P: Cinelli S.C. Pista

Tämä päätyi paltan ulkopuolelle seuraavalle omistajalle. Laitan kuvan joskus, jos palsta on olemassa kun projekti tällä seuraavalla valmistuu.

Aloitetaas sunnuntaiaamu projektilangan kanssa. Editoin aloituspostaukseen kuvia, linkkejä/mitä ikinä haluankaan omiksi referensseiksi. Muutoin projektilangan kehityskaari on nähtävillä ketjussa.

Eli runkona tälläkertaa yksi omista “The Ratapyöristä” eli Cinellin SC Pista. Runko on itselleni sopiva 56cm ja peräisin 60-luvun alusta.

Tämän listan mukaan: http://www.cinelliregistry.org/ runko voisi toisaalta olla myös 50-luvun lopusta. Sielä meinaan runkonumerolla 6129 on vm. 58 oleva cinelli. Samat muhvit ja runkonumero osuu parin sadan päähän, eli tuonne 50-60 luvun taitteeseen näyttää osuvan.

Ilmeisesti edelläoleva sarjanumeroperäinen tunnistaminen ei cinelleillä ole mielekästä sekalaisen sarjanumeroinnin perusteella. Vuonna 1963 siirryttiin columbuksen SL runkoon. Omassani etukolmio on Reynoldsin 531 double butted (selviää putkien ulkohalkaisijoista). Lisäksi ns. Wolf Ear - lugien käyttö lopetettiin 1959-1960, joskaan täysin varma ei tuontirunkojen kohdalla voi olla. 1960 esiintyi mallinimi SuperCorsa ensimmäisen kerran. Ennen sitä mallinimi oli Speciale Corsa.

Ruiskumaalausvehkeet ja tilat löytyy ja enemmän maalaillut kaveri siihen jeesaamaan. Sitä ennen kelasin kuitenkin tiedustella Amolia Oy:n kromaushinnoista rungolle ja jos kohtuuhintaa tarjoutuu, niin ilmoittelen, ja silloinhan sinne voi muiden kiinnostuneiden kesken järkkäillä kimppadiiliä. Tähän sitten päälle olisi suunnitelmissa vetää helmiäsihopea väri.

Kammiksi valikoituivat Campagnolo Record Pista - kammet jostain 70-80 luvulta. Kiekoiksi toki autenttisimmat olisivat jotkut aikakauskorrektit, mutta Mack-kimpan realisoitumisen jälkeen kelasin kasailla vaan toimivan velopyörän aikakauden ulkonäöllä, eli boksikehää jossain värissä kirkkaiden naabeleiden kaveriksi. Stemmiksi hakusessa Cinelli Pista Milano ja kaveriksi toki ratadroppi mieluiten samaa sarjaa. Myöhäisemmässä vaiheessa toki saattaa kamat päivittyä enemmän aikakauskorrekteiksi jne.

Vinkkejä dekaalisetin ostopaikasta otetaan vastaan.
IMG_20150412_105931
IMG_20150412_110012
IMG_20150412_110043

Fotoja/linkkejä muille cinelliprojekteja harrastaville:
http://www.velociao.com/2012/cinelli-pista-1960/
http://www.classiclightweights.co.uk/components/campag-axles-comp.html

Mä toivon että nyt ei tuu hätäillen kasa paskaa.
Eikä myöskään taas yltiöhuomiohakuista topsua, tee valintoja tälläkertaa oman pään sisällä.

Näin ajattelin, ja mähän jo kerroin mitä tässä lähdetään tavoittelemaan. Osavalinnat mukaanlukien.

Kuva knos

Seurantaan. Veikkaanpa että tulee kova.

Missä kunnossa toi runko on tällä hetkellä ja mistä löyty?

^^ Sama

Toivottavasti löytyy noi palikat! Ite en voi tarjota ku sinistä Benotton teippiä :slight_smile: Mut eiköhän ne osat ajallaan jostain tule vastaan.

Huonot kuvat mut varmasti kova runko

Päivitin parit kännyräpsyt aloituspostaukseen.

Runko on siis ilman maaleja. Muhvit, joita ei harmikseni ole tässä yksilössä kromattu ovat yhtäkaikki suojattu maalilla varastoinnin ajaksi.

Rungolla on joskus pannutettu tai muuta vastaavaa koska vaakaputkessa oli denttiä. Konga tätä sitten rullaili ulos niin paljon kuin sai, ja täytti messingillä loput. Myös keulamerkin reijät on täytetty messingillä.

Tämä on siis ollut alun perin Peto-Brändätty kuten toinenkin foorumilla ollut kromattu yksilö. Muhvit viittaavat 60 luvun alkuun.

Hyvältä näyttää.
Tekis miel sanoo et älä maalaa vaan aja auringonlaskuun tällaisenaan.

Jos saan kromautettua niin tuskin maalaan.

Niinjoo. Keskiömuhvi on 66mm ITA. oliskohan järkevin konstruktio laittaa kasetti kuten centaur tai record ja speissata muutama milli per puoli. Kammethan mulla oli jo.

tee tää kadulle ja nykyaikainen pyörä radalle. Hyvä proju!

Pintakäsittelyprojut kiinnostaa aina - seurantaan siis!

Hyvää ja halpaa kromausta ei taida olla olemassakaan. Joskus oon kuullu et motskareiden/autojen osia on lähetetty Suomesta jopa johonki Kiinaan asti kromattavaksi, tarpeeksi isolla kimpalla se on kai “järkevää”.

Mut kerro ihmeessä jos sopiva paikka löytyy!

tuoltakin kannattanee kysyä

tai en tiiä, puolan kromi on varmaan kopiota muunmaalaisesta

tässä jonkun tsekkipajan hinnastoa eri kokoisille osille, taitaa isot osat maksaa tuollakinpäin maailmaa aika reippaasti
http://www.chromierung.cz/preisliste

tnts - 11:25, 12.4.2015 » tee tää kadulle ja nykyaikainen pyörä radalle. Hyvä proju!
tämä! uskon että tulee kova, tee huolella loppuun!

Pitää muistaa, että maalaaminenkin maksaa. Jos saa hyvän kromipinnan joillakin satkuilla, voi iskeä dekaalit kiinni ja lakata ja thätsit.

Sanoisin kyllä, et tämmöseen projektiin pitäs lähtee sillä mielellä, ettei tartte nuukailla.

Paljas kromi joskus hieno, mutta monesti siisti maalipinta esim. kromatulla haarukalla ja takakolmion kromisukilla hienompi.

Kromattu haarukka, kromatut chainstayt ja n. 1/3 seatstayista. Sit tumman lila maali kaveriksi.

Just saying.

Kromin päälle värillinen lakka.

http://www.pelizzoliworld.com/content/wp-content/uploads/2011/07/IMG_6939-625x416.jpg