Nimimerkki negaatio heitti hyvän pelinavauksen, ja niin on koiran sielu itsellä, että olihan tähän pakko päästä hämmentämään.
Johdannoksi kai sopii se, että osalla vanhoista ja arvostetuista merkeistä on nähtävissä jo selvää arvon nousemaa. Pyyntöhinnat lähenevät jo uusia pyöriä. Vastineeksi saa kaunista metallikäsityötä '70-luvulta, sellaisten tekijöiden toimesta tehtynä, jotka ovat tehneet elämänsä aikana tuhansia runkoja. Käsityö yhdistettynä tehtaan tekemään esim. haarukan kruunun teräsvalu kappaleeseen, tuottaa teollisen tuotteen, jonka laista tänä päivänä ei saa muuta kuin aivan järjettömän suuruisella rahalla.
Mitäpä muuta saa ? Saa vanhan osasarjan, joka on eriasteisesti kulunut ja johon varaosia saa metsästellä pitkin eurooppaa. Pestynä ja sipisteltynä osien toiminta on enimmilläänkin tyydyttävää, kun sitä vertaa aivan uusiin nykyaikaisilla koneilla tehtyihin halpoihinkin osiin. Uudet osat ovat kuitenkin aina uusia osia. Niiden suunnittelu on tietokoneiden aikakaudella tehty, ja osien toiminta keskenään on optimoitu saman osasarjan sisällä varmasti parhaaksi mahdolliseksi. Samalla osien alkemistinen sekoittelu on mennyt vähän epäviisaaksi hommaksi, riski tehdä toimimaton kombinaatio on selvästi noussut ylöspäin.
Minulla on verrokkina kaksi liki samanlaista pyörää vuodelta 1991. Kalliimmassa ohennetussa ja sangen kevyessä 92318 Crescentissä on Campagnolon silloinen low-level osasarja, Xenon. Ihan nätti, huolella hoidettu ja edellisen omistajan myös isolla rahalla kunnossa pitämä. Takasiirtäjäksi on vaihdettu Mirage sarjan siirtäjäksi jossain vaiheessa. Vehkeellä on ajettu sm-tasolla saakka ja edellinen omistaja oli “suorittaja”, himo maratoonari ja kaikkea semmoista, mistä vain itse lähinnä haaveilee. Halvemmassa 92316 Crescentissä on Shimanon Exage 300 vaihteet. 7-lehtinen indeksoitu systeemi. Indeksointi siis tarkoittaa, että tikussa on valmiit pykälät ja vaihteet siirtyvät kerrasta aina tasan oikeaan kohtaan.
Minä myönnän, että tuo Shimanon indeksointi hakkaa käytettävyydessä tuon samanikäisen Campagnolon vaihteiston tyyliin 6-0. On mukavaa vain raksauttaa tikku toiseen kohtaan ja pyörä hoitaa loput. Helvettiäkö sitä “vaihtamistapahtumaa” sen enempää ihmettelemään.
Tykkään teräsrungoista, toisaalta on pakkoa sanoa, etten ole oikein muilla ajanutkaan. Löysin oman kompromissini noista edullisista Shimanon osista, joihin saa kasetti takapakkaa 15 eurolla ja uutta siirtäjää 20 eurolla. Samoin sopivasta paikasta saa vielä 7 -pykäläisiä tikkukoneistoja uusina. = Edullista, huokeaa ja toleransseiltaan vielä sopivan väljää, että vehkeet toimivat myös vähän enemmänkin käytettynä. Uuden ketjunkin noihin saa viitosella.
Jos ajamiseen meinaa keskittyä, niin toimivat ja modernit ja halvalla uusiin vaihdettavat osat ovat varmasti aivan keskeinen asia pyörän käytössä. Varmasti on niin, että kahvavaihtajat ovat hienot ja mukavat käytössä. Mälläsin vain itseni kesän alussa oikein kunnolla nurin ja tein jalat uusissa spd polkimissa yhä kiinni ollen rehellisen kärrynpyörän louhikkoon. Kahva otti runtua oikein kunnolla. Jos siinä olisi ollut siirtomekanismi, niin se olisi ollut entinen. Jos se jokin hiilikuituinen 11-vaihteinen olisi ollut, niin olisin oksentanut verta pelkästä vitutuksesta. Nyt sitä verta ei tullut kuin kämmenpohjasta ja polvesta. Silleen sitä taas tajusi, että 15 euron vipu on ihan riittävä ja asiallinen kapistus vaihteensiirtoon. Tuohon hintaan siinä on kuitenkin jo pykälöinti.
Eli takaisin tuohon provosoivaan otsikkoon: " Ovatko vintagepyörät vain vanhaa ruosteista ja hidasta kakkaa ? "
Oma suhtautuminen on vähän jakaantunut kahtaalle. Jos halvalla saa hyvän pyörän ja etenkin rungoltaan, niin mikä ettei, mutta ne hienotkaan vanhat osat eivät enää herätä minkäänlaista arvostusta, kun on itse huomannut, että halvatkin uudet osat pesevät ne mennen tullen toiminnassa. Ja jos pyörää käyttää, niin jostakin on sitten saatava niitä uusia osia hankittua tilalle. Silloin ne kaiverretut eturattaat alkavat lähinnä vain harmittamaan.
Minulla kai tilanne on mennyt siihen, että minä katson vintage pyörästä lähinnä vain sen rungon. Muhvijuotettu, ja vaakatasossa se yläputki. Omaan silmään se toteutus on nätimpi noin. Loppu on sitten sitä oikeaa mitoitusta ja sitä, onko rungon jousto sopivalla tasolla oman painon suhteen. Ei enää edes se valmistajan merkkikään paina oikein mitään tuossa arvostelussa, koska oman havainnon mukaan halvempi ja paksumpi teräsputki on itselle käyttöön sopivampi, kuin sen kalliin nimirungon liian ohueksi ja sen tähden liian notkeaksi tehty putki.
Logiikka on vähän sama, kuin väittäisi miesten puvun numero 54 olevan jotenkin “hienompi” kuin sen samasta kankaasta tehdyn puvun olevan koossa 62. Erikokoiset puvut sopivat erikokoisille käyttäjille. Isomman teräsrungon on oltava paksumpaa putkea, kuin sen pienemmän rungon. Tämä asia ei toteudu pikkupajojen boutique tuotteissa, vaan vasta lähinnä isojen pyörätehtaiden tuotteissa on tuokin asia osattu ja ymmärretty ottaa huomioon.
Siispä: Kannattaako mistään vanhasta edes hienostakaan pyörästä maksaa yli 500 euroa ? Yli 200 euroa ? Vai pitääkö lähteä aina satasella ? Itse kallistun tähän viimeiseen vaihtoehtoon.
Tuure
-.-
