Mummolassa oli tylsää, niinpä aloin kasata terapiapyörää. Tallin seinustalla kompastuin nokkosia poimiessani ei-täysikokoiseen tyttöjen runkoon, joka vaikutti olevan peräisin jostain ysäriltä. Menin sisään, huuhtelin ja pilkoin nokkoset ja heitin ne kulhoon tekeytymään jauhojen, vissyn ja kauramaidon kanssa.
Pappa kertoi dyykanneensa kyseisen Helkaman kesämökkialueen jätelavalta. Aamupäivän terävässä auringossa pyörä näytti siltä, että siitä saisi ehkä katiskaan painon. Etukiekko oli kadonnut ja satula puuttui. Kauneuden ja irvokkuuden suhde oli kuin Gösta Sundqvistin biisistä.
Ruuvailin aluksi kaikkiin ilmansuuntiin sojottavat peltilokarit irti. Kaiken moskan alta ruuvit aukesivat ihan nätisti; vähän toista kuin joku satavuotias vintaasimankeli, jätetään sellaiset tosiosaajille. Takakiekko oli vissiin saanut ragekickiä tjsp, pinnoja oli muutama irti, mutta koko kiekko oli liki 45 asteen kulmassa haarukassaan. Kun sain sen irti, huomasin, että takahahlot olivat saaneet runtua, mistä syystä ne sojottivat kuin Väyrys-Pavelin silmät kickboxingmaratonin jälkeen. Vääntelin hahlot perusasetuksiin putkitongeilla. Hm, melko pehmeää materiaalia, kuten näissä 80-luvun poliittisten tuulien mukaan tarvittaessa vasemmalle-oikealle helposti taipuvissa Komsomol-Finlandija-raameissa tapasi olla. Hm hm, melko paljon rengastilaa, hoksasin, kun kääntelin raatoa. Huomasin halkopinossa ei enää kovin oivan Oivan pulleine kumeineen. Kasvoilleni levisi pirullinen virnistys.
Hörpin parista palpatölkistä aamupalan ja aloin sovitella 584-54-kiekkoja haarukoihin. Maltainen mieleni kohosi, kun ne solahtivat paikalleen helposti kuin hullun muikkukukko mielettömän pesäpalloräpylään. Ketjulinjakin näytti olevan silmämääräisesti suora takaisen 22-hampaisesta eteen niitattuun ainoaan 47-hampaiseen aluläystäkkeeseen. Kivoja nämä nuorisosinkulat.
Etukiekon sain keskelle haarukkaa, ja clearanceakin jäi yläpuolelle melkein sentti, sivuille toki enemmän. Yritin pyöritellä takakiekkoa, mutta se ei liikkunut kuudenneskierrosta enempää, sillä vuosikymmenen ladon seinustalla hiukan vinossa varastoidun kumin kudokset olivat antaneet kahdesta kohtaa periksi, ja parikymmensenttisten pattien kohdalla koko kumi heitti useamman sentin. Onneksi patit olivat eri suuntiin, ja haarukassa riitti sivusuunnassa tilaa. Muutama asennusöljy, Radio Suomen paikallisreportaasi ja Konsta Jylhän viihdeorkesterikupletti myöhemmin rengas pyöri kuin pyörikin koko kierroksen.
Käänsin katiskan oikein päin. Tönäri näytti muovishimmin sisällä halkaisijaksi 22,2. Toiveikkaasti hipsin papan stääshille, ja laatikoista pengoin muun muassa “Helkama - Turvapyörä” -turvaviirin, renkaan sivusta pikkupyörällä nopeutta mittaava nopeusmittarin ja erikoisen näköisen kovan pussukan, joka taskulampun löydyttyä osoittautui ampiaispesäksi.
Putsasin jollain puutikulla ketjusta noin keskosen painon verran paskaa, ja se alkoi näyttää hyvältä. Eturieskan kehältä nostettaessa se ei liikkunut kuin muutaman millin. Kaikennäköistä vähän käytettyä sitä jätelavalle viskataankin.
Pappa tuli parahiksi torilta ja kertoi hankkineensa pyörään jo tolpan, mutta homma oli lopahtanut muiden kiireiden takia. Ukko nakkasi kouraan pränikän tolpan, oli kuulemma maksanut asevelihintaan paikallisessa pyöräkorjaamo/kaupassa kokonaiset seitsemän euroa.
Kaivoin tolpannokkaan jonkin kovamuovisen, kulmikkaan ja halkeilleen satulankuvatuksen. Läpiakseli oli sen verran kiero, ettei se kiristynyt tolppaan, muttei tolppakaan kiristynyt ala-asentoa ylemmäs. Niin joo, eihän tässä ole tolpankiristintä lainkaan.
Satula ala-asennossa alkoi muodostua visiota pyörän käyttötarkoituksesta: Ehkä liian rujo taloutemme lyhyemmän astianpesukoneen tyhjentäjän käyttöpyöräksi, ehkä
26" BMX FROM HELL
Ruuvailin vielä tarpeettoman vaihdevaijerin irti. Se oli ropaajaystävällisesti kiinnitetty ristipääruuvisilla pannoilla ja lähti näin nätisti veks.
Ajelin pikku koeajoa kaupungin läpi. Takarengas hinkutti takahaarukkaan, ja satula pyöri ympäri kuin voyeuristi nakurannalla, mutta en antanut sen haitata, vaan poljin tasareunalippalakkeineni menemään like a teiniboy. Pianpa alkoi reisiä kuumottaa, mutta istuminen oli sikäli haastavaa, että satula mielellään hakeutui nokka taaksepäin, eikä yhdellä kädellä polvijoustokyykyssä ajettaessa pyörää voinut kehua erityisen suuntavakaaksi. Istuminen on kirjastopuukottajien hommaa, totesin ja coastailin menemään pohkeet satulaan tukien. On vapaarattaissa hyvätkin puolensa, kuin automarketeissakin, mietikse kerettiläisiä ajatuksiani toki häveten.
Pyöräkaupan setä oli silminnähden häiritty asiakkaan tullessa keskeyttämään ropaamisen. Pienen puutalon päätyhuoneiston liiketilassa oli myös ehdan muovikassikoripyörädenson näköinen ukko, asiakas vai omistajan kaveri, se ei käynnin aikana selvinnyt. Kysyin tolpankiristintä, ja äijä alkoi tonkia laarejaan. Kysyin myös 26" valkosivua, ja aloin selata nurkassa lojunutta poistorengaskasaa. Se oli ilmeisesti virhe, tai reagointini putken ulkohalkaisijan tiedusteluun liian hidas, sillä vaimeasti manaten äijä alkoi turhautua tyhjän hakemiseen. Sanoin pyörän olevan mukana, ja ovella sen nähdessään pyöräliikkeen mies kysyi: “Mistä sinä tuon olet kaivanut?”
Vastasin, että kaatikselta. Se, tai saatuani ilmaistua tarvitsevani uuden satulan sai ukon leppymään, ja hän penkoi laarinsa, mutta totesi, ettei moiselle standardille löydy enää nykyään kiristintä. Neuvoipa paikalliseen työkaluliikkeeseen ja sieltä putkiklemmaria kysymään. Ostin satulan, sain lauhkeasti lainaksi kiintoavaimen sen kiinnittämiseen, kiitin neuvosta ja poistuin paikalta.
Työkaluliike oli autistin unelma. Lukematon määrä kaikenlaisia kuviteltavissa olevia pikku metallijutskia siististi halkaisijan mukaan lajiteltuina. Myyjinä lukulasi-ikäiset veljekset, joilla oli niskassaan klassiset Speden rautakauppasketsitakit. Kerroin tarpeeni, ja myyjä sanoi heti, ettei moisessa toimessa peruskiristin kiristä tarpeeksi, ja kaivoi esiin HEAVY-DUTY -kiristimiä, mutta kuinka ollakaan, juuri 30-milliselle putkelle sopivat olivat lopussa. Pari oikeaa teen-kerrostalon-putkivedot-ennen-aamupalaa äijä-asiakasta jäi tiskille jonottamaan, kun myyjä tuli pyytämättä ulos asti sovittamaan kiristimiä. Pienempi ei mahtunut putkeen, mutta isompi ei kiristänyt. Sanoin ottavani isomman ja keksiväni siihen jostain holkin. Että en olisi tuonut pelkästään hiekkaa tennareiden pohjassa liikkeen lattialle, tarjouduin ostamaan myös kiristimeen menevän kuusiokoloavaimen. Se näytti hyvältä, ja kysyin, olisiko isompaa poljinten irroittamiseen, olihan Bilteman avain vääntynyt ässäksi Äpärän kanssa aikanaan teutaroidessani. Hetken päästä pitelin käsissäni OIKEASTA TERÄÄSTÄ tehtyä vääntiötä kuin Graalin maljaa, ja HERRAMUVVERENI että voi laatutavara tuntua hyvältä kädessä. “Noilla on sitte ikuinen takuu” kuului jostain kaukaa myyjän suunnalta, kun leijuin jo ko. taikakalu kädessä harppua näppäilevien enkelten sivuitse. Proosallinen “Sois sitte yhreksär rahaa” palautti minut maanpinnalle. Päätin, etten laske isomman avaimen hankintakustannuksia tämän projektin menoihin, vaan taulukoin sen kuukauden menoerät -exeliin itselleni syntymäpäivälahjaksi.
Rullailin ohi lopetetun Toyota-kaupan, jonka pihassa olin junnuna käynyt kuolaamassa vihreää ysikutosta, ja tajusin, että tämän pyörän tangon tuppien ikipehmeä musta kumi taisi olla samaa materiaalia kuin tuon 80-lätkäni pidikkeenä toimineen syöksysämpylän ohjauspyörän pehmuste. Rullailin ohi lopetetun autonvaraosakaupan, lopetetun kesähotellin, pian purettavan nuorisotalon ja K-Supermarketista Tarjoustaloksi muuttuneen nousukauden suurmarketin, mutta olin niin tyytyväinen omassa luomusateenkaarisaippuakuplassani, että viheltelin “Härkäniemen isäntä oli kunnon mies / hiiala hiiala hoi // seitkeet sivua valitsi piippuansa / hiiala hiiala hoi”.
Takas projektityömaalla. Aamupalatölkistä leikkailin shimmaussuikaleita ja sain kiristettyä tolpan tuolla tavalla:
Kun katselin lompakosta työkalukaupan kuittia, huomasin, että letkunkiristimen kauppanimi oli “Norma”. Se minut ajatusten siivin hetkeksi Norma Jean Bakerin pariin, ja se olikin mukava hetki se. Kun ei tässä itsekään ole enää ihan teini-ikäinen, sitä huomaa, että monille meille tulee vuosien myötä vähän isompaa rengasta raamin ympärille, vähän niin kuin tässä projektissakin. Nyt aloin miettiä projektille nimeä “Kaunottaresta hirviöksi” -teemalla, mahdollisimman kunnon lihat haarukoissa, olihan yhtenä ideana rakentaa jonkinlainen 26"-BMX:n kuvatus, jollaisen Gösta Sundqvist olisi rakentanut, jos olisi elänyt (ja ylipäänsä ropannut pyöriä). “Norma” olisi tällaiselle kotimaiselle ja kotikutoiselle tekeleelle liian americcalainen, mutta aikansa yleinen naisennimi, sittemmin harvinaistunut, suomenkielinen vastaava “Elssa” sopisi paremmin. Isän maanviljelijätuttavan tuonniminen vaimo oli pyörän valmistusaikoihin ollut vielä verevä työihminen. Tekstin voisi sapluunoiden avulla maalata ylempään viistoputkeen ehkä joskus syksyn tylsinä sadepäivinä.
Renkaiksi voisi etsiä jotkut pyöreämmät, mutta näine hilppeineen projektin kokonaiskustannukset ovat vielä maltilliset.
Kustannukset tähän mennessä:
- Satula “Active” 19 e (Jussin Pyörä)
- “Norma”-letkunkiristäjä 3,20 e (TH-piste)
- 4 mm kuusiokoloavain edellisen kiristämiseen 1,40 e (TH-piste)
Yht. 23,60 e.
Menin sisälle tupaan, ja täytyy kyllä sanoa, etten ole ennen nähnytkään niin yli turvonnutta nokkoslettutaikinaa, mutta siitä lisää myöhemmin.
Nyt on elokuu, ja minä olen viskissä on viljaa.
Jatkuikse…
http://i98.photobucket.com/albums/l267/ykstoista/Elssa/image.jpg6.jpg
[i]Skenessä kaikki väljähtyy nopeasti,
pursuitit, fiksit, FGFS, taikamiekatkin,
Tuot’ olen aatellut ma useasti,
kun katson tänne yksivaiheisiin.
Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä MIG:n?
Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, - miestä toiveen tosiaan,
miest’ aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa ketju katkeaa?
Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill’ bemmiukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on autoon valmis jo.
Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan pyöräin kohtaloita huokailen?
On vastaus vain yksi: AMA-sivu
Sit’ aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt langan linnunlaulu, huvi
ja partsein kukoistus ja riemu muu.
Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll’ aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa speksausretken
ja jättävät jo jäisen pyörätien.
Oi, ratapyörät, vieraat velon kesän,
te suuret rattaat, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
jos muutattekin maihin etelän!
Oi, oppi ottakaatte njs:istä!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän kelveillämme rauhallista
ja turvaisa on risertanko Tunturin.
Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa![/i]
