"Milloin tästä foorumista tuli näin kiva?"

Vastaus:

Sillä hetkellä ku jengi rupes tosissaan kuvittelemaan että tää on kivan foorumifiiliksen julistelulanka.

naurattelee/itkettelee ekojen sivujen läpyskällä heitetyt koira- ja autolankaspekulaatiot

Kun aihe nyt on taas pinnalla. Vieläpä langassa, jossa pitäisi keskustella tiellä tapahtuvasta kiukutuksesta, eikä netissä tapahtuvassa, niin kommentoidaas tänne.

Eli kyllä Yksivaihde vaan on aika hyvä keskustelupaikka. Ei tarvitse kovin pitkään etsiä – enkä todellakaan aiokaan – että löytyy semmoista aidosti paskaa länkytystä ja vääntämistä.

Täällä on ollut ja on todella vähän mitään trollaajia. Yksi ongelma juontunee siitä miten jotkut eivät välillä ymmärrä sitä, että saattavat olla väärässä, eikä se välttämättä ole mikään mielipideasia. Joskus on, joskus ei. Ja siitä ei pidä ottaa niin itseensä vaan oppia. Välillä esim. voi olla moukkamainen, ehkä tietämättömyyttään, mutta kun siitä tulee sanomista, niin kannattaa ottaa onkeensa ja reflektoida mitä sanoi sen sijaan että loukkaantuisi. Errare humanum est.

Sitten taas on mielipideasioita, joista saakin vääntää, mutta tällöin tulee vastaan tietty eetos, mikä foorumilla on ja se on tietysti vähän hankalampi asia. Yksivaihteella kuitenkin on tietynlaista estetiikkavaatimusta mitä voi olla vaikeaa hahmottaa uutena tulijana. Esim. teräsrunkoiset pyörät ja viisijakoiset kammet tapaavat olla monille enemmän mieleen kuin alumiinirunkoiset nelipulttikampiset kapistukset. Ei se välttämättä ole mikään fakta että nuot olisi hienomman näköisiä. Mutta onhan se. Eli voi ehkä ajatella niinkin, että jos esim. yksivaihdepyörät eivät kiinnosta, niin miksi olisi täällä niistä keskustelemassa. Ja vaikka asioita voi ja kannattaa kyseenalaistaa, kannattaa ensin pohtia sitä mitä on tekemässä ja ehkä vaikka pohtia sitä miksi jotkut asiat ovat niin kuin ovat.

Yksi ongelma tuntuu olevan, että sarkasmi ei tunnu välittyvän välillä kaikille. Ja monet käyttäjät saattavat vaikuttaa ylimielisiltä. Etenkin jos on uusi foorumilla. Koska se ylimielisyyden vaikutelma saattaa tulla siitä, että nämä kirjoittajat todella tietävät aika paljon, ehkä silloin ei ole jaksamista kirjoittaa auki asioita jotka ovat itselle ilmiselviä ja tulee tölväistyä kun jonkun kysymys tms. vaikuttaa hölmöltä. – Kaikkien ulosanti ja tietotaso kun ei ole sama, jolloin pitää ehkä koittaa kehittää kärsivällisyyttä ja koettaa asettua siihen toisen asemaan.

Joillekin sellainen tölväiseminen saattaa olla ns. kovaa rakkautta, ehkä jonkinlainen ajatus kasvatuksesta takana tai jotain, tai ainakin haluaisin ajatella, että ei ne ihmiset pahoja ole. Mutta ei älykkyys ja tietomäärä moukkamaisuudelta suojaa.

Mutta kyllä ne perusasiat pitää silti aloittelijoidenkin toki ottaa haltuun ja ehkä esim. ensifiksitopikki ja myyntipalstan ohjeet tms. voisi olla kiinnitettynä.

Mutta niin, kaiken kaikkiaan Yksivaihde on ollut sen päälle kymmenen vuotta kun täällä olen lurkannut hyvä ja kiinnostava pyöräilyaiheinen sivusto. Toivottavasti yhä tänne ajautuu pyöräilystä kiinnostuneita lukemaan ja kirjautumaan ja kuvaavat pyöriään ja kertovat niistä täällä, kysyvät ja jakavat vinkkejä ja myyvät ja ostavat asioita. Ehkä osallistuvat tapahtumiinkin, ihmiset nimittäin tosiaan ovat aika erilaisia kasvokkain.

18 Likes

Voisko tää olla ihan jonkinlainen sukupolvikysymys?

1 Like

Postauksessa oli paljon hyvää eli olen ehdottomasti of the same mind, mutta viestinnän alan duunia painavana yksivaihdefanina sanoisin että sarkasmin käyttäminen on lähes aina huono tai ongelmallinen ratkaisu - siis ihan viestinnän kannalta. Sarkasmi on sitä ymmärrettävämpää, mitä paremmin kuulija tuntee sanojan. Ja moni täällä ei ole koskaan tavannut muita keskustelijoita.

11 Likes

Ei-verbaalinen osuus kommunikoinnissa on erittäin tärkeää.
Saman viestin voi ymmärtää täysin eri tavalla riippuen siitä onko se kirjoitettu vai jutusteltu naamatusten.
Voin esim esittää erittäin kärkkään mielipiteen. Jos vain kirjoitan sen niin se saattaa vaikuttaa hyökkäävältä. Jos esitän sen naamatusten keskustelussa niin voin kehonkielellä ja äänenpainolla ilmaista että itse asiassa pohdin asiaa yleisellä tasolla enkä itse asiassa hyökkää vastapuolen päälle.

Tässä varmaan ajatellaan, että viestinnän tavoitteena olisi, että vastaanottaja ymmärtäisi viestin mahdollisimman samankaltaisena kuin mitä viestijä on sillä tarkoittanut?

1 Like

offtopic: https://komprehend.io/sarcasm-detection

Mä jäin vielä miettimään tätä asiaa joka tuolla road rage -langassa nousi. Eli foorumin koettua kamaluutta ja sitten taas koettua ei-kamaluutta.

Erityisesti toi lainattu viimenen virke jäi askarruttamaan. Miten asia on?

Olisko ylläpidolla antaa jotain numeroita ihmeteltäväks? Tai tarjota näkemystä siihen että mikä käyttäjämittari vois parhaiten kuvata palstan käyttäjien määrää kunakin aikana. Tai sen muutosta ja trendejä. Ja niin edelleen. (Myös esim. TNTS:n näkemys ja muistikuvat aiheeseen kiinnostais).

Mä huomaan pyörineeni täällä jo niin kauan että muistan palstan kuolemaa ja uusien käyttäjien tulon hiipumista povatun vuosien varrella ainakin neljä eri kertaa ja aina hyvin vakuuttavin äänenpainoin. Ja usein syynä on ollu just tää “huono ilmapiiri”. Enkä tarkota nyt ollenkaan vähätellä näitä kokemuksia koska jos jonkun mielestä ilmapiiri on paska niin sitten se on sille ihmiselle totta piste.
Mua kiinnosti siis tää pitkän ajan mittaristo että mitä se kertois tai kertoisko mitään.

itse olen tainnut 1 tai 2 käyttäjätunnusta poistaa käyttäjien omasta pyynnöstä koskaan. eli “käyttäjien virta pyöröovissa” ei ehkä kuvaa tätä kovin tarkasti. ghoastaajista ei käsitystä, että minkä verran on vaan lopetettu sivustolla käyminen.

Nääh läppä läppä oikeesti mua vaan kiinnosti top 10 postcount

2 Likes

Eiks asia hoidu täl alustalla ihan omatoimisesti tuolta profile>preferences>delete my account? Vai syntyykö just siitä vielä joku “pyyntö” jonka moden pitää viimeistellä?

Fixed gear is dead + internet on kuollut = Yksivaihde on kuollut

nyt kysyt sellaista mihin mulla ei ole vastausta, @MERKKARI saattas guruna osata kertoa =)

Käyttäjän tilin poistaminen ei ole mikään mittari. Aktiivisten tilien määrä ja käytetty kokonaisaika foorumilla sen sijaan on.

Ja ei. Täältä ei pysty poistamaan tunnusta ilman henkilökohtaista viestiä ylläpidolle.

Edit. Tästä mainitessahan aina toki nousee ennalta arvattava reaktio (kuten alkup. road rage viestin kohdallakin), mutta kyllä tää henkilökohtaisestikin (suht vähän muita foorumeita enää käyttävänä) on muutamien kovaäänisten ja täällä yleisen laumakäytöksen johdosta ajoittain aika toksinen mesta.

Enkä todellakaan tarkoita vain keskusteluja, joihin itse olen osallisena (peiliin tuijottaminen on aina tarpeen kaikille osapuolille). Yleisesti toisinaan nousee esiin koulukiusaamishenkistä ryhmällä väärää mielipidettä vastaan hyökkäämistä. Tämä yhdistettynä täällä vahvana vallitsevaan ajoittain aggressiiviseksikin yltyvään hyveilyyn (jossa sinällään ei todellakaan ole mitään vikaa), on mulle tehnyt tästä paikasta ajoittain aika pahaan jeesusteluun (käytän tätä termiä eng. hypocritical merkityksessä omassa puheessani) sortuvan alustan.

Koska itse ei aina elämässä jaksa sitä myrkkyä, mitä täällä ajoittain tapaa (=epäsivistynyt käytös, johon luonnollisesti itsekin toisinaan sorrun), paras tapa on ollut pitää taukoja foorumilta. Vuosien myötä ne ovat yleistyneet ja pidentyneet, sillä tuntuu, että kaikilla henkilöillä ei itsereflektio juuri kehity.

Eipä tätä tunnustakaan olisi ollut enää pitkiin aikoihin, jos poistaminen onnistuisi tai ylläpito olisi reagoinut aikanaan esitettyyn pyyntöön.

Ps. Saa vaahdota ja loukkaantua. En usko tulevani lukemaan vastauksia ihan hetkeen. Pahoittelut, jos tämä loukkasi jotakuta, eikä tod koko foorumi ole tätä. Yleisesti voi todeta, että foorumien suurin syöpä on joidenkin kovaäänisten ja aktiivisten vanhojen käyttäjien jonkinlainen itsensä ja hännystelijöiden kuvittelema auktoriteetti. Ei kyse ole vain tämän foorumin haasteesta ja varmasti on paljon pahempiakin, siksipä ei voisi vähempää kiinnostaa foorumit redditistä lähtien. Kiitti ja sori siitä.

Pps. Esimerkeistä kun tykätään, niin täysin erilaisen asian foorumilla, Indereksen sijoitusfoorumilla (vain tällaisen palvelun mainitseminenkin muuten yyveellä usein riittää määrittelemään henkilön ja menemään henkilökohtaisuuksiin toim. huom.), jossa aika harvoin käyn, on huomattavasti sivistyneempi keskustelukulttuuri. Toki ääliöitä tuollainen isompi foorumi kerää, mutta siellä esimerkiksi moderointi ei ole värittynyttä kuten (toisinaan) täällä, vaan täysin asiallista ja tehokasta.

Ppps. Ei mun tarvi name droppaa toksisia käyttäjiä täältä. Kyllä te tiedätte. Pahinta lie kuitenkin lampaiden lauma. Siitä tulee se koulukiusausfiilis, kun kovimman jätkän taakse tulee jeeshenkilöitä, jotka yksinään ovat olevinaan kaveria.

Ehkä näille asioille vaan on herkempi koulukiusaustaustalla. Ja toki oma kommunikaatiotyyli nojaa vahvasti aiemmin mainittuun sanattomaan kommunikaatioon, joka verkossa johtaa ongelmiin, jos oma harkinta herpaantuu.

5 Likes

Liityin kolme vuotta sitten. Silloin joku kirjoitti, että foorumilta joskus männävuosina poistunut hahmo oli poistuessaan vienyt mukanaan monta kiinnostavaa projulankaa tms. Ehkä on ihan hyvä että tiliä ei voi poistaa liian näppärästi. Vetää rajaa myös äkkipikaisille päätöksille.

Edit. Leander: mä tykkäsin tuosta kommentistasi ennen tekemääsi pitkää edittiä, joka on vähän mutkikkaampaa matskua.

1 Like

Se oli nimimerkki 2fresh ja mä oon ainaki semmosessa käsityksessä ette se oli itte käyny tyhjentämässä jokaikisen postauksensa ihan käsipelillä. Ei siinä silloisella foorumipohjalla mode paljoa voi tehdä.

Sori 41xx edasin postii sun liken jälkeen. Saatat haluta harkita asiaa uudelleen. Tiedoksi vaan.

Mutta nyt vasta hoksasin alkaa lukea tätäkin lankaa tuolta ihan alusta. Ai saakeli, alko naurattamaan kovasti.

Ihan ekaks jotta lukija osaisi tulkita lukemaansa niin niille jotka ei tiedä niin pitää kertoa että tän langan alkuperänen nimi oli monta vuotta

“Milloin tästä foorumista tuli näin paska?”

Nykyiseen “kiva”-muotoonsa se vaihdettiin vasta ehkä viis vuotta sitten.

Se mikä naurattaa on että tää vuosien varrella ollut ihmisten uudelleen ja uudelleen tapahtuva lopullinen kyllästyminen foorumin paskaan menoon on niin käsinkosketeltavasti täältä luettavissa. Kaikkein eniten nauratti se että vaikka just eilen tuolla toisaalla pontevasti palstan hyvyyttä puolustelin, tässä langassa olen itse käyny mooonta kertaa juuri foorumin paskuutta manailemassa. Ai-jai. Hihii, voi voi.

3 Likes