Kotka, pääteasema! 1V9V junailusäie

Joko saa sössöttää? Oli hiljainen aamu ja erehdyin lukemaan vanhat junailutopsulit ja reissurapsat (1V6V, 1V7V, 1V8V). Kuumehan siitä nous.

Frankton - 15:06, 7.11.2016 » Joten katuradat alle, mukaan tai osallistu sillä sun retkirollerilla.
Tää krittihomma vaikuttanee omaan vaunuvalintaan, tai sitten ei. Retkirolleri niittää tällä hetkellä hankia ihan hyvin, mutta vaatisi himan järeämpää hoivaa Kuhaon pajalla ennen tositoimia. Onhan sillä kritit ja velot koettu, mutta pedal strikea ei voi välttää. Ja jos kerran kuitu kantoi viime vuonna Kokkolaan, niin palpamatka Kotkaan on selkeä mahdollisuus. Toisaalta oma sarja rollereille ja ahmoille ois kova.

Kilometreja Jyväskylästä rannikolle ei kauheasti kerry, joten varmaan edettäisiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Esimerkiksi Mäntyharju voisi olla luonteva levähdyspaikka. Otetaan toki Kokkolasta, Oulusta ja Nuorgamista tulevat junat huomioon ja liitytään perävaunuiksi, jos vain reitit osuvat yksiin.

Ja perinteitä kunnioittaen:

normaali - 10:37, 19.5.2014 » Laittaisin jonku jallupullosanktion siitä, että hehkuttelee täällä miesjunailua tai edes tapahtumaan osallistumista eikä sitä sitten lopulta tee.

Tekis mieli hehkuttaa mut duunikuviot aika kysymysmerkki, luulis kyllä et hyvään tarkotukseen sais lomapäivän tai kaks…

pyrsta - 9:25, 30.12.2016 » Tekis mieli hehkuttaa mut duunikuviot aika kysymysmerkki, luulis kyllä et hyvään tarkotukseen sais lomapäivän tai kaks....
Sitten sitä oikein vitsihuumoria ja nauruhassua. http://www.sci.fi/~alphabet/lomahak2.html

voisin ajatella ajavani jyväskylään ja liittyväni tähän, ehkäpä hmm hmmmh mmh.

Hesasta kysymys kuuluu ettö yhel yön stopil vai suorilta. Mitäs laavuja tos matkal olikaan?

oliks joku hesessä tsekannu mikä ois semmonen kunnon gravel grinderin vaihtoehto? rentoo ultra romance pommitusta, yöpyminen metsässä ja seuraavana päivänä loppumatka?

mikään överi suorittaminen ei kiinnosta kun toi on enivei aika lähellä

^ tämä kiinnostaa

mindw - 12:23, 30.12.2016 » ^ tämä kiinnostaa
Ja kun en juurikaan tunne aluetta niin en tiedä olisiko tässä hyvä:
SuicideHub - 14:09, 18.10.2016 »
nutip - 12:12, 18.10.2016 » paljon enemmänhän kiinnostais reitti jolla ei tartte asfaltille vaivautua
No semmonenhan toki vois kiinnostaa.[Vaikka tämmönen.](https://ridewithgps.com/routes/17225753) Ihan kaikista noista pikkuteistä en tiedä mimmosia ovat käytännössä, mut sitpä näkis, jonkunlainen tie varmaan löytyy.
Pitänee miettiä jos ja kun saa lomaa minkä verran että lähteäkö Turusta asti vai ottaako kauramaitojuna Helsinkiin ja sieltä porukalla.

Jep, ja tolla reitillä olis laavuja Porvoon, Liljendalin ja Ruotsinpyhtään nurkilla. Suunnilleen puolimatkassa Liljendalin lähellä olis myös Tenakallion kota. Lähellä Kotkaa Valkmusassa olis kunnon pienehkö mökkikin.

Ite en kyl oikeestaan tahdo vielä tarkemmin suunnitella kuinka toimin, Tenakallion kodassa nukkuminen tai kerralla ajaminen vois olla, jos ylipäänsä kalenteriin sopii, mutta eiköhän tää sovi.

Vahva komp ylle ja merkkar

Grobian - 12:27, 30.12.2016 » Pitänee miettiä jos ja kun saa lomaa minkä verran että lähteäkö Turusta asti vai ottaako kauramaitojuna Helsinkiin ja sieltä porukalla.
tuu meille espooseen ja lähetään siitä sitte? voisin pyytää antin pyörähtään kans kaffella?
pieni merenneito - 12:18, 30.12.2016 » oliks joku hesessä tsekannu mikä ois semmonen kunnon gravel grinderin vaihtoehto? rentoo ultra romance pommitusta, yöpyminen metsässä ja seuraavana päivänä loppumatka? mikään överi suorittaminen ei kiinnosta kun toi on enivei aika lähellä
messis jos nätti sää #TOXX

^^Näin tehdään. Ties vaikka innostuisi lähtemään Kotkaankin.

Grobian - 13:20, 30.12.2016 » ^^Näin tehdään. Ties vaikka innostuisi lähtemään Kotkaankin.
Sweettiä. Meille tosiaan mahtuu kyllä joku muukin tarvittaessa

juu vois ajaa ez pz ja olen valmis juomaan pullon jallua sen uhalla että en ajakkaa

Valmiina ajamaan ja juomaan pullon jallua

Gravel grindcore + laavut + ultraromanssi nappailis kyllä. Lähden mukaan mikäli vain olen maisemissa

hells good

voiski itse asiassa paukuttaa lomahakemukset sisään, lähtö siia edeltävänä torstaina joskus aamulla tjsp niin saa rauhassa ajaa, vituttaa hosuminen