Käppäpyörät Radalla 2018 @ Koirakivi 19.-20.5.

Käppäpyörät Radalla 2018

Kevään ja ehkä koko vuoden kovin pyörätapahtuma lähestyy! Käppäpyörät viritetään jälleen kisakuntoon toukokuun 19.-20. päivä ja luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Viime vuonna osallistujia oli yhteensä seitsemän joten tänä vuonna pyritään tuplaamaan osallistujamäärä. Sosiaalisen median kanavat tullaan ottamaan myös entistä paremmin haltuun tapahtuman aikaan ja ainakin käppäkeirin tullaan livestriimaamaan instagramin kautta tekniikan salliessa. Somevastaava varmaan keksii muutakin jutun tynkää.

Monelle on laitettu kutsu menemään mutta jos joku tuntee itsensä sen verta kovaksi rungonhitsaajaksi/juottajaksi/liimaajaksi, etkä ole vielä kutsua saanut niin laita viestiä allekirjoittaneelle niin katsotaan onko paikkasi lähtöviivalla. Tapahtuman tarkoitus ei ole kilpailla mitenkään hampaat irvessä vaan tärkeintä on yhdessä oleminen, hyvä ruoka ja tunnelma. Ei siis tarvitse pelätä osallistumista tai asettaa tuotosten rimaa turhan korkealle. Täältä voi käydä ihastelemassa viime vuoden pyöriä ja tunnelmia: KLIK!

Lisäksi jos joku haluaa tulla avustamaan muuten vaan ylimääräisiksi käsipareiksi tapahtumaan esim. toimitsijaksi/ajanottajaksi ja auttamaan ruokapuolen kanssa jne. niin laita viestiä.

Käppäpyöräilyn viralliset risuaidat on #käppäpyörätradalla2018 ja #käppäpyörät.

Tämän vuoden viralliset yhteistyökumppanit ovat Pelago, Keli Clothing, Helsingin Katse sekä Good Things International.

//Antti

https://farm1.staticflickr.com/874/28423133478_9242070cfe_c.jpg
Tapahtuma oli jälleen varsin onnistunut ja sää helli kyllä melkoisella lämmöllä meitä. Kisaajia saatiin lopulta lähtöviivalle kuusi henkeä. Kaikilla ei ollut omaa kisapyörää mutta Hena ja Otto väänsivät vielä kaksi lisäpeliä pe-la välillä.

Kisaajat ja pelivehkeet:
Hena - Klunker 4 Lyfe
https://farm1.staticflickr.com/897/41394424795_2e80270193_c.jpg
https://farm1.staticflickr.com/980/41394430225_239cd27601_c.jpg
https://farm1.staticflickr.com/943/40490050960_4a4c14072b_c.jpg

Antti - Konga Sydekar BMX
https://farm1.staticflickr.com/898/27426743217_5193a46af7_c.jpg
https://farm1.staticflickr.com/981/42249270622_0d582c1e2e_c.jpg

Frede - BBQ-byke
https://farm1.staticflickr.com/971/42296102781_bca96ba0e0_c.jpg
https://farm1.staticflickr.com/982/41574882294_ae568b8f01_c.jpg

Otto - 89_KLUNKKAR
https://farm1.staticflickr.com/959/41394443235_dee34eac43_c.jpg
https://farm1.staticflickr.com/877/40490069120_a4c97eaeed_c.jpg
https://farm1.staticflickr.com/893/27426784587_2c832a39f5_c.jpg

Sami - STONE CRUSHER
https://farm1.staticflickr.com/965/27426787277_3eef3efce0_h.jpg
https://farm1.staticflickr.com/945/40490091270_e48849f037_c.jpg

Veli-Pekka - Kona-SideCargo
https://farm1.staticflickr.com/968/40490110800_81cf5e183c_c.jpg
https://farm1.staticflickr.com/959/41574900414_b3d37e5ec0_c.jpg

Tässä hieman tuloksia lajeista joita oli tänä vuonna kolme. Varsinaisten kisalajien lisäski äänestettiin builder’s choice -palkinto sekä suoritettiin virallinen punnitus, sekä kuskille että pyörälle.

KäppäKeirin:

  1. Antti
  2. Sami
  3. Frede
  4. Otto
  5. Veli-Pekka
  6. Hena

Käppä Dual Slalom:

  1. Hena
  2. Otto
  3. Sami
  4. Frede, Veli-Pekka & Antti

Käppä Rolling Resistance:

  1. Sami
  2. Otto
  3. Hena & Andrei
  4. Veli-Pekka
  5. Antti
  6. Frede

Punnitus, (emme vastaa millään tavalla painojen paikkansapitävyydestä):
Klunker 4 Lyfe - 34kg
Konga Sydekar BMX - 11kg
BBQ-byke - 15kg
89_KLUNKKAR - 16kg
STONE CRUSHER - 18kg
Kona-SideCargo - 8kg

https://farm1.staticflickr.com/973/42296154861_2c84839e27_c.jpg
Kokonaiskisan voittoon ylsi Sami ja hänen matkaansa lähti Helsingin Katseen sponssaamat ehkä universuminen upeimmat ajolasit, eli Lacosten 101:t, Helsingin Katseen lippis sekä Pelagon t-paita! Toiseksi tuli Otto ja kolmennaksi Hena. Otto sai toisesta sijasta Pelagon sponssaamana Shimanon 11spd. (Ultegra) voimansiirron sekä t-paidan. Henan matkaan lähti Keli Clothingin hieno t-paita.

Builder’s Choice -palkinnon sai BBQ-byken rakentajat Otto ja Hena! He saivat vielä kotiin viemisiksi Pelagon haarukankruunut sekä juotoshopeaa.

Onnea vielä voittajille ja ISO KIITOS yhteistyökumppaneille sekä tietysti Andreille kuvausavusta! Toivotaan, että tapahtuma saa ensi vuonna jatkoa joko Koirakivellä tai jossain muualla päin Suomea.

Tässä vielä kuvalinkki Flickr-albumiin josta löytyy lisää kuvia ja tunnelmia. Liikkuvaa kuvaa julkaistaan varmasti jossain vaiheessa.

Pelottaa jo valmiiksi.
Teemana ei ymmärtääkseni ole hollantilainen naistenpyörä tänäkään vuonna.

Tapahtuman ensimmäinen virallinen yhteistyökumppani on selvillä ja se on aina ihastuttava Keli Clothing!

Nyt kaikki rohkeasti osallistumaan! Tällä hetkellä ilmoittautuneiden määrällä tapahtuma jää kyllä melko käppäseksi.

No siis meitsi tulee! -röyhkee lupaus. Yks työhomma siin lauantsilla mutta ei anneta haittaa!!! Käppäkisat vaan kerran vuodes.

Haluaisin nähdä ChopperOllin osallistuvan näihin kisoihin.

Potentiaaliset osallistujat voi kysellä kanssa konttislotteja jos askartelutilasta on puutetta…

Viiksimies - 20:33, 10.4.2018 » Haluaisin nähdä ChopperOllin osallistuvan näihin kisoihin.
Tämähän se ois.

Toinen virallinen yhteistyökumppani on Pelago! Ja mainittakoon, että Pelagon palkintopussista löytyy muutakin kuin pehmeää kotiin vietäväksi.

Kutsu kävi ja osallistumisinto on kova, mutta näin autottomana ihmisenä logistiikka tuottaa ongelmia. Eli jos joku pystyy kuskaamaan pyörän ja kuskin helsingistä pelipaikoille niin pm plz. Tai jos edes pyörä kulkis, kai tuonne bussillakin pääsee.

Rutiger - 12:19, 17.4.2018 » Kutsu kävi ja osallistumisinto on kova, mutta näin autottomana ihmisenä logistiikka tuottaa ongelmia. Eli jos joku pystyy kuskaamaan pyörän ja kuskin helsingistä pelipaikoille niin pm plz. Tai jos edes pyörä kulkis, kai tuonne bussillakin pääsee.
Juuh, kyllä kaikille kyyti krksitään, ja minä voin hoitaa vaikka peräkärryn että saadaan kaikki häksättimet kisapaikalle.
Odie - 12:27, 17.4.2018 »
Rutiger - 12:19, 17.4.2018 » Kutsu kävi ja osallistumisinto on kova, mutta näin autottomana ihmisenä logistiikka tuottaa ongelmia. Eli jos joku pystyy kuskaamaan pyörän ja kuskin helsingistä pelipaikoille niin pm plz. Tai jos edes pyörä kulkis, kai tuonne bussillakin pääsee.
Juuh, kyllä kaikille kyyti krksitään, ja minä voin hoitaa vaikka peräkärryn että saadaan kaikki häksättimet kisapaikalle.
No hemmetti, tämä ratkaisi sitten asian.

Yhteistyössä mukana myös Helsingin Katse. Vielä ehtii mukaan ilmoittautumaan/kilpailemaan! Voit saada kotiin viemisiksi, jos ei nopeimmat niin ainakin universuminen siisteimmät ajolasit:D

Tulin vaan kertomaan että hikoilin viikonlopun pajalla ja oon valmis radalle.

Mahtavaa!
Mulla on vielä pari hikistä iltaa edessä.

Tämähän on jo ihan kohta. Harmillisesti on tullut vielä muutamia viime hetken perumisia mutta ei anneta sen haitata. Väki vähenee, pidot paranee.

Ja tämän vuoden teema ei ole klunkerit vaikka monista foorumilla esillä olleista projekteista niin voisi päätellä, vaan jotain aivan muuta. Voisin sen huomenna perjantaina paljastaa.

Nyt kyllä jännittää!

Vaikka tämä nyt hieman myöhässä tuleekin, niin tämän vuoden teema on sivuvaunupyörät. Tänään kisataan! Yritän muistaa laittaa myös tänne hieman aikataulua ja ig:n puolella laitetaan jossain vaiheessa live streami pystyyn myöskin.

IG live @kongabicycles klo 12.00 jos vaan tekniikka pelaa. Lajina käppäkeirin.

the klunk is real