Nähty kaupungilla:

Tänään bongattu sininen miyata ja valkoinen fort syleilemässä toisiaan SFC:n edessä. Toinen havainto oli häkitön tämän vuoden Pista WGB:n eteisessä ja myöhemmin Punavuoren Ahvenen edessä. Joku nimeltämainitsematon ravintoloitsija taitaa vetää melkoisella itsarimeiningillä.

Jos edellisessä havainnossa on kyseessä Mr. “meillä on pihviä” (ajeli sisälle ravitsemusliikkeeseensä noin klo 13 aikoihin) jalkajarrullisella pistallaan, niin mies on moneen ehtinyt sunnuntain aikana.

Noita jalkajarrullisiksi laitettuja tämän vuoden pissiksiä on liikenteessä ainakin kaksi kertoi paikallinen syväkurkku.

(se siitä itsarimeiningistä sitten :wink: ).

I feel so perezhilton now…

Mä voi myös vahvistaa että Herra Ravintoloitsijan Pistassa on perinteinen jalkajarru.

Mutta kuulin villin huhun jonka mukaan lauantaina iltapäivällä olisi Ruoholahdessa nähty ameriikan malliin aerokiekolla ja toptube-pabillä varustettu pyörä liikenteessä. Kuka tunnustaa?

Ja Mechelinkin kadulla oli tänään päivällä vielä joku “Pro-puolen” kaveri steamrollerilla iso lähettilaukku selässä ja pinkki maantielippis päässä.

Nähtiin tänään Jiin kanssa todennäköisesti samainen hipster-pyörä. Punainen aero-kiekko edessä. Teki mieli tehdä aaltoja, mutta olisi kädet osunut citymaasturin kattoon ja oltaisiin törmätty koko perheen voimalla bussin perään, joten jätin väliin. Hieno oli pyörä :smiley:

Ah, tiesin herran ravintoloitsijan maantieinnostuksesta kyllä, mutta että jalkajarrullinen pizza… Oh well. Pahempiakin on nähty. Kuten se tallbike perjantaina. (Kuka tunnustaa? Ajeli Finlandia-talon hiekkakentän läpi joskus klo 22 hujakoilla pe)

Tänään allekirjoittaneen olisi voinut bongata neuvottelemasta keskisormen esittelystä erään mersukuskin kanssa Topeliuksenkadun ja Meclun risteyksessä. Päätti kaveri ryhtyä siviilipoliisiksi ja esitteli mulle keskimmäistään kun seurasin kaveria punaisten läpi. Tilanteen absurdiuden vuoksi oli pakko käydä kysäisemässä sen keskisormen merkitystä, myönsi hölmöilleensä. Silti oli pakko vielä pariin otteeseen käydä rinnalle hidastamassa. Ei voi ymmärtää.

Hipsteröinnistä: huuto.netissä on pari kertaa ollut neuvostoliittolaisia aerokiekkoja myynnissä nollahintaan. Tuubille tietty, matsku jotain lasikuitua, painoa vissiin ns. riittävästi. Sellanen ois musta aika hyvä suomiskeneen.

Nauratti äsken kun kävin lyhentämässä kuontaloani.

Kampin keskuksen Töölön puoleisen fillariparkin kohdalla oli parkissa kaks Pistaa, oma ja jonkun suorastongainen vihreillä kahvoilla. Tämä nojaili johonkin varsin viehättävän oloiseen mustaan sinkulaan. Välittömästi tämän havainnon jälkeen joku ukkeli ajoi kovin tuskaisen näköisenä täydessä succiställingissä vakioisen pistan kanssa sitä väylää ylös. Ja heti tämän jälkeen kohdasta suhautti punainen funny bike (pinarello?).

konkeli - 1 hour ago » Nauratti äsken kun kävin lyhentämässä kuontaloani. Kampin keskuksen Töölön puoleisen fillariparkin kohdalla oli parkissa kaks Pistaa, oma ja jonkun suorastongainen vihreillä kahvoilla. Tämä nojaili johonkin varsin viehättävän oloiseen mustaan sinkulaan. Välittömästi tämän havainnon jälkeen joku ukkeli ajoi kovin tuskaisen näköisenä täydessä succiställingissä vakioisen pistan kanssa sitä väylää ylös. Ja heti tämän jälkeen kohdasta suhautti punainen funny bike (pinarello?).
Todistin myös tätä kohtausta ja se vihreätuppinen pista oli minun ja musta sinkula kuuluu myös perheeseen.

Kahden viime päivän yhteenveto:

Eilen neljän jälkeen Unioninkadulla kohti Pitkääsiltaa menossa joku kaveri kypärä päässä aika freesinnäköisen sinivalkoisen maantiepyörä-konversion kanssa, oli droppitanko, etujarru ja häkit.

Heti edellisen jälkeen Vallilassa mun kanssa oli samaan aikaan joku toinenkin faija poimimassa jälkikasvuaan kotiin, alla valkoinen Fixie Inc -sinkula.

Tänään aamulla Suomenlinnan lautan laiturin kohdalla kauppatorilla ohi meni joku kaveri mustalla fiksillä, paljas droppitanko kiilsi aurinkossa ilman jarrua.

Illalla Lauttasaaren sillalla vielä joku tuli vastaan mustalla fiksillä jossa oli bullhorn-stonga.

Se aiemmin mainittu punainen funnybike on varmaan jonkun Sannino, niitähän on noilla lähettipuolen kavereilla parikin, joista ainakin yks on punainen ja aika hieno.

bongasin tänään ruttiksessa sen aerokiekkotoptubepad-zygän! meinasin mennä pyytään nimmaria siltä jätkältä…

Pyöräkulttuuria Leppävaarassa: ratarunko tarrojen peitossa ja fiksimyssy ja valkearaamiset aurinkolasit päässä.

Heh, onko “pyöräkulttuuri”-termin käyttö tietoinen viittaus BSNY:iin?

asb - 1 hour ago » Pyöräkulttuuria Leppävaarassa: ratarunko tarrojen peitossa ja fiksimyssy ja valkearaamiset aurinkolasit päässä.
Siistiä, kulttuuri on saavuttanut jo Espoonkin... ;)
asb - 1 hour ago » Pyöräkulttuuria Leppävaarassa: ratarunko tarrojen peitossa ja fiksimyssy ja valkearaamiset aurinkolasit päässä.
Millonka? Toi kuvaushan sopii epäilyttävästi muhun ja liikun satunnaisesti Lepuskissa?!
jouni - 3 minutes ago » Millonka? Toi kuvaushan sopii epäilyttävästi muhun ja liikun satunnaisesti Lepuskissa?!
Tänään lounasaikaan. Ja siis kyseessä oli tosiaankin "pyöräkulttuuri." Kuskin jalka oli maassa ja kännykkä korvalla. :)

Jumalauta, hipsterit maantielenkillä? :smiley: Mäkin kävin just taannoin pitäjänmäessä fiksillä, kelatkaa hei.


Noita kiinteävetoisia näkee kyl ihan jatkuvasti pyörimässä jossain. Eilen joku kaveri ajeli valkoisella phicksillään jonkun semisucciskaverinsa kanssa runeberginkadun ja topeliuksen risteyksessä. Tai kyllä ne ajoivat siitä eteenkinpäin. NiiQ.

Joo, nyt on fiksikuume levinnyt niin urakalla että noita näkee viis päivässä.

Eilen näin Manskulla tosi siistin ihan uunituoreen näköisen valkoisen fiksin, olikohan se merkki Spirit? No, se fixie-king.dk:n runko. Helvetin siisti ja kävin hetken ihailemassa. Sit tajusin, että siinä on mummiksen flättipolkimet, ei koukkuja, kiinteä ratas ja ei jarruja. Voi saatana… Varmaan tosi hyvä ajaa.

Mä ohitin saman tapauksen aamulla bulevardilla… Mutta en kehdannut raportoida, ettei tässä leimaannu jarrufasistiksi. :wink:

konkeli - 47 minutes ago » Jumalauta, hipsterit maantielenkillä? :D
Nurmijärvelläki on kuulemma nähty fiksi.

eilen kumiluodin avajaisissa oli niin paljon väkeä ja pyöriä että aloin jo kelata että tämä keskustelu on käynyt täysin turhaksi mutta ehkei sentään kun huomioi nämä viimeisimmät havainnot.

mutta muistakaa silti että flättipolkimilla vetäjillä -saattaa - olla jalkajarrunapa takana. ainakin toivoisin että olisi.