Taalintehdas on kyl kiva. Jos sisämajoitus kiinnostaa niin Strandhotellet on halvahkoa entisaikaan.
1 Like
Siirryin reppu- ja etutarakkaelämästä tähän. Menee varmaan päiväreissut kivasti, mut yöpymiseen sitte satulalaukku vielä tohon till.
2 Likes
Aika hikisenä täs kimitön ässän edes mietin mitähän viiniä sitä nappais superlaavulle.
1 Like
Laitetaan pieni matkarapsaa tännekin.
Tarkoitus oli ajaa ma-pe välillä Rovaniemeltä Lahteen. Mukana oli yöpymistä varten makuupussi ja riippumatto (jota en loppupeleissä käyttänyt, koska sääolot) Reittiä en sen kummemmin kartoittanut kuin, että noin 140km olisi tarkoitus ajaa päivässä ja eväät vähän mistä milloinkin. Muutamia pieniä sattumuksia kävi matkaalla, jotka olisi voinut paremmalla reittisuunnitelulla ennaltaehkäistä, mutta muuten kaiken kaikkiaan reissu meni aika mukavasti ilman ongelmia. Helsingissä kommutoinnin ohella treenasin sen verran että kävin ajamassa pari kertaa Stadista Söderkullaan, mutta enempiä reissuja en kerennyt tekemään perhe-elämän viedessä vapaa-aikaa aika paljon.
Maanantai 149km (20km autolla)
Rovaniemi-Kuivaniemi
Matka lähti kivasti liikkeelle, siirryin ajelemaan hiekkatietä noin 30km Rovaniemen jälkeen. 30mm slickseillä hiekkatie vielä meni ihan ok. Tie muuttui kuitenkin muutaman kilometrin jälkeen soratieksi, tässä vaiheessa olisi varmaan kannattanut kääntyä takaisin, mutta yltiöoptimistisena ihmisenä ajattelin että varmasti asfalttitietä tulee melko pian eteen: ei tullut. Soraa olikin sitten luvassa seuraavat 70km. Noin 60km erämaassa ajamisen jälkeen alkoi eturenkaasta puhjeta kumeja. 3kpl sisäkumeja ja kaikki paikat kävin läpi kunnes viimeinenkin puhkesi. tässä vaiheessa lähimpään kauppaan Simoon oli 20km ja kello alkoi olla kahdeksan kieppeillä. Leikkasin ylimääräisitä sisäkumeista venttiilit irti ja täytin niillä eturenkaan. mukavaahan tällä tavalla ei ollut ajella, vastasi ehä noin 0,5bar paineita, mutta pääsin eteenpäin ilman että vanne olisi ollut suorassa kosketuksessa maahan. Onneksi kaksi marjastajaa sattui tulemaan melko nopeasti vastaan ja nappasivat mut kyytiin ja heittivät Simoon, jotta pääsin ajoissa ruokaostoksille. Tässä vaiheessa oli tarkoitus, että nappaan aamulla bussin Ouluun sisuriostoksille, mutta 15min saapumiseni jälkeen kurvaa kaupan pihaan joku Sinisellä canyonilla, oli matkalla Helsinkiin (olisko ollut Ivalosta) ja heittää mulle ainoan sisurinsa! Simosta ajelin sitten Kuivaniemeen laavulle, jossa oli lämmintä eikä satanut/tuullut.
Tiistai 177km
Kuivaniemi - Leinoslampi
Noin 90km Ouluun sisuriostoksille siitä toiset 90km Leinoslammen Kodalle, tämä päivä meni lähinnä vetäessä, suoria linjoja ja paljon peltoja. Vastatuuli oli aika lailla läsnä koko matkan Oulusta eteenpäin. Sadetta tuli kuuroittain ja kastuin kunnolla noin 40km ennen kotaa, jossa sain kamat kuivumaan tulen ääreen. Yöllä mittarilukema tippui noin 11 °C:n paikkeille ja yö meni noin tunnin välein heräillessä, kun ohuessa kesäpussissa tuli sen verran vilu.
Keskiviikko 150km
Leinoslampi - Pihtiputaa
Kuudelta oli pakko nousta ylös heittää vielä yhdet puut palamaan, että sain pakkaushommien ajaksi lämmikettä ja klo 7 maissa starttasin aamupalapaikkaan, Seuraavaksi yöksi varasin hotellin Pihtiputaalta. Mukavia pikku kyliä ja reittejä. Nivalassa kävin syömässä hyvää Kalasoppaa lounaaksi. Skeittiparkkiakin nousi pystyyn ja koko paikan henki oli muutenkin jotenkin tosi hyvä. polvet alkoi tässä vaiheessa oireilemaan, mutta klosseja siirtämällä sain vaivaa pienennettyä. Kuuden maissa Pihtiputaalle syömään päivällistä ja hotellin saunaan.
Torstai 157km
Pihtiputaa - Jyväskylä
E75 ajaminen alkoi aika nopeasti puuduttamaan, joten koukkasin Konginkankaan kohdilta vasempaan. Selkeästi kannatti koska mukavia mäkiä, kauniita siltoja ja kyliä sattui paljon tälle reitille. Jyväskylään jäin hostelliin yöksi.
Perjantai 120km
Jämsä - Lahti
Netflix kiinnosti enemmän kuin nukkuminen, joten päätin aamulla, että nappaan junan Jämsään, jotta A. matka lyhenee ja B. olen päivällisaikaan perillä Lahdessa. Jämsä-Lahti väli oli mäkisin reitti, mitä koko matkalla ajoin; tasaista tietä ei paljoa löytynyt. Polvet alkoi tässä vaiheessa taas ilmoitella itsestään, joten ajelin kevyillä välityksillä käytännössä koko matkan. Lahteen ennätin juuri sopivasti päivälliselle & saunaan. Yllätyssynttäritkin sain, joka oli oiva lopetus reissulle.
10 Likes
Pari viikkoa sitten koitti aika toteuttaa lasten toivomus teltta ja pyöräretkestä. Kätevintä oli niputtaa ne yhteen. Retken suuntaa tuli mietittyä ja pyörittelin montaa reittivaihtoehtoa, kun sitten tuli vastaan bikeland.fi sivusto ja sieltä löytyi salpalinjan pyöräreitti. Vähän googlettelin, millanen reitti olisi. Kampiapina ja joku muukin varoitteli vesitäydennyspaikkojen vähäisyydestä, mutta muuten vaikutti aika helposti lähestyttävältä jopa tuollaisten 1 ja 2 luokkaa aloittelevien nappuloiden kanssa.
Kun kohde oli päätetty, piti viritellä kamat kuntoon. Pojille ei todellakaan ollut mitään pyörälaukkuja, eikä itselläkään ehkä niin paljon, että koko jengin kamat kulkisi. Pyörän valinta kohdistui maastopyörään ehkä reitin luonteesta ja yhteensopivuussyistä. Täpäriin piti speksata kantovälineet. Vanha itse ommeltu peräporkkana alkoi jo viime kesänä osoittaa antautumisen merkkejä, joten tilasin Velobiasta uuden drybag holsterin satulan alle. Runkolaukkua ei täpäriin oikein mahtunut, joten etulastia piti pähkäillä. Päädyin ostamaan alajalkoihin kiinnitettävän tarakan ja sain siskon mieheltä lainaan etulaukut ja päälle meni yksi kuivapussinyssäkkä sekä teltta. Näihin sai jo kiitettävästi kamaa kyytiin, mutta kolmen hengen varusteet vaativat tilaa ja poikien makuupussit olivat jyhkeät 3-vuodenajan pussit.
Jouduin siis ompeluhommiin. Vanha akkuporan laukku, keskeneräinen runkolaukkuprojekti ja vanha hajonnut peräporkkanaviritys pääsivät kierrätykseen ja parina reissua edeltävänä yönä surruttelin pojille peräporkkanat ja ohjaustankolieriöt. Aamu neljältä lähtöaamuna kamat oli kasassa, koekuormaus tehty. Pojille taakse retkipatjat, lämmikepaidat, uikkarit ja pyyhkeet sekä eteen makuupussi. Kaikki loput kamat minulle. Vielä auto pakaten ja hetkeksi nukkumaan.
alkutekijät
1 valmis lopputuote
Aamulla 9 korvilla lähdettiin liikenteeseen koko perheen voimin. kävin vielä jumbon partioaitasta mennessä hakemassa vedensuodattimen siltä varalta, että vesipisteitä olisi pahasti liian vähän. Syötiin Haminassa. Salpalinjalle suuntaavan reissun teeman mukaan käytiin myös katsomassa linnoitusta, joka oli kesällä 2021 hienompi, kun talvella 05-06.
Alku vähän venähti, kun Haminasta autoiltiin Virolahden bunkkerimuseoon tutustumaan tarkemmin reissun teemaan, eli linnoitteisiin ja esteisiin. Siihen meni yllättävän kauan aikaa ja tehtiin ratkaisu, ettei sinä päivänä edes pyöräiltäisi, vaan käytiin hakemassa evästä ja ajettiin autolla reitin pohjoispäässä olevalle Sihkarinkallion taukopaikalle, mihin yöksi koko porukalla.
bunkkerimuseon överisti tehosteltua mallikorsua ja museovieraita.
Taukopaikka on bikeland.fi -sivuston reittikartassa merkitty väärään niemeen, mutta onneksi opasteet ovat maastossa selkeät ja oikein. Lisäväestä johtuen joutui pystyttämään toiseksi majaksi lasten leikkiteltan, joka oli onneksi mukana. Illalla nakkasi pari ukkoskuuroa, joten maa oli telttoja pystyttäessä märkä. Yö oli kylmänkostea, noin 8 astetta, mikä tuntui pitkien helteiden jälkeen hyytävältä. Ilma oli sen verran kostea, että telttakankaat helmeilivät, vaikkei yöllä satanut. Aamulla sai kamat onneksi kuivumaan taukopaikan näkötorniin. Aamupalan jälkeen käynti huussissa, vesitäydennys porakaivosta, nyssäkät kiinni pyöriin, heipat lopulle perheelle ja poikien kanssa menoksi.
Kunnollinen kuivatusteline
Juhdat valmiina
Eka polkaisut
Reissun teema alkoikin heti, kun vajaan kilometrin ajon jälkeen olimme ensimmäisellä bunkkerilla. Niitä oli siinä kohtaa 3. Lamput käteen ja peremmälle. Tutkiskelun jälkeen pieni kamojen säätö, kun tarakka oli vähän valunut asettuessaan paikoilleen. Sitten reitille. Reitti oli alkuvaiheessa metsäautotietä ja heti kohta oltiinkin jo Salpalinjamuseon tuntumassa, sen ulkoreiteillä. Louhittua juoksuhautaa, bunkkereita, tykkiasemia ja panssariesteiden kivien välissä tajuton määrä vadelmaa. Katseltiin paikkoja ja aikaa kului. Pikkuhiljaa valuttiin museolle. Maksoin museon, kun oltiin jo puolet näyttelystä katsottu. Museolla syötiin myös jädet ja munkkikahvit ja nuorin ajoseurueesta hukkasi ajohanskansa.
Ekoja vetoja ja bunkkeri.
Museon jälkeen valittiin tietä pitkin menevän pyöräreitin sijaan polkua pitkin menevä vaellusreitti. Hetki seurattiin edellä pyrähtelevää palokärkeä harvassa männikössä, kunnes se kyllästyi ja lensi kauemmas. Tässä vaiheessa ajomotivaatio oli vielä korkealla ja koko reitin pahimmat juurakotkin menivät hermoilematta kaikilla. Pari bunkkeria ja joitakin panssariesteitä myöhemmin saavuttiin Jermulan taukopaikalle, missä oli laavu, vuokratupa, huussi, rengaskaivo vedenlaatuvaroituksin (otettiin ja juotiin ilman seuraamuksia) ja uimaranta. Karttaan merkitty toinen taukopaikka osoittautui yksityismökiksi. Vähän mennyt laavun merkki väärään kohtaan. Uitiin ja syötiin. Mestoille tuli myös kolmen naisen seurue, joista yhdellä oli pyöräilylippis, mutta pyöriä heillä ei ollut. 1 Paikallinen heppu kävi myös mestoilla tuli jutulle. Kuulemma salpapolku tästä jatkui panssariesteen kivien välissä pujottelevana polkuna, jota ei mahdu pyörällä oikein ajamaan. Jatkettiin siis tietä kulkevaa pyöräreittiä pitkin. Paikallinen heppu myös kertoi, että ehkä 1/10 bunkkereista on merkitty karttaan ja näytti pari kohtaa, jossa on paljon esiintymiä. Niitten kauttahan sitä sitten piti ajaa. Nokkosia, risuja, vattuja ja karhunkakkoja oli pusikossa, kun puskettiin merkitsemättömälle bunkkerilinjalle.
Asiallista polkua. Reitti oli merkitty sinisillä maalitäplillä tai paaluilla reittitunnuksin.
Korsu.
Yöksi ajettiin pyyhinlammen tauko- ja uimapaikalle. Mesta oli paikallisten suosiossa ja aiemmin jo jututettu heppu oli paikalla. Samoin oli se kolmen naisen seurue siirtynyt autolla mestoille. Käytiin uimassa ja mentiin sitten ennen iltapalaa varaamaan paras telttapaikka. Yöpymiskamat valmiiksi ja sitten iltapuuron ja kaakaon keittoon. iltapalan jälkeen näytti siltä, että vesi riittää vielä aamupalaan, mutta sen jälkeen juotavaa ei enää olisi, kuin ehkä pullo ja seuraava vesipiste oli lokaalien mukaan jo aiemmin tarkastetulla bunkkerimuseolla, jonne meidän etenemisvauhdilla menisi tunteja. Otettiin suodattimella vettä lammesta.
Yöleiri
Seuraavana päivänä ensin tiepainotteista reittiä, uimapaikkaa kaipailtiin, mutta kun mutapohja ilman laituria ei kelvannut, jäi uimiset uimatta. Bunkkereita oli ja yksi isompi luola. Osassa oli metri vettä pohjalla, mutta uimahallikaan ei kelvannut. Evästä kului, vettä meni, koska päivä oli kuuma. Nuoremmilla rupesi jo matka painamaan ja siihenhän auttaa ruoka. Keiteltiin soijapestopastat ankealla taukopaikalla moottoritien melualueella. Plussana runsaat vadelmavarannot. Pojat keräsivät mukit täyteen ruokaa odotellessa. Tästä oli bunkkerimuseolle enää n. 3 km polkua. Museolla käytiin ”posliinilla”, täytettiin pullot , syötiin jäätelöt ja täytettiin karkkitaskut. Alkoi viimeinen reipas kymppi kohti sovittua noutopaikkaa eli Harjun Oppimiskeskusta.
Tässä vaiheessa oli pojatkin jo vähän kyllästyneet korsunbongailuun, eikä jaksettu enää poiketa kaikkiin, vaan keskityttiin ajamiseen ja vadelmiin. Löydettiin metrinen teräsputki, jonka sisään meni pihlajanmarja aika napakasti ja otettiin puhallusputkiammuntakisa. Lajeina pituus ja tarkkuus. Satuttiin vielä poikkeamaan yhteen bunkkeriin, joka olikin louhittu syvälle kallioon ja kahteen kerrokseen. Yläkertaan menevät tikkaat oli poistettu, eikä alettu kiipeilemään. Tällä viimeisellä etapilla oli reittijäljessä enemmänkin erikoisuuksia ja viiva meni umpiryteikössä 200 metriä maastoon merkityn polun sivussa sekä viljapellon ja sillattoman joen yli. Ylitettiin keltaisen vihollisen hyökkäystienään suosima Ylä-Pihlajan peltoaukea tietä pitkin ja pellon takana taas polkukin löytyi. Loppumatkasta ihailtiin vielä maisemia vartiovuoren taukopaikalla, joka oli korkealla kalliolla ja sieltä oli hyvät näkymät jo vuosien takaa tutuille Lanun peltoaukeille nyt vaihtoehtoisesti idän suunnasta tähystettynä. Taukopaikan jälkeen jyrkässä laskussa saatiin sitten reissun pakollinen haaveri, kun menin neuvomaan 6v kuskille, että käyttäisi enemmän etujarrua, että vauhti enemmän hidastuisi ja takarengas luistelisi vähemmän. Protestina otti vasurin pois tangolta kokonaan ja oli kohta naamallaan mättäikössä. Ei onneksi pahempaa, kun pikku haava polveen. Putsaus, laastari ja viimeinen reipas kolometri päämäärään 10 min. myöhässä, että olisi keretty kesäkahvilaan munkille. Kyytiä odotellessa arvottiin, kehtaako käydä koristelammessa uimassa, mutta lammen reunan huvimajassa oli sen verran yleisöä, ettei lopulta rohjettu. Syötiin sitten loppuja karkkeja, kunnes kyyti tuli ja päästiin kotimatkalle.
Tiukemmissa nousuissa joutui välillä jalkautumaan.
Portaat maan uumeniin
Takasuoralla ennen päätepistettä viriteltiin jo spurttia putkelta.
Pääosin todella positiivinen jälkimaku. Vesihuolto vähän haastavaa, mutta varautumalla pärjättiin. Reittimerkinnät enimmäkseen todella hyviä, mutta silti tuli pari hutia. Osin myös siksi, että sovellettiin kahden eri merkityn reitin välillä. Bikeland sivuston googlemaps jäljessä ja taukopaikkamerkinnöissä pientä epätarkkuutta, mutta ei niin, ettei sillä ja maaston merkeillä pärjäisi. Alusta oli näillä keleillä maastossa kovaa ja kuivaa. Polku kulki pitkin kangasmetsiä ja välillä nousi kalliolle ja pari suotakin ylitettiin. Kaikki niin ajettavassa kunnossa, että jopa meidän ekalle lähtevä kaveri pääsi kuormatulla 20” pyörällään ajamalla kaikki paikat paria rajumpaa nousua lukuun ottamatta. Pienet soratiet kivoja ajaa, isommissa paljon nimismiehenkiharaa ja paikalliset ajo kuin Rovanperä.
Matkanvarren museoista enemmän nähtävää on Miehikkälän salpalinjamuseossa. Myös kahvi- ja jäätelöosasto parempaa. Porukkaa reitillä ei hirveästi ollut, joten rauhassa sai ajella. Taukopaikoilla ja museoissa vain törmättiin muihin, eikä kehenkään muuhun pyörällä kulkevaan.
Toinen, enemmän taajamien kautta kulkeva puoli reitistä jäi nyt näkemättä, kun matkaseura vähän rajoitti kilometrimäärää. Ajettiin yhteensä vain reipas 40 km. Hankitulla kokemuksella uskallan kevyesti suositella. Tuon metsäisemmän puolen perusteella vaikuttaa, että sen ajaisi hyvinkin kokonaan ympäri päivässä jos ei jää tutkimaan paikkoja sen tarkemmin tai vietä liikaa aikaa uimassa.
25 Likes
Ja se täytyy tähän perään vielä lisätä, että minuun rakennusalan ihmisenä, joka ei ollut aiemmin salpalinjaan sen kummemmin tutustunut, teki vaikutuksen noiden rakennelmien määrä ja laatu.
Että välirauhan ja osin jatkosodan aikana, siinä materiaalipulassa ja sen ajan välinein on tehty tuollainen linnoitusketju.
Työn jälki oli siistiä paikallavalutekniikkaa. Valumuotit on olleet siirrettäviä elementtejä ja pallokorsuissa sisäpuolen muottina on toiminut iso kumipallo. 1 muutaman ukon työryhmä on muotittanut raudoittanut ja valanut parhaillaan 3 korsua päivässä ilman pumppuautoja ja surrikoneita. Vähänkin betonihommia tehnyt ymmärtää, että urakalla on painettu ja työ, työvalineet ja työntekijät on olleet loppuun hiottuja ja hyvin johdettuja. Myös työväen asunnot ovat olleet siirrettäviä elementtirakenteisia puutaloja.
Sodanjälkeisessä jälleen- ja uudisrakennuksessa on ihmeen vähän hyödynnetty tuota osaamista ja esim. pientaloja ei tehty elementtinä kun muutamaan paikkaan lähinnä PK-seudulle.
Entisenä kuntotutkijana ja vanhoja taloja kiitettävästi penkoneena vaikutuksen teki myös korsuissa ollut talotekniikka, joka on ollut tuon ajan rakentamiselle supermodernia. >90% :lla rakentajista ei varmasti ole kotonaan ollut noin modernia talotekniikkaa, eli ilmanvaihtoa, vesihanaa ja viemäriä. Lämmityspuoli oli edelleen kamiina ja puuhella.
Ja rakennelmien määrä on tajuton. Pelkästään tuossa alle 100km leveällä suomenlahden ja saimaan välillä on yli 600 betonikorsua, kymmeniä ellei satoja kilometrejä enemmän tai vähemmän nykyään luhistunutta juoksuhautaa ja lähes yhtenäinen käsivinssillä, rautakangilla ja lapioilla pystytetty 4:n kivirivin nauha panssariesteenä. Puhumattaaan Luumäen Kivijärven ja sitä alempien vesistöjen patovirityksestä, jonka avulla olisi saatu tehtyä kohtuullisen laaja tulva estämään vihollisen liikkeet.
Aika vaikuttavaa näin ihan rakentamisen näkökulmasta.
9 Likes
Ruskien ja Yöttömän jälkeen maantiepyöräilijän aika iskea Karhunpolulle ja siitä pieni mainoshenkinen raportti:
5 Likes
Mielenkiintoinen rapsa, paljon samoja ajatuksia reitistä kuin itelläkin. Kävin ajamassa ton heinäkuun lopussa noin kahden ja puolen päivän ja kahden yön reissulla. Kalustona oli droppitangollinen gravelkelkka johon olin eteen vaihtanu 27.5" x 2.35" maastorenkaan etupäätä pehmentämään, takana oli 650b x 50mm semisliksi. Ekana päivänä ensiks junalla Uimaharjulle, jossa olin perillä iltapäivällä, sieltä asvaltti- ja hiekkatiesiirtymää reilu 40km polun alkuun. Olin tsekannu ennen lähtöä vaan jalki.fi lyhyen reittiselostuksen polusta ja tiesin et jonkin verran tunkkausta olis luvassa niin reissulle laitoin vaelluskengät ja flätit, varsinkin ku oli pitkospuitakin niin hommasta tulis vähemmän hasardia. Tää oli lopulta tosi hyvä valinta, koska tarpomista oli ihan kelpo lailla. Polun alussa oli tällanen “varoitus” mahdollisesta karhuliikenteestä joten tiesi heti et nyt on kunnon erämaassa 
Alussa tosiaan niinkuin tossa edellä riku totes, niin todella blissiä menoa kirkasvetisen järven hiekkarantaa ja nopeeta neulaspolkua pitkin. Yhdessä kohtaa about 5 km kohdalla oli hieman epäselvää merkkausta polulla, kun risteyksessä oranssit merkit jatkui sekä vasemmalle että oikealle ja koska gpx-reitti oli ilmeisesti joku kerran minuutissa signaalin lähettänyt jälki niin en tienny tarkkaan kumpaan suuntaan tulis lähteä. No oikealle lähdin ensin ja about 100 metrin päässä polku jatkui vähän umpeen kasvaneen metsän halki. Sitä menin vähän matkaa kunnes kelasin et varmaan väärä suunta tuli valittua, vaikka puissa oli toki oranssit merkit edelleen näkyvissä. Tää oli ehkä joku vanha reitti? Joka tapauksessa lähdin takaspäin risteykseen ja sinne toiseen mahdolliseen suuntaan joka oli nyt oikea. Reitti jatkui välillä kuivaa kangasta halkovilla neulaspoluilla, välillä pienten soiden poikki pitkospuita ja välillä noustiin järvien välissä kulkevien harjujen päälle. Tää about 25km oli meno todella njutning ja alkuillasta tulin Pitkäjärven autiotuvalle. Tuolla on kunnon puitteet, yks iso tupa ja yks pienempi tupa sekä rantasauna, aah. Laitoin siinä pastat retkikeittimellä lämpiämään. Yks vaeltajapariskunta oli saunomassa ku tulin mut lähtivät viel illalla eteenpäin, otin löylyt kuunnellen saunan seinämän uumenissa puuhailevan pääskypesueen puuhastelua sekä kävin uimassa ilta-auringossa. Jäin tupaan yöks nukkumaan. Ekan päivän fiilistelykuvia:
Toka päivä lähti hyvin rullaamaan tuvassa vietettyjen makoisten unien jälkeen. Täyttelin juomarakon järvivedellä, vedenpuhdistustabletit sekaan. Reissulla tosiaan käytin tabletteja vaikka tossa aiemmassa kirjoituksessa mainittiin et helteiden takia joku oli ajatellut toisin, toki vähän katoin etten mistään ihan kauan seisseestä vedestä ottanu juomia vaan isommista järvistä ja virtaavista vesistä. Pitkäjärven autiotuvalta reitti jatkuu pian metsäautotienä pienen matkaa ja sitten kulkee hakkuuaukioiden ja kuusimetsän läpi, kunnes tullaan pidemmälle harjupätkälle. Tässä kohtaa oli ehkä parisen kilsaa (maastossa jotenkin hankala arvioida etäisyyksiä) kivikkoista polkua joten retkivarustuksella olevalla gravelpyörällä talutin suosiolla röykkiöisemmät kohdat, ja kohta muodostuikin sellanen hyvä silmämääräinen arviointikyky et mitkä kohdat pystyy ajamaan ja milloin kannattaa taluttaa. Joitain kaatuneita puitakin oli polulla edellisviikon myrskyn jäljiltä. Välillä meno oli erään täysjäykän plussapyörän myyntilausetta lainaten “etujousitus rengaspaineet ja kuskin kädet”, hyvin pääs treenaamaan kyynärnivelen letkeyttä 
. Harjulta laskeuduttua Särkkäjoen tulipaikalle evästauolle, paljon suruvaippoja oli kans hengailemassa auringossa.
Tästä reitti jatkui ensin harjua pitkin hiekkapohjaista maastoa ja hakkuuaukeoiden läpi. Sen jälkeen oli enemmän pitkospuuosuuksia suomaisemissa. Välillä pitkospuut oli vähän kapeempaa, referenssinä kuvassa alla on 46 koon vaelluskenkä. Hyvin nuo pitkospuut ajaa kun pitää vauhdin tarpeeks nopeena ja katseen edessä. Liikkeellelähtö toki kuormatulla pyörällä välillä kapeemmalla pitkoksella pitää ottaa tarkemmin, ehkä trackstanditaidot auttaa vähän tässä :). Tässä kohtaa ajettuna about 45km polun alusta.
Polku jatkuu sit ruunaan retkeilyalueelle, matkalla myös tehdään kosken ylitys riippusillan yli. Tässä on n. 10-15 kilsaa sellasta juurakkoisempaa ja kivikkoisempaa pätkää, vähän on-off ajamista/taluttamista ja pitkospuut on näillä pätkillä parhaat päivänsä nähneet, tosin sinne oli just tuotu paikoin uusia puita vanhojen viereen joten ilmeisesti remppaa oli tuloillaan ainakin retkeilyalueen sisällä. Enimmäkseen edelleen kuitenkin ihan ajettavaa pätkää, toki ei niin nopeeta niinkään. Ruunaalla on tosiaan jotain palveluita mm. mökkimajoitusta ja ravintolaa, itellä oli kaikki tarvittava varustus messissä nii en jääny ihmettelemään sen enempää.
Näiden juurakko-osuuksien ja ruunaan sivistyksen jälkeen polku jatkuu hyväkuntoista doubletrackia harjun laelle. Tässä menee oikealla puolella pitkään soratie jota voi myös halutessaan jatkaa, jatkoin itse polkua pitkin. Harjupätkän jälkeen tulee Piilosen laavu josta polku jatkuu aika pöpelikköä noin kilsan-pari, tässä oli myös harvoja kohtia joissa öttiäiset härnäsi enemmän. Polku on kyllä ihan erotettavissa tässä mut aika umpeen kasvanutta on ja varsinkin pöpelikön jälkeen hakkuuaukealle tullessa polku sulautuu enemmän ympäröivään maastoon ja on heinäkasvuston ym. peitossa. Ton osuuden jälkeen on taas muutama kilsa oikein loistavaa singletrackia läpi harjujen, välissä jyrkempiä kohtia joissa sen verran kivikkoa et menee taluttamiseks. Illaks tulin Vääräkosken laavulle jossa iltapesut järvessä, kokkaukset sammakoiden kuikuillessa laavun nurkkien uumenista ja sit telttaan unille. Vääräkosken laavu, 88 km polun alusta.
Vika ajopäivä lähtee käyntiin hymyissä suin neulaspolkua harjuja pitkin kruisaillen. Näillä pätkillä maasto on enemmän talousmetsää ja polkukin helpompaa ajettavaa kontrastina edellispäivän luonnontilaisemmalle maisemalle ja usein toistuville jalkautumisosuuksille. Aurinko se vaan jatkoi porottamistaan mäntyjen latvojen rakosista ja kohta oltiinkin jo tultu Änäkäisten juoksuhauta- ja korsuskenelle. Sitä ennen oli yks ihan kunnon jyrkkä ja kivikkoinen harjunousu jonka rikukin tossa mainitsi, pyörää piti työntää/raahata aina vaan vähän kerrallaan ja välissä ottaa pari askelta ennen seuraavaa tunkkausta. Tää aamupäivästä saakka sotatantereille jatkunut pätkä ja erityisesti Änäkäisistä eteenpäin aina Aittokoskelle saakka on ehkä pyöräilyn kannalta kaikista eniten psyykkistä kiihottumista aiheuttavaa pätkää. Erityisen mieleenpainuva just toi rikun mainitsema monta kilsaa lähes suorana ja tasaisena neulaspolkuna jatkuva pätkä jota sai tykitellä hymy korvissa, aaaah (“voiko tällaista polkua olla olemassa?!”).
Mainittu hardcore harjunousu:
Oiskohan tätä nautintoa reilu 20-25 kilsaa kunnes tullaan Aittokoskelle (noin 5km sitä ennen on Valamojoen autiotupa), josta 13km loppumatkan osuudesta noin puolet jokea myötäilevää on-off talutettavaa juurakkopolkua luonnontilaisen metsän halki ja vikat muutama kilsa helpompaa polkua ja pääosin metsäautotietä. Ton vikan pätkänkin Aittokoskelta voi kai ajaa sora-/metsäautotietäkin jos haluaa. Ainiin, ja tossa noin 5km ennen loppua on otroskosken autiotupa ja rantasauna, joista aiemmassa tekstissä mainittiinkin. Polun päätyttyä kun tuli takas maantielle niin oli aika jännä fiilis ku yhtäkkiä oli kiinteetä maata renkaiden alla ja ei tarvinnutkaan enää keskittyä hakemaan linjoja juuria ja kiviä väistellen 
. Päivän lopuks sitten kivaa pohjoiskarjalalaista maantietä Teljosta Lieksaan josta illalla junalla himaan.
Suosittelut karhunpolusta lähtee täältäkin, varsinkin jos on yhtään seikkailumieltä nii kannattaa lähtee! Sanoisin et kaiken kaikkiaan 4/5 reitti kuormatulla vuoripyörämäisellä gravelpyörällä, ja päiväreppu selässä ilman majoitusvarusteita autiotuvissa nukkuen jäykkäperällä luulisin olevan varmasti lähellä 5/5. Hieman outoa oli et en nähny tuolla yhtään en siis yhtään nisäkästä muutamaa ihmistä lukuunottamatta, ehkä sit vaparissa oli sen verran metsään kaikuvaa ääntä et elukat osas siirtyä pois hyvissä ajoin, ehkä en vaan huomannu ku keskittyminen oli pitkospuiden ajamisessa tai linjojen hakemisessa kivien ja juurien väleistä . Yhtään mekaanista ei sattunu vaikka varmaan jotain reilu sata kertaa kävi käpy etulokarin ja renkaan välissä mut SKS vei aina voiton ja hyvä niin koska olin unohtanu jakoavaimen mukaan et olis saanu säädettyä jos aisa olis löystyny 
. Laiska kun olin nii en jaksanu poiskaan loksuja ottaa 
. Yllättynyt olin myös ettei kädet ollu yhtään kipeet lopussa vaikka tossa droppitangolla jäykällä keulalla tuleekin iskuja vastaan. Ja tokihan tää on sellanen reitti et säällä on aika iso vaikutus millanen fiilis jää. Nyt ei tainnu sataa ku ehkä vikalla vitosella vähän tihkua.
Edit. näköjään kuvat on nyt upattuna vähän epäkronologisessa järjestyksessä kertomukseen nähden, mut kappaletta kohden ainakin jokainen kollaasi on oikeassa kohtaa!
Edit. 2 ja tohon rikun mainitsemaan ilmiöön liittyen ainoastaan niiden maastopyöränreittien parhaimpien osuuksien valokuvaamisesta, niin onpahan tossa nyt sit kuvitusta niistä vähemmän kivoista osuuksistakin matkan varrelta 
muuten maastopyöräilyyn liittyen resonoi paljon toi rikun kirjoituksen alun pohdinta koskien suurinta osaa metsäpoluista ja niiden huonosta “sopivuudesta” pyöräilyyn kaatuneine puineen, kivikkoineen jne., mut tää oli sanoisinko poikkeuksellisen pitkä lähes yhtämittainen pätkä suurimmaksi osin pyöräiltävää polkua. Toki itä-suomessa tuosta pohjois-karjalan ja kainuun polkuverkostosta sais vieläkin pidemmän pätkän ottamalla mukaan taitajan taival, susitaival, karhunpolku, petranpolku kuhmoon ja siitä UKK-reittiä kohti Hossaa, niin tulee jotain 700km yhteensä (tästä muuten löytyy hyvä reittikuvaus ). Aluksi nyt ainakin suoraa tankoa vaihtaisin sitä reissua varten
12 Likes
Kiitoksia raportista. Olipa hauska tuoreeltaan katsoa noita kuvia ja näköjään useampi kuva samasta paikasta meillä. Näköjään aika hyvin muistin noita vaikeampia kohtia, kun samat nousi sinullakin esiin. Ja tosiaan suruvaippoja oli todella paljon kaikkialla.
Mainittakoon vielä, että Ruunaan alueella oli reitillä uusien pitkospuiden laitto menossa. Tosin pistivät niitä vanhojen päälle, joten jännityskerrointa tulee lisää kun pudotus kasvaa. Yhden leveän lankun mallia tekivät.
Toinen läskipyöräilijöistä oli ajanut myös susitaivalta ja sanoi siellä olevan paljon hakkuuaukeita, joissa taimikko raapii ja sitten polku on paljolti niin umpeen kasvanut, ettei pysty ajamaan kun ei tarpeeksi nopeasti näe missä se menee. Sitten itse katselin sitä pohjoiseen jatkuvaa Karjalan polkua maantie-etapin risteymäkohdasta ja ainakin siinä oli kyllä viitta tallessa, mutta polkua ei silmään osunut. Toivottavasti nyt ainakin tämä Karhunpolku saa ajajia, että se pysyisi kunnolla auki.
Tulipa hyvät fiilikset lueskellessa rapsoja. Ite kävin ajamassa Karhunpolun viime kesänä ja voin suositella. Itellä levisi etukiekko Viharinkosken laavun läheisyydessä, josta sitten autokyydillä kohti Kuhmoa. Reissukaveri ajoi loppuun Teljoon saakka ja hänen kertoman mukaan en menettänyt mitään kun jäi viimeset kilometrit ajamatta. Jos vielä lähden ajamaan, niin skippaan joenvarsitunkkaukset suosiolla.
Liikkujia on reitillä niin vähän ja laavuja ja tupia yllin kyllin, että ensi reissulle en raahas majoitetta mukanani vaan tyydyn pelkkään hyttysverkkoon.
Kylläpä maittaisi taas nuo loputtomat pitkospuut ja harjunpäälliset.
Jotenkin ei nuo autiotuvat kesällä tuntuneet järkeviltä. Pimeätä, likaista ja ovissa rakoja sen verran, että luultavasti hyttysiä on sisälläkin. Nukkuminen mieluummin teltassa kesällä.
Joo, tolla reitillä saa tosiaan kyllä hyvin nollattua pään kaikista babylonin murheista, ei paljoo muita lajitovereita näy Yhtäältä kiva juttu et saa olla omassa rauhassa tuolla luonnon keskellä, mut toisaalta taas kuten riku mainitsi niin luonto ottaa toki omansa poluilla jos ne ei oo käytössä. Ilomantsi ja Kuhmo vissiin lopettanut ainakin joidenkin omien vaellusreittiensä ylläpidon, mikä ihan ymmärrettävää jos kävijöitä ei oo. Varmasti julkisten liikenneyhteyksien puute rajoittaa vaikka tokihan tonne pyörällä ajaa parissa-kolmessa tunnissa junayhteyksien varrelta, tietty vaeltamaan lähtiessä sit pitäis sumplia tarkemmin tai liftata tms. mikä varmaan nostaa kynnystä monilla. Mut hyvä ku ainakin paikoin ylläpidetään reittiä päivittämällä pitkoksia. Kivoja on ne laavuilla ja tuvissa olevat “sopu sijaa antaa” -plakaatit ameriikan ja saksan kielille käännettynä :).
Pitkäjärven autiotuvalla ekan yön viettäen ei ollu hyttysiä sisällä, mut otroskosken autiotuvan vieraskirjassa oli maininta et tuvan sisään olis puskenu hyttysiä jostain raoista. Tuvan pimeys on itselle ainakin kesäöinä vaan plussaa, todella makeet unet pitkälle aamuun ku toisena yönä teltassa sitä heräili jo aamuyöstä kirkkauteen. Eihän noi autiotuvat toki mitään hotelleja oo ja varmasti näkyy vuosikymmenten jäljet siellä, mut ainakin omasta näkövinkkelistä se luo sinne myös hyvää tunnelmaa ja on se varmasti ihan kiva jonain sadepäivänä olla katto pään päällä ja päästä kuivaamaan kamppeita. Ei oo tää kesä kuivine helteineen ollu mitenkään tyypillinen suomalainen kesäsää, tavallisemmilla vaihtelevilla kesäkeleillä varmasti osaa arvostaa sisämajoitteita. Olin aika vähillä esitiedoilla lähteny tonne liikkeelle tajuamatta hyödyntää tota reitin laavu-, ja tupatarjontaa ja jos nyt ajaisin uudestaan niin ainakin majoituskamppeet ja vähän metsäpalovaaratilanteesta riippuen retkikeittiökin lähtis kyllä pois, kivempi tota on mahdollisimman keveällä varustuksella ajaa.
Harmi juttu et kävi toi tollanen mekaaninen kiekon leviämisen myötä reissun loppuvaiheilla, toisaalta ehkä hyvä niin ku et jos olis jossain alkuvaiheilla jo sattunu, koska niinku mainittu niin tosiaan se polun pohjoispäässä oleva jokivarsipätkä ei nyt mitenkään erityisen mieleenpainuva ollu.
Kyllähän tosta sen verran hyvät vibat jäi että pitää palata ajamaan joku pidempi versio myöhemmin!
2 Likes
Kuhmo ei enää ylläpidä ainakaan UKK -reittiä, johon käsittääkseni Karhunpolkukin kuuluu. Kiekon hajoaminen oli onni sikäli koskapa seuraavalla lenkillä murtui takaa oikeanpuolinen drop out ja teki rumaa jälkeä.
SuicideHub vissiin lähdössä reissuum: Rigs of the 2021 Silk Road Mountain Race - BIKEPACKING.com
Skrollailee vähän alespäin siittä ni
Siellä se on jo pitkään ollu reissun päällä. Insta kranssissa hyvää sisältöä
olin jo kehasemassa et he-mulilla ukkelein rigi kaikist mut sit näin tän ritchey ultran
3 Likes
Tää kyseinen rigi tais saada kans kyläsepän puikosta vahvistusta tien päällä
2 Likes
yks hauska 30v spessu kans mukana. propsit kyllä kaikille vanhalla kalustolla ajaville (ja ylipäätään kaikille ajaville). mutta tuohan se tohon lisää mielenkiintoa että osalla jengistä on tollasta kalustoa. 3x6 uniglide on kyllä aika statement valinta näin vuonna 2021 
7 Likes