kaikki meni

Kyllä, kiusaaminen on väärin. Mutta myös jatkuva vihapuhe, toisten haukkuminen, oman tekemisensä buustailu ja ylemmyydennarvoinen jatkuva spämmäys foorumilla on väärin.

Joo hyvä että joku vihdoinkin sanoo Ollille tästä

[:] tervehdys [:]

Ensiksikin paljon onnea onnistuneista kaupoista ja sitten asiaan

On totta että on monenlaisia mielipiteitä tässä maailmassa ja monenlaisia habituksia niitä ilmaisemassa mutta uskoisin kaikkien yhteisen edun nimissä että olisi järkevämpää ohjata tuollainen nettailu energia johonkin yhteiskunnallisesti tuottavanpaaan toimintaan kuten paljastaaksemme kollektiivisesti kuka on varjoissa lymyävä johtaja kenen käsialaa on esimerkiksi chem trails tai se seikka että juomavedessä on fluoria jota käytetään massojen aivopesuun ja mahdollisesti myöskin luomaan epätasapainoa lampaiden omissa ryhmissä. Hajoita ja hallitse on vanhin tapa pitää orjat ruodussaan muistakaa !!

Mä en ole teille se vapahtaja joka vapauttaa teidät maanalaiskansan ohjaksista vapauteen ja takaisin siihen sangriaan joka ihmiskunnalle on joskus jo rakennettu ohjeethan ovat pyramideissä joista kaksi on vielä löytämättä. Jos qanon lopettaisi huomion hakuisen kohupaljastelunsa ja käyttäisi kaiken puhtaan voimaenergiansa etsiäkseen viisasten kiven joka johdattaa taas pyramidien jäljille ja näin kohti paratiisia joka alunperin oli ihmiskunnalle luotu

Muistakaa että covid19 on ihmisen suunnittelema aivan kuten 9/11 oli bush juniorin käsialaa. Varjoja on joka puolella. Valitkaa ystävänne oikein.

Onko taas pakko alkaa vääntämään.

N00bieMcN00bface - 13:12, 12.9.2020 » [:] tervehdys [:] Ensiksikin paljon onnea onnistuneista kaupoista ja sitten asiaan On totta että on monenlaisia mielipiteitä tässä maailmassa ja monenlaisia habituksia niitä ilmaisemassa mutta uskoisin kaikkien yhteisen edun nimissä että olisi järkevämpää ohjata tuollainen nettailu energia johonkin yhteiskunnallisesti tuottavanpaaan toimintaan kuten paljastaaksemme kollektiivisesti kuka on varjoissa lymyävä johtaja kenen käsialaa on esimerkiksi chem trails tai se seikka että juomavedessä on fluoria jota käytetään massojen aivopesuun ja mahdollisesti myöskin luomaan epätasapainoa lampaiden omissa ryhmissä. Hajoita ja hallitse on vanhin tapa pitää orjat ruodussaan muistakaa !! Mä en ole teille se vapahtaja joka vapauttaa teidät maanalaiskansan ohjaksista vapauteen ja takaisin siihen sangriaan joka ihmiskunnalle on joskus jo rakennettu ohjeethan ovat pyramideissä joista kaksi on vielä löytämättä. Jos qanon lopettaisi huomion hakuisen kohupaljastelunsa ja käyttäisi kaiken puhtaan voimaenergiansa etsiäkseen viisasten kiven joka johdattaa taas pyramidien jäljille ja näin kohti paratiisia joka alunperin oli ihmiskunnalle luotu Muistakaa että covid19 on ihmisen suunnittelema aivan kuten 9/11 oli bush juniorin käsialaa. Varjoja on joka puolella. Valitkaa ystävänne oikein.
WILL DO <o

Toni lue whatsapp / webmaster lue sposti

Joo ei kiusata. Muokkaan kakin haistattelun pois. Mutta merkataan nyt ylös että taas kaikki muut joutuu esittää vähä vastuullisempaa ku ehkä edes pitäis joutuu yhen kusipään paskamaisen ja väärän toiminan vuoks. Noin yleisesti.

Se on joo vähän tällästä ku esim jos joutuu lockpickkaan mut skilli on vasta 45% mut objektin checkki on 70% nii jää se alue kollaamatta ilman idclipiä ja senhän sanoo järkikin että pulaan siinä voi joutua!