Ohjainlaakeri-ongelma

Purin tuossa taannoin omasta ranskatterestani keulan, jotta voisin tarkistaa laakereiden kunnon sekä putsata osia hieman perusteellisemmin.

Kootessani ohjainlaakeria uudelleen putsasin laakerinkuulat + kehän sekä tursotin sekaan reippasti vaseliinia, jotta pyörää olisi taas herkkä ohjailla. Kun olin saanut paketin uudelleen kasaan ja kiristin ohjainlaakerin kiristyssysteemin mielestäni aivan normaaliin kireyteen (ei löysää muttei kuitenkaan himotiukkakaan), huomasin tangon haraavan entistä enemmän vastaan ja keulasta kuului käännellessä jonkinsortin rahinaa.

Kysynkin siis mistä tämä voisi johtua? Liian kireä kiristys? Kuluneet laakerit?
Tattista jo etukäteen.

Liian kireä kiristys.

Putsauksessakin saa yleensä olla todella tarkkana. Puhtaassa ympäristössä, puhtaalla puuvillarätillä, puhtain sormin ja hyvällä liuottimella tulee kunnon jälkeä.

Jos laakeri toimii smuutisti jossain kohtaa (esimerkiksi keulan ollessa suora), mutta alkaa harata vastaan toisessa kohtaa (esimerkiksi ääriasennossa), laakerikupit voivat olla vinossa tai todennäköisemmin kuluneet.

Oolraittii, voisin tänää viel pistää uudestaa paloiksi ja putsata täl kertaa viel vähän tarkemmin. Ainakaan eilen en kuistilla huonossa valossa laakerikuppeja putsaillessani huomannut kupeissa ainakaan suurta kulumaa, voisi olla varmaan paikallaan nekin sitten vielä tarkistaa.

Jos silmällä näkee kulumaa → laakeri vaihtoon.
Jos silmällä ei näe kulumaa → se voi silti olla kulunut, jos ääriasennoissa kinnaa.

täältä voi löytyä lisää aiheesta ohjainlaakerit topicci

Jees, kiitosta palajon!
Vielä olis yks kymysys, onko haarukoiden kierteet yleensä samoja vai löytyykö näistäkin poikkeiksia kuten keskiöissä?
Toisin sanoen: käyköhän vanhaan ranskalaiseen Pösööni normaalit, 1" (mitattu) kierteelliset ohjainlaakerit?

^Löytyy poikkeuksia.

Tuosta ja ‘Headset threading’

Nyt meneekin jo kryptisksi, pitänee alkaa vaan mittailemaan ja toivoa että sattuisi oman haarukan mitat mätsäämään mielummun tuon ISOn kanssa.

Joop, elikkä mittailut on nyt tehty ja totesin ohjainlaakerin olevan aito ranskalainen. Täten pitäisi yrittää löytää jostain mieluiten uusi ranskalainen ohjainkannatin, tietysti mahdollisimman halvalla.
Ehdotuksia?

Jos stadissa, niin pyörätohtorilla on melko varmasti, ja sitten on aina uusix. Sinne vaan tönärin kanssa mittailemaan. Torstaina löytyi kaks, en tarvinnut yhtäkään.

Turkusessa asustelen, joten pääkaupunkiseuduille on näin arkena melko haastavaa päästä. Onko tietoa löytyykö turusta vastaavanlaisia mestoja?

^ Emmaus – Aurinkotehdas - Turun parhaat kirppikset - Kirpputorihaku

MUNEEEEZ auttaa.

Turussa “Aurinkotehdas” niminen mesta, Ekotorin vieressä. Munis vaikuttaa kyseisessä paikassa ja ilmestyy varmaan kohta kertomaan tilanteen…

Edit. myöhässä

Mitä jos vaan laittasit sen vanhan niin hyväksi kuin saat ja sitten kovaa ajoa.

Se toinen vaihtoehto on

  • hankkia harvinainen ohjainlaakeri, joka ei välttämättä ole alkuperäistä parempi
  • irrottaa vanhat kupit ja crown race hyvin varovasti
  • feissata ja rotsata emäputki ja crown racen paikka työkaluilla, joita on vain muutamassa ammattiliikkeessä Suomessa
  • asentaa kupit ja crown race paikoilleen, edelleen erikoistyökalulla

Tämä on suurelta osin ammattilaisten hommaa.

Jos vain kilkuttelet uuden ohjainlaakerin summittaisesti paikalleen amatöörimeiningillä, saat varsin todennäköisesti lisää ongelmia lähitulevaisuudessa. Voihan se toki onnistuakin. Joskus. Harvoin.

^voisiko joku ehdottaa hyväksi havaittuja pajoja ostaa JA asennuttaa ohjainlaakeri ratapyörään Helsingissä. Lisäksi varmaankin pitäisi haarukkaputki lyhentää oikein.
Cycle Center vahvoilla, Raikan raudassa ei kuulemma kukaan tällä hetkellä moisia hommia tee.

Itse en ole tätä hommaa koskaa tehnyt ja laskin, että jo työkalujen hankkiminen tulee melkoisen kalliiksi. Tarkoituksena kun ei ole pitkään aikaan enää moista hommaa tehdä…