Ite ajellu rannikon kautta, esim Turku-Kaarina-Piikkiö-Hepojoki-Paimio-Hajala-Salo-Teijo-Matilda-Ylönkylä-Pruukki-Tenhola-Pohja-Fiskars-Billnäs-Karjaa-Fagervik-Inkoo-Tähtelä-Degerby-Siuntio-Kirkkonummi ja sit taitaakin olla kelviä loput. Pieniä pätkiä ollut soraakin mutta 28 nakeilla menny ihan ok.
Kyllähän tosta lisäkilometrejä tulee 110 laidan vetämiseen verrattuna… Mielestäni kannattaa ainakin välttää teitä Perniöntie 52 (kapea piennar ja paljon rekkoja), ja 186 Mustion tie (semitylsä).
Kesäloma lähestyy ja ujosti kiinnostaisi pyöräillä Lapissa ja Saamenmaalla. Olisiko vinkkejä antaa ja mitä kannattaa ottaa huomioon—pitkien välimatkojen lisäksi? Ajankohtana heinäkuun alkupuoli. Niitä verta imeviä pieniä lintuja siellä varmaan ainakin riittää.
En ole ennätystentekijä, joten varmaan junailen Rovaniemelle ja takaisin ja sitten noin viikon verran ajoa ja pyrkimyksenä n. 150 km päivässä, minkä toivon jaksavani.
Ns. pääväyliä kannattaa välttää eli esim. E75 tai kittiläntie, ja jos on on ihan pakko, niin yrittää ajaa esim. viikonloppuisin näitä, kun rekkaliikenne on vähäisempää. Monille näille löytyy ainakin osan matkaa jokin pienempi samaan suuntaan menevä vaihtoehto. Jonkun verran tälle kesälle maantietä ajaneena laittaisin jonkunlaisen taustapeilin tai sen garminin takatutkan, niin ei ihan niin pahasti säikähdä näitä paikallisia teiden ritareita. Täällä on paljon kuskeja, jotka eivät ole tottuneet huomioimaan pyöräilijää liikenteessä. Kesällä liikkeellä on lisäksi paljon turisteja, joilla on kiire ja kun poliisien valvonta on vähäistä alkavat myös ajonopeudet nousta ja näin riskiohituksien mahdollisuus kasvaa.
Mitä pohjoisempaan menee, niin välimatkat esim. veden ja ruuan tankkauspisteiden välillä kasvavat. Toki vettä saanee varmasti paikallisilta, kun kurvaa vain pihaan ja pyytää. Sillä tavalla ihmiset kyllä auttavat tarvittaessa.
Viikonloppuisin ja pyhinä tienvarsien huoltamot ja pysäkit ovat kiinni ns. vanhalla tyylillä, eli iltaa myöten ei välttämättä pääse kauppaan kuin noiden valtateiden varsilla.
Itse kyllä jatkaisin Rovaniemeltä bussilla vielä paljon pohjoisemmas pyöräilyä varten, ja aloittaisin Saariselältä tai Kaamasesta. Siellä nelostie on jo aika rauhallinen ja Utsjoelle ajaessa maisema poikkeaa jo vähän pohjanmaasta.
Utsjoelta Tenojoen vartta etelään Karigasniemelle ja edelleen Angeliin ja takas. Jos hyvä sora kiinnostaa niin Inarista Sirkkaan on hieno pätkä.
Kävelykengät mukaan ja pistoja tienvarren retkikohteisiin. Esimerkiksi Pyhä-Nattanen Sompion luonnonpuistossa on aivan upea käyntikohde, ja sisältää hyvää sorapyöräilyä. Siellä huipulla voi yöpyäkin. Silloin pitää bussista hypätä jo Vuotsossa.
Pielpajärven erämaakirkko, soratiepisto Iijärvelle, Skalluvaaran poroerotus… Melkein kaikki pistopolut ja pistosoratiet ihan pohjoisessa johtavat mielenkiintoiseen paikkaan.
Saariselältä pohjoiseen tienvarren virtaavat vedet ovat juotavia.
Onko Kymenlaakso/Etelä-Karjala miten tuttua seutua? Ajattelin vetästä Vantaalta käsin Saimaan saaristoreittiä jonkun pätkän, ja sitten Simpeleeltä junalla takas. Komoot arpoi tämmöisen reitin. Oisko foorumilaisilla jotain vinkkejä? Mielellään mahdollisimman vähän kuutostietä.
Matkalla pitäis varmaan yöpyä. Katselin että olis reilu 200 kilsaa Sarviniemen lautalle, joka lähtee klo 16. Siihen en usko ehtiväni, joten seuraavana aamuna sitten klo 10 lautalla…
My First Pyöräretki™:
Karjaa-Fiskars-Raaseporin Linna-Tammisaari-Hanko-Tammisaari-Karjaa
Joku 190km tais tulla kun mentiin ihmettelemään mun lapsuuden ja nuoruuden hoodeja. Päätettiin pämppäämisen sijaan lähteä seikkailemaan kaks yötä paremman puoliskon kanssa ja kiva Juhannus oli. Ihan tarkoituksella katottiin lyhkäset ajopäivät että kerkes viilentyä merivedessä seudun oivallisilla uimarannoilla, varsinkin kun oli molemmille eka reissu. Jäätelöä ja sipsejä meni veden kera ihan kunnioitettava määrä vaikken laskenutkaan.
Pitää ens kerraks saada mulle eteen jotain tartsin tapaista, samat puolisolle mutta taakse. Painon jakautuminen varmaan helpottais oloa huomattavasti. Suora takakiekkokin vois tuoda mukavuutta, nyt on vähän sellanen fiilis kun ois ollu ns vastaanottavana osapuolena.
Eka päivä ja yö meni ajamiseks ja väsyneenä laitettiin riippumatot ekaa kertaa pystyyn keskellä yötä. Tokana yönä olikin jo helpompaa pystytellä kun ties mitä piti tehdä.
Ihan 6/5 kokemus millon pääsen uudelleen?
Muuten vaikuttaa järkevältä, mutta Kouvolan kohdalta pystyisi ottamaan vähän pohjoisempaa: Kausala-Iitti-Voikkaa-Tuohikotti. Näin välttäisi tuon 15 tien. Ellei sitten halua ihastella Kouvolan betonia.
Edit: Tolla reitillä on vähän ennen Sarviniemeä on yksi soratie, mutta on kyllä yleensä hyväkuntoinen.
Oisko tosta apua?
-kuvalliset ohjeet että millä merkeillä saa ajaa ja millä ei
-sivu on unkariksi, mä voin kääntää jos joku kohta erityisesti kiinnostelee
-alalaidassa yhteydenottolomake paikalliselle pyöräklubille jos haluut esim niille laittaa jollain kielellä viestiä
-kielitärppejä: ”kerékpár” ja ”bicikli” = fillari (kerékpár eli ”pyöräpari”, haha)
”tilos” = kielletty
”szabad” = sallittu
gyalog = kävellä, gyalogut = kävelykatu
egyirányú utca = yksisuuntainen katu
Vähän oon ruosteessa kun ei oo hetkeen tullut käytyä madjaarien mailla, mutta eiköhän kieli sieltä taas palaudu jos on tarvetta esim. kääntämiselle!
Unkariin sit valot pyörään ja heijastinliivi päälle. Paikallinen virkavalta ohjeisti ihan ystävällisesti reitin fillariajoon sallitulle tielle ja huomautti vain suullisesti moottoriväylällä ajamisesta ja näkyvyyden puutteista. Näin ainakin -13 kesällä, toki siitä on jo aikaa ja Unkari oli siihen aikaan ns. halpamaa. Rajaseudulla kannattaa sitten pitää omaisuus ja pyörä silmällä ja lukittuna. Reissukaverilta lähti käteistä 20 euron edestä forintteina rinkasta, mutta eurosetelit, passi tai kallis festarilippu eivät olleet varkaalle kelvanneet. Rehellinen oli tämä meidän kohdalle sattunut varas! 
Unkarissahan menee tuo Eurovelo-reitti, mutta käytännössä vuosikymmen sitten en tainnut kuin kerran eksyä merkitylle pätkälle, joka sekin vei grävelläystielle peltojen keskelle. Ei ollut yhtään nastaa 25mm maantiegummeilla. Menin teiden reunoja ja oikeita pyöräteitä pitkin sen jälkeen.
Oisko mitään hyviä leiripaikkatärppejä Lahti-Kouvola-Heinola -kolmion keskialueilla vesistön ääreltä?
Pari riippumattoo ja pari telttaa.
Hiidensaari, Mankalan kosket, uhka vai mahdollisuus?
En tiedä leiripaikoista, mutta Verlan ruukki ja vuolenkoskella vuorenpeikon näkötorni (käteistä mukaan) ihan näkemisen arvoista tuolla alueella.
Eikä osu kolmion keskelle, mutta Kuijärven ja heinolan saarijärven välisellä kannaksella on hienolla hiekkarantapaikalla tulipaikka ja huussi.
Tammisaares, kemiöön seuraavaksi mutta mitäs sitten?
Lauantaina vois käydä keikalla turus mut muuta suunnitelmaa ei oo.
Siirryin reppu- ja etutarakkaelämästä tähän. Menee varmaan päiväreissut kivasti, mut yöpymiseen sitte satulalaukku vielä tohon till.
Aika hikisenä täs kimitön ässän edes mietin mitähän viiniä sitä nappais superlaavulle.
Laitetaan pieni matkarapsaa tännekin.
Tarkoitus oli ajaa ma-pe välillä Rovaniemeltä Lahteen. Mukana oli yöpymistä varten makuupussi ja riippumatto (jota en loppupeleissä käyttänyt, koska sääolot) Reittiä en sen kummemmin kartoittanut kuin, että noin 140km olisi tarkoitus ajaa päivässä ja eväät vähän mistä milloinkin. Muutamia pieniä sattumuksia kävi matkaalla, jotka olisi voinut paremmalla reittisuunnitelulla ennaltaehkäistä, mutta muuten kaiken kaikkiaan reissu meni aika mukavasti ilman ongelmia. Helsingissä kommutoinnin ohella treenasin sen verran että kävin ajamassa pari kertaa Stadista Söderkullaan, mutta enempiä reissuja en kerennyt tekemään perhe-elämän viedessä vapaa-aikaa aika paljon.
Maanantai 149km (20km autolla)
Rovaniemi-Kuivaniemi
Matka lähti kivasti liikkeelle, siirryin ajelemaan hiekkatietä noin 30km Rovaniemen jälkeen. 30mm slickseillä hiekkatie vielä meni ihan ok. Tie muuttui kuitenkin muutaman kilometrin jälkeen soratieksi, tässä vaiheessa olisi varmaan kannattanut kääntyä takaisin, mutta yltiöoptimistisena ihmisenä ajattelin että varmasti asfalttitietä tulee melko pian eteen: ei tullut. Soraa olikin sitten luvassa seuraavat 70km. Noin 60km erämaassa ajamisen jälkeen alkoi eturenkaasta puhjeta kumeja. 3kpl sisäkumeja ja kaikki paikat kävin läpi kunnes viimeinenkin puhkesi. tässä vaiheessa lähimpään kauppaan Simoon oli 20km ja kello alkoi olla kahdeksan kieppeillä. Leikkasin ylimääräisitä sisäkumeista venttiilit irti ja täytin niillä eturenkaan. mukavaahan tällä tavalla ei ollut ajella, vastasi ehä noin 0,5bar paineita, mutta pääsin eteenpäin ilman että vanne olisi ollut suorassa kosketuksessa maahan. Onneksi kaksi marjastajaa sattui tulemaan melko nopeasti vastaan ja nappasivat mut kyytiin ja heittivät Simoon, jotta pääsin ajoissa ruokaostoksille. Tässä vaiheessa oli tarkoitus, että nappaan aamulla bussin Ouluun sisuriostoksille, mutta 15min saapumiseni jälkeen kurvaa kaupan pihaan joku Sinisellä canyonilla, oli matkalla Helsinkiin (olisko ollut Ivalosta) ja heittää mulle ainoan sisurinsa! Simosta ajelin sitten Kuivaniemeen laavulle, jossa oli lämmintä eikä satanut/tuullut.
Tiistai 177km
Kuivaniemi - Leinoslampi
Noin 90km Ouluun sisuriostoksille siitä toiset 90km Leinoslammen Kodalle, tämä päivä meni lähinnä vetäessä, suoria linjoja ja paljon peltoja. Vastatuuli oli aika lailla läsnä koko matkan Oulusta eteenpäin. Sadetta tuli kuuroittain ja kastuin kunnolla noin 40km ennen kotaa, jossa sain kamat kuivumaan tulen ääreen. Yöllä mittarilukema tippui noin 11 °C:n paikkeille ja yö meni noin tunnin välein heräillessä, kun ohuessa kesäpussissa tuli sen verran vilu.
Keskiviikko 150km
Leinoslampi - Pihtiputaa
Kuudelta oli pakko nousta ylös heittää vielä yhdet puut palamaan, että sain pakkaushommien ajaksi lämmikettä ja klo 7 maissa starttasin aamupalapaikkaan, Seuraavaksi yöksi varasin hotellin Pihtiputaalta. Mukavia pikku kyliä ja reittejä. Nivalassa kävin syömässä hyvää Kalasoppaa lounaaksi. Skeittiparkkiakin nousi pystyyn ja koko paikan henki oli muutenkin jotenkin tosi hyvä. polvet alkoi tässä vaiheessa oireilemaan, mutta klosseja siirtämällä sain vaivaa pienennettyä. Kuuden maissa Pihtiputaalle syömään päivällistä ja hotellin saunaan.
Torstai 157km
Pihtiputaa - Jyväskylä
E75 ajaminen alkoi aika nopeasti puuduttamaan, joten koukkasin Konginkankaan kohdilta vasempaan. Selkeästi kannatti koska mukavia mäkiä, kauniita siltoja ja kyliä sattui paljon tälle reitille. Jyväskylään jäin hostelliin yöksi.
Perjantai 120km
Jämsä - Lahti
Netflix kiinnosti enemmän kuin nukkuminen, joten päätin aamulla, että nappaan junan Jämsään, jotta A. matka lyhenee ja B. olen päivällisaikaan perillä Lahdessa. Jämsä-Lahti väli oli mäkisin reitti, mitä koko matkalla ajoin; tasaista tietä ei paljoa löytynyt. Polvet alkoi tässä vaiheessa taas ilmoitella itsestään, joten ajelin kevyillä välityksillä käytännössä koko matkan. Lahteen ennätin juuri sopivasti päivälliselle & saunaan. Yllätyssynttäritkin sain, joka oli oiva lopetus reissulle.
Pari viikkoa sitten koitti aika toteuttaa lasten toivomus teltta ja pyöräretkestä. Kätevintä oli niputtaa ne yhteen. Retken suuntaa tuli mietittyä ja pyörittelin montaa reittivaihtoehtoa, kun sitten tuli vastaan bikeland.fi sivusto ja sieltä löytyi salpalinjan pyöräreitti. Vähän googlettelin, millanen reitti olisi. Kampiapina ja joku muukin varoitteli vesitäydennyspaikkojen vähäisyydestä, mutta muuten vaikutti aika helposti lähestyttävältä jopa tuollaisten 1 ja 2 luokkaa aloittelevien nappuloiden kanssa.
Kun kohde oli päätetty, piti viritellä kamat kuntoon. Pojille ei todellakaan ollut mitään pyörälaukkuja, eikä itselläkään ehkä niin paljon, että koko jengin kamat kulkisi. Pyörän valinta kohdistui maastopyörään ehkä reitin luonteesta ja yhteensopivuussyistä. Täpäriin piti speksata kantovälineet. Vanha itse ommeltu peräporkkana alkoi jo viime kesänä osoittaa antautumisen merkkejä, joten tilasin Velobiasta uuden drybag holsterin satulan alle. Runkolaukkua ei täpäriin oikein mahtunut, joten etulastia piti pähkäillä. Päädyin ostamaan alajalkoihin kiinnitettävän tarakan ja sain siskon mieheltä lainaan etulaukut ja päälle meni yksi kuivapussinyssäkkä sekä teltta. Näihin sai jo kiitettävästi kamaa kyytiin, mutta kolmen hengen varusteet vaativat tilaa ja poikien makuupussit olivat jyhkeät 3-vuodenajan pussit.
Jouduin siis ompeluhommiin. Vanha akkuporan laukku, keskeneräinen runkolaukkuprojekti ja vanha hajonnut peräporkkanaviritys pääsivät kierrätykseen ja parina reissua edeltävänä yönä surruttelin pojille peräporkkanat ja ohjaustankolieriöt. Aamu neljältä lähtöaamuna kamat oli kasassa, koekuormaus tehty. Pojille taakse retkipatjat, lämmikepaidat, uikkarit ja pyyhkeet sekä eteen makuupussi. Kaikki loput kamat minulle. Vielä auto pakaten ja hetkeksi nukkumaan.
Aamulla 9 korvilla lähdettiin liikenteeseen koko perheen voimin. kävin vielä jumbon partioaitasta mennessä hakemassa vedensuodattimen siltä varalta, että vesipisteitä olisi pahasti liian vähän. Syötiin Haminassa. Salpalinjalle suuntaavan reissun teeman mukaan käytiin myös katsomassa linnoitusta, joka oli kesällä 2021 hienompi, kun talvella 05-06.
Alku vähän venähti, kun Haminasta autoiltiin Virolahden bunkkerimuseoon tutustumaan tarkemmin reissun teemaan, eli linnoitteisiin ja esteisiin. Siihen meni yllättävän kauan aikaa ja tehtiin ratkaisu, ettei sinä päivänä edes pyöräiltäisi, vaan käytiin hakemassa evästä ja ajettiin autolla reitin pohjoispäässä olevalle Sihkarinkallion taukopaikalle, mihin yöksi koko porukalla.
bunkkerimuseon överisti tehosteltua mallikorsua ja museovieraita.
Taukopaikka on bikeland.fi -sivuston reittikartassa merkitty väärään niemeen, mutta onneksi opasteet ovat maastossa selkeät ja oikein. Lisäväestä johtuen joutui pystyttämään toiseksi majaksi lasten leikkiteltan, joka oli onneksi mukana. Illalla nakkasi pari ukkoskuuroa, joten maa oli telttoja pystyttäessä märkä. Yö oli kylmänkostea, noin 8 astetta, mikä tuntui pitkien helteiden jälkeen hyytävältä. Ilma oli sen verran kostea, että telttakankaat helmeilivät, vaikkei yöllä satanut. Aamulla sai kamat onneksi kuivumaan taukopaikan näkötorniin. Aamupalan jälkeen käynti huussissa, vesitäydennys porakaivosta, nyssäkät kiinni pyöriin, heipat lopulle perheelle ja poikien kanssa menoksi.
Juhdat valmiina
Eka polkaisut
Reissun teema alkoikin heti, kun vajaan kilometrin ajon jälkeen olimme ensimmäisellä bunkkerilla. Niitä oli siinä kohtaa 3. Lamput käteen ja peremmälle. Tutkiskelun jälkeen pieni kamojen säätö, kun tarakka oli vähän valunut asettuessaan paikoilleen. Sitten reitille. Reitti oli alkuvaiheessa metsäautotietä ja heti kohta oltiinkin jo Salpalinjamuseon tuntumassa, sen ulkoreiteillä. Louhittua juoksuhautaa, bunkkereita, tykkiasemia ja panssariesteiden kivien välissä tajuton määrä vadelmaa. Katseltiin paikkoja ja aikaa kului. Pikkuhiljaa valuttiin museolle. Maksoin museon, kun oltiin jo puolet näyttelystä katsottu. Museolla syötiin myös jädet ja munkkikahvit ja nuorin ajoseurueesta hukkasi ajohanskansa.
Museon jälkeen valittiin tietä pitkin menevän pyöräreitin sijaan polkua pitkin menevä vaellusreitti. Hetki seurattiin edellä pyrähtelevää palokärkeä harvassa männikössä, kunnes se kyllästyi ja lensi kauemmas. Tässä vaiheessa ajomotivaatio oli vielä korkealla ja koko reitin pahimmat juurakotkin menivät hermoilematta kaikilla. Pari bunkkeria ja joitakin panssariesteitä myöhemmin saavuttiin Jermulan taukopaikalle, missä oli laavu, vuokratupa, huussi, rengaskaivo vedenlaatuvaroituksin (otettiin ja juotiin ilman seuraamuksia) ja uimaranta. Karttaan merkitty toinen taukopaikka osoittautui yksityismökiksi. Vähän mennyt laavun merkki väärään kohtaan. Uitiin ja syötiin. Mestoille tuli myös kolmen naisen seurue, joista yhdellä oli pyöräilylippis, mutta pyöriä heillä ei ollut. 1 Paikallinen heppu kävi myös mestoilla tuli jutulle. Kuulemma salpapolku tästä jatkui panssariesteen kivien välissä pujottelevana polkuna, jota ei mahdu pyörällä oikein ajamaan. Jatkettiin siis tietä kulkevaa pyöräreittiä pitkin. Paikallinen heppu myös kertoi, että ehkä 1/10 bunkkereista on merkitty karttaan ja näytti pari kohtaa, jossa on paljon esiintymiä. Niitten kauttahan sitä sitten piti ajaa. Nokkosia, risuja, vattuja ja karhunkakkoja oli pusikossa, kun puskettiin merkitsemättömälle bunkkerilinjalle.
Yöksi ajettiin pyyhinlammen tauko- ja uimapaikalle. Mesta oli paikallisten suosiossa ja aiemmin jo jututettu heppu oli paikalla. Samoin oli se kolmen naisen seurue siirtynyt autolla mestoille. Käytiin uimassa ja mentiin sitten ennen iltapalaa varaamaan paras telttapaikka. Yöpymiskamat valmiiksi ja sitten iltapuuron ja kaakaon keittoon. iltapalan jälkeen näytti siltä, että vesi riittää vielä aamupalaan, mutta sen jälkeen juotavaa ei enää olisi, kuin ehkä pullo ja seuraava vesipiste oli lokaalien mukaan jo aiemmin tarkastetulla bunkkerimuseolla, jonne meidän etenemisvauhdilla menisi tunteja. Otettiin suodattimella vettä lammesta.
Yöleiri
Seuraavana päivänä ensin tiepainotteista reittiä, uimapaikkaa kaipailtiin, mutta kun mutapohja ilman laituria ei kelvannut, jäi uimiset uimatta. Bunkkereita oli ja yksi isompi luola. Osassa oli metri vettä pohjalla, mutta uimahallikaan ei kelvannut. Evästä kului, vettä meni, koska päivä oli kuuma. Nuoremmilla rupesi jo matka painamaan ja siihenhän auttaa ruoka. Keiteltiin soijapestopastat ankealla taukopaikalla moottoritien melualueella. Plussana runsaat vadelmavarannot. Pojat keräsivät mukit täyteen ruokaa odotellessa. Tästä oli bunkkerimuseolle enää n. 3 km polkua. Museolla käytiin ”posliinilla”, täytettiin pullot , syötiin jäätelöt ja täytettiin karkkitaskut. Alkoi viimeinen reipas kymppi kohti sovittua noutopaikkaa eli Harjun Oppimiskeskusta.
Tässä vaiheessa oli pojatkin jo vähän kyllästyneet korsunbongailuun, eikä jaksettu enää poiketa kaikkiin, vaan keskityttiin ajamiseen ja vadelmiin. Löydettiin metrinen teräsputki, jonka sisään meni pihlajanmarja aika napakasti ja otettiin puhallusputkiammuntakisa. Lajeina pituus ja tarkkuus. Satuttiin vielä poikkeamaan yhteen bunkkeriin, joka olikin louhittu syvälle kallioon ja kahteen kerrokseen. Yläkertaan menevät tikkaat oli poistettu, eikä alettu kiipeilemään. Tällä viimeisellä etapilla oli reittijäljessä enemmänkin erikoisuuksia ja viiva meni umpiryteikössä 200 metriä maastoon merkityn polun sivussa sekä viljapellon ja sillattoman joen yli. Ylitettiin keltaisen vihollisen hyökkäystienään suosima Ylä-Pihlajan peltoaukea tietä pitkin ja pellon takana taas polkukin löytyi. Loppumatkasta ihailtiin vielä maisemia vartiovuoren taukopaikalla, joka oli korkealla kalliolla ja sieltä oli hyvät näkymät jo vuosien takaa tutuille Lanun peltoaukeille nyt vaihtoehtoisesti idän suunnasta tähystettynä. Taukopaikan jälkeen jyrkässä laskussa saatiin sitten reissun pakollinen haaveri, kun menin neuvomaan 6v kuskille, että käyttäisi enemmän etujarrua, että vauhti enemmän hidastuisi ja takarengas luistelisi vähemmän. Protestina otti vasurin pois tangolta kokonaan ja oli kohta naamallaan mättäikössä. Ei onneksi pahempaa, kun pikku haava polveen. Putsaus, laastari ja viimeinen reipas kolometri päämäärään 10 min. myöhässä, että olisi keretty kesäkahvilaan munkille. Kyytiä odotellessa arvottiin, kehtaako käydä koristelammessa uimassa, mutta lammen reunan huvimajassa oli sen verran yleisöä, ettei lopulta rohjettu. Syötiin sitten loppuja karkkeja, kunnes kyyti tuli ja päästiin kotimatkalle.
Takasuoralla ennen päätepistettä viriteltiin jo spurttia putkelta.
Pääosin todella positiivinen jälkimaku. Vesihuolto vähän haastavaa, mutta varautumalla pärjättiin. Reittimerkinnät enimmäkseen todella hyviä, mutta silti tuli pari hutia. Osin myös siksi, että sovellettiin kahden eri merkityn reitin välillä. Bikeland sivuston googlemaps jäljessä ja taukopaikkamerkinnöissä pientä epätarkkuutta, mutta ei niin, ettei sillä ja maaston merkeillä pärjäisi. Alusta oli näillä keleillä maastossa kovaa ja kuivaa. Polku kulki pitkin kangasmetsiä ja välillä nousi kalliolle ja pari suotakin ylitettiin. Kaikki niin ajettavassa kunnossa, että jopa meidän ekalle lähtevä kaveri pääsi kuormatulla 20” pyörällään ajamalla kaikki paikat paria rajumpaa nousua lukuun ottamatta. Pienet soratiet kivoja ajaa, isommissa paljon nimismiehenkiharaa ja paikalliset ajo kuin Rovanperä.
Matkanvarren museoista enemmän nähtävää on Miehikkälän salpalinjamuseossa. Myös kahvi- ja jäätelöosasto parempaa. Porukkaa reitillä ei hirveästi ollut, joten rauhassa sai ajella. Taukopaikoilla ja museoissa vain törmättiin muihin, eikä kehenkään muuhun pyörällä kulkevaan.
Toinen, enemmän taajamien kautta kulkeva puoli reitistä jäi nyt näkemättä, kun matkaseura vähän rajoitti kilometrimäärää. Ajettiin yhteensä vain reipas 40 km. Hankitulla kokemuksella uskallan kevyesti suositella. Tuon metsäisemmän puolen perusteella vaikuttaa, että sen ajaisi hyvinkin kokonaan ympäri päivässä jos ei jää tutkimaan paikkoja sen tarkemmin tai vietä liikaa aikaa uimassa.
Ja se täytyy tähän perään vielä lisätä, että minuun rakennusalan ihmisenä, joka ei ollut aiemmin salpalinjaan sen kummemmin tutustunut, teki vaikutuksen noiden rakennelmien määrä ja laatu.
Että välirauhan ja osin jatkosodan aikana, siinä materiaalipulassa ja sen ajan välinein on tehty tuollainen linnoitusketju.
Työn jälki oli siistiä paikallavalutekniikkaa. Valumuotit on olleet siirrettäviä elementtejä ja pallokorsuissa sisäpuolen muottina on toiminut iso kumipallo. 1 muutaman ukon työryhmä on muotittanut raudoittanut ja valanut parhaillaan 3 korsua päivässä ilman pumppuautoja ja surrikoneita. Vähänkin betonihommia tehnyt ymmärtää, että urakalla on painettu ja työ, työvalineet ja työntekijät on olleet loppuun hiottuja ja hyvin johdettuja. Myös työväen asunnot ovat olleet siirrettäviä elementtirakenteisia puutaloja.
Sodanjälkeisessä jälleen- ja uudisrakennuksessa on ihmeen vähän hyödynnetty tuota osaamista ja esim. pientaloja ei tehty elementtinä kun muutamaan paikkaan lähinnä PK-seudulle.
Entisenä kuntotutkijana ja vanhoja taloja kiitettävästi penkoneena vaikutuksen teki myös korsuissa ollut talotekniikka, joka on ollut tuon ajan rakentamiselle supermodernia. >90% :lla rakentajista ei varmasti ole kotonaan ollut noin modernia talotekniikkaa, eli ilmanvaihtoa, vesihanaa ja viemäriä. Lämmityspuoli oli edelleen kamiina ja puuhella.
Ja rakennelmien määrä on tajuton. Pelkästään tuossa alle 100km leveällä suomenlahden ja saimaan välillä on yli 600 betonikorsua, kymmeniä ellei satoja kilometrejä enemmän tai vähemmän nykyään luhistunutta juoksuhautaa ja lähes yhtenäinen käsivinssillä, rautakangilla ja lapioilla pystytetty 4:n kivirivin nauha panssariesteenä. Puhumattaaan Luumäen Kivijärven ja sitä alempien vesistöjen patovirityksestä, jonka avulla olisi saatu tehtyä kohtuullisen laaja tulva estämään vihollisen liikkeet.
Aika vaikuttavaa näin ihan rakentamisen näkökulmasta.
Ruskien ja Yöttömän jälkeen maantiepyöräilijän aika iskea Karhunpolulle ja siitä pieni mainoshenkinen raportti:
