Neitsyysprojekti

No ni. Nyt menee sitten sinkula-neitsyys ja yksivaihde.net-neitsyys kun virallistin projektini liittymällä foorumille. Fillarihanke on ollut päällänsä nyt jo yli kaksi vuotta, eikä vieläkään olla kunnolla tien päällä. Mutta aloitan tarinoinnin alusta ja siirryn kronologisesti kohti “apuva”-vaihetta…

Monarkin retkifillari on ollut poljennossa alkuperäisenään vuodesta 2006. Alun perin se on viety kaatopaikalta, joku hölmö oli sen ehjänä sinne hyljännyt. Kuitenkin vuonna 2008 polkaisin kännispäissäni ylämäessä kromisen etulokarin eturenkaasta läpi. Vihoissani katkaisin koko etuvanteen ja fillari jäi odottelemaan yli vuodeksi uutta missiota.

Noh, tuossa 2009 aloin himoita ripeämpää polkuria kahden cruiserini kaveriksi. Toin Monarkin piilostaan kaksiomme parvekkeelle ja aloin purkaa. Illalla parvekkeella nökötti siisti runko, stemmi ja etuhaarukka. Ei muuta. Rahaa oli vähän, joten heräsi älykäs ajatus budjettisinkulasta. Kiekot vailla renkaita löytyi hetkessä sukulaismiehen varastosta ja luopui niistä kädenpuristuksella. Hieman on kuluneet, mutta ehjät. Urheilukaupasta ohuimmat renkaat, jotka vehkeeseen löytyi ja eräästä ylöjärveläisestä pyöräkaupasta ilmaiseksi 13-piikkinen takaratas. Takakiekossa oli siis ollut 7-vaihteinen rataskasetti. Appiukon metallipajalla sorvailin keskiöön sovitteet, että takaratas pysyy paikallaan ja on linjassa eturattaan kanssa. Ketju marketista ja kiinni. Välitys oli niinkin miehekäs kuin 54/13… Laitoin Monarkin oman käyrän tangon ja etujarrun sekä satulan ja homma oli siinä vaiheessa poljettavissa.

Ensi lenkillä ketjut lähti 10 kertaa. Takarattaan hampaissa oli viisteet ja välitys liian tiukka, joten eihän ketjut aloillaan pysynyt. Pyörä jäi vitutuksissa hankeen vuodeksi… Kunnes nyt keksin ottaa sen taas työn alle. Löysin appiukolta noin 200 kappaletta käyttämättömiä Shimanon etujarruja (ei tietoa mistä on tullut, mutta tarpeettomia…) ja laitoin kiinni uusien palojen kanssa. Kaupasta etujarruvipu ja pala vaijeria kuorineen. Maastopyörästä suora tanko ja siihen Biltemasta kahvat. Eturattaista isompi irti ja 45-piikkinen tilalle. Taakse Bikeshopista 16-piikkinen sinkularatas. Pyöräkaupasta käytetty räjähtänyt San Marco Concord -nahkasatula. Biltemasta satulaputki ja uudet polkimet. Yhteensä rahaa on kulunut hurjat 55 euroa…

IMG_0765

IMG_0774

IMG_0746

IMG_0772

Kuvissa polkimet, uusi ketju ja takaratas eivät ole vielä kiinni ja ohjaustankoa pitäisi jaksaa kaventaa kun se on nyt maastopyörämenoa…

Fillarissa on fauberkampi ja alkuperäinen eturatas. Mietin, kannattaisiko pyörään ostaa uusi voimansiirto etupäähän? Mitä hyötyä olisi uudesta keskiöstä jne, kun nytkin ketjulinja on kohdillaan?

Monarkki - 20:52, 4.4.2012 » Kuvissa polkimet, uusi ketju ja takaratas eivät ole vielä kiinni ja ohjaustankoa pitäisi jaksaa kaventaa kun se on nyt maastopyörämenoa...
Hyvät kuvat!

=)

No enhän mää näköjään osaa niitäkää liittää, vaikka kuinka yritin. Hetki vielä…

voi miten suloinen alustus.

54/13 on varmaan aika lähellä foorumin ennätystä…

kyllä sulle saadaan mankeli rakennettua, kunhan näkis vähän missä mennään :wink:

Näkyiskö toi kuva ny, mulla näkyy kun avaa erilliseen ikkunaan? Jumalauta kun en osaa käyttää muuta ku 4chanin foorumiohjelmistoo.

Nyt oli kyllä niin signaturematskua, että huh.
Hieno pelihän tuo on. Kyl tolla hipsteritytöiltä persettä saa.

^nopeampi, ei mitään enää.

Moro!
Kiitos vain ripeämmille. Omalla koneella (MBP ja Safari) noi ImageShackin kuvat ei näy, mutta onneksi Flickr toimi. Nyt lisäilen jokusen…

Ja vaikkapi persettä saisikin, niin kotona on ihan vakituinen arse. Eikä ole hipsteriperse :E

Monarkki - 23:12, 4.4.2012 » Ja vaikkapi persettä saisikin, niin kotona on ihan vakituinen arse. Eikä ole hipsteriperse :E
Jpeg/gtfo?

Tuol ohjeet kuvien lisäykseen: Yksivaihde.net sivuston käyttöohjeet - Sivusto - Yksivaihde.net
Onpa rottaisan näköinen sinkulakitti, mut helvetti. Jos se toimii, niin se on hieno!

Pyh ja pah, internet on täynnä viattomia naikkosia ilman kontribuutiotanikin.

Älä osta uutta voimansiirtoa tohon. Syy: fauberista kasettikeskiöön vaihtaessa tarttet adapterin, kasettikeskiön, kammet, mahdollisesti polkimet, jne.

Fauber on ihan toimiva systeemi, aukaset ja rasvaat sen tarvittaessa. Toimii huollettuna vaikka Venäjä, Kiina ja Japani ampuis kaikki ydinaseet samaan aikaan ilmaan.

Runttaa yks kesä hirveellä vihalla ja etsi syksyn tullen kevyempi/parempi aihio rakentamiseen. Sit voit jättää ton talvipyöräks.

Klassisen nätti ja konstailematon. Kai tuohon takajarrukin tulee? Kammet päivittämällä säästät painossa ja jäykkyyttäkin taitaa saada sitä myötä sille osastolle lisää.

Vähän arveluttaa, kuinka ruoste pääsee leviämään noista takarattaan sovitteista joka paikkaan veden mukana.

Mull Dundane - 23:36, 4.4.2012 » kuinka ruoste pääsee leviämään noista takarattaan sovitteista joka paikkaan veden mukana.
Ei ruoste mihinkään leviä. Ruostuminen tapahtuu paikan päällä.

Hieno fillari. Kellofauberi on hyvä keksintö kanssa. Kaikki fauberin laakeriedut ja vaihdettavat kammet ja mahdollisuus lukkopolkimiin yms.

Hachio - 23:18, 4.4.2012 » Älä osta uutta voimansiirtoa tohon. Syy: fauberista kasettikeskiöön vaihtaessa tarttet adapterin, kasettikeskiön, kammet, mahdollisesti polkimet, jne. Fauber on ihan toimiva systeemi, aukaset ja rasvaat sen tarvittaessa. Toimii huollettuna vaikka Venäjä, Kiina ja Japani ampuis kaikki ydinaseet samaan aikaan ilmaan. Runttaa yks kesä hirveellä vihalla ja etsi syksyn tullen kevyempi/parempi aihio rakentamiseen. Sit voit jättää ton talvipyöräks.
Jotakuinkin noin ajattelin itsekin: menee helposti etupäähän koko projektin hinta. Runkohan ei muutenkaan ole mikään otollisin mahdollinen aihio, vaan homma lähtikin nimenomaan rungosta. Oon jo etupään aukassut, pessyt osanpesukoneessa kaikki palaset ja laittanu rasvaa niin että lihavampaa hirvittäis. Nythän se pelaa, mutta itse kampi on ikävän ruostunut. Saiskohan jostain halvalla uusia...?

Ruoste on muuten ihan tarkotuksella tuossa sovitteessa, näyttää vaan niin munakkaalta. Uusi takaratas ja ketju on ruostumatonta, joten ei se siitä hirveästi leviä. Jos nuo sovitteet jollain päällystän niin sitten tähtiteipillä:
http://samfishing.fi/kauppa/images/h21.jpg

Monarkki - 0:47, 5.4.2012 » Ruoste on muuten ihan tarkotuksella tuossa sovitteessa, näyttää vaan niin munakkaalta.
Vähän vaikeaa löytää tälle ajatukselle sellaisia perusteita, jotka saisivat minut samalle kannalle. Kun on kyse käyttöesineestä, jonka toimivuuteen täytyy pystyä luottamaan, näkisin että korroosio on joka tapauksessa vihollinen, jolle ei kannata antaa jalansijaa (etenkään laakerien tuntumasta). Varsinaiset taide-esineet ja mm. pinnaltaan ruostuva rakennusarkkitehtuuri ovat sitten asia erikseen. Muistan kyllä nähneeni foorumilla erinäisiä maalaamattomia ja tarkoituksella ruostutettuja runkoja, jotka tuntuvat tavallaan olevan yhdenlaisia piittaamattomuuden huipentumia. Paremmalta nekin näyttäisivät vaikka tiilenpunaisessa Ferrex-kuosissa.

Kampia löytyy netistä hakemalla helposti. Oman varaosanikin voisin ehkä myydä.

Fauber-kampia oli ainakin Kyläsaaressa aivan älytön läjä noin vuosi sitten. Suginon tyylikkäitä kampia, joissa akselissa mutka asennusta helpottamaan. Ei kannata tilata netistä, päädyt maksamaankin enemmän. Kellofauber-akselin kanssa voi olla hankalaa löytää kampia, joilla saa sen normaalin ketjulinjan, mutta jos takanavan sovitteilla saa ratasta siirrettyä niin ei kai tuo ongelmaksi muodostu.

Tuo kellofauber kiinnostaisi, koska voin sorvata tarvittavat sovitteet takanavalle hetkessä. Mutta ongelma on, etten oikein ole löytänyt noita kellofauber-keskiöitä. Ja jos sellaisen löytää, niin mitäs paketti keskiö+kammet+eturatas voisi maksaa?