mistä laakerikruunuja haarukkaan?

Mä viilasin aika lähelle putken leveyteen. Ei ainakaan näyttänyt pahalta juotosten suhteen. Tosin tuo oli NJS haarukka. Juotokset aivan toista luokkaa kuin muissa vastaan tulleissa. Todennäköisesti tuota sinunkaan haarukkaa ei ole juotettu vain siitä yhdestä kohtaa kiinni. Mitä nyt tuli spekuloitua asiaa, ei sillä pitäisi olla mitään merkitystä viilaako tuosta 0,1mm vai 1mm pois.Kunhan ei juotosta haki asti viilaa.

Ne jotka tietävät enemmän avatkoon sanalliset arkkunsa.

Niin ja tuleehan tuohon etujarru jonka tapilla ne osat on sitten ainakin pultattu yhteen:-) Hioin eilen pari tuntia telkkua katsellessa ja tänään pitäis vielä jaksaa loppuun. Manfrotto 055 -kamerajalusta on ollut yllättävän sopiva aputeline; siihen saa haarukan helposti kiristettyä paikoilleen kun jalustan keskiputki on melkein saman paksuinen kuin haarukan putki. Edellisellä kerralla käytin samaa jalustaa alakoolin puristamiseen paikoilleen. Jalustan lisäksi oli käytössä kierretanko, isoja prikkoja ja muutama mutteri. Näiden kokemusten perusteella olen enemmän ihastunut sellaiseen perinteiseen ehjään alakoolin osaan. Tuo halkaistu tuntuu niin heppoiselta.