KYMPPIKERHO

En löytänyt tällaista olevan joten tökätään alulle tänne AMA-lankojen sekaan.

Ajatus siis nakella tähän niitä oman tallin pyöriä joille kertynyt omassa ajossa sen vähintään sen 10K täyteen. Eli onko ne nyt sitten näitä “AJOPYÖRIÄ”?

Mielellään kuva suhteellisen untuvikosta pelistä eli hetkestä kun sen käsiisi sait ja sitten jostain hetkestä tuon 10K jälkeen. Voi halutessaan laittaa vaikka kolmekin kuvaa jos tuntuu siltä. Tekstiä voi liittää mukaan halutessaan, mutta ainakin päivämäärät kuviin liittyen olisi mukavaa olla.

Aloitan itse:
Maaliskuussa 2011 jännitti vähän, että miltähän tämä mahtaa tuntua:
photo IMG_2820.jpg

Huhtikuussa 2013 isäntä ja koira muistuttivat jo toisiaan:
jukka

Nykyisin alkuperäisen kokoonpanon osista on jäljellä vain satula (SDG Fly). Näissä kuvissa vielä samoina osina ohjainlaakeri(nykyisin Kingin terästä) ja satulatolppa joka päätyi sulatukseen.

hämäävä otsikko

Mä oon kyllä nyt että 2x10, löytyy myös 2x11

Toi Gitanen paita on kyl helvetin siisti.

Oisko tässä maaliskuu 2010, just miglokselta saatuna aikas mintti kultanen runko

4 ja puol vuotta ja monta tienmutkaa myöhemmmin, lokakuu 2014.

kilsoista en ny osaa sanoa mut koht vois olla parikyt täynnä

Piti oikeen katsoa kuitista, Paddy on kannettu ulos liikkeestä 27.7.2009. En tiedä koska ensimmäinen kuva on otettu mutta aika alkuperäinen kuosi näyttäis olevan tossa.

Osat ovat vaihtuneet pikkuhiljalleen, tässä oli joku KOVA FGFS-setuppi

Jotakuinkin tähän kuntoon on päätynyt, tässä just pestynä.

Näitä eri vaiheita on ollut noin miljoona, vois jonkun koonti-AMAn tehdä. Mistä tahansa pyörästä voisin luopua mutta en kyllä tästä. Paras.

Kesän lopulla 2012 tuli haettua Sebu muistaakseni varsin tuoreesta Pelagon Kalevankadun liikkeestä. Pabsi diilas.

Välillä on talvi.

http://scontent-b.cdninstagram.com/hphotos-xfp1/t51.2885-15/1515649_448201615281179_2138687539_n.jpg

Nykyinen tilanne. Ensimmäisestä kokoonpanosta jäljellä satulatolppa. Kilsoja kertynyt riittävästi.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/18984293/DSCF3067.jpg

Ja loistava idea topsulle Jukka! Taas kerran yksi hyvänmielen topsu.

2009 syksyllä haettu Jyväskylästä, siitä valitettavasti ei kuvaa. Vaihteellisena maantiepyöränä.

Ratapyöräpäissäni sitten ChopperOlli vaihtoi dropit (oli myös muotia silloin) ja Jussilta ratakeula. Kolme vuotta sitten.

Talvispeksit. 2012 kevät.

Viime syksy. Tässä vaiheessa oli jo jäänyt vähemmälle ajolle. Kilsoja tulee toivottavasti vielä vaikkei omistuksessani olekaan.

edit. Monet kuvat otettu jonkun kokeilun tms yhteydessä, uutta ohjaamoa, satulaa, tms. En ihan kaikkia setupeja siis allekirjoita tuollaisenaan… Hehe.

viltusu, sun sebu on kyllä aikalailla bäst.

Sampsin paddywagon on kyl huikee. Katoin aluks et hetkonen Joonan gangsta :smiley:

1.4.2009

3.9.2009

20.11.2009

Tuossa 2soulscycles ekana vuonna. Sittemmin kaikki paitsi kammet ovat vaihtuneet. Nykyisestä tilasta ei ole kuvaa, vois sellaisen räpsäistä.

zykkeli - 14:55, 17.11.2014 » Huhtikuussa 2013 isäntä ja koira muistuttivat jo toisiaan.
Osuvaa.

2009:
http://img694.imageshack.us/img694/1528/rollerx.jpg
Toi ohjaamo oli vain mitä kaapissa silloin oli, kun ei edellisen fillarin palat suoraan sopineet. Vaihtui häränsarviin.

Ja nyt:

Alkuperäistä ohjainlaakeri, jossa alkuvuosina pidin jostain syystä sisurinpalaa lisäsuojana, sekä tolpan panta, jossa on nyt kolmas pulttinsa. Kilsoja on kertynyt ja kaikenlaista nähty, aletaan olla jo aika tuttuja toisillemme.

Lisävarusteiden määrä kasvaa kilometrien mukana.

Sellaista se on, lapsukaiset.

Mm, kaava havaittavissa tosiaan. Välillä kyllä KoFeihin ja krosseihin oon pudotellut enimpiä pois.

Neljäs keula menossa, vai miten se oli?

Heh, jep, mutta vain kaksi ekaa on vääntynyt, kolmas vaihtui neljänteen vain että sain lisää korvakkeita ja sattumalta mitatkin on erinomaiset.

Tännehän tipahdellut jo mahtavaa settiä.

Hauska kyllä näitä evoluutiotarinoita katsella.

Se on vittu intelligent design ja täts it.

Kevät 2012:

Ihan cleania lookkia ei löydy, kun alusta asti väri oli tarracamo.

Talvi 2013:

Syys 2014:

ohjaamo on asianmukaisesti tippunu ajanmyötä.