatit leveillä strapeilla kunnes oppii kantamaan kenkiä mukana.

Jarrut on kuolema, kunnes sattuu ekan kerran.

Pistardit on jotenki aika kauheet kiekot käytössä, kannattaa välttää. Niille on kurja laittaa renkaita, fix/0 on tyhmä homma, lukkorengasstandardi omituinen ja laakerinvaihto vissiin kanssa tosi vaikeeta jos siihen joutuu joskus.

Ellipset paremmat mutta uutena kaupasta ostettuina ominaisuuksiin nähden aika kalliit.

Cambiumia en raaskis laittaa muuten nopsaan ja kevyeen pyörään kun ne on tuplasti muita satuloita painavampia.

Raami on hieno ja väri kanssa! Emäputki näyttää kammottavan lyhkäseltä, toivottavasti löytyy mukava ajoasento.

Meikäkin vaihtoi Broughamin Mataroon, ei tosin low versioon.
Hyvä tuosta tulee. Osta Ellipset. Jos voit valita kampien mukaan 47 tai 49, niin ota, niillä ei tartte laskee patchejä toisin kuin 48:lla.

Mataron tolppakiristin on vähän kuin quill-stemmi. Momentiksi on annettu 18nm. En tiedä miten se kohdistuu tolppaan, mutta eikö kuituosilla ole vähän pienempi tuo momentti? En siis tiiä, mutta pohdin. Voi olla ihan toimiva kuitutolpallakin.

Kiekoiksi joko pomminvarmat aeroraget pikkusen yli kahteen höntsään, tai sitten novatec-r460 ja kasaat itte/viet johkin liikkeeseen.

Omnomit hyvät, taakse 19 niin riittää pätsei ja pääsee täysii

Aerotolpalle jyrkkä ei

Toimii se kiilakiristys crabonitolpallaki Kannattaa laittaa kitkatahnaa tolpan ja rungon väliin, niinku hiilariosilla yleensäki.

Epäilen, että 200e pintaan kasais CNC 455 vanteille ja novateceille hieman Ellipsejä kevyemmät kiekot.

Ei niitä laakereita tarvi vaihtaa “parempiin” ennenkuin ne hajoo.

mitä teetkin ni et ellipsejä

Juuh ja jos laitat tuon cambiumin, niin sit voitkin unohtaa painon miettimisen muitten osien suhteen koska onhan toi melkonen ankkuri.

Hyvä istuu kyl, sitä en kiellä.

Celestessä muissa pyörissa kuin (ja tarkemmin ajateltuna myös) biancheissa olen mieltä.

200g ylimääräistä satulaa tiputtaa ainakin internetpyöräilyn keskinopeutta pahasti.

Mulla rullannut pistardit kohta vuoden ihan kivasti läpi talven ja kesän, mutta saattaa johtua siitä etten tiedä paremmasta. Ehkä ottaisin kuitenkin jotkut kehät missä jarrupinta koska kaikki me tullaan vanhoiksi joskus.

48x19 ihan hyvä välitys kaupunkiin.

Veikkaan että toi tolppa tulee näyttämään aika kummalta tossa rungossa kun keskelle tulee 27.2 tolppaa näkyviin.

Satulasta tulikin jo ettei oo kauheen katurata-approved mut itellä rollerissa cambium ja digaan kovaa. Se ei khyl oo katurata.

En tiedä mitä mieltä. Samalla puhutaan isältäpojalle menosta ja sit kuitenkin speksataan aerotolppaa joka IMO ei ole tällaista luottopalaa nähnytkään. Muuten satula plus pursuittanko on melkoisen esteettinen sekametelisoppa ja eiks toi satula oo parhaimillaan melko pystyssä ajoasennossa? Kiekko speks myös tuota, no kukin tekee mitä tekee.

Aivan hyvät ne omniumien omat laakerit on, en näe päivitystarvetta.

Tässäkin on jäänyt se uskomaton kompromissien määrä kertomatta. Itsellä kun tuo ruoka uppoaa ja vaaka näyttää kolmea numeroa ennen pilkkua pitää aina välillä mietiskellä miten se rajoittaa. Eli cambiumin ostamisen taustalla on sekä oma paino (vielä) että se on se mukava satula, jonka voi surutta heittää käyttöfillariin sitten kun ostaa sen heliumilla täytetyn pehmusteettoman hiilikuitusatulan. Fizikin arione R5 ja esim Charge Knife kävivät monta kertaa mielessä painonsa puolesta. Veitsi olis kuitenkin sen 55€ veloshopilla, ja 210g. Hmm…

Vanteet ovat aikas hankalat, eli etsin kasattuja kiekkoja kun ei vielä ole kiekonkasaus- ja rihtaustarvikkeita (ne on tulossa ensi kesäksi). Hyvä tietää noista micheistä, halpa hokuttelee köyhää. Kuitenkaan en ihan hirveesti niitäkään pelkää kun kaverilla on jo yli 5v vanhat, ja niihin olen vaihtanut kumeja…
Vielä tämän kesän joutunee vielä vetämään niillä mitkä on jo kotona jos yli 300 menee vanteisiin koska budjetti. Ei kuituvannettakaan kadulla pommittaessa halua, vaikka kiinan ihmemaasta saiskin 88mm kantilla olevat melkeinpä halvemmalla kuin ellipset. Olis hienot sen viikon ennenkun vituttais se ah niin ihana sivutuuli. Ja taas tullaan vannevalinnassa siihen omaan painoon.

Kuitenkin asiaan, konelaakeroidut navat olis kovat kun on vaan niin perfektionisti että vaihtaa niitä kuulien rasvoja kerran kuussa. Yks asia vähemmän tehdä. Ja tiedän että foorumilta löytyy mänty/5 kiekonkasaajia, joten pikaisessa kasaustarpeessa fillariharrastajille enemmän rahaa harrastaa fillareita ja syntejä.

Muutenkin nuo kuituosat ovat vielä tälle kaudelle harkinta-tasolla, koska olishan se kiva onhan se pakko olla joku mukava herrasmiesmäinen kommuutteri/talvipyörä, johon pitää kans laittaa osia. Eli saattaa olla niinkin huonosti että menee ensin jollain perus BLB:n alutolpalla satula kiinni niin että saa kilometrejä ja sitä kuitua sitten kun on tarpeeksi laardia poistunut kehosta, ettei tartte nyppiä katkenneen satulatolpan palasia takapuolesta. Myös Thomsonit ja muut vastaavat on käyny mielessä kun haetaan laatuosia. Hiilari on kuitenkin aina hiilari ja race.

Satulat on vähän semmoinen osa pyörää, että jos perseelle Cambium on se oikea, niin en grammoja viilais.
…niin ja laita Thomsonia.

Juu, vielä painotan painoani, mutta tää olis jo ihan sikamagee ja taatusti kevyt:
www.bricklanebikes.co.uk/blb-aero-saddle-black-wcarbon-rails

Komppaan Prestaa ja puolustelen itseäni, ajan kuitenkin päivittäin fillarilla niin sen satulan tulee olla just eikä melkein, mutta jos yks pyörä muuttuu kahdeksi niin on jees laittaa se rataisa laitos.

Vielä Thomsonista, en ole kuullut muuta poikkipuolista sanaa kuin hankintahinta ja joku jolla überkevyet asiat kestää - paino. Jos joku tietää muuta kertokaa ennenkuin laitan rahojani liikaa eteenpäin.

Välitys saattaa olla sitten vähän raskaampi, kun tuon Broughamin voisi speksata käyttikseksi ja käydä velolla Aventonilla, eli olis ehkä 49-17 ihan vaan kokeilun kannalta, kun noi jalat jaksaa polkea kuitenkin ihan huolella. Pitää kuitenkin tarkistella, laskeskella ja mutustella noi sitten ennenkun painan viimeisen kerran “Tilaa” oikeen ajatuksella läpi.

No jos nyt lähetään siitä että ollaan opiskelijabudjetilla menossa niin thomsonien ainoa hyvä asia on foorumihyväksyntä. Yhtä hyvää palaa saa halvemmallakin.

Tässä omat inspiraation ja speksaamisen lähteet, mä meen nyt jakamaan korttia.




Aero seattube ilman aeroa tolppaa on kun Honda ilman spoileria

Semmonen patonki messuhalliin juttu se.

Sano ny et sun stonga on tää, eikä joku hemmetin lameri flätti.

http://www.bricklanebikes.co.uk/content/images/thumbs/0018307_blb-pursuit-os-bar-black.jpeg

Tota paljos sitä painoa on? Aikasta useat satulat on suunniteltu myös maastoa ajatellen jossa satulaan kohdistuvat voimat on pikkuisen eri kuin katupyörässä. Itse olen 100+ kg ja ainoa satula missä mennyt kiskot on nimenomaan Brooks. Halpoja Satulatolppia on mennyt useammatkin maastossa.

Kuitukiskoista ei ole kokemusta mutta esim. SLR titaanikiskoilla ei paina juuri mitään, on jumalsatula ja kestää valaan täysjäykällä maastossa.

Jos budjetti ei taivu ellipseihin niin suosittelen michen tilalle halon aerotrackeja. Painoltaan aika sama ku ellipset ja ‘‘bomb proof’’. Omnomien seuraks 19 piikkinen ratas taakse ni on skid patceja.