Longboard?

en hiffaa mitä kuvassa tapahtuu? jotain savista ojaa pitkäin painellaan vai onko tossa joku betoni tmv?

Siinä on oja, jonka pohjaan on vedetty asfaltti. En tiä miksi. Kai vähentämään valumavesien vaikutusta tuohon tiehen. Kun tuo spotti löydettiin, niin siinä oli semmonen viis senttiä kaikenlaista kuraa pohjalla ja se siivottiin vetämällä kaksi säiliöautollista vettä paineella ojaan. Nythän se on täytetty piripintaan ja maisemoitu nurmikolla.

Nuo sessarit päättyi siihen, kun paikallinen Raili ajoi mersunsa Lahnuksen Shellin pihaan ja soitti skoudet mestoille. Koska ojassa ei saa leikkiä. Kytät oli konsultoineet päivystävää juristia keksiäkseen syyn häätää meidät, mutta ei niillä sellasta oikeen ollu, joten sanoivat vaan että olis hyvä, jos ette pelottelis paikallisia. Ei sillä, meillä oli skabat pulkassa siinä vaiheessa ja lähettiin Odilammelle grillaamaan.

1 Like

Tämä harrastushan lähti hyvin liikkeelle: Terveisiä Töölön sairaalasta, jossa odottelen tankoja ja ruuveja jalkaani.

1 Like

Ai hitto, paranemisia. Mitä tapahtui?

Kiitos! Horjahdin tai pistin liikaa painoa jarruttavalle jalalle ja kuului NAPS. Vauhtia ei ollut kamalasti, joten muistan tuijottaneeni jonkun sekunnin murto-osan epäuskoisena juuri ennen lopullista maakosketusta miten nilkka pyörii ropellina.

1 Like

Tässä oli kyllä hyvä draaman kaari. Kiitos YV 2021.
RIP SOS Karlssonin nilkka.

Jatkot sitte tuola polviskootterilangassa.

1 Like

Joo, lyhyestä virsi kaunis!

Mistäs noita skoottereita, näyttää potentiaaliselta tykiting-vehkeeltä.

3 Likes

Jarruton fixipolviskootteri U/M?

1 Like

Tai sit vaan pötköttelet menemään :sunglasses:

Voimia ja paranemisia.

eBay “knee scooter”. ota kuitenki toi maastoversio ettei vaan satu mitään.

1 Like

Etin honkkarileffoja kaapin perältä ja niiden vierestä löyty tällainen DVD, jonka olemassaolon olin kokonaan unohtanut

en jaksa avata viteota juukubessa vaikka tieto olisi descriptionissa, mikäs vuosi kyseessä? 1998-2002? Laatu yllättävän hyvä nimittäin ja vaatteetkaan ei oo ihan mega jäiset ysäri zeitgeist windows95 man hommat kuitenkaan :thinking:

2003

suoraan sanottuna nyt vituttaa etten arvannut oikein

No siis eihän skeitatessa laiteta viimeisimpiä kuteita päälle, et todennäköisesti tossa oli vuonna 1998 ostetut housut jalassa.

1 Like

hyvän mielen video joka tapauksessa :salut:

Ukko! :muscle:t4::heart::fist:t4:

Tää on about niin meikä, mutta oli kyllä aikanaan Jyväshyvässä mainiot alamäet ja slaidit luisti, joten mikä ettei, kun oli hauskaa ajanvietettä ja uuden oppimista. Edelleen on varaston perällä silloiset laudat kasattaviksi josko vielä taipuisi.

1 Like

Kiitokset tsempeistä kaikille! Tosiaan tää oli nopea harrastus, koska puolison mielestä renkailla varustetun laudan päälle ei ole enää asiaa. Onneksi jarruttomalla fiksillä ajosta ei ole ollut puhetta. Tässä kerkeää nimittäin hyvin speksailemaan varaston perällä olevia runkoja aikansa kuluksi.

Pitää hieman muistella muille esimerkkinä, ei ehkä varoittavana sellaisena kuitenkaan, miten draaman kaari pidetään tiiviinä. Kuten kirjoittelin, lumilautailun aloittaminen ja loppuun ajetut komponentit voivat johtaa erilaisiin vapaa-ajan ongelmiin kytkeytyviin uusiin aloituksiin. Hommahan eteni innolla, mutta tietyllä varovaisuudella. Hyvinhän se lähti käyntiin ja Messukeskuksen takana sijaitsevalla parkkipaikalla jostain ihme routavaurionyppylästä laskemalla sai kokea monesti onnistumisen fiiliksiä. Toki tietytllä tapaa asiaan kuului sarkastista uhoa ja läpändeerosta keski-iän kriisistä jne. Kuten voi nähdä tästä FB: n puolella heitetystä kommenttiraidasta:

No, eipä siinä. Innostus vaan kasvoi ja tuolla sitä tuli oltua lähes joka ilta. Ja päivisin sitten harrastettiin youtuben kautta asiaa. Tässä taitaa olla päivä tai pari vielä täystuhoon:

Ja niinpä tossa muutama viikko sitten olin nimimerkki Pahuksen kanssa hengailemassa ja laudalla heilumisen lisäksi otin hotsex kuvia sen Rollerista, mutta jääkööt nyt arkistoon. Jossain kohtaa oltiin liikkumassa Messukeskuksen ympäristössä ja sain päähäni hypätä hyvin loivassa mäessä laudan päälle. Ja kun hetken etenee, niin pitää tietysti pysähtyä. Jalka maahan ja NAPS. Semmoset jännät havainnot, että ensinnäkin siitä hetkestä kun huomaa jalan antavan periksi ihan väärästä kohtaa siihen, että läsähtää selälleen maahan kerkeää jo näkemään, ei elämäänsä, mutta vituiksi menevät työprojektit ja ennen kaikkea vituiksi menevän kesäloman. Vittu, että vitutti. Toisekseen, tommosesta jalkaterästä, joka pyörii ropellina nilkan kohdalta kuuluu just semmonen ihme lätisevä ääni kuin leffoissa kun liha lentää silppuriin. En ollut tätäkään koskaan miettinyt, joten selkeästi empiirinen testi oli tarpeen asian selvittämiseksi.

Tuon jälkeen on sitten pumppailtu fentanyyliä mieheen ja kiidätetty Töölöön. Täytyy sanoa, että luiden asettelu parempaan asentoon manuaalisesti oli yksi psykedeelisimiä kokemuksia mitä on tullut vastaan, että kiitos HUS, mainiot setit! Ja yleisestikin pitää sanoa, että en etsimälläkään löydä mitään huomauttamista sairaalakokemuksesta. Ensiluokkaista palvelua. Toki leikkausta piti odottaa neljättä päivää, koska koulujen päättyminen oli ruuhkauttanut salit, mutta sekin meni suht sujuvasti loppujen lopuksi.

Tälläinen lopputulos eli titaaninen ydinnaula ja jokunen ruuvi:

Yht. 3 kk on ennuste toipumisesta ennalleen. Vähänkö ajan muuten sit vitun täysii fiksillä!

P.S. En kyllä luovu tosta laudasta

6 Likes

huhhuh :cold_sweat: ei muuta ku paranemisia ja kyllähän kesä on myös hyvää aikaa pelata vaikka Noitaa