Elikkäs. Duunipaikan pihalla on iso katoksellinen pyöräteline missä säilytän pyörääni työpäivän ajan. No eilen työpäivän aikana jotkut helvetin uuvatti tyä_ukot käyneet siirtämässä sitä 10 metriä uuteen paikkaan siten, että fillarit olleet kiinni siinä. Tästä johtuen ainakin omassa Konassa maalipinta ottanut aika huolellista osumaa. Hankalaksi homman tekee se että osumat juuri takahaarukassa olevan Konan logon päällä. Jotenkin en jaksa uskoa että löytyy maalaria joka sen maalaisi vastaavaksi kun se vielä eilen oli. Eikä mielestäni ole riittävää että se vaan vetästäisiin samalla keltaisen sävyllä päälle. Mikäs on jengin mielipide? Mun mielestä olisi ihan kohtuullista hakea uus pyörä ukkojen piikkiin, kun kyseessä kuitenkin 3kk sitten ostettu 1200 euron pyörä? Ukot tehkööt tuolla sitten mitä lystäävät.
Ihmisten typeryys ei kyllä ikinä lakkaa yllättämästä.
Kirveltäähän se. Funktionaalisuus ei kuitenkaan kadonnut, ja kerta kyseessä chainstay joka muutenkin saa liejua ja skeidaa ketjusta niin lätkäsisin tarran päälle ja ajasin auringonlaskuun.
Ehkä sun mielestä joo, epäilen että onko työ ukkojen, tai niiden vakuutusyhtiön mielestä. Ala rähisemään vaan, mutta orientoidu että saat varsin laimeat kipurahat. Ja tosiaan, chainstaynhän saa kyllä tuon näköiseksi tiputtamalla ketjun kertaalleen rattaalta vähän vauhdikkaammin…
Paska homma ja kyllä aivan varmasti yrittäisin itsekin jonkinmoista korvausta saada - mutta kokonaan uusi pyörä… se ei kyllä enää kuulosta ihan kohtuulliselta jos tuo chainstayn maalivaurio ainoa damage.
Vastaavat jäljet saattaa huonolla tuurilla jäädä jos ketjut tippuu ikävästi ja jumittaa putken ja rattaan väliin. Ei tietenkään sama kun jonkun toisen aiheuttama vahinko, mutta kontekstia… Uutta autoakaan ei saisi naarmuuntuneen tilalle jos joku kolhii parkkipaikalla.
Vitutus myös tasaantuu kun aika kuluu ja silmä tottuu (kokemusta on), ekat naarmut kyrsii aina… käyttöesineitä
EDIT: Heh, Odie ehtikin jo tiivistää juuri samat ajatukset
Topin otsikosta odotin jotain piestyä ja kannutettua maalipintaa.
Mut kuvassa nään harmittomia naarmuja.
Nää on polkupyöriä ei taikamiekkoja. Polkupyöriin tulee käytössä naarmuja jos niitä käyttää.
Neopreeninen chainstayn suoja päälle ja kovaa ajoa. Naarmut jää piiloon, ja samalla suojaa tulevilta naarmuilta.
Itse en jaksaisi välittää asiasta. Naarmuja ja luonnetta tulee ajan myötä muualtakin. Eikä tollanen valmiskona kuitenkaan mikään NJS-artefakti tai josbansen Rossin ole.
Ymmärrän että on ikävää että toisten tekemisestä se naarmu on syntyn mut käytettävyyttä toi ei nyt muuttan polkupyörästä yhtään?
Oliko telineen siirrosta jotain infoa jossain?
Paska juttu. Kovin kummoisia korvauksia tuskin tulet saamaan, eli jos lähdet viemään asiaa eteenpäin, niin lopputulos luultavasti vituttaa.
Mutta kyllähän tuosta enivei pitäis jotain noottia jaksaa laittaa eteenpäin.
no siis jos turiali olis naarmuttanu niiden tyäukkojen autoja niin kaverihan ois hakattu kertaalleen paikan päällä ja toisen kerran putkassa ja velkavankeus odottais, mutta kun kyseessä on VAAN fillari ja KANTSIS AJAA HALVEMMALLA PYÖRÄLLÄ niin näin vaan mennään, saatana.