Liha on altis mutta henki on heikko - pyöräilyn psykologiaa

(Heti alkuun: en yhtään tiennyt että millä hakusanoilla tätä lähtisi hakemaan, pahoittelut jos on jo puolenkymmentä loistokasta ketjua aiheesta!)

No siis, asiaan - tuleeko teille pitemmillä lenkeillä niitä tilanteita että kroppa jaksaisi vielä tykitellä mutta mieli alkaa ehdotella lopettamista? Siis tyyliin ”miksi mä teen tätä”, ”kotona ois kivempaa”, ”turhaa hommaa” jne ajatukset?

Mulla nimittäin aina kun oon päättänyt että ajan itekseni vähän pitemmälle (ja mun ”pitkä lenkki” nyt ei oo pitkä kuin mun mittapuulla, mutta tunneista puhutaan kuitenkin) niin joskus tunnin kohdalla menee saatana korvasta sisään ja alkaa ehdotella kotiin kääntymistä. Ja oon aika huono sitä vastustamaan, mistä seuraa että ei tuu ajettua niitä suunniteltuja lenkkejä vaan lyhyempiä versioita.

Onko teillä hyväksi (tai huonoksi) havaittuja keinoja tähän pyöräilyn psykologiseen puoleen?

Aja jonneki, missä et oo ennen käyny. Kyllä uteliaisuus aina kotiolot voittaa.

8 Likes

Täältä löytyy mm. tällaiset topikit, en tiedä löytyykö niistä valmiita vastauksia mut sopis varmaan niihinkin tämä keskustelu.

harder better faster stronger eli pyöräilyn treenaustopsu

Temppelinsä ja siinä majailevan sielunsa kuositus

1 Like

Mielen luovuttamisen ekoja merkkejä on fiilis, että keho ei kestä. Kun oikeasti kestää. Nämä kaksi asiaa ovat läheisemmin toisiinsa yhteydessä puolin ja toisin, kuin kaiken kahteen jaottelevat haluaisivat myöntää.

Selvästi tylsät fiilikset jo alkumatkasta hälvenevät itekseen, kun antaa niiden tulla, ei ota asiasta paineita, ja ohjailee sitten ajatuksia muualle vaikkapa pyörityksen ja hengityksen rytmittämisellä jollain hauskalla tavalla. Usein myös päässä soiva biisi syrjäyttää muut ajatukset.

Huonoksi havaittuja keinoja on soimata itteään tyhmistä ajatuksista ja koettaa päästä niistä väkisin eroon. Myös takaisin kääntyminen on kokeiltu, eikä se helpota yhtään.

6 Likes

khyl

Tää on kyllä hyvä neuvo. Menee pitkätkin lenkit mukavasti uusissa maisemissa.

Ota joku ajokaveri mukaan. Aika harvoin mä satkuja ajelen yksin.

1 Like

Mulla tulee kyl velolla usein vähä samankaltanen fiilis. Et hitto viel 4 kierrosta ja et hitto eihä täs oo mitää järkee ja et hitto ku velodromin pitäs olla smooth mut tää tuntuu nii töyssyselt tää meno xD pitäs vaa ajatella et sit ku on ohi nii lihakset on mukavan lämpiminä

1 Like

Alussa ne oli sadan kilometrin kohdalla, mutta siirtyivät kauemmas, kun ruumis ja mieli kehittyi. Nykyään osaan välttää niitä suunnittelemalla ajamisen paremmin. Roskakilometrit matkan alussa voin skipata lähijunalla. Tylsät maantiet vaihdan hiekkaan. Erosin fitness-kultista ja ajan vain huvikseni.

Ongelma ei ole kuskin päässä, vaan siinä että maantiepyöräily sellaisena, kuin se yleensä tunnetaan, on ihan saatanan tylsää.

6 Likes

Mulla tulee joskus mieleen et himaan, sitten heti perään että mitä mä muka siellä tekisin, tien päällä on paljon parempaa. Uusien paikkojen näkeminen homman suola, tutuilla pätkillä voi sitten vaikka yrittää mennä kovempaa tai matalemilla sykkeillä tjsp. kun edellisellä kerralla.

1 Like

Ihan terve reaktiohan se on ihmisen päältä, alkaa kyseenalaistamaan suorittamista suorittamisen vuoksi.

7 Likes

Osallistu Kilometrikisa -kilpailuun, jossa pääset “leikkimielisesti” kilpailemaan kollegoiden kanssa siitä, kuka polkee kilpailun tapahtuma-ajankohdan puitteissa eniten kilometrejä. :smiley: Tässä toki oletetaan, että 1) olet työsuhtessa ja 2) työnantajallasi on olemassa oleva joukkue kyseisessä kisassa.

… tämä tosin taitaa olla sitä suorittamista suorittamisen vuoksi, mitä ylemmässä viestissä paheksutaan. Itse olen kuitenkin kuntoni puolesta niin huono, etten pärjää nopeudessa, niin yritän sitten pärjätä etäisyydessä, minkä vuoksi tämän “kilpailun” formaatti sopii minulle.

1 Like

Ei kilometrikisaan duunei tartte. Siellä on esim. Elokapina-tiimi.

3 Likes

Musiikki joskus auttaa. Usein lähden lenkille ilman kuulokkeita mutta esim. Kotiinpäin kääntyessä jos alkaa painamaan, niin hyvän musiikin voimalla jaksaa paremmin.

Se kanssa auttaa jos miettii että jos nyt en polje kotiin, niin ainut toinen vaihtoehto on kävellä. Pakko motivoi :grin:

1 Like

Kilometrikisa kyllä omasta mielestä ihan hauska. Toki se vaatii “samanhenkisiä” ihmisiä, että voi perustaa tiimin ja sellainen tervehenkinen kilpailuasetelma syntyy. Itse kahdessa joukkueessa ajamassa. Siellä on myös sellainen suunsoittoon oiva kommenttikenttä missä voi kannustaa joukkuetovereitaan.

edit: Ja mitä suorittamiseen tulee, niin uskon vahvasti että ulkoapäin tuleva motivaatio muuntautuu sisäiseksi tällaisessa hommassa eikä se sitten niin suorittamiselta tunnukaan.

1 Like

Ensinnäkin: tämä on minusta hyvä lanka, joka aiheensa puolesta sopisi ketjuihin, jotka @kaukomieli linkkasi, mutta ainakin minusta ansaitsee oman aiheensa.

Jännittävää kyllä juuri tällaisia tilanteita ei ole tullut, vaikka olen konditionaalien ja vaiheilun mestari. Sen sijaan, kun oli aika ylikuormittunut mieli, muistan, että jatkuvasti jotain asiaa tehdessä pohdin, että voisin ja pitäisi (ne vitun konditionaalit) tehdä jotain muuta. Eli jos vaikka lähdin fillaroimaan, oli fiilis, että miksi en ole tekemässä jotain hyödyllistä, jos olin tekemessä jotain “hyödyllistä”, olin, että miksen ole ulkona, kun on kiva ilma jne. jne. Tähän liittyi myös voimakkaasti se, että päätösten tekeminen oli ihan saatanan vaikeaa: asioihin oli todella vaikea tarttua, koska en tiennyt mitä “pitäisi” tai “huvittaisi” tehdä jne. Lopulta, kun huomasin, että jatkuvasti on paska olo tekipä miten vain ja kun olin kerran viettänyt 10 minuuttia kaupan mehuhyllyllä pohtimassa haluanko omena- vai appelsiinimehua ja onko minulla oikeutta ostaa mehua lainkaan, tajusin, että tämä lienee masennusta. Ja niinhän se olikin.

Enkä nyt missään nimessä halua sanoa, että se, että pidemmällä lenkillä tulee fiilis, että lähdenpä takaisin himaan, on merkki masennuksesta, vaan lanka innoitti kertomaan omista kokemuksistani.

Itseä on auttanut näissä hommissa se, että on vakuutellut itselleen, että kyllä, kun tekee yhdellä hetkellä asiaa X, se sulkee määritelmällisesti pois loputtoman määrän muita vaihtoehtoja, mutta vielä ikävämpi olo lopulta tulee siitä, että jää vatvomaan loputtomien vaihtoehtojen välille. Ja koittaa tunnistaa noita paskoja fiiliksiä, kuten @Lumikko sanoi. Ja ennen kaikkea olla just soimaamatta itseään tyhmistä ajatuksista, paskoista fiiliksistä tai vaikka siitä, että kääntyy himaan ja menee tekemään jotain muuta.

8 Likes

Mä lähtisin kanssa purkamaan tätä @Lumikko ehdottomalla tavalla, jos ongelma nimenomaan on, että tienpäällä, suunnitellulla reitillä iskee ikävystyminen.

Itse olen havainnut hyviksi seuraavanlaisia asioita.

Keskittyn hengittämiseen ja rytmitän sitä. Eli ihan yksinkertaisesti vaan keskittyä siihen, että hengittää nenän kautta sisään ja suun kautta ulos.

Hengityksen laskeminen voi auttaa kans. Esim. laskea sisään ja uloshengitystä aloittaen nollasta ja yrittäen vaikka viiteentoista ja takaisin. Jos menee sekaisin tai ajatukset alkaa harhailla, aloittaa alusta. Laskemista voi tehdä joko ajaessa tai pitää pienen tauon samalla.

Ajaessa voi laskea pyörityksiä esim. kymmenen sekuntia kerrallaan ja aloittaa alusta.

Jos ikävät ajatukset puskee päälle yrittää vaan tiedostaa ne ja antaa niiden mennä, eikä ala soimata itseään.

Jotkut asiat toimii yhdellä ja toiset toisilla.

2 Likes

Kiitos täsmennyksestä! Onhan siellä tosiaan mm. Team Rynkebyt ynnä muut kaiken kokoiset poppoot kisailemassa, eli en nyt ihan ymmärrä, mistä tämä oma aivopieruni työpaikkaan liittyen tuli. Pistetään aamun piikkiin.

Ilmeisesti minunkin pitäisi vaihtaa työpaikan tiimistä johonkin toiseen / lisätä toinen tiimi ensimmäisen rinnalle, koska noissa työpaikan tiimeissä tavataan olla niin kalkkiksia, ettei kukaan uskalla kirjoittaa siihen kommenttikenttään mitään. :slight_smile:

1 Like

Kiitos vinkeistä, neuvoista ja kokemuksista!

Kilometrikisassa oon jo, työmatkasta tulee se ±30km päivässä niin se saldo kertyy kyllä hyvää vauhtia ^^

Uudet maisemat on kyllä bäst, ja toi että menee junalla uuteen paikkaan ja vetelee siellä menee heti kokeiluun!

Kai tässä on mulla jäämiä myös muinaisesta työuupumusjaksosta - silloin piti opetella ettei vain pysty enää viemään itseä yli minkään henkisten rajojen, kun oli tullut venytettyä jaksamista aika monta vuotta. Eli nyt pitäisi osata kertoa itselle että fillaroidessa niin saa tehdä, mutta muuten elämässä ei. Onpahan mietiskeltävää!

Ja masennushan mulla on kroonisena kohta jo kolmatta vuosikymmentä, siihen tää fillarointi on nyt vuoden verran tuonut aivan käsittämätöntä helpotusta kun siinä voi vain olla ja eksistoida :heart: joku tekee mindfulnessia tai meditoi tai rukoilee, mä vaan poljen.

8 Likes

masennuksen kans kun joudun taisteleen niin oon huomannu, että välillä ajoi vain pakolliset asiat eli käytännössä töihin sillon kun niitä vuoroja oli. tosin kun on paha kausi meneillään niin kaikki toiminnot elämässä on helkkarin vaikeita ja vuorot teki pois vaan kun oli luvannu mennä. mut sellasta on masennus.

sit jos ei oo niin paha kausi meneillään niin noi sun kuvaamat “ihan turhaa” jne. mielen harhat mun tapauksessa estää ennemminkin kotoa poistumisen. tuntuu siltä, että kynnys on kirjaimellisesti liian korkee eikä voi vaan lähtee kotoo, mutta kun sit käy mielessään kannustavaan sävyyn keskustelua kuten “kannattais sun lähtee niin saisit vähän raikasta ilmaa ja tulis tehtyä jotain” tai “säähän tykkäät ajella fiksillä nii mee kokeileen, ei oo pakko ajaa pitkään et voit ihan kääntyy kyl takas himaan koska vaan” ja välillä tollanen toimii ja lähenkin ja aina oon palannu vähän paremmalla mielellä.

yleisesti ottaen mää en sit mietikkään lenkkejä lenkkeinä ku tulee toi joidenki mainitsema suorittamisen fiilis ja mää en oo sisimmissäni suorittaja ollenkaan. nii lähen sit vaan ajeleen. ehkä pysähdyn ostaan herkun matkalla tai emmä tiä. mulle rutiini lisää turvallisuuden ja kontrollin tunnetta elämässä niin ajan aika usein samoja reittejä niihin kyllästymättä. ne rauhoittaa ellei niihin tapahdu muutoksia kuten tietyömaat tai muut muuttujat, mutta oon niistä onneks aina selvinny!

5 Likes

Itselläni ei ollut krooninen ja varmasti moneen muuhun verrattuna iisimpi taudinkuva, joten en mitenkään esimerkkinä tätä tarjoa, mutta pyöräily oli, ja on, mun henkireikäni. Silloinkin kun meni kaikista paskimmin, niin aina kuitenkin jeesasi ja pyöräily oli ainoita asioita, jossa upposi tekemiseen ilman, että koko ajan tarkkaili ja kyttäsi itseään.

KIITOS PYÖRÄILY ja sillai…

2 Likes