Kotkan kuvarastit

Morjens!

Nyt kun jo Kotkankin katukuvassa alkaa mukavammin yksivaihteisia bongailemaan, niin kokeillaas saataisko jo kuvarastit elämään omaa elämäänsä täälläkin.

Eli:

  • Ensimmäinen ottaa jostain suhteellisen helposti tunnistettavasta kohteesta kuvan, jossa myös pyörä näkyy, ja laittaa tänne foorumille.
  • Seuraava innokas käy samassa paikassa ja todistaa paikallakäynnin ottamalla oman kuvan (samasta paikasta) jossa pyörä taas näkyy. Kuva laitetaan foorumille jos ei kukaan muu ehdi ensin. Sen jälkeen on oikeutettu laittamaan uuden kuvan seuraavasta paikasta, mieluiten jo samaan postiin. Ja kuvatarina jatkuu…
  • Koitetaan olla keskimäärin urbaanissa ympäristössä, mutta tunnetuilta maastopätkiltä ja ihmepaikoistakin saa kuvia toki laittaa.
  • Kuvien tulisi olla tuoreita ja suhteellisen helposti tunnistettavia. Jos ei tunnu vastakaikua tulevan sopivassa ajassa, niin voi paljastaa paikan ja nokittaa itseään toisella kuvalla.
  • Koitetaan pitää kuvat järkevän kokosina, niin esim. mobiililaitteilla “kentällä” käytettäessä homma on vielä vaivatonta, eikä sarvikerroin nouse suotta siihen ärsyttävyysluokka 1a:han.
  • Se joka ensimmäisenä laittaa kuvan esille tähän threadiin, saa jatkaa. Eli ei mitään “Löysin tän jo, kuva tulee huomenna” ilmoituksia.

Aloitetaanpa helpoimmista helpoimmalla:

…ja ei muuta kun hakujahakuja!

Hozaa, It’s ALIVE!!!

Kyllä nyt se tapahtuu. Lähes kahdeksan kuukauden metsästämisen jälkeen ensimmäinen rasti on poimittu ja mikä makeinta, uusikin rasti on luotu!

edit. Niille jotka eivät tajunneet, niin tämähän oli siis Vellamon estraadilta.
http://i.imgur.com/w6H02.jpg

Tämäkin on kyllä ihan pala kakkua, mutta saadaanpahan rastit liikkeelle!

http://i.imgur.com/YxFVn.jpg

ja sit.

En kyllä omista fiksiä mutta pyörän kuitenkin ja kameran, niin ajattelin ottaa osaa.
https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/2012-08-20%2015.01.19.jpg

Jatketaan (omasta mielestäni ainekin) helpolla.
https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/2012-08-20%2015.07.51.jpg

Huh! Täähän alko elää!

täshän tulee kiire!!!

(VAROITUS kuva sisältää piilomainontaa)

Löydetty! Eka mielikuva vei Karhuvuoren urheilutalolle mutta jouduin lähtemään pettyneenä pois, kunnes muistin vanhan kirjaston ja voilà siinähän se oli.

https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/I1345559496.jpg

Tässä uusi. Kotkan Stonehenge. Pari jo sanoi, ettei paikkaa tunnista. Laitan kyllä vihjettä jos näyttää liian vaikealta.
-n. 5km kotkansaarelta matkaa rastille.

https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/I1345560472.jpg

Laitetaanko enemmän vihjettä?

Frankton - 18:54, 22.8.2012 » Laitetaanko enemmän vihjettä?
Ei tartte, käyn huomenna hakemassa.. Ellei joku nyt kerkii ennen mua! :-)

Täällä syyhyää jo pohkeet uutta rastia.

Tämä kuuluisa stonehenge löytyi Mussalo kebabpizzerian takaa, koirapuiston vierestä…
http://i.imgur.com/9keIK.jpg


http://i.imgur.com/uQ9Ly.jpg
Ei muutaku pohkeet kireenä metsästään…

Tattadattaattaa vaan punaset penkit puuttuu. Onks tää se Korelan riippusilta?
https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/2012-08-25%2019.45.11.jpg

Tässä uutta kuvaa
https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/2012-08-25%2019.40.56.jpg

Tää on kakkosen reitiltä Korelan perukoilta. Kohta, minkä pitäis estää autojen, mopojen ja pyörien ohikulku.http://i377.photobucket.com/albums/oo219/pelsu/IMG_3988.jpg

Luulin ensin et tää oli se Kotkan Stonehenge, mut sit tajusin, et kiviä on täällä paljon vähemmän. Pihlaja tosin löytyy. Eli vihjeeksi et tää ei oo Mussalon pizzakebabilta.

Sen siitä sai ku jäin hautomaa kuviani ja pyöräkin on jo osina.

Hyväntuulentien reunassa. Pepe UU:n lähellä.
PS. Hypin ojan yli ja kahlasin nokkospusikon läpi, kun en tajunnut, että vierestä olis menny “tie”…
https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/20120827_184609.jpg

Ja sit uutta.
https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/2012-08-27%2019.06.02.jpg

Hietasen suoralta löytyi tää:
https://s3.amazonaws.com/data.tumblr.com/tumblr_m9qe3eq2UL1qaf4rio1_1280.jpg

Ja sit jokeri:
https://s3.amazonaws.com/data.tumblr.com/tumblr_m9qe4kyRtP1qaf4rio1_1280.jpg

Tämähän tosiaan “Ikkalan” kohilta. Sokeritehtaan läheltä Hovinsaarelta.
https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/jokeri.jpg

Tässä uutta.
https://dl.dropbox.com/u/12861435/kuvarasti/uusi.jpg

skateskeneminiveloshakinghands.org